keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kohti rentoa (ruoka)vuotta 2015

Ihan pian tulee jätettyä hyvästit vuodelle 2014 ja toivotettua jälleen yksi uusi vuosi tervetulleeksi. Tälläkin kertaa vuodenvaihde saa minut ja monet muut miettimään, mitä edellisvuodesta jäi käteen ja mitä ensi vuonna haluaisin olevan edessä. Yritän tässä keskittyä niihin asioihin, jotka liittyvät ruokaan ja bloggaamiseen, mutta tuskin selviän täysin rönsyilemättä, kaiken kaikkiaan vuosi oli nimittäin sangen tapahtumarikas, ainakin minun normaalisti tasaisessa mittakaavassani. Vietettiin edellisvuoden lopulla syntyneen ihmispoikasen vauvavuotta, useimmiten ihan mukavasti mutta välillä vähän enemmän hiki otsalla. Samaan aikaan perhe pieneni vanhemmasta päästä, kun molemmat isoäitini siirtyivät autuaammille maille syksyllä. Ja työrintamallakin oli tuulinen vuosi; vaikka olin itse vanhempainvapaalla, aiheutti turbulenssi paljon ammatillista pohdintaa ja hankaloitti päätöstä töihinpaluun ajankohdasta. Silti kokonaisfiilis vuodesta on positiivinen, minä ja välitön perheeni voimme hyvin ja olemme saaneet nauttia sekä antoisasta arjesta että erityisistä, hienoista juhlahetkistä - hyvän ruuan kera.

Blogin osalta tein vuosi takaperin muutaman uudenvuodenlupauksen: lupasin olla kohtuullisen tuottelias ja julkaista ainakin kymmenen tekstiä joka kuukausi, pitää teemakasviskuukausia ja saada vihdoin aikaan ne kauan harkitsemani facebook-sivut. Lupaus numero yksi kaatui toukokuussa, numero kaksi taisi kaatua jo aiemmin - tai no, pidin teemakasviskuukausia mutta en ihan joka kuukausi enkä saanut aikaiseksi suunnittelemaani neljää reseptiä per kasvis - ja numero kolme on juuri valmis niinsanotusti ihan tässä työn alla. Jotenkin vaan tuntui, että inspiraatio karkasi, kun oli tehtävä jotain tiettyä juttua tietyllä hetkellä ja rakkaasta harrastuksesta uhkasi jo tulla pakkopullaa. Niinpä kesän korvilla aloin tarkoituksella unohtamaan blogille tekemiäni aikatauluja ja suunnitelmia, ja rupesin tekemään enemmän sitä, mikä milloinkin miellytti, ja sieltä se inspis lähti hiljalleen taas löytymään. Tai eihän se tyystin kateissa ollut, syksystä ja loppuvuodesta siihen oli vain taas helpompi tarttua.

Ensi vuoden haluankin korkata vähän samanlaisilla ajatuksilla: uudenvuodenlupaukseni blogille on tehdä juuri sitä, mikä milloinkin sattuu innostamaan. Ottaa siis aika rennosti ja toivottavasti pitää siten huolta, että inspiraatio säilyy ja kasvaa entisestään. Toki on paljon asioita, joihin haluaisin paneutua aiempaa enemmän: haluaisin esimerkiksi oppia ottamaan parempia ruokakuvia, haluaisin ehtiä tekemään vähän enemmän keskittymistä vaativia ruokia (vaivalloisissakin ruuissa on ehdottomasti oma zeninsä, onnistumisen riemusta puhumattakaan - tällä hetkellä bravuurejani ovat kuitenkin ruuat, jotka vaativat hyvin vähän aktiivista työtä) ja ennen kaikkea haluaisin varmistaa, että reseptiikkani toimii. Kasvisruokiinkin haluaisin edelleen panostaa aiempaa enemmän. Näistä toiveista en kuitenkaan aio tehdä lupauksia, vaan pidän ne lähinnä korvan takana ja toivon niiden inspiroivan ja ohjaavan tekemistäni tulevana vuonna. Samanlaisia asioita toivon myös teille lukijoille ja kanssabloggaajille, toivottavasti pääsette tekemään juuri sitä mistä nautitte ja ottamaan juuri niin paljon tai vähän rennosti kuin sopii juuri teille. Ja ennen kaikkea, inspiroitumaan hyvästä ruuasta.

Onnellista ja ruokaisaa uutta vuotta 2015 kaikille!

Kuva on kierrätetty parin vuoden takaa; tuolloin sekoitin kuohujuomaan (muistaakseni ajatus oli jostain Jamie Oliverin ohjelmasta) hieman granaattiomenan mehua. Hyvää, kannattaa kokeilla!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Riimiliha porosta



Tämä riimiliha sopii mainiosti uuden vuoden juhliin, mutta me söimme sitä joulupöydän alkupalana. Alkuperäinen, hirvenlihalle tehty resepti on hesarin ja se on odottanut jo syyskuun lopulta käyttöön pääsyä. Koska sopivaa hirvenpalaa ei pakastimessa tähän hätään ollut, nappasin kaupan pakastealtaasta kaksi poron ulkofilettä. Niistäkin sai aivan suussasulavat riimilihat. Minä käytin ohjeen mukaisia mausteita, mutta poronliha on itsessään niin maukasta, että pelkkä suolakin riittäisi, terveisin nimimerkki "maistelin kuormasta". Suolamäärää pienensin kuitenkin hieman alkuperäisestä, koska poronfile on kovin ohutta ja suolaantuu aika voimakkaasti jo vuorokaudessa.

Tarkoitukseni oli tehdä myös piparjuuri-konjakkikastiketta, joka oli hesarin ohjeessa tarkoitettu riimihirvelle. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että poron hieno maku ei kaipaa kastiketta, ja toisaalta lihan kanssa tarjotut sienisalaatti ja suolakurkut olisivat ihan riittävä lisuke. Ja tällä kertaa osuinkin oikeaan. ei tuollainen ohueksi viipaloitu, kielen päälle sulava liha kaivannut mitään ylimääräistä!

Jos teet poroa ainoana alkupalana, varaisin sitä n. 70g per syöjä, lisukkeiden kanssa riittänee vähän pienempikin määrä. Minä tein kaksi vajaa 200g filettä samalla kertaa, joista toisesta söimme kahdesti ja toinen odottaa vielä pakkasessa. Ohjeen määrä on siis aika reilu, kahdelle hengelle satsi kannattaa puolittaa.

Riimiporo

400g (n. 2 kpl) poron ulkofileetä
2 rkl karkeaa merisuolaa
5 oksaa timjamia
5 oksaa rosmariinia
3 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
10 katajanmarjaa
mustapippuria myllystä

1. Poista fileistä mahdolliset kalvot ja pyyhi ylimääräinen kosteus talouspaperilla. Hiero fileisiin suola, kääräise leivinpaperin sisään ja laita jääkaappiin painon alle vuorokaudeksi maustumaan. Käännä kerran maustumisen aikana.

2. Hienonna yrtit, murskaa katajanmarjat morttelissa ja sekoita ne leivinpaperin päällä. Ota poronfileet jääkaapista, pyyhi talouspaperilla ja pyörittele mausteissa. Rouhi vielä fileille mustapippuria. Laita pakastimeen, kunnes fileet muuttuvat kohmeisiksi (minä pidin kolmisen tuntia, mutta pakastusaika saattaa olla lyhyempikin jos fileet ovat ohuita tai pakastin kovin tehokas - kannattaa siis vilkuilla tilannetta aika ajoin). Leikkaa kohmeisista fileistä mahdollisimman ohuita viipaleita tarjolle.

perjantai 26. joulukuuta 2014

The Christmas Sandwich ja muutama muu vinkki joulutähteiden käyttöön



Toivottavasti kaikilla on ollut oikein nautinnollinen joulu, juuri sellaisessa muodossa kuin se paras joulu itse kullekin näyttäytyy! Me vietimme joulua ihan perinteisesti ja meille mieleiseen tapaan, aattona kyläilimme kantakodissani valmiissa pöydässä ja sen jälkeen ollaan lähinnä löysäilty kotona ja nautittu pakkaskeleistä ulkona. Omaan kotiin ei tullut tänä vuonna edes hankittua jouluruokia vaan vähän muunlaista juhlavaa syötävää (joista ainakin yhden reseptin laitan vielä ennen uutta vuotta jakoon), mutta laitan jakoon yhden rääppimisimieliteon sekä lähinnä muistutuksena ihan muutaman perusvinkin jouluruokien kierrätykseen, jos joku kylläisenä raapii päätään tähteiden äärellä ja miettii, mihin ihmeen vatsaan niitä laittaisi.


