sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Grillatut sinisimpukat yrttisalaatissa


Jos grilli on jäänyt laittamatta talviteloille, tässä on erinomainen syy käyttää sitä vielä yhden kerran. Tai vaikka avata grillikausi uudestaan tai hyvissä ajoin ensi kesää ajatellen. Minä sain eilen vihdoin aikaiseksi puunata kesän jäljiltä isoimmat kökkäreet kaasugrillin rasvapelliltä ja kokeilla jo pari vuotta to-do -listalla ollutta sinisimpukoiden grillausta. Idean sain alkujaan Fergus Hendersonin kirjasta The Whole Beast: Nose to Tail Eating, jonka resepteistä jostain syystä on mieleen jäänyt juuri tämä simpukkaohje, vaikka kirjassa enemmän käsitelläänkin niitä edullisia ja ainakin takavuosina vähemmän käytettyjä ruhonosia. Valitettavasti kirjani majailee edelleen jossain muuttolaatikoiden uumenissa, joten tarkan reseptin puutteessa jouduin tyytymään samantapaista ideaa noudattavaan salaattiin. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä grillatut sinisimpukat, tuoreet yrtit ja hapan vinaigrette ovat niin hyvä yhdistelmä, että sitä on vaikea mennä pilaamaan. 

Salaatti sopii alkupalaksi tai pääruuaksi, kuten se meillä syötiin. Lisukkeena simpukoille oli ranskanpottuja sekä dijonilla ja valkosipulilla ryyditettyä majoneesia, johon saattoi dipata sekä simpukoita että perunoita. Dippi ei kuitenkaan ole salaatin kanssa mikään välttämättömyys, se toimii oikein hyvin ilmankin.

Jos kyseessä on sinulle uusi raaka-aine, olen aiemmin kirjannut blogiin tarkemmat käsittelyohjeet sinisimpukoille.

Grillatut sinisimpukat yrttisalaatissa

1 kilon pussi sinisimpukoita, josta huonot putsattu pois
1 tuuhea ruukullinen lehtipersiljaa
1 tuuhea ruukullinen basilikaa
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä puristettuna
muutama hyppysellinen suolaa
muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
0,5 dl punaviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä

(koristeeksi lisää silputtuja yrttejä juuri ennen tarjoilua)


1. Silppua isoon kulhoon salottisipuli, persilja ja basilika. Purista mukaan valkosipuli ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää punaviinietikka ja oliiviöljy. 

2. Harjaa simpukat juoksevan, kylmän veden alla puhtaiksi nyhdä pois niiden selkäpuolelta mahdollisesti löytyvät "parrat". Koputtele auki olevia simpukoita kevyesti tiskipöytää vasten. Jos ne eivät sulkeudu, heitä ne pois. 

3. Kuumenna grilli (meillä kaasugrillin mittari näytti 200 astetta ennen simpukoiden laittamista tulille). Kaada simpukat grilliin ja kypsennä kannen alla 5-10 minuuttia, kunnes simpukat ovat auenneet. Homma sujuu helpoiten eivätkä simpukat putoile, jos grilliritilän päälle asettaa toisen, tiheäsilmäisemmän ritilän tai esim. pariin kertaan taitellun palan foliota.  

4. Sekoita simpukat yrttisalaatin kanssa ja anna maustua hetken ennen tarjoilua. Poimi viimeistään lautasella pois ne yksilöt, jotka eivät ole auenneet kypsennettäessä.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Onnistuneet karitsan ribsit

Ruma kuva, mutta kelpo ateria.
Kotimaista karitsaa on vielä tuoreenakin melko hyvin saatavilla, vaikka paras sesonki oli jo syys-lokakuussa. Kannattaa siis ostaa sitä ennemmin nyt, kuin odottaa pääsiäiseen! Minun palani olivat pakastettuja, koska ostin jo syyskuussa puolikkaan karitsan, nyt käyttöön pääsivät sen kylkipalat. Olen pari kertaa ennenkin tehnyt karitsan ribsejä ja ne ovat onnistuneet ihan hyvin, mutta tosiaan, vain "ihan hyvin". Tästä syystä en asettanut niille suuria odotuksia vaan valmistin ne arkiateriaksi, hieman muita jämiä hyödyntäen. Mutta millainen arkiateria siitä tulikaan!

Tämänkertaisista ribseistä tulikin aivan suussasulavat. Osittain syynä oli varmasti maukas, laadukas liha, mutta suurimpana tekijänä arvelen olleen aiempaa matalamman kypsennyslämpötilan. Nyt sain sitä luusta putoavaa, suussasulavaa lihaa. Rasvaisuudesta huolimatta ei karitsassa ole vielä lampaalle ominaista, villaista makua. Koska arki-illan ateriani usein kuihtuvat kokkausajan puutteessa voileiviksi, voin kertoa, että tämä ateria sai hymyn huulille.

