"Mikään ei ole parempaa kuin tuoreen leivän tuoksu aamulla" tai "mikään ei ole parempaa kuin vastaleivottu leipä aamiaispöydässä". Tottahan se on, mutta otan siitä vähän kodinhengetärpaineita. Ei minusta ole heräämään riittävän aikaisin, että vaivaisin, kohottaisin ja paistaisin ennen kuin muu talon väki edes herää! Ilokseni muffinit - tai muffinsit, kumpia ovatkaan - pystyy tekemään melko vikkelään "sekoita ja paista" -periaatteella, eli ne sopivat myös tällaiselle laiskemmallekin emännälle. Lisäksi niihin saa ujutettua yhteen pakettiin suuren osan aamiaisesta, kun mukaan lisää juustoa, porkkanaa, pekonia, kinkkua, paprikaa... you name it. Brunssit ja ensi kesän piknikit, täältä tullaan!
Kun sopiva ja maasta taivaaseen kehuttu suolaisten kinkku-juustomuffinien ohje löytyi foodgawkerin kautta Clockwork Lemon -blogista, pääsin tuumasta toimeen. Sen verran huolimattomasti luin ohjeen kuitenkin etukäteen, että matkalla eteen tuli pieni mutka: "asettele paperiset muffinivuoat muffinipellin syvennyksiin". Oops... jaa mikä pelti? Ei auttanut kuin selvitä tavallista peltiä alustana käyttäen sen kustannuksella, että hieman muodottomia muffineistani tuli. Sillä ei kuitenkaan ole juurikaan väliä, koska niistä tuli myös ihan mielettömän hyviä! Luulin, että alkuperäisreseptin kehuissa liioiteltiin, mutta niin vain söin minäkin koko muffinisatsin sunnuntaipäivän aikana isännän kanssa puoliksi. Pisteet reseptille myös siitä, että muffineja tuli tasan sama määrä kuin alkuperäiselläkin tekijällä, minun käyttäessäni tavallisen suomalaisen pikkumarketin halvimpia muffinipapereita (sattumaakin voi siis olla mukana :).
Allaolevaan ohjeeseen olen muuttanut amerikkalaiset kuppi- ja fahrenheitmitat meikäläisemmiksi. Muutenkin vähän sovelsin tapani mukaan, timjamia ei ollut joten jätin sen pois, ja juustona käytin sekä emmentalia että mozzarellaa. Satsista tuli 17 maltillisen kokoista muffinia, joita paistoin 25 minuuttia. Toim. huom., epäilen tosin uunini falskaavan ja pahasti (terv. nimim. "18 tunnin joulukinkku"), joten ohjeeseen olen palauttanut alkuperäiset, lyhyemmät paistoajat.
P.S. Sopivasti törmäsin tänään myös Chez Jasun helppoon arkileipään, joka näyttäisi täyttävän samat helppousvaatimukset kuin nämä muffinit. Sitä täytyy kokeilla seuraavaksi!
Kinkku-juustomuffinit
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
100g voita sulatettuna
3 dl maitoa
1 muna
3,5 dl (emmental)juustoraastetta
3,5 dl pieneksi silputtua kinkkua
1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Vatkaa sitten sitten toisessa kulhossa maito, muna ja voisula tasaiseksi seokseksi, ja sekoita kuiviin aineisiin vähän kerrallaan. Kääntele mukaan kinkkusilppu ja juustoraaste.
2. Laita uuni lämpiämään 190 asteeseen. Annostele taikina muffinipapereihin (jotka voi asetella muffinipellin koloihin, jos sellainen pelti löytyy). Laita muffinit pellille ja paista 15-20 minuuttia, kunnes saavat hieman kullanruskeaa väriä pintaan. Tarjoile heti, kun ovat jäähtyneet sen verran, ettei suu pala.
Maistuis varmaan seisojallekin :D |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti