maanantai 30. heinäkuuta 2012

Matkan varrelta

Mitään suurta ja ihmeellistä ei lomilla nähty, mutta muutamassa pienessä mutta mainitsemisen arvoisessa paikassa pysähdyttiin. Mökkeilimme siis Savossa Heinäveden suunnalla (teknisesti ottaen kuitenkin kunnanrajan toisella puolen), ilman erityisiä suunnitelmia nähdä mitään muuta mökin välittömän järviympäristön lisäksi. Matkalla kuitenkin piti pysähtyä ruokailemaan, ja myöhemminkin viikolla käväistiin kauppareissun yhteydessä parissa mukavassa taukopaikassa.

Menomatkalla Varkaudessa päädyimme pienen ruokapaikan etsiskelyn jälkeen keskustan kauppakadun nepalilaiseen ravintolaan. Nepalilaista ruokaa ja suomalaista kahvia, kuului mainoslause. Paikan nimeä en muista, mutta hinta-laatusuhde oli erinomainen. Ruoka ei ollut Helsingin nepalilaisten tasolla, mutta se oli silti oikein hyvää, sitä oli erittäin paljon, ja pääruoka-annosten hinta oli haarukassa 8,50-11 euroa. Samaan hintaan sai salaatin noutopöydästä, naan-leivän sekä kahvin tai teen. Plussaa ihanasta, todistetusti uunituoreesta naan-leivästä, joka oli parhaasta päästä maistamiani. Nälkäisenä en muistanut kuvata syömisiäni, mutta tämä paikka tarjosi toisaalta enemmän vatsanruokaa kuin silmänruokaa.

Heinävedellä on useampia kanavia, jotka eivät ehkä sinänsä ole nähtävyyksiä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta joiden rannalle on mukava poiketa bongaamaan veneitä ja syömään jäätelöä :) Meidän reittimme varrella kanavia oli kaksi, Varkaudesta Joensuuhun vievällä 23-tiellä sijaitseva Karvion kanava ja 542-tiellä sijaitseva Suomen suurimmaksi tituleerattu Varistaipaleen kanava. Kanavien ympärillä on myös palveluja ja matkamuisto- ja muuta paikallistuotemyymälää. Varistaipaleella taisi olla kanavamuseokin, mutta tyydyimme jäätelönsyöntiin pihan puolella.

Satuimme sopivasti Karvion kanavalle laivan saapuessa. Aika romanttisen näköinen :)

Jatkaessa 542-tietä vielä muutaman kilometrin pohjoiseen tulee vastaan Palokin kylä ja siellä Ronttopuisto kahviloineen - tuolle tielle sattuu eksymään, niin puisto on kiva kahvitauko- ja jaloittelupaikka. Puiston "juttu" ovat hassut romu(?)metallista kyhätyt patsaat, jotka olivat ihan hauskaa pällisteltävää aikuisille ja lapsille. Pienemmille (ja allekirjoittaneelle, joka hihkuu riemusta aina, kun pääsee johonkin, missä on kotieläinpiha!) pihapiiristä löytyi myös kaneja ja kanoja ihmeteltäväksi. Mikä parasta, kahvilasta sai ostaa leipää kotiin viemisiksi, olin ihan myyty kun löysin pärekorillisien kuumia, liinalla peitettyjä limppuja, joista sain valita omani :) Kahville emme jääneet, mutta myös mansikoilla koristeltu juustokakku näytti myös huippuhyvältä.


Ronttopuiston kirahvi
Tällaisiin tyyppeihin törmäsi siellä täällä.


Komeat ovat kannukset, mutta en uskaltanut mennä lähemmäksi aitaa.
Samalla suunnalla olisi muutakin, ihan oikeaa nähtävää, Valamon ja Lintulan kuuluisat luostarit. Kauniit ilmat pitivät meidät kuitenkin mökkisaaressa emmekä lähteneet tekemään isompia päiväretkiä, mutta mieluusti kävisin joskus testaamassa ainakin Valamon kaihertamaan jääneen lounasbuffetin sekä pällistelemässä viinimyymälän antimia. 

Ajoimme myös menomatkalla viitostiellä harmillisesti Vehmaisten kartanon teehuoneen risteyksen ohi, sitä oli suositeltu etukäteen ja mm. täältä ja täältä löytyy paikasta ihan viimeaikaisia kehuja. "Olikohan se toi risteys..?" kuuluivat viimeiset sanat, ennen kuin totesimme ajaneemme hutiin ja päätimme jatkaa Varkauteen asti ennen taukoa. Vajaan parin kuukauden päästä ajelemme taas pitkän pätkän samaa tietä, joten otetaan uusi yritys silloin!

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Yhden pannun ateria: talouskyljykset ja kaalilisäke



Mökkiruuilla jatketaan. Silloinkin kun ei grillattu, oli kiva selvitä mahdollisimman helpolla, erityisesti tiskaamisesta. Tätä ajatusta seuraten pääsivät kyläkaupasta löytyneet talouskyljykset paistinpannulle, ja samassa pannussa valmistui kermainen kaalilisäke. Kaalia on mökkireissuilla mukana melkein aina, salaattiaineena se säilyy vihreitä salaatteja paremmin vähän alkeellisemmissakin olosuhteissa, ja muutakin käyttöä sille on helppo keksiä. Ja juuri nyt uuden sadon kaali on niin hyvää!