Kaverina ribseille oli jälleen kerran linssisalaattia, johon olin sekoittanut sitruunaisen, Lähi-itään vivahtavan kastikkeen sekä pari päivää vanhat vihreän salaatin jämät. Minulla taitaa nyt olla meneillään joku linssikausi, koska syön hyvin samantyylisiä salaatteja alvariinsa. Lisäksi sekoittelin niinikään hävikkiuhan alla olevasta ranskankermasta dipin, johon tuli mm. sitruunaa, korianteria sekä hieman hunajaa.

Karitsan ribsit (kolmelle - neljälle)

800 g - 1 kg lihaisia, pienehköjä karitsan kylkipaloja
2 rkl hunajaa
(tuoretta korianteria tai minttua silputtuna valmiille ribseille)

marinadi:

2 valkosipulinkynttä puristettuna
1/2 sitruunan mehu ja hedelmäliha
1/2 sitruunan raastettu kuori
loraus oliiviöljyä
muutama hyppysellinen suolaa
rouhittua mustapippuria


1. Sekoita kaikki marinadin ainekset. Kaada marinadi muovipussiin ja lisää ribsit. Sulje hyvin ja kääntele muutaman kerran niin, että ribsit saavat marinadia kauttaaltaan päälleen. Laita jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi.

2. Ota ribsit jääkaapista noin puoli tuntia ennen kypsennystä. Laita uuni lämpeämään 150 asteeseen. Laita ribsit uunivuokaan, kaada loput marinadit pussista päälle, peitä vuoka foliolla ja kypsennä uunissa noin kaksi tuntia, kunnes liha irtoaa helposti luusta.

3. Ota ribsit uunista ja nosta uunin lämpötila 225 asteeseen. Sivele ribsien pinta hunajalla ja uunin lämmettyä, laita takaisin uuniin ilman foliota n. 10-15 minuutiksi, kunnes pinta on saanut kauniin värin. Hunaja palaa herkästi, joten varo polttamasta ribsejä. Anna valmiiden ribsien vetäytyä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua. Sirottele pintaan tuoretta, silputtua minttua tai korianteria.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Irlantilainen soodaleipä, se maailman helpoin


Irlantilaisen soodaleivän makumuisto nuorentaa minua kymmenen-viisitoista vuotta ja vie mielen saarella vietettyihin vuosiin. Leivässä on ihan omanlaisensa maku ja rakenne, ja se on mielestäni myös yksi parhaita vaihtoehtoja suosikkileipääni BLT:hen. Monesti sitä on ollut tarkoitus kokeilla kotona ja muistan äitini napanneen jo vuosia sitten talteen yhden reseptin jostain suomalaisestakin ruokalehdestä. Aina on vaatimaton soodaleipä kuitenkin unohtunut listaltani. 

Nyt leipä putkahti taas jostain mieleen - kenties loogisena (?) jatkumona edellisviikonlopun verimakkaroista, ja päätin hetken mielijohteesta kokeilla sitä. Ennakkoymmärrykseni oli, että soodaleipä on helppo valmistaa, mutta olin yllättynyt, kun selvisi, kuinka helppo: ei vaivausta, ei kohotusta, ei muotoilua, ainekset vaan sekaisin ja uuniin puoleksi tunniksi. Tällainen pikaleipä saattaa olla leivontahifistelijän kauhistus, jopa epäleipä, mutta minä voin erittäin hyvin elää sen kanssa. Leipä on alkujaan nimenomaan joka päiväksi leivottu arkileipä, joten silloin se saa ollakin yksinkertainen. Ja tuollaisen leivänhän voi pyöräyttää vaikka aamiaispöytään ilman, että tarvitsee herätä jo aamuyöstä, se on minusta ihan mahtavaa. 

Soodaleivän resepti on poimittu The Guardianin "How to cook the perfect..." -sarjasta, jonka olen varmasti maininnut ennenkin. Sarjassa tutkitaan suosikkiruokien anatomiaa ja haetaan niistä ns. täydellisiä versioita. Koska tein oman leipäni pitkälti hetken mielijohteesta, jouduin korvaamaan siirapin hunajalla ja piimän sitruunamehulla jatketulla maidolla. Leipä onnistui näinkin, mutta taikina kaipasi hieman ohjetta enemmän jauhoja, arvelen sen johtuneen piimää löysemmän maidon käytöstä.

Minun leivästäni tuli hieman vaaleampaa kuin siitä irlantilaisesta soodaleivästä, jota muistan aikanaan ostaneeni, mutta muistelen myös, että leivästä oli sekä "white soda" että "brown soda" -versiot, tämä minun hieman rouheinen soodaleipäni oli jotain siltä väliltä. Mutta tärkein, eli se soodaleivän maku löytyi kuitenkin. Leivän tultua uunista piti laittaa isännälle tekstiviesti: "tarvitsisin yhden Guinnessin. Voisitko tuoda?"

Irlantilainen soodaleipä (yksi limppu)

450-550 g jauhoja
50 g kaurahiutaleita
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
4,5 dl piimää (tai maitoa, johon on sekoitettu 1 rkl sitruunamehua)
1 rkl hunajaa
1 rkl siirappia (korvasin toisella ruokalusikallisella hunajaa)
n. 1 rkl voita sulatettuna

1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Voitele pala leivinpaperia ja aseta uunipellille. Sekoita taikinan kaikki kuivat aineet kulhossa ja tee seoksen keskelle kolo.

2. Sekoita keskenään piimä (tai maito ja sitruunamehu), hunaja ja siirappi. Minä lämmitin maidon kädenlämpöiseksi, jotta hunaja sekoittuisi siihen paremmin. Kaada neste sitten jauhoseoksen keskelle tehtyyn koloon ja sekoita nopeasti käsin taikinaksi. Älä vaivaa. Taikinan tulisi olla niin kiinteää, että se säilyttää joltiseenkin muotonsa uunipellille siirrettäessä.

3. Kumoa taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja muotoile se varovasti käsin pyöreähköksi limpuksi. Todennäköisesti leipä asettuu pellille valmiiksi melko pyöreään muotoon. Leikkaa limppuun syvä ristiviilto (matala viilto häviää leivän kohotessa) niin, että se jakautuu ikään kuin neljään osaan. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Voitele uunista tullut leipä voisulalla ja anna hieman jäähtyä ennen leikkaamista. Syö pian, tämä leipä ei parane vanhetessaan!

torstai 19. marraskuuta 2015

Verimakkaraharjoitukset


Eräänä sunnuntaipäivänä löysin itseni istumasta bussista mukanani kertakäyttöhanskoja sekä kulhollinen veristä massaa. Saattaa kuulostaa hieman huolestuttavalta, mutta kun kaksi ruokabloggaajaa ryhtyy johonkin, voi lopputuloksena olla ihan mitä vaan. Kuten verta ja suolenpätkiä, kirjaimellisesti. 

Ei kuitenkaan tarvitse huolestua, niin kuin otsikosta käy ilmi, viittaan verimakkaraan, jota innostuimme askartelemaan yhdessä Muista Syödä Välillä -blogin Rommirusinan kanssa. Verimakkara ja veriruuat ylipäänsä jakavat mielipiteitä; omassa lapsuudenkodissani en muista koskaan syödyn esimerkiksi verilettuja eikä ajatus niistä ollut koulussakaan mieleen. Olen kuitenkin kasvanut mielestäni melko ennakkoluulottomaksi ruokailijaksi ja oppinut tykkäämään veriruuista black pudding -tyylisten makkaroiden kautta. Ja nyt ovat veriruuat ilmeisesti nosteessakin, tiesi internet kertoa. 

Toteutimme verimakkaraharjoitukset Rommirusinan luona niin, että molemmat valmistimme oman makkaramassamme etukäteen ja yhdessä pursotimme, kypsensimme ja maistelimme vedokset. Minun makkarani alkuperäisohje löytyi The Paupered Chef -blogista. Kyseessä on amerikkalaisessa blogissa joitain vuosia sitten julkaistu virolaisen verimakkaran ohje, mutta myönnän, etten ole tutustunut aiheeseen niin perusteellisesti, että osaisin arvioida ohjeen autenttisuutta. Minua kiinnosti reseptissä runsas ryynisyys jauhon käytön sijaan, koska ajattelin sillä pääseväni lähelle black pudding -tyylistä makkaraa, jolle en ollut suoraan löytänyt riittävän mieleistä reseptiä. Tätäkin ohjetta muokkailin vielä jonkin verran eteenpäin mieleisekseni sekä määrien, mausteiden että metodin suhteen. Alkuperäisohjeessa makkara ensin keitetään ja sitten paistetaan uunissa, mutta minusta parhaan lopputuloksen saa ensin keittämällä makkarat ja paistamalla ne sitten pannulla viipaleina, mieluiten voita käyttäen. 

Koemakkarat onnistuivat hyvin, niinkin hyvin, että ainakin minuun iski pieni kipinä kokeilla verimakkaran valmistusta pian uudestaan. Muitakin verikokkausideoita syntyi prosessissa, saa nähdä, jos joku niistä pääsee vielä blogiin saakka. Pieniä kommelluksia kuului kuitenkin harjoituksiin: ensin osa makkaroistani hajosi kattilassa jättäen joka puolelle makkaramassamuhjua ja sittemmin makkarat murenivat vielä viipaloidessani niitä pannulle paistettavaksi. Syynä tähän oli epäilemättä se, ettei massassa ollut ollenkaan jauhoa, sekä se, että kuoret saattoivat päästä hieman liian täyteen. Jälkikäteen kuitenkin opin, että kunhan makkarat saavat keittämisen jälkeen kunnolla jäähtyä ja vetäytyä, ne pysyvät kasassa paremmin. Jääkaappikylmä makkara on helppo viipaloida siististi ennen paistamista. 

Sanoinko muuten, että verimakkaran valmistus oli lopulta verrattain helppoa eikä alkuunkaan ällöttävää? Ja ainakin tuo minun käyttämäni resepti sikäli kiitollinen, että se antaa anteeksi pienet suurpiirteisyydet, eli sitä voi helposti soveltaa omaan makuun sopivaksi. Valitettavasti pursotusvaiheesta ei tullut juuri valokuvia, koska kädet olivat varattuina itse työhön, mutta jos perusidea ei ole tuttu, löytyy netistä pilvin pimein kuva- ja video-ohjeita pursottamiseen. Yleiskoneen  tai lihamyllyn makkaraosa on hyvä apuväline, mutta ilmankin pärjää, pursottimesta tai vaikka suppilosta saa askarreltua ihan pätevän hätäratkaisun. Kannattaa rohkaistua kokeilemaan!

Rommirusinalle vielä suuri kiitos emännöinnistä, oli ilo päästä keittiöösi sotkemaan kokkaamaan!

EDIT: Rommirusinan verimakkararesepti on nyt myös saatavilla, suosittelen kurkistamaan sitäkin.


Virolaistyyppinen verimakkara

4 dl naudan verta (alkuperäisohjeessa sian verta, mutta sitä ei tahdo saada)
350g rikottuja ohrasuurimoita (kuiva paino)
280g rasvaista porsaan savukylkeä
2 pientä sipulia
muutama hyppysellinen suolaa
muutama rouhaisu mustapippuria
muutama hyppysellinen valkopippuria
1-2 tl meiramia

suolta makkaran pursottamiseen (löytyy kauppahalleista ja isojen kauppojen lihatiskeistä kysymällä)

1. Ota suoli likoamaan hyvissä ajoin ennen makkaran valmistusta. 

2. Keitä ohrasuurimot suolatussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan lähes kypsiksi (ottaisin pakkauksen ohjeajasta pois noin viisi minuuttia). Valuta pois ylimääräinen vesi.

3. Suurimoiden kypsyessä hienonna sipulit ja savukylki. Kuullota sipuleita hetki paistinpannulla, lisää savukylki ja paista vielä hetki. Sekoita sipulit ja liha keitettyihin ohrasuurimoihin, mausta pippureilla ja meiramilla sekä tarvittaessa lisäsuolalla, ja anna jäähtyä vähintään huoneenlämpöiseksi.

4. Sekoita jäähtyneeseen ryyniseokseen veri ja anna vetäytyä vähintään tunnin ajan. Paista massasta pieni koepala paistinpannulla maun tarkistamiseksi. Jos mausteita ja suolaa tuntuu olevan sopivasti, lisää niitä vielä vähän, maku miedontuu makkaroita keitettäessä. 

5. Pujota suoli kokonaan makkarasuppilon päälle ja laita päähän solmu. Pursota massa suppilon (lihamyllyn, makkarakoneen tai minkä vaan) läpi suolikuoreen. Jos mahdollista, kannattaa tämä homma tehdä kahdella käsiparilla niin, että toinen syöttää massaa pursottimeen ja toinen auttaa sen pursottimen toisesta päästä siististi suoleen niin, ettei suoli hajoa tai irtoa pursottimesta. Varo täyttämästä kuorta liian täyteen, tällöin makkara hajoaa herkästi. Pyörittele suoleen pursotettu massa sopivan kokoisiksi makkaroiksi pyörittämällä vuoroin itseesi päin ja vuoroin poispäin. Makkarat voi pyöritellä myös suoraan pursotuksen aikana, mutta minusta pyörittely oli helpompi tehdä jälkikäteen. 

6. Kiehauta kattilassa (halutessasi suolalla maustettua) vettä ja keitä makkaroita väljässä vedessä miedohkolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Tämän jälkeen voit halutessasi jäähdyttää makkarat ja säilyttää ne syömishetkeen saakka jääkaapissa. 