  • Kinkku: minun ykkössuosikkini kinkun jatkojalostukseen on perinteinen hernekeitto (tuon linkin takaa paljastuva kuva on muuten kerrassaan, öh, hurmaava), mutta pidän kinkusta myös muissa talvisissa keitoissa, suosittelen lämpimästi vaikkapa tätä isoäitini reseptillä tehtyä, lämmittävää paprikakeittoa, johon voi laittaa sitä lihaa, mitä kaapissa sattuu olemaan. Parasta soppaan on kinkun potka, mutta myös muuta lihaa voi hyvin käyttää, jos olet hankkinut kinkkusi luuttomana. Toki kinkusta saa muutakin, viime vuonna taisimme pilkkoa jämiä pitsaankin. 
  • Laatikot: Jos laatikoita on tullut  hankittua ylimääräisiä, ne laittaisin suosiolla pakastimeen odottamaan talviviikonloppuja, ne maistuvat hyvältä ainakin aika monenlaisten liharuokien lisukkeena. Itse olen esimerkiksi sulattanut perunalaatikkoa maksakastikkeen kaveriksi, ja yhdistelmä toimi hienosti.
  • Kalat: Kalojen uudelleenkäyttö on minusta kinkkisempää, koska meillä joulupöydässä suurin osa kalasta on raakakypsytettyä enkä kovasti fanita kylmäsavu- tai graavilohisiivujen lämminkypsennystä edes tähteissä. Sen sanottuani, mieluummin kiertoon kuin roskikseen, joten suosittelen kokeilemaan vaikkapa tätä fenkoli-lohilaatikkoa graavilohisiivuilla tavallisten sijaan. Lämminsavukalasta taas suosittelen lämpimästi tekemään pihvejä, jotka sopivat mainiosti vaikkapa burgerin väliin. Pari vuotta sitten teimme myös ihan perinteisiä, pieniä sormisyötäviä kaloista.
Mutta sitten siihen tämän vuoden rääppimisjuttuun. Nuorena tyttönä työskentelin Irlannissa muutaman vuoden kahvilassa, jonka listalla oli aina jouluisin The Christmas Sandwich - eli yksi versio kalkkunavoileivästä. Kyseinen voileipä oli hurjan hyvää, ja tänä vuonna olen muistellut sitä niin monesti, että päätin tehdä kotiversionkin. Makumaailmassa on hieman joulua, mutta myös raikkautta, ja tuhti leipä käy lounaasta tai myöhäisestä aamiaisesta, pitäen nälän poissa monta tuntia. Alkuperäisiin aineksiin kuului myös stuffing eli kalkkunan tai kanan leipäpohjainen, yrttinen täyte, mutta minä jätin sen pois ja korvasin timjamin ja salvian lehdistä tehdyllä silpulla. Koska kyse on voileivästä, on reseptiikka hyvin summittaista, määrät tarkentuvat sen mukaan, mitä tähteitä on käytettävissä ja millaisesta täyte-leipäsuhteesta itse kukin pitää. Leiväksi sopii joko ihan tavallinen paahtoleipä, josta saa nätit kolmioleivät, tai vaikkapa sesonkiin sopiva karpaloleipä, jota on ollut parilla leipomolla valikoimissa. Ainut täyte, jonka tätä leipää varten valmistin, oli coleslaw, kaikkea muuta löytyi jääkaapista jo valmiina.

The Christmas Sandwich

pari isoa paahtoleipäviipaletta
majoneesia
dijon-sinappia
karpalohilloa
reilu siivu kinkkua
reilu siivu kalkkunaa
pari lusikallista coleslawia
salvian ja timjamin lehtiä silputtuna
tavallista tai marinoitua punasipulia (minulla oli Mama G:n reseptillä tehtyä)
silputtua jäävuorisalaattia

Paahda leipäpalat ja voitele toinen pala majoneesilla ja dijonilla, toiselle levitä nokare coleslawia. Kasaa coleslawin päälle kalkkunaviipale, karpalosoosi, salaatti, sipulit, yrttisilppu ja kinkkuviipale. Laita majoneesilla ja sinapilla voideltu pala leivän kanneksi, paina hieman kasaan ja leikkaa kolmioiksi tai kääräise paperiin ja syö sellaisenaan.



tiistai 23. joulukuuta 2014

Paahdetut pähkinät joulunaposteltavaksi


Nämä viimeiset joulunaluspäivät tuntuvat aina menevän ihan lentäen, mutta yhden joulunaposteltavan ehtii vielä laittaa jakoon, varsinkin, kun kyse on superhelposta ja yksinkertaisesta jutusta. Pähkinät ehtivät meillä usein salaperäisesti hävitä ennen kuin päätyvät varsinaiseen käyttötarkoitukseensa, mutta näitä makeansuolaisia paahdettuja chilipähkinöitä - joita aika perinteisesti teen jouluna mutta toisinaan muutenkin - ilmeisesti maltettiin odottaa. Tällä kertaa käytin ihan valmista pähkinäsekoitusta, jossa oli mm. cashewia, hasselpähkinää ja pistaasia, mutta vähintään yhtä hyvin toimivat myös pekaanit ja saksanpähkinät. Pähkinöissä ei mene kuin minuutti aktiivista työtä, joten niitä ehtii hyvin tekemään vaikka useamman satsin pitkin pyhiä. Parasta pian uunista tultuaan, mutta hyvää myöhemminkin.

Paahdetut makeansuolaiset pähkinät

350g erilaisia pähkinöitä
2 rkl sokeria
pari hyppysellistä suolaa
pari hyppysellistä cayennepippuria
(ripaus savustettua paprikajauhetta)
tilkka vettä

Sekoita pähkinät ja mausteet pellillä leivinpaperin päällä. Paahda 175-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Ota pähkinät pois uunista, pirskottele päälle tilkka vettä ja sekoita vielä kertaalleen niin, että mausteet tarttuvat pähkinöiden pintaan paremmin. Laita takaisin uuniin vielä noin 15 minuutiksi tai kunnes pähkinät saavat pintaansa kauniin värin.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Hävikintorjuntaa: harissalla maustetut jämälohipihvit


Ajatus mikrossa lämmitetyistä edellispäivän paistetuista lohifileistä ei oikein houkuttanut, joten kaloille piti keksiä joku jatkojalostuskohde. Muistilokeroista löytyivät nämä lohiburgerit, joita teimme viime talvena ja joihin ihastuin ikihyviksi. Samalla ajatuksella tein nyt nämä lohipihvit, tosin nyt käytin paistettua lohta ja muutin makumaailmaa jonkun verran käyttämällä harissaa. En ollut ihan varma, miten se toimisi kalan kanssa, mutta oikein toimiva jämäruoka tuli tästäkin. Mietin, että kalalajia vaihtelemalla saisi pihviin ihan loputtomasti variaatiota, tosin en tiedä, toimisiko ihan rasvaton kala tällaisessa massassa. Joka tapauksessa, lohi, kirjolohi ja siika ovat ainakin melko varmoja valintoja. Plussaa tämä ohje saa siitä, että taikina on vikkelä sekoittaa valmiiksi eikä paistamisessakaan mene kauan, kala kun on jo valmiiksi kypsää. Ihanteellista lapsiperheen ruokaa.

Harissalla maustetut lohipihvit (kahdelle)

300g paistettua, uuni- tai savulohta
3 rkl korppujauhoa
1 dl maitoa
1/2 punasipuli
1/2 valkosipulinkynsi puristettuna
sormenpään kokoinen pala inkivääriä
1-2 tl harissaa
(ripsaus suolaa)
1 kananmuna

voita tai öljyä paistamiseen

1. Sekoita kulhossa korppujauho ja maito. Anna turvota hetken, ja hienonna sillä välin sipuli ja inkivääri. Sekoita kala haarukalla hienontaen massaan, lisää sipuli, inkivääri ja puristettu valkosipuli ja mausta harissalla sekä halutessasi suolalla (lisäsuolaa ei välttämättä tarvitse, koska sitä on harissassa sekä todennäköisesti kalassa). Riko massaan lopuksi kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Anna levähtää hetki.

2. Muotoile massasta käsin pullia (jotka voit litistää paistinlastalla pihveiksi, kun laitat ne pannuun). Paista pannulla öljytilkassa keskilämmöllä muutama minuutti molemmin puolin, kunnes pihvien pinta saa kauniin värin.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Pähkinäkanaa ja aasialaista salaattia


Tässä joku kerta taisinkin jo mainita, että (kieltämättä ihanien) jouluherkkujen välissä mieli ja vatsa haluavat vastapainoksi keveämpiä, raikkaita makuja. Niinpä meillä tunnutaan syövän joulukuussa ihan erityisen paljon aasialaistyylistä ruokaa, vaikka tykkäämme siitä kyllä aina muutenkin.