Lisäkkeen muut ainekset menivät mukaan melkein arpomalla, jääkaapissa möllötti paketti pekonia ja pihan kolme kanttarellia (kielipoliisille terkkuja, tiedän, ettei sitä oikeasti kirjoiteta noin) päätyivät samaan pannuun, niin pienelle määrälle kun en keksinyt mitään "erillistä" käyttöä.  Molemmat sopivat loistavasti lisäkkeeseen, mutta hyvin olisi pelkkä kaalin, kerman ja talouskyljystenkin liitto toiminut, kyljykset antoivat mukavasti makua kaalille. Vaikka ruoka valmistui sisätiloissa hellalla, kului valmistukseen pilkkomisineenkin alle puoli tuntia, joten kaunis päivä ei mennyt hukkaan sisällä huhkiessa. Ruokailemaan siirryimme ulos, mökin edustalla olevan suuren kiven päälle.

Ai niin, kuvaa otettaessa kameran asetukset olivat edelleen vinksallaan mustikkapiirakkaa kuvatessa tapahtuneen säätämisen jäljiltä, ja sen kyllä huomaa - uskokaa tai älkää, mutta tuokin kasa maistui oikein hyvältä ;)

Talouskyljykset ja kaalilisäke (kahdelle)

2 reilua talouskyljystä
suolaa
valkopippuria
n. puolikas uuden sadon kaali (määrää voi säätää pannun koon mukaan)
5 viipaletta pekonia
2 valkosipulinkynttä
2 sipulia (uuden tai vanhan sadon)
2 dl kuohukermaa
(kanttarelleja)
voita tai öljyä paistamiseen

1. Ota talouskyljykset huoneenlämpöön n. 30 min ennen paistamista. Mausta suolalla ja rouhitulla valkopippurilla. Suikaloi kaali ja pilko sipulit, valkosipuli, pekoni ja kanttarellit.

2. Ruskista kyljykset kuumassa pannussa molemmin puolin ja nosta syrjään odottamaan. Paista sipulit, valkosipuli, pekoni ja mahdolliset kanttarellit, ja nosta odottamaan kyljysten päälle. Pienennä lämpöä ja kuullota kaalia pekonista jääneessa rasvassa (ja tarvittaessa voissa/öljyssä) hetki, kunnes se menee hieman kasaan.

3. Nosta muut ainekset takaisin pannulle. Kaada päälle kuohukerma ja anna poreilla 5-10 minuuttia, kunnes kyljykset ovat kypsät ja kerma keittynyt jonkin verran kokoon.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Isännän rukiinen mustikkapiirakka



Terkkuja maalta! Viikonkin loma oli mukava ja tarpeellinen katkaisu arkeen, saimme nauttia mökkielämästä kaikkine hienouksineen: aurinkoa, lämmintä järvivettä, mustikoita, kalastelua ja ulkotulilla kokkailua. Sekä tietysti hyttysiä ja paarmoja ihan miljoonasti, eihän ilman niitä voisi sanoa olleensa mökkeilemässä.

Itseäni rentoutti myös viikon tauko läppärin edessä istumisesta, aivotkin saivat lomaa kun eivät pyörineet ihan normaalien juttujen ympärillä koko ajan, niin kivoja kuin ne jutut ovatkin. Isännänkään läppäriä käyttänyt kuin hauenperkausohjeiden lukemiseen, ja kännykästä katsoin säätiedot pari kertaa. Facebookittoman ja blogittoman viikon jälkeen olikin taas ihan eri olo kaivaa kone kotona esiin (huomatkaa, se piti kuitenkin kaivaa n. 30 min sisällä kotiintulosta, eli sormet ilmeisesti syyhysivät jonkin verran ;).

Mökkiruokien kanssa ei keksitty pyörää uudestaan, vaan pidettiin ruokalogistiikka mahdollisimman helppona ja tiskit minimissä. Saaressa, jossa vuokramökki sijaitsi, kasvoi sen verran mustikkaa, että sain kerättyä muutaman litran kotiintuomisiksi sekä lisäksi piirakkamarjat kesän ensimmäiseen mustikkapiirakkaan. Kantakotini porukan kanssa mökkeillessä siskollani on ollut joka kesä tapana tehdä yksinkertainen mustikkapiirakka kahvipöytään, enkä minä voinut päästää ajatuksesta irti vaikka tällä kertaa oltiinkin vain isännän ja seisojan kanssa kolmistaan: piirakka on perinne!

Minä hoidin poimimisen, ja isäntä ystävällisesti hoiti leipurin tehtävät. Hän ei ollut läppärilakossa, joten katsoi taikinaan suuntaa-antavan ohjeen Gurmee-blogin vanhemmasta versiosta. Vehnäjauhoja ei ollut, mutta ruisjauhoja löytyi ensimmäisen lomapäivän muikkupaistiaisten jäljiltä, joten niillä mentiin. Täytteeksi laitoimme ihan vain pelkkää mustikkaa, vähän sokerilla höystettynä. Ainesosia oli koko piirakassa neljä, mutta yksinkertaisuus osoittautui kauniiksi, tai maukkaaksi - ruisjauhopohja jäi melko pehmeäksi (en tiedä, olivatko ohjeen mittasuhteet sellaiset, että taikina olisi pehmeämpi, vai oliko kyse karkeahkon ruisjauhon erilaisista ominaisuuksista vehnäjauhoon verrattuna), mutta koostumus oli kuitenkin aivan suussasulava ja rukiin maku ihanan täyteläinen.