7. Paista makkarat pannulla voissa rauhallisella lämmöllä ennen syömistä. Itse paistan makkarat mieluiten viipaloituna, jolloin ne saavat paljon ihanaa, rapeaa paistopintaa, mutta myös kokonaisena paistaminen onnistuu. Alkuperäisohjeessa makkaroiden loppukypsennys tapahtuu silavan kanssa 180-asteisessa uunissa noin tunnin paistoajalla. 

maanantai 16. marraskuuta 2015

Syksyiset hirviburgerit ja tutkimusmatkailua hampurilaispihvin anatomiaan



Koska ostin hiljattain elämäni ensimmäisen lihamyllyn ja olen hurjan innoissani siitä, päätin kokeilla jauhaa hampurilaispihvit pakastimessa olevasta hirvenlihasta. Samalla hampurilaisiin haettiin muutenkin syksyisempiä sävyjä; valkoiset höttösämpylät korvattiin epäilyksistäni huolimatta rouheisilla kurpitsansiemensämpylöillä ja coleslaw punajuurisalaatilla. Lisäksi sämpylän väliin tökkäistiin salaatinlehtiä ja punasipulia, isäntä jatkoi omaansa myös majoneesilla ja vuohenjuustollakin mutta minulle riitti punajuurisalaatin majoneesikastike. Sotkuista mutta hyvää, eikä yhtään liian terveellisen makuista. En jaksaisi hampurilaisia tehdä näin pitkän kaavan mukaan joka kerta, mutta hauskaa ja mielenkiintoista tämä oli - ja onneksi melkein jokaiseen komponenttiin löytyy myös helpompia vaihtoehtoja, läheskään kaikkea ei siis tarvitse tehdä alusta asti itse.

Hirvenlihan toimivuus hampurilaisen välissä mietitytti etukäteen, koska mielessäni onnistunut hampurilaispihvi on rakenteeltaan hieman karkeahkoa jauhelihaa, jossa on riittävästi rasvaa. Oli pihvi paistettu kypsäksi tai jätetty mediumiksi, siinä pitäisi minusta olla purutuntumaa, muuten hampurilaista haukatessa ei jotenkin edes huomaa, missä kohtaa se pihvi olikaan. Lihapullatyyliset korppujauhoilla jatketut pihvit ovat muissa yhteyksissä herkullisia, mutta tähän tarkoitukseen mielestäni liian pehmeitä. Jauhot pysyköön sämpylässä. Samalla ajatuksella en kaipaa juuri muitakaan lisäkomponentteja itse pihviin, jauheliha, suola ja pippuri ovat riittävät. Joskus luin myös vinkin, jonka mukaan hampurilaispihvimassaa ei kannattaisi juuri vaivata, vaan lähinnä taputella pihvit kasaan, jottei massa menisi turhaan muhjuksi ja rasva sulaisi ennen aikojaan.

Hirven vähärasvaisuuden vuoksi en ollut ihan varma, noudattaako ylläolevia ajatuksia vaiko tehdä ihan tarkoituksella jotain erilaista. Päädyin lopulta suurimmaksi osaksi ensimmäiseen vaihtoehtoon, koska se on hyväksi havaittu. Valikoin pihveihin jauhettavaksi palaksi hirven kuvetta ja hain mukaan rasvaisuutta lisäämällä mukaan rasvaista possun savukylkeä. Savustettu liha sekä toi pihveihin omanlaistaan makua että mahdollisti pihvien kokkaamisen mediumiksi, kun mukana ei ollut raakaa sianlihaa. Lihat jauhoin myllyn karkeimmalla jauhantaterällä.

Vinkki: pihvit voi valmistaa myös etukäteen ja pakastaa joko suoraan lihan jauhamisen jälkeen tai sen jälkeen, kun olet muotoillut ne pihveiksi.



Hirvihampurilaiset (4 kpl)

4 kpl kurpitsansiemensämpylöitä

hampurilaispihvit:

400g hirven kuvetta
200g porsaan savukylkeä
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

lisukkeeksi:

punajuurisalaattia
salaatinlehtiä (minulla punainen salanova)
viipaloitua punasipulia

juustoa, majoneesia ym. oman maun mukaan

1. Valmista sämpylät ja punajuurisalaatti ohjeidensa mukaan. Kuutioi lihat n. 2 x 2 cm kuutioiksi, mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita kuutiot. Jauha lihamyllyssä karkeaksi jauhelihaksi. 

2. Muotoile jauhelihasta neljä pihviä. Älä vaivaa jauhelihaa, vaan mieluummin taputtele ja painele massa ohuehkoiksi pihveiksi. Paista pihvit kuumalla pannulla molemmin puolin haluamaasi kypsyyteen.