Tällä kertaa oli vaikeuksia päättää, tehdäkö goi ga -tyyppistä kanasalaattia vai maapähkinänuudeleita. Salaatti vei voiton, mutta koska jääkaapissa ei ollut siihen ihan täysiä aineksia, syntyikin tarjolla olevista raaka-aineista jonkinlainen hybridi, aasialaissalaattia ja maapähkinäkanaa. Yhdistelmä olikin aivan ihana, täyteläinen kana teki salaatista ruokaisan, mutta kokonaisuus oli silti kevyt ja raikas. Harmittelimme isännän kanssa ainoastaan sitä, että teimme kanaa niin vähän, olisimme varmaan pystyneet syömään tuplasti ohjeen määrän - eli jos olet kovin nälkäinen, kannattaa broilerin määrä tuplata. Joka tapauksessa, suosittelen lämpimästi, kun jouluruokaähky iskee!

Pähkinäkana ja aasialainen salaatti (kahdelle)

1/2 kiinankaali
1/4 pienestä valkokaalista
2 porkkanaa
1 kurkku
1 punasipuli
nippu korianteria

kastike

0,5 dl kalakastiketta
1-2 rkl vettä
3 limetin mehu
0,5 dl sokeria
2 valkosipulinkynttä puristettuna
1 tl hienonnettua inkivääriä
3 pientä chilipalkoa

pähkinäkana

250g broilerin fileesuikaleita
tilkka öljyä paistamiseen
2 rkl maapähkinävoita
2 rkl soijaa
2 rkl tummaa siirappia
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 limetin mehu

1. Suikaloi kulhoon salaatin ainekset korianteria lukuunottamatta. Sekoita kaikki salaatinkastikkeen ainekset keskenään, sekoita salaatin kanssa ja jätä maustumaan huoneenlämpöön siksi aikaa, kun valmistat broilerin.

2. Kypsennä broilerisuikaleet kuumalla pannulla. Ota pannu sitten pois levyltä, mittaa muut ainekset pannulle ja sekoita niin, että kastikeainekset notkistuvat, sekoittuvat keskenään ja tarttuvat kanan pintaan kauttaaltaan. Jos ainekset eivät tunnu sekoittuvan kunnolla, laita pannu vielä ihan pienellä lämmöllä olevalle levylle ja sekoittele koko ajan, jottei seos pääse palamaan.

3. Sekoita salaattiin korianteri, annostele, ja jaa kanat annosten päälle. Tarjoile heti.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Piipahdus Tuomaan markkinoilla


Öisen koiranilman jälkeen lauantaipäivä valkenikin ihan kohtuullisen näköisenä, joten päätimme pukea koko perheen naparetkeläisiksi ja suunnata Senaatintorille Tuomaan markkinoille. Aiempina vuosina Esplanadin puistossa pidetyt markkinathan ovat tosi perinteiset ja myyjiä on verrattain paljon. Mukana on runsaasti joulukoriste- ja käsityökauppiaita, mutta myös herkkupuoteja, jotka (surprise!) ovat minusta se markkinoiden kiinnostavin osa. Lisäksi markkinoiden ympärillä on joulukuun mittaan tarjolla jos jonkinlaista ohjelmaa ja tapahtumaa.

Ruokakojuissa myytiin pitkälti sitä, mitä odotinkin: paljon erilaisia joulukaloja, saaristolaisleipää ja muita leipomotuotteita, juustoja, erilaisia säilykkeitä, makkaroita ja palvilihoja, karpaloita, makeisia, hilloja ja sinappeja. Sellaisia tuotteita, joita on mukava antaa ruokalahjaksi, varsinkin, kun suuri osa oli peräisin pientuottajilta. Tai jos haluaa tehdä lahjansa itse, saa kojuja silmäilemällä kerättyä varmasti ideoita.

Toki markkinoilla voi myös syödä (ja anniskelualuekin löytyy), mutta meiltä se jäi väliin. Lauantaipäivän ruuhkissa sisäkahvilat olivat aika täynnä ja hyisen tuulen puhaltaessa kojujen välissä ulkotarjoilu ei niin houkuttanut. Hassua sinänsä: vaikka onkin upeaa, että katuruokatarjonta on mennyt huimasti eteenpäin viimeisen muutaman vuoden aikana, olisi tällä kertaa ihan perinteiselle, lapaset kädessä helposti syötävälle grillimakkaralle ja sinapille ollut paikkansa. Tai pahvimukista hörpittävälle hernekeitolle. Monenlaista muuta herkkua kyllä oli, lohikeittoa, hampurilaisia, delityylisiä voileipiä, gourmet-hodareita ja niin edelleen. Ja sitä makkaraakin, vähän sinappia paremmilla lisukkeilla vain.

Meidän mukaamme tarttui lopulta ruokajutuista vain pala hevosen palvilihaa ja käsityöpuolelta villakauluri, mutta mukava oli silti nauttia jouluisesta markkinatunnelmasta. Parhaimmillaan paikka on varmasti iltapäivän hämärtyessä, kun jouluvalot pääsevät kunnolla oikeuksiinsa.

Tuomaan markkinat ovat avoinna 21.12. saakka joka päivä klo 10-19. Pukeudu lämpimästi!

P.S. Syömään menimme sitten Vanhaan kauppahalliin. Hallin keskiosassa sijaitsevan ravintola Storyn pöydät - joista ikkunan vieressä sijaitsevat olivat tosi tunnelmallisen näköisiä - olivat täynnä eikä muitakaan lastenrattaille ystävällisiä vaihtoehtoja ollut sillä hetkellä tarjolla, joten tyydyimme nappaamaan hallin perukoilta vietnamilaista ruokaa myyvältä kauppiaalta patongit. Koska hallissa on hyvin paljon kauppiaita, jotka eivät pidä ravintolaa mutta myyvät valmista ruokaa mukaan, olisi mukavaa, jos sisältä löytyisi jonkinlainen istuma-alue näidenkin paikkojen asiakkaille, varsinkin kun näin talviaikaan ei ulkopiknik oikein houkuta. Myös sellainen food court -tyyppinen ratkaisu voisi toimia (lieneekö se vain Suomessamme laillista), tarkoitan siis yhteistä aluetta, jossa olisi pöytiä ja tuoleja, jonne ihmiset voivat kiikuttaa ateriansa riippumatta siitä, keneltä se on ostettu.

torstai 11. joulukuuta 2014

Kuukauden kasvis - punajuuri: savupunajuuri-yrttisalaatti


Maistelin taannoin jossain ravintola-annoksessa savustettuja juureksia ja tykästyin niihin kovasti, minun kun yleensä tulee savustettua lähinnä kalaa ja lihaa. Erityisesti innostuin ajatuksesta savustaa punajuuria. Olin ajatellut niitä lämpimäksi lisukkeeksi johonkin tukevaan liharuokaan, mutta näin jouluherkuttelun lomassa (ja apua, vastahan ne oikeat jouluherkut odottavat nurkan takana) tekikin mieli jotain vähän raikkaampaa. Niin innostuin tekemään savustetuilla punajuurilla höystetyn yrttisalaatin, josta tulikin lähes kesäinen. Salaatti oli myös ihan superhelppo tehdä, ainut valmistusta vaativa komponentti olivat itse punajuuret. Jos kotonasi ei ole savustinta, voi punajuuret paahtaa uunissakin savustetun suolan kera, paahtoaika 180 asteessa on puolisen tuntia lohkojen koosta riippuen. Punajuuret voi käyttää lämpiminä tai kylminä oman maun mukaan.

Ainut juju salaatissa on oikeastaan käyttää hyviä raaka-aineita. Yrtteinä laittaisin melkein mitä tahansa mistä itse tykkää, minä käytin sileälehtistä persiljaa, varsisellerin lehtiä, lipstikkaa ja korianteria, joista viimeinen kyllä meni aika muhjuksi punajuuriin pyöriteltäessä. Sekoittelin osan yrteistä punajuuriin ja jätin osan lohkoille salaattipediksi, mutta yhtä hyvin voi myös kaiken sekoittaa keskenään. Mukaan vuolin vähän Kolatun kuttucheddaria, se oli kivaa vaihtelua chevrelle tai fetalle. Ja ihan lopuksi pirskottelin päälle hieman tamperelaisen Mama's Cornerin myymää ihanaa balsamicoreduktiota, joka vie kielen mennessään vaikka sellaisenaan. Tuotteita ei ole sponssattu, mutta laitoin linkit, kun olen niihin tykästynyt. Niin ja, hunajaa voi toki lorauttaa muutaman pisaran punajuurille balsamicoreduktion sijaan.

Savupunajuuri-yrttisalaatti (kahdelle)

4 pientä punajuurta
pieni nippu lehtipersiljaa
pieni nippu lipstikkaa
pieni nippu korianteria
muutama varsisellerin lehti
2 tl balsamiviinietikkaa
1/2 valkosipulinkynsi murskattuna
mustapippuria
suolaa
loraus hyvää oliiviöljyä
pari rkl kuttucheddaria tai esim. pecorinoa murustettuna
(pieni loraus balsamicoreduktiota tai hunajaa)

1. Keitä punajuuret kypsiksi, mausta suolalla ja mustapippurilla ja laita ne sen jälkeen sähkösavustimeen 7-10 minuutiksi. 

2. Punajuurten savustuessa sekoita keskenään balsamiviinietikka, suola, mustapippuri ja puristettu valkosipulinkynsi. Sekoita mukaan vielä oliiviöljy. Silppua tai revi yrtit karkeasti ja sekoita ne vinaigreten kanssa. Lisää mukaan savustetut punajuuret ja pyöräytä vielä sekaisin. Kaada tarjoiluastiaan, vuole tai murusta päälle kuttucheddaria tai pecorinoa ja lorauta koko komeudelle hieman balsamicoreduktiota tai hunajaa. Tarjoile heti.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Raikas omena-piparjuurikastike


Vahingossa hyvä tulee, kuten myös summamutikassa ja hetken mielijohteesta. No okei, ei nyt ihan aina, mutta tällä kertaa onnisti. Kaikki lähti siitä, kun jääkaapissa oli ihana, tuore siikafile, jolle en osannut päättää käyttöä. Graaviin? Pannulle? Uuniin? Ehdin jo päätyä viimeiseen ja olin aikeissa tehdä perinteistä tai paketoitua piparjuurikalaa, kun mieli muuttui vielä kertaalleen. Ehkä sittenkin paistaisin sen pannulla ja tekisinkin kylkeen jonkun kylmän piparjuurikastikkeen.

Tykkään raastetusta omenasta kermaviilikastikkeissa ja muissa kylmissä, kalojen kylkeen tarkoitetuissa sooseissa. Omenan kaveriksi punasipulia ja tällä kertaa, kun sitä kerran oli, piparjuurta. Ja kastikkeesta tuli ihan tosi hyvää! Vähän makeaa, vähän hapanta ja mukavan tujakkaa, ranskankerman pehmeydellä taitettuna. Paistetun siian kanssa se maistui sekä äidille että pojalle - minähän olen voimakkaan piparjuurisesta ruuasta vain onnessani, mutta yllätyksekseni omena ei ollut pudonnut kauas puusta tässä asiassa ;)

Omena-piparjuurikastike (2-3 ruokailijalle)

200g ranskankermaa
reilu puolikas omena (minulla granny smith)
1/2 punasipuli
1/2 sitruunan mehu
1 tl dijon-sinappia
1 rkl raastettua piparjuurta tai piparjuuritahnaa (valmis tahna on miedompaa)
ripaus sokeria
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Kuori ja raasta omena ja piparjuuri sekä kuori ja hienonna punasipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua viileässä sen aikaa, kun kala paistuu.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Saaristolaisleipää joulukalenterista


Viime vuonna ihastuin kovasti Pumpkin Jamin joulukalenteriin (ja jee, sellainen aukesi tänäkin vuonna) ja erityisesti siinä olleeseen saaristolaisleivän ohjeeseen. Saaristolaisleipä oli tuolloin ollut pitkään leivontalistalla ja jouluksi sitä sitten teinkin. Leivistäni ei tullut erityisen kauniita ja jouduin esimerkiksi käyttämään rumaa foliovuokaa leipävuokana, mutta maku oli todella hyvä, joten päätin jo tuolloin tehdä leipiä myös tänä vuonna. Nyt teinkin niitä jo hyvissä ajoin ennen joulua ja ostin myös paperiset leipävuoat, joissa lopputuloksista tuli ihan leivän näköisiäkin. Kommelluksitta en kuitenkaan selvinnyt, ensin jännitin, olisiko parasta ennen -päiväyksensä aikaa sitten ohittanut piimä vielä käyttökelpoista ja sittemmin, kohoaisiko leipä kunnolla kun en tajunnut laittaa sitä leipävuokiin kohoamaan vaan kohotin taikinakulhossa ennen vuokiin laittamista (juu, ohjekin kannattaa toisinaan lukea). Hyvin ne leivät kuitenkin kohosivat ja ennen kaikkea, maku oli yhtä hyvä jollei parempi kuin edellisvuonna. Suosittelen! 

Ohje on alla lähes alkuperäisessä muodossaan, ainoastaan hiivan määrää pienensin hieman, itselläni kun oli se yksi 50g paketti, ja se osoittautuikin ihan riittäväksi. Ohjeen suosittelema 2-4 päivän levähdysaika kannattaa käyttää, koska ainakin kaljamallas on mielestäni vielä hieman kovaa pian leipomisen jälkeen, mutta maltaat pehmenevät asuessaan muhevassa leivässä pari päivää. Leivän huono puoli on se, että se käynnistää melko välittömän himon kaikenlaisiin kalaherkkuihin, mätiin, smetanasilliin graavisiikaan... mutta kohtahan niitäkin jo saa! 

Saaristolaisleipä

1 l piimää
50 g hiivaa
3 dl tummaa siirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
n. 10 dl vehnäjauhoja

Siirappivesi voiteluun:

1,5 dl vettä
0,5 dl siirappia

1. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon siirappi ja hiiva. Mittaa isoon kulhoon 5 dl vehnäjauhoista ja muut kuivat aineet, jätä 5 dl vehnäjauhoja vielä odottamaan. Lisää joukkoon piimäseos, sekoita, lisää loput jauhot ja vaivaa tasaiseksi (minä käytin sähkövatkaimen taikinakoukkuja).

2. Kaada taikina voideltuihin (minä käytin paperivuokia, joita ei voidella) leipävuokiin niin, että noin kolmannes vuoasta täyttyy. Anna nousta leivinliinan alla puolitoista tuntia. Paista sen jälkeen puolitoista tuntia 175-asteisessa uunissa. Sekoita siirappivesi leipien paistuessa.

3. Voitele leivät siirappivedellä ja laita vielä uuniin puoleksi tunniksi. Jäähdytä leivät vuoissaan ja anna tekeytyä mieluiten kylmässä vähintään kaksi päivää. 

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Bataattilaatikko


Suhteeni bataattiin on vähän ristiriitainen. En nyt mitenkään sitä inhoa, mutta kyse ei ole suosikkikasviksestakaan. Lisäksi nykyisin saan bataatista välittömän vauvanruoka-assosiaation. Silti, aika ajoin yritän sitä käyttää, jotta ruokapöytään tulisi vaihtelua, ja esimerkiksi grillatuista bataattilohkoista olen tykännytkin ihan tosi paljon.

Tällä kertaa olin ostanut muutaman bataatin jääkaappiin ja ennen kun ne itse kävelisivät ulos, halusin tehdä niistä jotain lisuketta possun ribseille. Ja kun joulunaikakin alkaa olla käsillä, niin päätin kokeilla jouluisen mausteista bataattilaatikkoa. Monellehan se on noussut joulupöydän suosikiksi perinteisten laatikoiden ohi, mutta minun pöytääni se ei ole jotenkin mahtunut, kun niissä vanhoissa suosikeissakin on niin paljon syötävää :) Tämän kokeilun perusteella uskallan kuitenkin suositella bataattilaatikkoa minäkin, sekä joulupöytään että tällaisen bbq-maustetun possunlihan kaveriksi. Valitettavasti ribsini eivät onnistuneet niin hyvin tällä kertaa, maut olivat kohdillaan mutta lihasta ei tullut sellaista luusta putoavaa kuten yleensä, vaikka ihan tutulla ohjeella teinkin.

Laatikkoon katsoin suuntaa-antavaa ohjetta täältä, mutta maustoin vähän sen mukaan, mitä kaapissa  oli. Reseptejä selaillessani huomasin, että monessa käytettiin myös kardemummaa, mitä en olisi ihan ekana odottanut. Itse pidin vähän perinteisemmän linjan ja menin inkiväärillä, muskottipähkinällä ja neilikalla. Laatikkoa voisi hyvin makeuttaa siirapilla, mutta minun makuuni se oli ihan riittävän makea bataatin omalla makeudella, joten sillä mentiin.

Bataattilaatikko

3 bataattia (n. 1,5 kg)
2 dl kermaa
1 kananmuna
1/2 dl korppujauhoja + n. 2 rkl laatikon pinnalle
1/2 tl kuivattua inkivääriä jauhettuna
1/2 tl kuivattua neilikkaa jauhettuna
(1/2 tl kanelia)
(2-3 rkl siirappia)
ripaus muskottipähkinää
voilastuja

1. Kuori ja viipaloi bataatit. Keitä viipaleita suolalla maustetussa vedessä n. 15 min, kunnes ne pehmenevät. Kaada vesi pois ja soseuta bataatit.

2. Sekoita mukaan muut aineet pintaan tulevaa korppujauhoa ja voita lukuunottamatta. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi. Kaada massa voideltuun uunivuokaan, ripottele pintaan korppujauhoa ja vuole päälle muutama voilastu. Paista 175-asteisessa uunissa noin kaksi tuntia.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Kuukauden kasvis - joulukuu: punajuuri

Ja niin joulu joutui... taas kerran nopeammin ja nopeammin, vastahan se äsken oli! Mutta huolimatta siitä, mitä mieltä itse olen ajan (liian) nopeasta kulusta, joulukuu on täällä taas ja sen mukana uusi kuukauden kasvis, punajuuri.

Punajuuri on oikeastaan ajankohtainen jo aiemminkin, elokuussa kypsyvät uuden sadon punajuuret ovat nimittäin aivan mahtavan maukkaita. Mutta erittäin hyvin se sopii myös loppusyksyyn ja joulunaikaan tuoden upean dramaattista väriä joulupöytään. Ja jos et pidä rosollista, ei hätää, tarkoitus on tässä kuussa nauttia myös vähän muunlaisista punajuuriherkuista. Jääkaappiin hamstrasin jo kahden kilon punajuuripussin joten täältä pesee, purppuraisia reseptejä tiedossa!


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Joulupuurokauden avaus, ohra-omenauunipuuro


Minä tykkään puurosta. Useimmiten syön sitä ihan tavallista kaurahiutalepuuroa mitä keittelen ihmispoikasellekin, mutta ryynikaapin sisällön ja mieliteon mukaan tulee keiteltyä paljon muutakin. Kun on aikaa (odottaa, valmistukseenhan aikaa ei edes kulu), teen uunipuuroja. Viimeisin uunipuuroviritys oli jälleen ihan yliyksinkertainen, mutta siitä tuli niin hyvää, että halusin sen laittaa tännekin. Tuunasin normiuunipuuroa raastamalla sinne pari omenaa ja maustamalla hieman, jolloin puuroon tuli ihanan jouluinen tuntu. Tämä sopi hyvin hitaan viikonloppuaamun aamiaispuuroksi, mutta myös arkijälkkäriksi, varsinkin, jos päälle ripsauttaa vähän sokeria. Päärynä sopii tähän puuroon mainiosti myös, samoin ohran voisi vaihtaa riisiin. Jos puuron haluaa syödä aikaisin aamulla, sen voi laittaa uuniin jo edellisenä iltana ja antaa hautua pienemmissä asteissa (laittaisin noin 100-asteiseen uuniin) yön yli.

Ohra-omenauunipuuro

1l punaista maitoa
3 dl kokonaisia ohrasuurimoita
2-3 pientä, kotimaista omenaa
ripaus suolaa
ripaus kanelia
ripaus vaniljajauhetta
muutama voilastu

(valmiin puuron mausteeksi halutessasi maitoa, sokeria, kanelia ja/tai voisilmä)

Kuori ja raasta omena. Sekoita kaikki aineet voita lukuunottamatta uunivuoassa ja vuole voilastut päälle. Anna hautua 130-asteisessa uunissa kolmisen tuntia ja vetäytyä hetken ennen tarjoilua.

torstai 27. marraskuuta 2014

Kuukauden kasvis - kurpitsa: Pumpkin Pie




Olen ollut hieman epäonninen kurpitsakuukauden suhteen. Ensin ostamani kurpitsa (josta luulin riittävän raaka-ainetta vaikka kuinka moneen juttuun) oli ilmeisesti hieman vahingoittunut kuljetuksessa ilman, että sitä huomasin, ja sen jälkeen vahingoittuneet kohdat alkoivat pilaantua todella nopeasti, vieden koko kurpitsan käytännössä mennessään. Ja seuraavalla yrittämällä sosetta varten paahdetut kurpitsalohkoni maistuivat jostain syystä ihan älyttömän kitkeriltä, joten päädyin heittämään koko satsin roskikseen, hävikkiä samalla häveten. 

Yhden asian olin kuitenkin päättänyt saada toteutettua, nimittäin kurpitsapiirakan eli Pumpkin Pien. Tuota periamerikkalaista kiitospäivän jälkiruokaa on jostain syystä aika vähän Suomessa tarjolla, vaikka lukemattomat muut kansainväliset herkut ovat jo tänne rantautuneet ja piirakan makumaailmakin on kotoisan jouluinen. Niinpä piirakka on ollut minulla to-do -listalla jo todella pitkään, ja nyt sitten vihdoin sain sen aikaiseksi. Ja aika sopivasti muuten, koska tänä vuonna kiitospäivää vietetään Yhdysvalloissa juuri tänään 27. marraskuuta. Kanadassa kyseinen päivä oli jo muutama viikko sitten.

Kahden poisheitetyn kurpitsan jälkeen en enää uskaltanut ostaa kolmatta, vaan valitsin pari pientä myskikurpitsaa piirakkaa varten. Vaikka kurpitsa ei ole ollut lempparikasvikseni, myskikurpitsan kanssa olen ehtinyt jo aiemmin ystävystyä, joten se tuntui turvalliselta vaihtoehdolta. Toinen minulle vieraahko ainesosa pääraaka-aineen lisäksi oli kondensoitu maito. Koska sitä on lähikaupoissani vaihtelevasti tarjolla, ajattelin ensin keitteleväni tiivisteen itse, mutta tulin sitten toisiin ajatuksiin löydettyäni tölkillisen isommasta marketista. Kannattaa muuten olla englanninkielisten kurpitsapiirakkaohjeiden kanssa tarkkana siitä, onko täytteeseen käytettävä maitotiiviste condensed vai evaporated milk. En olisi itse välttämättä asiaa erikseen ajattelematta tajunnut, että kahdesta eri asiasta puhutaan, mutta edellinen siis on ymmärtääkseni yleensä paksua, makeutettua, kinuskimaista tavaraa ja jälkimmäinen sitten ihan vain keittelemällä tiivistettyä maitoa.

Ohjeita ja vinkkejä katsoin useista eri lähteistä lähinnä Foodgawkerin kautta. Kotimaisista blogeista Andalusian auringossa teki myös kurpitsapiirakkaa hiljattain. Mitään varsinaista ohjetta en kuitenkaan seurannut, vaan sävelsin aika lailla omani keittiön kaappien käsillä olevaa sisältöä hyödyntäen. Maistelin täytettä valmistuksen aikana ja huomasin appelsiinin ja suolaripauksen tulevan todella tarpeeseen, muutoin lopputulos menee helposti liian imeläksi vaikkei täytteessä ole sokeria kondensoidun maidon lisäksi. Tosi hyvää tuli piirakasta joka tapauksessa, sellaista jouluisen piparkakkuista. Kannattaa testata vaikka pikkujoulutarjottavaksi tai jouluiseen kahvipöytään perinteisten kuivakakkujen sijaan!

Kurpitsasosetta saattaa saada valmiina mutta minä tein sen nyt itse, se oli superhelppoa: (myski)kurpitsa lohkoina uuniin 225 asteeseen 20-30 minuutiksi (kunnes lohkot ovat pehmeitä), sitten kaavitaan liha irti kuoresta ja surautetaan sauvasekoittimella soseeksi ja annetaan jäähtyä.



Kurpitsapiirakka eli Pumpkin Pie

pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja (voi korvata vehnäjauholla)
1 tl leivinjauhetta
100 g voita
1 dl sokeria
3 rkl rahkaa

Täyte

400 g kurpitsasosetta (myskikurpitsakin käy)
1 tlk (n. 400 g) kondensoitua maitoa
3 kananmunaa
1 tl jauhettua inkivääriä (raastettu tuore käy myös hyvin)
1 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua neilikkaa
1 tl appelsiininkuorta hienona raasteena
pieni ripaus vaniljajauhetta
pieni ripaus suolaa

1. Ota voi huoneenlämpöön pehmenemään. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kun voi on pehmeää, nypi se sekaisin kuivien aineiden kanssa. Lisää rahka ja sekoita kiinteäksi taikinaksi, älä vaivaa. Lisää tarvittaessa pari rkl kylmää vettä tai hieman lisää rahkaa, jos kuivaa ainetta tuntuu olevan liikaa. Anna taikinan vetäytyä hetken jääkaapissa.

2. Voitele vuoka ja painele taikina ohueksi kerrokseksi vuoan pohjalle ja reunoille. Jos käytät lasista vuokaa, kannattaa kurkistaa taikinaa valoa vasten - jos levitetyssä taikinassa näkyy selviä aukkoja, laita hieman lisää taikinaa tilkkeeksi.

3. Sekoita kurpitsasose ja kondensoitu maito. Lisää mausteet ja suola. Vatkaa kevyesti mukaan kananmunat. Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja paista 180-asteisessa uunissa 45-50 minuuttia, kunnes reunat ovat kauniin väriset.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Panimoravintola Bryggeri








Viime viikolla piipahdimme panimoravintola Bryggerissä Sofiankadulla. Tarkoitus on ollut mennä jo pidemmän aikaa meillä olleen lahjakortin vuoksi, mutta vasta nyt vähän ennen lahjakortin vanhentumista pääsimme liikkeelle. Oikeastaan se oli hyväkin, koska ensilumen valaisema Senaatintorin seutu ja hieman jo jouluinen tunnelma sopi todella hyvin Bryggerissä vierailuun.

Ravintolassa on yläkerrassa baari ja alakerrassa ravintola, jossa on sekä a la carte- että baariruokalista. Minusta yläkerran baari oli viihtyisä, isännästä hieman liian valoisa. Alakerrassa taas oli hieman hämyisempi tunnelma. Sisustukselle plussaa siitä, että panimotoiminta näkyy, portaiden ja toilettien lähellä on jos mitä oluenvalmistukseen käytettävää pömpeliä ja härveliä (anteeksi, minä en ole juurikaan perehtynyt panimotoimintaan, vaikka oluesta pidänkin). Alakerran sisustuksessa tilanjakajana toimivat valkoiset verhot olivat mielestäni hieman hassut; tilan jakaminen verhoilla sinänsä hyvä ajatus, mutta toisenlaisella värillä ja materiaalilla voisi tilasta saada vielä paljon viihtyisämmän.

Me istuimme a la carte -puolella ja söimme siten kyseiseltä listalta. Isäntä otti valmiin Aleksanteri-menun, minä valitsin annokseni listalta. Bryggerillä on tarjolla muuten myös Helsinki-menu. Minun alkuruokakalakeitossani ei ollut vikaa, mutta isännän haukiterriini veti alkuruuista pidemmän korren ja pidimme siitä molemmat. Hauen pintaan laitettu rapsakka, paahdettu hapanleipä(?)muru oli maukasta ja loi kivan kontrastin täyteläiseen terriiniin.

Huomaa komea sininen tyyppi haukiterriinin taustalla.


Kalakeitto,

Pääruuaksi isäntä otti haudutettua hirvenniskaa ja sen kaveriksi suositusoluen Huvila E.S.B.:n, minä vähän tylsästi pihvin bearnaisekastikkeen ja paistettujen perunoiden kera, koska pihvinhimo. Pihvin kanssa otin Bryggeri IPA:a, jota olin maistanut ennen ateriaa ja todennut herkulliseksi. Hirviannos oli kaunis ja liha isännän mukaan mureaa, mutta vähärasvaisena eläimenä hirvi jäi hiukan kuivaksi. Minun pihvini taas oli sinänsä ihan moitteeton, mutta himpun turhan suolainen makuuni. Annoskoot vaihtelivat jonkun verran, pihvisetti oli sen verran isännän hirviannosta suurempi, että en jaksanut ihan kaikkea syödä vaan annoin isännän tyhjentää viimeiset perunat lautaselta.

Haudutettua hirvenniskaa.


Grillattu entrecote bearnaisekastikkeen kera.

Jälkkäriksi otimme molemmat karamellimaltaasta tehtyä pannacottaa marjojen kera. Pannacotta oli täyttävä ja hyvä, tuoreet marjat olisi voinut helposti jättää poiskin koska ne jäivät ruuassa vähän statistiksi. Karpalokompotti taittoi annoksen happamuutta kivasti.

Pannacotta karamellimaltaasta

Kaiken kaikkiaan parasta Bryggerissä parasta olivat ne oluet, kuten panimoravintolassa ehkä kuuluukin. Ruoka maistui toki myös ja vatsa täyttyi, mutta luultavasti oluet ovat ne, jotka jälkikäteen tulemme parhaiten muistamaan. Konseptia jäimme hieman miettimään, meille vaikutti vähän tarpeettomalta ylläpitää kahta erilaista listaa baarille ja a la cartelle, kun alakerrassa molempien osioiden pöytiä oli vierekkäin ihan samassa tilassa. Selvittämättä jäi kuitenkin, voiko annoksia tilata ristiin baarilistalta a la carte -puolelle tai toisin päin. Palvelu Bryggerissä oli ripeää ja ystävällistä, tsemppaisin tosin vielä hieman myyntihenkisempään otteeseen, ainakin minut kun on yleensä helppo ylipuhua ostamaan vähän enemmän, jos henkilökunta osaa innolla kertoa tuotteista ja antaa niistä suosituksia. Joka tapauksessa voin hyvin suositella Bryggeritä oluenystäville, jotka kaipaavat chilipähkinöitä tai nachoja parempaa purtavaa juomansa vierelle, tai alkuillan pysäkiksi pikkujoulu- tai muille seurueille.

Lahjakortti ravintolaan on muuten Suomen paras kotiruoka -kilpailun peruja viime keväältä, eli sen kustansi Hyvää Suomesta sekä Ruoka.fi. Kisan päävoiton eli reseptikisan voiton vei tuolloin Kääpiölinnan Anu, minut palkittiin suomalaisesta ruuasta kirjoittamistani ajatuksista. Kiitokset, hyvältä maistui!

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ei parsakaalipasta ole ankeaa


Minulla ei ollut aikomustakaan kirjoittaa tästä ruuasta, mutta siitä tulikin niin hyvää, että muutin mieleni. Pari päivää sitten oli nimittäin se viikoittaista kauppareissua edeltävä päivä, ja tällä kertaa kaupassakäyntiväli oli venähtänyt vielä normaalia pidemmäksi. Toisin sanoen, jääkaapissa ei kovin montaa tuotetta ollut valon lisäksi. Yksi hyvä parsakaali oli ja siitä olin jo aiemmin päättänyt tehdä jonkun kasvispastan, mutta nyt ajatus vain tuntui jotenkin tylsältä. Pikainen vilkaisu sinne melko tyhjään jääkaappiin paljasti kuitenkin myös tuorejuustopaketin sekä sitruunan, joiden kautta ajatus alkoi hahmottua. En ole suuri kermaisten pastojen ystävä, mutta toisinaan sellainenkin maistuu ja tuorejuustossa on kuitenkin hieman myös happamuutta taittamassa täyteläistä makua. Lisäksi muistin toisessa kaapissa odottavat kuivatut herkkutatit. Eikä arkiruoka näyttänyt tai maistunut enää yhtään ankealta.

Parsakaali-herkkutattipasta (kahdelle)

n. 200g parsakaalia (1 pieni parsakaali tai puolikas isommasta)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
kourallinen kuivattuja herkkutatteja
200g (1 prk) maustamatonta tuorejuustoa
1-2 dl sienten liotuslientä
1/2 sitruunan mehu ja 1/4 raastettu kuori
mustapippuria
suolaa
250g täysjyväpastaa
(parmesanlastuja tai -raastetta)

1. Liota ja valuta herkkutatit, mutta ota liemi talteen. Silppua sipuli sekä valkosipuli, ja pilko parsakaali pieniksi paloiksi. Minä käytin myös varren, kuorin sen ja leikkasin ohuiksi viipaleiksi. Laita parsakaalit ja sipuli keskilämpimälle pannulle kuullottumaan. 

2. Kiehauta pastavesi ja laita pasta keittymään pakkauksen ohjeen mukaan, mutta valuta noin kolme minuuttia ennen ohjeen mukaista valmistumisaikaa. Pastan kiehuessa lisää herkkutatit parsakaalin ja sipulien joukkoon ja jatka paistamista hetki. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää raastettu sitruunankuori ja mehu sekä tuorejuusto, ja notkista pienellä määrällä sienten liotuslientä. Lisää osittain kypsynyt pasta pannulle ja anna kypsyä al denteksi, samalla kastikkeen makuja itseensä keräten. Lisää halutessasi vielä sienilientä, varsinkin, jos haluat enemmän kastiketta. Kun pasta on sopivaa, raasta pinnalle parmesania ja tarjoile saman tien. 

maanantai 17. marraskuuta 2014

Katuruokaa Kaapelilla

Kimchi Wagonin lisukkeita.