Vähän vaikea oli saada piirakka ehjänä paloiteltua, kuten kuvasta näkyy, sain leikattua lautaselle kasan piirakkaa palan sijaan ;) Kuvan hutaisin nälissäni ja onnistuin vielä vinouttamaan kaikki kameran asetukset prosessissa, joten ainakaan kasaa ei ole kaunisteltu. Kuvan ottamisen jälkeen piirakka hävisikin nopeasti, vain yksi pala jäi odottamaan myöhempää makeanhampaan kolotusta.

Rukiinen mustikkapiirakka

200g voita
3 dl ruisjauhoa
5 rkl sokeria pohjaan + n. 2 rkl mustikoiden päälle
4-5 dl tuoreita mustikoita

Lisäksi tarvitset piirakkavuoan, meillä ei sellaista ollut joten käytimme uunivuokaa, jonka pohja oli n. A4-arkin kokoinen.

1. Nypi voi, jauhot ja sokeri pehmeähkön muruiseksi taikinaksi.  Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille (tai jos käytät syvää vuokaa kuten me, tee laidoille matalat "reunat").

2. Kaada päälle mustikat ja ripottele niille loppu sokeri. Paista 200-asteisessa uunissa 20-30 min.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Lomakapina ja vastaus ahvenhaasteeseen


Näin ihanaa oli mökkiruokailu juhannuksena, saa nähdä, mitä lomilla keksitään!
Kuulostaapa otsikko riidanhaluiselta, mutta ei hätää, tarkoitus ei ole rähistä - tänään nimittäin alkaa loma! Vain viikon, mutta lomaa sekin, ja Kärähtäneet hiljenee siksi aikaa. Lähdemme mökkilomalle Savoon, joten toivottavasti viikon päästä on paljon mukavia lomakuulumisia ja -reseptejä jaettavana. Ehkä matkan varrelta löytyy myös raportoimisen arvoisia pysähdyspaikkoja . Sadetta on luvattu ainakin jonkin verran, mutta toivottavasti jossain välissä näyttäisi samalta kuin kuvassa juhannuksena eräällä toisella mökillä!

Kapina-asia liittyy lähinnä siihen, että ennen oikeaa lomaa olen ollut kaksi päivää ruuanlaittolakossa. Eilen söin huikeaa pussiklassikkoa italianpataa ja tänään aion tilata pizzan, korkata kaljan ja nostaa jalat ylös. Kapina ei sen pidemmälle jatkukaan, sillä mökille päästyä palaan kyllä hellan, grillin tai muun vastaavan ääreen.

Ja lopuksi siitä ahvenhaasteesta, tein pari viikkoa sitten ahventartarin ihan muuten vaan, mutta nyt se on myös ilmoitettu haasteeseen. Muitakin hyviä herkkuja on jo listalla, käykäähän kurkkaamassa ja äänestysajan alettua 24.7. myös äänestämässä.

Kesäkoira :)

Nyt jo vähän nuupahtaneet koristekrassit paremmassa terässä.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Merellinen perunasalaatti uusista perunoista


Perunasalaattia on tehty viime aikoina varmaan joka toisessa (blogi)tuvassa. Eikä ihme, kesä ja kotimaiset uudet perunat ovat saatavilla vain kerran vuodessa. Lieneekö laumasieluisuutta tai telepatiaa, mutta pottusalaattia tein eilen minäkin jääkaapin jämistä. En ole ihan varma, olenko koskaan tehnyt samanlaista perunasalaattia kahta kertaa ja voinko oikeastaan sikäli edes neuvoa hyviä reseptejä, niistä kun tulee aina sellaisia kuin tulee - mutta hyviä perunasalaatit ovat, kerta toisensa jälkeen. Laitoin tällä kertaa samaan kulhoon vielä katkarapuja ja tonnikalaa (purkista ja pakastepussista sellaisenaan, toisaalla näin tänään hienommankin version, jossa oli käytetty grillattuja äyriäisiä - vesi herahti kielelle siitäkin), tunkien koko aterian samaan kulhoon. Hyvää oli, ja helppoa, ja taas yksi käyttö ihanille kesävihanneksille!

Annoksesta riittää pääruuaksi kahdelle. Fenkolin paistoin pikaisesti pannussa, mutta jos haluaa päästä vieläkin helpommalla, voi sen varmasti jättää poiskin.


Merellinen perunasalaatti uusista perunoista

6 suurehkoa uutta perunaa (eilen keitetyt sopivat myös)
1 prk tonnikalaa vedessä
1 pss pakastekatkarapuja
2 nippusipulia varsineen
1/2 punasipuli
1/2 fenkoli
1/2 vihreä paprika
pieni nippu persiljaa
3 rkl kapriksia
oliiviöljyä
loraus valkoviinietikkaa
valkopippuria
kuivattua valkosipulia rouhittuna
mustapippuria
suolaa
kananmunalohkoja koristeluun

1. Pese ja keitä perunat, anna jäähtyä ja pilko kuutioiksi. Jos käytät aiemmin keitettyjä perunoita, voit vain pilkkoa ne suoraan. Sulata katkaravut.

2. Silppua punasipuli, nippusipulit, ja persilja. Pilko paprika ja fenkoli, ja kuullota halutessasi fenkolia paistinpannulla. Sekoita vihannekset ja perunat salaattikulhossa.

3. Lisää tonnikala ja katkaravut ja sekoita hyvin. Lorauta päälle hieman valkoviinietikkaa ja reilusti oliiviöljyä. Mausta suolalla, valkosipulilla ja pippureilla. Tarjoile kananmunalohkojen kanssa.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Sienet kasvaa



Sadekelistä valittamisen sijaan äiti on usein todennut, että sienet kasvaa. Totta se näköjään on, ensimmäiset kanttarellit saatiin jo juhannuksena, ja eilen löytyi luottosienimetsästä jo hyvä korillinen kanttarellia ja vaaleaorakasta (onkohan tuo sienikirjan kirjoitusasu oikein..?). Kai ne sienet lämpöäkin kaipaavat sateen lisäksi (kukapa ei), mutta ainakin viimeaikaiset kelit ovat tarjonneet molempia elementtejä riittämiin - eikä nytkään tarvitse kuin katsoa ikkunasta todetakseen, että sienet kasvavat, edelleen.

Kesän ensimmäiset sienisatsit tykkään syödä melkein sellaisenaan, ihan vaan pannulla sipulin kanssa paistettuna ja ruisleivän päällä tarjoiltuna. Vaaleaorakkaasta ja lampaankäävästä olen toisinaan tehnyt myös "pihvejä", samaan tyyliin kuin iki-ihanassa Kaikki äitini reseptit -blogissa. Seuraavassa ohjeessa on sieniin lisätty myös vähän yrttejä ja sitruunaa, mutta minun makuuni sienen oma maku on edelleen riittävästi pääosassa.

Sienipaistos

1 pieni sipuli
muutama kourallinen tuoreita, putsattuja kanttarelleja, orakkaita, herkkutatteja tai muita maasta putkahtaneita ruokasieniä
suolaa
1/2 sitruunan mehu
nippu lehtipersiljaa silputtuna
ripaus valkopippuria
ripaus mustapippuria
voita paistamiseen

1. Pilko sienet ja sipuli. Kuullota sipulia hetki pannulla voissa, lisää sienet ja paista kuumahkolla (minulla levy oli nelosella) välillä käännellen, kunnes sienet ensin päästävät ylimääräisen nesteen itsestään, ja neste vielä ehtii haihtua. Mausta suolalla ja pippureilla. Pienennä lämpöä.

2. Lisää persiljasilppu ja sitruunamehu. Kääntele pannussa vielä muutaman kerran ja tarjoile.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Pikavorschmack arki-iltaan

Arkinen ruoka, arkinen kuva.

Taannoin teimme perjantairuuaksi caesar-salaattia, joka jätti jälkipolville muistoksi avatun anjovispurkin. Naisen logiikalla yhdistin anjovikset sangen epätyypilliseen kesäruokaan vorschmackiin, jota olen pitkään halunnut kokeilla tehdä itse. Kun vielä kaupassa oli sopivasti karitsan jauhelihaa, kyseessä oli mielestäni kohtalo, eikä kohtaloa sopinut toki sivuuttaa - vorschmackia ruokalistalle siis.

Viikon tohinassa tajusin jossain välissä, etten tule saamaan tilaisuutta 2-4 tunnin haudutteluun, jos aion syödä päivälliseni ennen puoltayötä. Raaka-aineita en kuitenkaan halunnut heittää hukkaan, joten tein vähän oiotun, hauduttamattoman version, anjoviksella maustettua tomaattista lampaanjauhelihakastiketta. Yllätyin miten hyvältä maistui omituisen - eikä erityisen herkullisen - kuuloinen anjoviksen ja lampaanlihan yhdistelmä. Lisukkeissakin oikaisin, tein uusia perunoita uuniperunan sijaan, jätin punajuuren jääkaapin vihanneslaatikkoon odottamaan parempaa käyttöhetkeä, ja lusikoin päälle turkkilaista jugurttia smetanan sijaan. Voi varmasti argumentoida, ettei tällainen hauduttamaton pikavorschmack ole vorschmack ollenkaan, mutta samapa tuo, koska tämä ruoka pelasti männäviikolla kaksi arki-iltaani :)

Pikavorschmack

400g karitsan jauhelihaa
1/2 purkki anjovisfileitä liemineen
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä puristettuna
40g (1 prk) tomaattipyrettä
2 dl lihalientä
suolaa
mustapippuria
ripaus sokeria

1. Pilko sipuli ja kuullota sitä hetki paistinpannulla. Lisää anjovis, hienonna sen paistinlastalla pannussa ja lisää vielä karitsan jauheliha. Ruskista vielä muutama minuutti ja murenna jauhelihaa mahdollisimman pieneksi.

2. Lisää tomaattipyre, puristettu valkosipulinkynsi ja lihaliemi. Mausta suolalla, sokerilla ja mustapippurilla - suolan kanssa kannattaa olla varovainen, koska anjovikset ovat suolaisia. Hauduta viitisen minuuttia ja tarjoile.


lauantai 14. heinäkuuta 2012

Lohikeitto tykkää kesäkeitosta


Kauppalehden Optiossa oli joskus viime tai toissa kesänä resepti, jossa oli tehty kesäkeitosta kalaisa lohiversio. Ajatus kesäkeiton ja lohikeiton yhdistämisestä on oikeastaan niin simppeli, että vähän hävetti, ettei se ollut koskaan juolahtanut mieleeni. Itse resepti jäi sille tielleen työpaikan kahvipöytään ja myöhemmin varmaan paperinkeräykseen, mutta ajatus jäi helppona juttuna mieleen. Normaalisti olisin laittanut soppaan vielä pinaattia, mutta nyt kaupassa oli niin nuutunutta tavaraa, että jätin pinaatit sinne. Niin, ja mähän laitan tähän soppaan kermaa maidon sijaan, niin vältän kaikki mahdolliset traumat plitkusta kesäkeitosta ;)

Kalaisa kesäkeitto (kahdelle)

6 uutta perunaa
2 porkkanaa
1/2 kukkakaalia
2 nippusipulia varsineen
200g herneitä
pieni nippu tilliä
300g nahatonta ja ruodotonta lohifilettä
n. 0,5 l kasvis- tai kalalientä
2 dl kuohukermaa
2 dl täysmaitoa
muutama maustepippuri
suolaa
valkopippuria

1. Pese ja pilko perunat, porkkanat ja kukkakaali. Paista porkkanaa ja perunaa hetki kattilan pohjalla nokareessa voita ja lisää kasvisliemi. Mausta maustepippurilla, suolalla ja valkopippurilla. Kiehauta ja anna poreilla keskilämmöllä pari minuuttia.

2. Lisää kukkakaalinpalat keittoon ja keitä rauhallisella lämmöllä viitisen minuuttia. Silppua tällä välin nippusipuli ja tilli, ja kuutioi lohifile.  Lisää keittoon kerma ja maito, ja tuo uudestaan lähes kiehuvaksi. Lisää vielä lohet ja herneet ja anna poreilla pari minuuttia. Sekoita lopuksi mukaan sipuli- ja tillisilppu ja tarjoile.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Paahdettu, paistettu ja grillattu salaatti


Kuulostaa kamalan monimutkaiselta, mutta ei oikeasti sitä ollut. Vihannekset kypsyivät muiden grillattavien kanssa pihalla, pekoni paistui ja pähkinät paahtuivat samalla kun pilkoin salaatin tuoreet ainekset. Jos haluaa vielä yksinkertaistaa, ei haittaa, vaikka vaiheet tekisi eri aikaan, hyvältä maistuu grillattu vihannes jäähtyneenäkin. Jääkaapintyhjennysruuaksi keskivertoa parempaa :)

Paahdettu, paistettu ja grillattu kesäsalaatti

salaatinlehtiä (käytin puolikkaan isohkosta roomansalaatista - pientä ruukkuversiota menisi kokonainen)
2 nippusipulia varsineen
1 avomaankurkku
1/2 fenkolia
1 pieni kesäkurpitsa
kourallinen saksanpähkinöitä
n. 5 viipaletta pekonia
parmesanlastuja
hyvää oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
suolaa
pippuria

1. Pese vihannekset ja kuori avomaankurkku. Viipaloi fenkoli ja kesäkurpitsa. Grillaa keskilämmöllä grillissä molemmin puolin kunnes kauniin väriset, voidellen välillä oliiviöljyllä. Ripottele päälle suolaa.

2. Vihannesten grillautuessa viipaloi pekoni ohuiksi suikaleiksi ja laita kuumalle pannulle paistumaan. Laita saksanpähkinät hetkeksi paahtumaan toiselle pannulle keskilämmölle. Laita valmis pekoni hetkeksi talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy ja saat oikein rapeita pekonimuruja.

3. Kuori ja viipaloi avomaankurkku, pilko salaatti ja nippusipuli. Sekoita keskenään salaattikulhossa.

4. Lisää valmiiksi grillatut vihannekset (pilko niitä ensin vielä pienemmiksi, jos haluat), pekoni ja pähkinät. Ripottele päälle parmesanlastuja, suolaa ja pippuria, sekä lorota mukaan balsamiviinietikkaa ja reilusti oliiviöljyä.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Ulkoruokintaa: Prikthai, Helsinki


Manskulle on muutama kuukausi sitten avattu uusi thai-ruokapaikka Prikthai, johon suuntasimme testikierrokselle vapaapäivän kunniaksi samalla reissulla, kun lähdimme varta vasten Espoosta Hakaniemen torille ja halliin. Melkein ulkomaille siis.


Prikthai on saanut loistavan sijainnin kisahallia vastapäätä ja ilmeisesti lähiseudun asukkaatkin ovat jo paikan löytäneet, mutta lieko syynä ollut  kaunis ilma tai joku muu, me söimme lähestulkoon tyhjässä ravintolassa. Miljöö oli mukava, siisti ja ehkä keskivertothaimaalaista hieman yksinkertaisempi, vaikkei epäselväksi jäänyt, minkä maan ruokakulttuuria paikka edustaa. Olin etukäteen silmäillyt arvostelua, jossa kehuttiin ravintolan listaa hieman tavanomaisesta thaimaalaisesta poikkeavaksi, mutta en valitettavasti keksinyt, miten, vaan valitsimme perusvarmat annoksemme tuttujen suosikkien niinikään perusvarmasta joukosta. Tilaukset otettiin reippaasti, mutta ruokia odottelimme tovin - ei haitannut, koska keittiöstä kuului mukavaa kokkaamisen ääntä, luvaten tuoreeltaan tehtyä, hyvää ruokaa.