3. Kokoa hampurilaiset: laita puolitetun hampurilaissämpylän väliin pihvi, nokare punajuurisalaattia, salaatinlehtiä ja punasipulia, halutessasi muitakin täytteitä.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Punajuurisalaatti kapriksilla


Viime viikonloppuna tehtyihin hampurilaisiin halusin vaihteeksi jotain muuta kuin coleslawia, joten päätin käyttää pois jääkaapissa kummittelevat punajuuret. Niistä syntyi majoneesipohjainen salaatti, joka sopi mukavasti hamppareiden kurpitsansiemensämpylöihin ja muutenkin syksyiseen makumaailmaan. Majoneesipohjaisesta punajuurisalaatista saattaa tulla ensimmäisenä mieleeni kylmätiskin einessalaatit, mutta pelko pois, kotitekoinen salaatti on maultaan raikas ja koostumukseltaan hieman rouskuva. Sotkua kammoksuville ei salaatti kuitenkaan ole, ainakaan sämpylän välissä.

Punajuuria ei nyt marinoida etikassa, mutta mielestäni ne kaipaavat yleensä jotain hieman suolaista ja hapanta makuparia. Niinpä niiden seuralaisiksi laitetaan tässä maustekurkkuja sekä kapriksia, jotka tuovat salaattiin maun lisäksi myös tekstuuria.

Vinkki: Tämä jakaa varmasti mielipiteitä, mutta minusta jouluna tarjottavasta rosollista puuttuu jotain, jollei siinä ole silliä. Kaprikset tuovat kuitenkin sen verran suolaisia sattumia salaattiin, että niitä käyttämällä saa rosollista tehtyä melko näppärän vegeversion, jos sellaista joulupöytään kaivataan.

Punajuurisalaatti kapriksilla

4-6 punajuurta (minulla 6 pientä)
1 pieni sipuli
1 1/2 keskikokoista maustekurkkua
2-3 rkl kapriksia
n. 1 dl hyvää majoneesia (minulla Helmann's)
mustapippuria
(suolaa)

1. Keitä punajuuret kuorineen ja kantoineen juuri ja juuri kypsäksi (juures kypsyy hieman vielä jälkikäteen). Jäähdytä, kuori ja suikaloi kulhoon.

2. Silppua mukaan sipuli ja maustekurkku, lisää kaprikset, sekoita ja mausta mustapippurilla. Kääntele mukaan suurin osa majoneesista, anna vetäytyä hetken ja lisää majoneesia, jos sitä ei ole makuusi tarpeeksi. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Rouskuvat siemensämpylät


Leipominen ei ole suurimpia vahvuuksiani, joten nielaisin hieman, kun isäntä toivoi viikonlopun hampurilaissämpylöiksi vähän tummempia sämpylöitä kurpitsansiemenillä. Miksi ihmeessä, kun osaan tehdä luotto-ohjeellani oikein passelit valkoiset höttöhampparisämpylät? Myönnyin kuitenkin ja leivoin sämpylät, koska mielelläni yritän toteuttaa perheen ruokatoiveita. Ja olen iloinen, että leivoin, koska sämpylöistä tulikin sangen hyvät, kerrankin ihan vaan soveltamalla. Suussa rouskuvat sämpylät sopivat hamppareihin, aamupalaksi, ja erityisesti lämpiminä suoraan pelliltä voin kera syötäviksi.

Kurpitsansiemensämpylät (10 isoa sämpylää)

5 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
3 rkl hunajaa
1 + 1 kourallista kuorettomia kurpitsansiemeniä
7-7,5 dl sämpyläjauhoja + jauhoja taikinan käsittelyyn (minulla Myllyn Paras rouheinen sämpyläjauho)
n. 3 rkl seesaminsiemeniä

1. Lämmitä maito 42-asteiseksi ja sekoita siihen kuivahiiva. Murskaa yksi kourallinen kurpitsansiemeniä rouheeksi esim. sauvasekoittimella ja lisää seokseen. Lisää vielä suola, hunaja sekä jauhot vähän kerrallaan. Vaivaa noin kymmenen minuuttia yleiskoneella tai vastaavalla (minä käytin sähkövatkaimen taikinakoukkuja). Jätä kulhoon, peitä liinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa tunnin ajan.

2. Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja muotoile pötköksi jauhotetuin käsin. Leikkaa pötkö kymmeneen osaan ja muovaa osat sämpylöiksi taikinapaloja alustaa vasten kevyesti pyöritellen. Nosta sämpylät leivinpaperin päälle uunipellille ja anna vielä kohota noin puolitoista tuntia.

3. Voitele sämpylät kananmunalla ja ripottele pintaan loput kurpitsansiemenistä sekä seesaminsiemenet. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes sämpylöiden pinta on saanut kauniin värin.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Mausteinen karitsan lapa padassa



Reseptejä ylikypsiin lihoihin löytyy netistä vaikka kuinka, mutta hyviähän ne ovat. Nyt viimeksi sellaista valmistui karitsan lavasta, jonka laitoin valurautapataan kypsymään pintaan hierotun mausteseoksen kera. Lisäksi laitoin mukaan hapanta granaattiomenasiirappia sekä hunajaa, sen jälkeen liha sai kypsyä aika lailla itsekseen. Jos keittiöstäsi ei löydy granaattiomenasiirappia, älä anna sen haitata itseäsi; pelkkää hunajaakin voi käyttää tai sekoittaa hunajaan hieman tuoretta granaattiomenaa. Hunajan ja siirapin käytöstä huolimatta lihasta ei varsinaisesti tule makeaa, lisämakeutta kaivatessaan voi hunajaa tai siirappia lisätä vielä valmiin annoksen päälle. 