Kesällä ruokarekat kokoontuivat keskiviikkoisin Kasarmitorilla Street Food Carnivalin merkeissä, ja paikalla tuli itsekin kerran pyörähdettyä. Silloin mittarissa oli lähes kolmekymmentä lämpöastetta. Nyt, kun asteita oli noin kaksikymmentäviisi vähemmän, olivat ruokarekat siirtyneet viikonlopuksi Kaapelitehtaalle Nordic Street Food Carnivalin merkeissä. Kärähtäneiden perhe kävi tapahtumassa sunnuntailounaalla.

Jos tällaisen tapahtuman siirtää  sisätiloihin, on Merikaapelihalli varmaan parhaasta päästä vaihtoehtoja. Silti, sisään astellessamme iski vastaan melkoinen käry, mitä ei ehkä voi kuitata pelkästään autenttisen katuruokafiiliksen luomisella. En ole yleensä tuollaisille kovin herkkä, mutta lapsen kanssa liikkuessa asia tuntui vähän inhottavalta. Paikalla oli aika paljon vaunukansaa ja muutenkin lapsiperheitä (mikä sunnuntai-iltapäivänä on ihan oletettavaakin), joten tuskin olin mietteissäni yksin. Lisäksi kolmen euron pakollinen narikka tuntui vähän hullulta, kun kyseessä on katuruokatapahtuma. Kuinkahan moni jätti maksamatta? Jos narikka on pakko olla lainsäädäntösyistä (vaikka saahan ravintolaankin marssia takki päällä), voisi sen sitten rajata anniskelualueelle. Muilta osin tila itsessään toimi mielestäni ihan hauskasti rosoisine tiiliseinineen ja valoineen, joskin peräosa oli sen verran hämärä, että sinne sijoitetuilla rekoilla olisi kannattanut olla lisävalaistusta, nyt ne jäivät vähän paitsioon.

Me teimme aluksi silmäilykierroksen, ja sen jälkeen siirryimme oikeasti syömään. Ensimmäisenä maistelimme Kimchi Wagonin nuudeleita bulgogi-possun kera. Maininta Kimchistä sekä vaunun edessä oleva valikoima lisukkeita kiinnosti niin paljon, että halusin kokeilla. Jonoa oli mutta se veti nopeasti, koska lisukkeet oli tosiaan laitettu kärryn viereen itsepalveluperiaatteella, mikä nopeutti annosten valmistelua itse kojussa. Lisukkeissa mukana oli paljon tuoretta esimerkiksi itujen ja yrttien muodossa, mikä teki annoskokonaisuudesta mukavan raikkaan. Tämä kärry jäikin tapahtumasta suosikikseni; vaikka nuudelit ja possu eivät olleet mitään poikkeuksellisia (vaikkei niissä mitään vikaa ollut), mutta kaikilla härpäkkeillä annos oli hauska.

Koska vähän lisääkin jaksettiin vielä syödä, haimme falafel-kioskilta meze-lautasen sekä kolmannelta myyjältä vielä naudan ribsit aasialaisella slawilla, kummatkin annokset jaettavaksi. Minä pidin meze-lautasella eniten falafelista, jonka rakenne oli mukavan rouhea. Ribsit oli maustettu hyvin miedosti, mutta suola oli sopiva ja liha ihanan suussasulavaa. Hauska idea oli antaa ruokailijalle syömähanska haarukan sijaan. Kriittisin yleisömme eli ihmispoikanen söi mielissään sekä falafelia että lihaa.



Tällä kertaa sekä aikaa että vatsakapasiteettia oli rajallisesti, joten emme enää vierailleet muilla rekoilla, vaan keräsimme kimpsumme ja kampsumme ja suuntasimme lähiöitä kohti. Olisi ollut mukava vierailla Richard McCormickin vaaleanpunaisella tai B-Smokeryn mustalla kioskilla, jotka ovat jo tuttu näky eri tapahtumista, mutta ehtiihän sitä toisenkin kerran. Kiinnostavalta ja normitarjonnasta poikkeavalta näytti myös tilan perällä ollut taskurapupaikka. Lisäksi tarjolla olisi ollut ainakin muutaman sortin aasialaista ruokaa ja jos jonkinlaista hampurilaisvariaatiota - mietin vähän, että ehkä jokaisessa tällaisessa tapahtumassa pitäisi syödä yksi purilainen, ihan vain benchmarkiksi. Kivaa oli, että myyjiä oli nyt enemmän kuin kesällä, ja yleisö pääsi testaamaan myös Tukholman katuruokatarjontaa. Mahtoivatkohan muut pohjoismaat olla edustettuina?

Naudankylkeä, heleää slawia sekä syömähanska.
Meze-lautanen.
Summatakseni, idea kiva, ruoka hyvä, toteutus kaipaa vielä hiomista. Vaikka ymmärrän, että tapahtuman tuominen sisätiloihin tuo paljon lisää kävijöitä, jotka eivät innostuisi marraskuisessa ulkoilmassa jonottamisesta, henkilökohtainen mielipiteeni on, että katuruuan fiilikseen tärkeä osansa tulee siitä, että sitä tarjotaan nimenomaan kadulla, eli ulkona. Eli kenties keväämmällä paremman sään aikaan uudestaan toisissa puitteissa? Vaikka trenditietoiselle katuruoka on ehkä jo aika nähty, ei suuri yleisö selvästi ole siihen kyllästynyt. Eli lisää vaan näitä tapahtumia, kiitos!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Mummojen jalanjäljillä: sitruunatäytekakku




Alkusyksystä molemmat isoäitini nukkuivat pois, hyvin lyhyen ajan sisällä toisistaan. Molemmilla - viimeisillä jäljellä olevilla isovanhemmillani - oli ikää jo yli yhdeksänkymmentä vuotta, joten puhutaan melko luonnollisista asioista, mutta toki läheisen ihmisen kuolema aina pysäyttävä, surullinen ja haikea tapahtuma. Syksyn mittaan mummoni ovat olleet ajatuksissani päivittäin, ja entistä enemmän olen ymmärtänyt, kuinka onnekas olenkaan, kun sain heidät pitää elämässäni näinkin pitkälle aikuisuuteen saakka, ja he ehtivät jopa tutustua vielä minun lapseeni. Vielä onnekkaampi olen siitä, että isovanhempani olivat minulle läheisiä ja elämässäni oikeasti läsnä, ja minulla on mahtavia muistoja heidän kanssaan vietetyistä hetkistä.

Isoäitini olivat hyvin erilaisia persoonia, toinen hieman boheemimpi ja ehkä vähän sellainen mummojen Peppi Pitkätossu, joka osasi hienosti asettua lasten tasolle ja kohdata heidät, tinkimättä kuitenkaan siitä aikuisen ihmisen tuomasta turvallisuudesta. Tämän mummon kanssa vietimme viikonloppuja, kävimme retkillä, riekuimme villinä ja vedimme karkkiövereitä, varmaan vanhemmilta salaa. Jos minä innostuin kääntämään mummon huonekalut ympäri ja rakentamaan niistä hevosen, ei mummoni todennäköisesti pelkästään sietänyt sitä, vaan oli myös ensimmäisenä auttamassa. Toinen isoäideistäni taas oli konservatiivisempi ja perinteisempi, mutta yhtä lailla ihana, huumorintajuinen ja lämmin ihminen, jonka kanssa oli mukava jakaa ajatuksia aikuisenakin. Yhteistä heille oli kuitenkin se, että molemmat olivat taitavia ruuanlaittajia ja resepti jos toinenkin on siirtynyt heiltä nuoremmille polville.

Tämä sitruunakakku on sen perinteisemmän isoäidin käsialaa; en tiedä, mistä resepti on ihan alkujaan peräisin, mutta kakku oli isoäidin bravuuri ja sitä tehtiin joltiseenkin kaikkiin hänen emännöimiinsä perhejuhliin, sekä toisinaan pyynnöstä meidän muidenkin juhliin. Vaikka en koskaan ole ollut suuri kermaisten täytekakkujen ystävä, tämä kakku on toiminut raikkautensa vuoksi aina. Ja joskus sitä on syöty jopa ilman kermavaahtokuorrutusta, muistan eräänkin joulun kun vatsa oli haljeta jouluruokien syömisestä, mutta parvekkeella melkein jäähileiseksi muuttunut, kuorruttamaton kakku maistui siitä huolimatta.

Minä halusin laittaa perinteen jatkumaan ja tein kakkua ihmispoikasen ensimmäisiin syntymäpäiväjuhliin. Tiedättehän, nyt, kun hän ei vielä osaa tai ymmärrä pyytää mitään hämähäkkimies- tai batmankakkuja eikä maistakaan sitä kuin ihan pikkuisen nokareen, voi kakun hyvin vielä tehdä äidin makuun sopivaksi. Ja nythän kannattaa aloittaa kakkuharjoittelu tulevia vuosia varten, tämä oli nimittäin ensimmäinen kakkuni.