Mutta mitähän sanoisin ruuasta? Alkupalaksi otettu papaijasalaatti oli reiluhko alkupala-annos, mistä tietysti ahneet ruokailijat kiittävät. Plussaa myös siitä, että potkua oli salaattiin laitettu keskimääräistä isommalla kädellä, mutta valkosipulia jäin kaipaamaan. Tuomiona, ihan kelpo papaijasalaatti, muttei lajinsa mehevimmän kärjen edustaja.



Pääruokina otimme uppopaistettua kanaa thaimaalaisten yrttien kera sekä panang-curryn (iskipä muuten lukihäiriö tätä kirjoittaessani, piti googlata, mikä on suomeksi vakiintunut kirjoitustapa). Annokset olivat kauniit, varsinkin uppopaistetun kanan rapeaksi friteeratut valkosipulit, sitruunaruohot ja valkosipulilastut olivat hauska idea. Itse kanat olivat kuitenkin aika tavanomaisia, miedosti maustettuja wingsejä. Isäntä puolestaan kommentoi panangia hieman pliisuksi, sanoen sen olevan lähempänä kotona tehtyä, oikaistua versiota kuin normaalisti thai-ravintoloista saatavaa, paksua ja aromikasta panangia. No, ainahan voi argumentoida, että curryja on yhtä paljon kuin kokkeja, eli sinänsä tässä ei ole oikeaa eikä väärää, mutta meidän mieleemme tämä annos ei tällä kertaa niin ollut.


Palvelu oli ystävällistä mutta hieman haparoivaa, päälle näkyy ehkä, ettei ravintolatoiminnasta ole vielä juuri kokemusta. Pienet asiat, kuten juomatilausten ottaminen tai juomien tuominen ennen ruokaa, olivat vähän hakusessa. Sinänsä sellaisella ei ole edes väliä ja jossain hyvin rennossa paikassa voi tällainen kotikutoisuus kuulua konseptiinkin, mutta mielestäni sen pitäisi tulla silloin esiin kautta linjan - tällä kertaa rentous tai välittömyys eivät olleet ihan riittäviä tekemään ruokatarjoilun ja lapsuksista luontevia, vaan lopputulos oli vähän epävarman oloinen.


Pienestä kritiikistä huolimatta, toivon Prikthain löytävän jalkansa Helsingin ravintolatarjonnassa ja yrittäjien pääsevän tästä vielä vauhtiin. Pieni hionta kuuluu alkuvaiheessa asiaan, ja huomioiden kyseessä olevan ilmeisesti ensikertalaisravintoloitsijaperheen (mikä yhdyssana, huh), poppoo suoriutui ihan mallikkaasti. Jään mielenkiinnolla kuulolle, ja käyn testaamassa syksymmällä uudestaan, miten paikka on lähtenyt kehittymään. Lykkyä tyko!

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Muutama kastikevinkki grilliruuan kaveriksi

Viime viikon menin aika lailla tukka putkella, ja vietin töissä aikaa kellon ympäri. Väliaikainen tilanne, mutta aiheutti sen, ettei ruuanlaitolle jäänyt kovin montaa ajatusta, eikä tietokoneenkaan edessä huvittanut suuremmin enää istua, kun kotiin asti selvisi. Minä se tiedän, kuinka viettää kesää... ;) Viikonlopun kunniaksi sentään taas lauantaina grillattiin (sateessa, mutta grillattiin kuitenkin). Ei mitään uutta tai ihmeellistä, vaan lohifilettä. Lisukkeita miettiessä tulin ajatelleeksi, että ne ovat oikeastaan se osa grillausta, johon ainakin itse kaipaan välillä (usein) ideoita. Erityisesti, koska me grillataan vähintään viikoittain huhtikuusta syyskuuhun, eikä ihan joka kerta halua laittaa lautasen reunalle niitä samoja juttuja.

Oikeiden aiheiden puutteessa Näistä mietteistä inspiroituneena, päätin koota yhteen kirjoitukseen linkit muutamaan jo aiemmin julkaistuun tekstiin, joissa on reseptejä grilliruuan kanssa sopiviin yksinkertaisiin - harvemmin jaksan kauheasti hifistellä - kastikkeisiin. Kastike on tietysti vain yksi lisä grillilautasella, mutta jonkin piti keskittyä, ettei mopo lähde lapasesta ;)

Jos aloitan uusimmasta, tämän päivän lohelle tein thai-tyylistä vihreää dippikastiketta, jonka reseptin vihdoin sain käsiini reilu viikko sitten. Dippi sopii loistavasti melkein minkä tahansa grillatun merenelävän kanssa, mutta olen siihen dipannut joskus lomareissulla myös lihaa. Ei mikään kaunis kastike, mutta hyvää ja kevyttä, ja vie ajatukset Thaimaan rantakatujen seafood-ravintoloihin.

Toinen kalan kaveriksi sopiva - ja niinikään Aasiaan viittaava kastike - on inkiväärivinaigrette. Ohje syntyi toukokuun inkivääriaiheiseen ruokahaasteeseen, mutta on maistunut myöhemminkin, sekä pelkän lohen kanssa että lohisalaatin kastikkeena.