Karitsan kanssa tein hieman tämäntyyppistä linssisalaattia fetalisäyksellä, jolloin aterian kokonaisfiiliksestä tuli hennosti Lähi-itään viittaava. Linssisalaatin enemmän tai vähemmän salainen ainesosa oli tällä kertaa maustepippuri, jota olen vasta viime vuosina oppinut käyttämään muissakin kuin perinteisissä mummolaruuissa. Vika saattaa olla omissa mieltymyksissäni, mutta sitruunaisessa linssisalaatissa maku on suorastaan koukuttava. 


Mausteinen karitsan lapa (neljälle)

1,3 kg karitsan lapaa (minulla kahtena palana, joista toinen luullinen ja toinen luuton)
suolaa
1 kanelitanko
3 rkl hunajaa
3 rkl pomegranate sour -kastiketta (happamahkoa granaattiomenasiirappia)
(vettä)

mausteseos:

2 tl paprikajauhetta
2 tl kuivattua valkosipulia rouhittuna
2 tl juustokuminaa
2 tl korianterin siemeniä 

Tarjoiluun: tuoretta korianteria ja granaattiomenan siemeniä (sekä halutessasi hunajaa / granaattiomenasiirappia)

1. Ota karitsan lapa huoneenlämpöön ennen paistamista. Sekoita mausteseoksen ainekset keskenään. Hiero karitsaan suola sekä mausteseos. Laita lapa pataan ja lorauta päälle hunaja sekä granaattiomenakastike. Lisää pataan vielä kanelitanko ja kaada mukaan vettä sen verran, että lihat melkein peittyvät.

2. Kuumenna uuni 220-asteiseksi. Laita pata uuniin ilman kantta n. 30 minuutiksi, laske sen jälkeen lämpöä noin 125 asteeseen ja peitä kannella. Anna hautua n. kolme tuntia, lihoja muutaman kerran paiston aikana käännellen. Lisää valmiiden lihojen joukkoon tarjoillessa silputtua korianteria sekä granaattiomenan siemeniä. 

tiistai 3. marraskuuta 2015

Ihanan retro uunijäätelö


Viikonlopun ruokateema oli retroilu, kuten kellansävyisestä kuvastakin näkyy. Epämuodikasta sisäfilepihviä, konjakki-viherpippurikastiketta, hasselbackan perunoita ja ruusukaaleja, sekä jälkkäriksi uunijäätelöä. Retroudestaan huolimatta ateria oli kuitenkin herkullinen ja toimisi miehisine annoksineen hyvin isänpäivänäkin.

Pieniä nykyaikaistuksia teimme kokonaisuuteen. File oli naudan sijaan hirveä, pippurikastike ei tullut pussista ja uunijäätelö valmistettiin annosvuoissa keksinmurupohjaan. Olen aina kuvitellut uunijäätelön olevan hidasta ja vaikeaa tehdä, mutta ei se tällä vähän oiotulla metodilla ollut. Pääasia, eli kuuman kuoren alta löytyvä jäätelösydän onnistui näinkin.

Keksi-jäätelö-kastikeyhdistelmiä voi jokainen kehitellä loputtomiin oman makunsa mukaan, minä halusin kokeilla suklaista ja vadelmaista versiota. Omaan makuuni jälkkäristä tuli hieman liiankin makea, mutta isännälle se maistui hyvin. Inspiraatio makuyhdistelmään lähti oikeastaan viinikaappiin - jota myös keittiön liinavaatekaapiksi kutsutaan - unohtuneesta Braida brachetto d'aqui -jälkkäriviinipullosta. En ollut kyseistä viinilaatua aiemmin testannut, mutta muistelin lukeneeni sen sopivan suklaan ja vadelman kanssa. Täytyy myöntää, että ihan tällaisenaan yhdistelmä ei kuitenkaan toiminut, vaan makea uunijäätelö sai viinin maistumaan suussani 90-luvun lopun päärynäesanssisiideriltä. En pitänyt tuotteesta silloin, enkä pidä siitä vieläkään. Yksinään viini toimi paremmin, mutta ei silti ollut ihan minun juttuni.

Harmistukseen ei kuitenkaan ollut aihetta, sillä uunijäätelö oli hyvää. Onnistumisesta rohkaistuneena haluan seuraavan kerran kokeilla valmistusta pidemmän kaavan mukaan pyöräyttämällä pohjankin itse. Kauniimman lopputuloksen aikaansaamiseksi yritän myös jatkossa varmistaa, ettei pursottimeni ole tällä kertaa jäänyt taaperon uhriksi...

Huom. vaikka valmistus on helppoa, kannattaa olla tarkkana. Marengin onnistumiseksi huolehdi, että käytät puhtaita välineitä, myös kananmunat kannattaa ottaa huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen vatkaamista. Jäätelö puolestaan kannattaa pitää pakastimessa, kunnes sen on aika mennä annoksiin.

Uunijäätelö (neljä suurehkoa tai kuusi vähän maltillisempaa annosta)

8 täytekeksiä (minulla Fazerina)
0,5 l jäätelöä (minulla suklaa)
n. 1 dl vähäsokerista vadelmasosetta
3 munanvalkuaista
0,75 dl sokeria

lisäksi tarvitset 4-6 uuninkestävää annosvuokaa

1. Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen. Laita keksit muovipussiin ja murskaa karkeaksi muruksi esim. kaulimella. Jaa keksiseos annosvuokiin ja painele tasaiseksi kerrokseksi.

2. Erottele munanvalkuaiset keltuaisista. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, lisää sitten sokeri ja vatkaa niin kovaksi vaahdoksi, että se pysyy kulhossa käännellessä.

3. Kuutioi jäätelö ja painele kuutiot keksiseoksen päälle. Lusikoi jäätelön pinnalle nokare vadelmasosetta. Peitä kokonaisuus marengilla niin, ettei vuoan reunan ja marengin väliin jää rakoja (tiivis kansi pitää jäätelön sulamasta). Paista 250-asteisen uunin keskitasolla n. kaksi minuuttia, kunnes marengin pinta saa hiukan väriä. Jälleen kannattaa olla tarkkana, koska marenki palaa ja jäätelö sulaa helposti. Tarjoile annokset heti.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Ceviche kylmäsavulohesta


Suosikkini ceviche, voisin syödä sitä varmaan ämpärillisen kerralla. Se sitruksen, suolaisen ja tulisen yhdistelmä kalan kanssa on vaan niin koukuttava. Erilaisia versioita on tullut tehtyä vaikka kuinka, tällä kertaa kiinnosti kokeilla, kuinka kylmäsavustettu kala istuisi cevicheen perinteisen raa'an valkoisen kalan sijaan. Laitoin tähän versioon myös fenkolia, johon sain joskus ajatuksen tästä Jamie Oliverin ohjeesta.

Ilokseni annoksesta tuli oikein hyvänmakuinen, eikä kylmäsavustettu kala riidellyt muiden makujen kanssa. Oikeastaan sen käyttö oli aika näppärää; siinä missä riittävän tuoreen kalan saatavuus vaihtelee, on kylmäsavua aina tarjolla. Jos käyttää vakumoitua kalaa, on säilyvyyskin parempi, kauppaan ei tarvitse ehtiä juuri samana päivänä, kun annoksen tekee. Suosisin tässä kuitenkin hyvälaatuista kylmäsavulohta ja nimenomaan lohta, ei kirjolohta.

Valmistuksessa tarkkana tarvitsee olla vain ajoituksen kanssa, kalaa ei kannata sekoittaa marinadiin kuin vasta viime tipassa ennen tarjoilua. Muutenhan ceviche on helppoa, pelkkää pilkkomista ja sekoittamista.

Aiempia cevichekokeiluja blogissa ovat testaamani täydellisen cevichen ohje sekä hieman toisenlainen kuhaceviche.

Kylmäsavulohiceviche (kahdelle alkupalaksi)

150g kylmäsavulohta (mieluiten palana, mutta viipaloitukin käy)
1 pienehkö punasipuli
1 pieni fenkoli
2 punaista chiliä
2 limetin mehu ja hedelmäliha
1 pienen appelsiinin mehu ja hedelmäliha
ruukullinen korianteria silputtuna
hyppysellinen suolaa

1.  Pilko punasipuli pieniksi kuutioiksi ja uita kuutioita hetki jääkylmässä vedessä (vie sipulin väkevyydeltä suurimman terän).

2. Viipaloi fenkoli ja chili kulhoon ohuiksi viipaleiksi. Purista mukaan limetin ja appelsiinin mehu ja lusikoi mukaan mahdollisimman paljon hedelmälihaa. Valuta sipuli ja lisää se seokseen. Mausta suolalla ja anna seoksen tekeytyä noin viisitoista minuuttia.

3. Silppua korianteri ja ja kuutioi kylmäsavulohi pienehköiksi kuutioiksi. Lisää sitrusseokseen ja tarjoile heti.