Laitetaan grilliin toki muutakin kuin kalaa, ja ihan ehdoton yleissoosi on salsa verde. En oikeastaan edes keksi siitä enempää sanottavaa, paitsi että se vaan on niin hyvää!


Meillä useimmiten tehtävä kastike grillattavien dipiksi on kuitenkin hyvin, hyvin yksinkertainen: otetaan purkki kermaviiliä ja reilu puoli pakettia (sitä ihan perus apetina) fetaa. Muussataan feta kermaviiliin ja valmista on. Maustaakin kenties voisi, minä olen syönyt ihan sellaisenaan. Helppous-makusuhde on lyömätön. Ja jos kastikkeet eivät houkuta ollenkaan, niin maustevoihan on mitä mainioin juttu lihan tai kasvisten päälle.

Toivottavasti joku saa tästä grillikautensa jatkoon jotain eteenpäin jalostettavaksi.  Niin, ja toivottavasti joku ehtii tänään grillata, ennen kuin lämmin ilma tuo sateet mukanaan ;)


torstai 5. heinäkuuta 2012

Ahventartar



Sain hallista ihania tuoreita ahvenfileitä viikonloppuna. Osa oli pakko paistaa voissa heti sellaisenaan ja syödä vihreän dippikastikkeen kanssa, mutta osaan kokeilin sokerisuolausta - en ole aiemmin syönyt tai tehnyt mitään raakakypsytettyä ahvenesta, mutta halusin kokeilla. Tuloksena selvisi, että ihan hyvää on tuoresuolattukin ahven. Vaikka graavaus on sinänsä metodina sama, kutsuisin tätä ruokaa ehkä ennemmin ahventartariksi kuin graaviahveneksi, koska suolatessa laitoin mukaan vain sokeria ja suolaa, ja sekoitin muut mausteet vasta suolattuun ahveneen, jonka pilkoin pieneksi hakkeeksi. Siitä en osaa sanoa, onko tartar nimenä tälle ruualle kovin oikeaoppinen, mutta enpä ole niin kovin oikeaoppinen itsekään ;)

Ainakin Kotilieden ohjeessa mainittiin sinappikastikkeesta tartarin kera, ja ehkä jossain muualla muistan nähneeni ohjeen, jossa kastike sekoitettiin itse tartar-massaan. Tykkäsin sinapin ajatuksesta, mutta en halunnut sen peittävän ahvenen omaa makua, joten tein kompromissin; ihan pikkuriikkisen sinappia, mutta se vähä hyväksi havaittua, vahvan Colmansin ja Turun makean, sinikorkkisen sinapin sekoitusta. Muut mausteet perinteisiä suomalaisia kesämakuja, tilliä ja valkopippuria. Ja saaristolaisleipää, se maistui ihan mahtavalta ahvenkasan (ja voin ;) alla!

Ahventartar

Ohjeessa ei varsinaisia annosmääriä, riippuu ihan siitä, miten ja minkä kanssa tartaria käyttää. Itse laskin, että satsista sai päälliset neljälle leivälle.

200g tuoreita ahvenfileitä
n. 1 rkl karkeaa merisuolaa
n. 1 tl sokeria

1 tl sinappia (laitoin puolet Colmansia, puolet Turun sinikorkkista)
1/2 tl sokeria
1/2 tl valkoviinietikkaa
1/2 tl rouhittua valkopippuria
1 tl öljyä
pieni nippu silputtua tilliä
(suolaa)

1. Pyyhkäise ahvenfileet talouspaperilla ja leikkaa fileen paksummasta päästä ruoto pois kapealla, pitkulaisella v-viillolla fileen keskeltä. Sekoita sokeri ja suola ja ripottele se fileille. Anna maustua muutama tunti.

2. Pyyhi irtonainen suola fileiden pinnalta ja silppua kala pieneksi hakkeeksi. Sekoita pienessä kipossa sinappi (tai sinapit), sokeri, etikka, valkopippuri ja tillisilppu. Lisää viimeisenä öljy, ja sekoita sinappikastike ahvenhakkeeseen. Anna maustua jääkaapissa vielä tovi, maista ennen tarjoilua, ja lisää suolaa tarvittaessa. Minun ahveneni olivat suolassa sen verran pitkään, ettei ruoka kaivannut enää ylimääräistä suolaa, mutta nopeammalle graavaajalle se voi olla tarpeen.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Grillikylki



Valittelin aiemmin, että isäntä toi kotiin väärän palan possua, paksua kylkeä kun pyysin ribsejä. En valita enää, sain kylkipalasta ihan huippua grillipossua - kyllä, oma kehu haisee, mutta haiskoon, koska ihan pirun hyvää se sika oli ;)

Vedettyäni pari kertaa syvään henkeä "väärää" lihanpalaa tutkien - eikä se nyt sentään eka kerta ollut, kun grillikylkeä teen, mutta en ole jotenkin koskaan onnistunut saamaan siitä kovin hyvää - turvauduin Googleen, joka ohjasi minut Hans Välimäen grillikyljen reseptiin Ilta-sanomien sivuille. Lainasin reseptistä metodin, mausteet ja marinadit sävelsin omasta päästäni. Tein kolapohjaisen marinadin muutaman muun viimeaikaisen grillailun tapaan. Loppujen lopuksi, toimin melko lailla samaan tapaan kuin pelkkien kylkiluidenkin kanssa, mutta keittoaika oli nyt pidempi. Lopputulosta voisi kuvailla suurinpiirtein grillattuna pulled porkina; ihana, grillattu pinta ja suussasulavaa, luistaputoavaa lihaa, jonka irtoaa kylkipalasta haarukalla mehevinä suikaleina. Ihan huippua! Bonuksena possun keitinliemestä sai taas hyvän lihaliemen, ja seuraavaksi uuniin menee nahka, katsotaan, tuleeko siitä koiran vai ihmisten namia ;)

P.S. Tajusin, että possuaiheisia tekstejä taitaa olla jo aika paljon... olet sitä, mitä syöt ja niin edelleen. Röh!

Grillikylki (neljälle)

1,5-2 kg luullista porsaan kylkeä
1 sipuli
2 porkkanaa
vettä
merisuolaa
muutama neilikka
pari laakerinlehteä

marinadi:

2,5 dl kolajuomaa
3 rkl soijaa
3 rkl tomaattipyrettä
2 rkl hunajaa
rouhittua mustapippuria
rouhittua valkopippuria
savustettua paprikajauhetta
kuivattua valkosipulia rouhittuna

1. Laita possunpala isoon kattilaan ja peitä vedellä. Lisää pari rkl karkeaa merisuolaa, porkkanat, sipuli, laakerinlehdet ja neilikat, ja kiehauta. Kun possu kiehuu, kuori pinnalle kertyvä vaahto ja pienennä lämpöä (minä laitoin levyn ykköselle). Anna muhia kannen alla kolme tuntia.

2. Valmista marinadi. Sekoita pienessä kattilassa kaikki aineet keskenään, kiehauta, ja anna keittyä kasaan muutama minuutti.

3. Nosta esikeitetty possu kattilasta toiseen astiaan, ja kaada päälle marinadi. Anna marinoitua vähintään tunnin, mieluiten vaikka yön yli. Jos laitat possun välissä jääkaappiin, muista ottaa se huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen grillausta.

4. Grillaa possua molemmin puolin 5-10 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Näyttää pahalta, maistuu hyvältä - chili-limettidippi



Oho, nyt on jo heinäkuu. Ja Kärähtäneiden olemassaoloa on ehtinyt kulua puoli vuotta! Helppo muistaa, koska ensimmäisen tekstin hernekeitosta nakuttelin kasaan uudenvuodenpäivänä, kamalan rumalla (sinänsä herkullisen sopan) kuvalla varustettuna :D Muutenkin sormet ovat jo alkaneet syyhytä päästä vähän siistimään ulkoasua, ottaa rakeinen valokuva pois taustalta ja niin edelleen. Ja kategorisointikin voisi olla loogisempi... Mutta ne ovat varmasti ikuisuusprojekteja, innostun sitten jonain päivänä :)

Tämänpäiväisestä tekstistä tulee ihan eka kirjoitus sikäli mieleen, että lopputuotos on esteettisyydeltään vähän samaa luokkaa kuin hernekeitto tai vaikkapa raparperikiisseli ;) Kummastakaan ei ole kuitenkaan kyse, vaan vihreästä thai-dipistä, jota muutaman vuoden takaisella Thaimaan-reissulla sai aina grillattujen merenelävien, sekä usein myös hot potien kaverina. Samaa soosia ei ole tullut kotimaassa vastaan, joten ostin tuliaisiksi pullollisen - se ei kuitenkaan yhtään vastannut ravintoloissa saatua tuoretta dippiä, joten käyttämättä jäi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ei reseptikään ole tullut aiemmin vastaan, mutta nyt siihen vihdoin törmäsin foodgawkerin kautta She Simmers -blogissa.

Hurjan helppo ohje, onnistui heti ekalla, ja oli hurjan hyvää ensin kanansiipien kaverina, ja myöhemmin illalla vielä pannulla paistetun ahvenen kera; grillatuille merenelävillehän soosi sopii parhaiten, mutta sopii oikeastaan kaiken muunkin grillatun kanssa. Ensi kerralla kokeilen jättää chilit kiehauttamatta jotta ne pitävät kauniin, tuoreen värinsä, mutta ohjeessa ne ovat vielä alkuperäisen version tapaan kiehautettuina (ja varmuuden vuoksi siemenet poistettuna) - en nimittäin uskalla luvata, että tulisuus pysyy aisoissa jos chilin heittää tuoreena kastikkeeseen, joten toimin koekaniinina ensin itse ;)

Vihreä chili-limettidippi

3 pientä vihreää chiliä
3 valkosipulinkynttä
3 rkl kalakastiketta
3 rkl sokeria
3 rkl vettä
limettimehua ja hedelmälihaa (käytin n. 1,5 limetin mehun ja hedelmälihan) maun mukaan.

1. Murskaa valkosipulinkynsi. Poista chileistä siemenet, pilko pieneksi ja muussaa vielä morttelissa, tai surauta monitoimikoneella pieneksi muhjuksi.

2. Kiehauta pienessä kattilassa kaikki ainekset limettiä lukuunottamatta, ja anna porista rauhallisesti n. 30 sekuntia. Nosta keitos liedeltä ja sekoita mukaan limettimehua ja hedelmälihaa oman maun mukaan. Jäähdytä ennen tarjoilua.