Kakun juju on sen väliin tuleva sitruunatahna. Hätätilassa voisi varmaan käyttää kaupan lemon curdia, mutta tämä omatekoinen tahna on helpommin käsiteltävää, ei juurikaan löysty, jos pääsee lämpiämään, ja ennen kaikkea, paljon paremman ja raikkaamman, reilun sitruunaisen makuista. Ja se tahna vaan tekee tämän kakun.

Ja onneksi tekeekin, koska kakkupohjan kanssa minulla ei ollut alkuunkaan onnea. Käytin Kinuskikissan reseptiä, joka sinänsä oli tosi hyvä ja havainnollinen, mutta minä menin metsään jauhojen sekoittamisen kohdalla ja olin vähän liiankin varovainen. Niinpä taikinasta tuli epätasainen. Lisäksi tein leipomista hyvin vähän harrastavan amatöörin perusmokan, mikä aiheutti vähän enemmän mutkia matkaan: laitoin leivinjauhetta kaksi ruokalusikallista kahden teelusikallisen sijaan. Joten ei varmaan ole vaikea arvata, miten kävi: kakku paisui kuin sieni ja valui pitkin uuninpohjia. Lopullisen kakun sain kasaan suurin piirtein kippaamalla taikinapaloja kakkuvadille ja muotoilemalla niistä ympyrän. Mutta hei, ei se ainakaan lässähtänyt! Ja uskomatonta mutta totta, jotenkin sain kakkuun kolme erillistä kerrosta, joiden välissä oli sitä ihanaa sitruunaa. Kostukkeeksi tuli konjakki-vesi-sokeriseosta ja päälle ihan vaan kermaa ja tummaa suklaaraastetta sekä vähän ananaskirsikoita. Näin lapsiperheen juhlaan kiehuttelin konjakista alkoholit pois, mutta aikuisten bileisiin voisi toki laittaa sellaisenaankin.

Kakkupohjan reseptin suosittelen katsomaan alkuperäislähteestä, mutta sitruunatahnan ohjeen laitan alle. Kirjoitin ohjeen joskus ylös istuessani isoäitini keittiössä ja seuratessani tahnan valmistusta. Alkuperäisessä versiossa mitat ovat kuppeina ja summamutikoina, nyt otin valmistaessani tarkemmat mitat ja kirjoitin ne alle. Tahna kannattaa valmistaa vähän etukäteen tai vaikka edellisenä päivänä, jotta se ehtii jäähtyä ennen kakun täyttämistä.



Sitruunatäytekakku (15 hengelle)

1 kahdeksan munan kakkupohja
3 dl kuohukermaa
50g tummaa suklaata raastettuna
1 rasia (100g) ananaskirsikoita

kostuke

1 dl konjakkia
3 dl vettä tai mietoa sitruunamehua
(1 dl sokeria)

sitruunatahna

5 luomusitruunaa
4 dl vettä
3 dl sokeria
2 rkl voita
2 kananmunankeltuaista
n. 4 rkl perunajauhoja

1. Raasta sitruunankuori, purista niistä mehu ja riivi hedelmäliha. Sekoita sitruunankuori, mehu ja hedelmäliha kattilassa sokerin, voin ja veden kanssa. Kuumenna samalla vispilällä sekoitellen ja lisää kuumennuksen aikana keltuainen ja perunajauhot (minä ripottelin jauhot teesihdin läpi mukaan, jotta välttyisin klimpeiltä). Kun seos hieman alkaa kuplia, se sakeutuu ja on valmista. Jäähdytä.

2. Kiehauta vesi-sokeri-konjakkiseos ja anna jäähtyä. Leikkaa kakkupohja kolmeksi kerrokseksi. Nosta pohjakerros tarjoiluvadille, kostuta konjakkiliemellä, ja levitä päälle reilusti sitruunatahnaa. Nosta päälle seuraava kerros ja toista. Kostuta vielä kakun kansikerros sisäpuolelta, nosta se varovasti kakun päälle ja valele kostuketta myös päällipuolelle.

3. Vatkaa kerma hyvin koossa pysyväksi vaahdoksi ja levitä kakun laidoille ja päälle. Raasta päälle tummaa suklaata ja nosta kakun päälle röykkiö ananaskirsikoita. Anna vetäytyä kylmässä tovi ennen tarjoilua.

torstai 13. marraskuuta 2014

Klaus K:n American Christmas Grill



Mitä sinulle tulee mieleen sanoista American Christmas Grill? Minulle tulee mieleen vähän erilainen joulupöytä sekä - kun kerran puhutaan mantereesta, jolla kaikki on suurempaa - ruokaöverit. Klaus K laittaa amerikkalaishenkisen joulupöydän koreaksi tänäkin vuonna, ja koska olen aiempina vuosina sen missannut, nyt oli ehdottomasti mentävä, kun kutsu tuli. Ok, minusta tekosyyni oli ainakin viime vuonna ihan hyvä, taisin nimittäin olla synnyttämässä. Joka tapauksessa, tänä vuonna pääsin.

American Christmas Grillin konseptiin kuuluu runsas alkupalapöytä, pöytiin lautasannoksena tarjoiltava pääruoka sekä jälkiruokabuffet 65 euron hintaan, mikä on mielestäni linjassa Helsingin muiden joulubuffetien kanssa huomioiden, että Klaus K:ssa on tarjolla muuta, kuin sitä perinteistä silakkaa, mätiä ja kinkkua. Ennen varsinaiseen joulupöytään siirtymistä pääsimme myös kurkistamaan hotellin tyylikkäitä Sky Lofts -huoneita sekä niiden asukkaiden käytössä olevaa ylimmän kerroksen kulmaterassia, josta avautuu komea näköala Helsingin keskustan yli. Huoneet olivat moderneja mutta huolellisen suunnittelun ja valaistuksen ansiosta myös kodikkaita. Jos en olisi ollut niin nälkäinen olisin mieluusti voinut jäädä yläkertaan päikkäreille :)

Jouluvalot toivat lisänostetta muutenkin hienoon maisemaan.
Kierroksen jälkeen illan menu esiteltiin meille ja asetuimme koristeltuihin pöytiin. Minun pöytäkavereikseni osuivat Herneetkin Rokkaa -blogin Nti Papu ja Jii, oli hauska tutustua! Olen käynyt tähän mennessä kovin vähän bloggaajille tarkoitetuissa tilaisuuksissa, mutta olen jo muodostanut vahvasti mielipiteen, että syömisen ohella parasta on toisten bloggaajien tapaaminen. Ennen alkuruokapöytään hyökkäämistä saimme vielä maistettavaksi paria, teemaan sopivasti amerikkalaista viiniä, Gnarly Headin viognieria Kaliforniasta ja raikasta, washingtonilaista Chateau Ste Michelle rieslingiä. Molemmat olivat hyviä ja sopivat suositusruokiensa kanssa, tosin viognier veti sikäli pidemmän korren, että vaikka pidän yleensä kuivemmista valkkareista, tämä olikin yllättäen mainiota makeusasteestaan huolimatta, tai kenties juuri sen takia, raikkaiden salaattien kanssa.

Kalkkunaballotiinia, leikkeleitä, mustariisisalaattia ja pikkelöityjä kasviksia...

...kuhacevicheä, suolattua lohta, savustettua kassleria...
Alkuruokapöydässä oli muunmuassa n'doije (eli andouille?) täytteistä kalkkunaballotiinia, erilaisia leikkeleitä, Cobb-salaattia, cevicheä, suolattua lohta, merenelävillä höystettyä mustariisisalaattia, punakaalisalaattia ja ankanmaksapateeta. Lautasestani en ottanut kuvaa, koska otin kaikkea eikä lopputulos ollut erityisen kaunis... Muutenkaan kuvien laatu ei tee oikeutta tarjoiluille, malttamaton kuvaaja, hieman hämärä valaistus ja niin edelleen. Mutta ruoka oli hyvää. Suosikeikseni kohosivat kuhaceviche sekä mustariisi- ja Cobb-salaatit.

...ja Cobb-salaattia
Pääruokapuolella saimme maistaa kaikkia vaihtoehtoja sekä kaikkia lisukkeita, mikä sopi allekirjoittaneelle erinomaisesti. Tykästyin erityisesti laadukkaan oloiseen pihviin sekä kalkkunaan, josta ilahduttavasti oli tarjolla koipea. Lisukkeet taas olivat sikäli tasalaatuisia, ettei mikään kohonnut erityissuosikiksi. Aterian lomassa meille kerrottiin, miten menu on suunniteltu alusta loppuun syötäväksi, ruokailijan vatsaa ei täytetä heti kättelyssä leivällä tai perunalla, vaan runsaasta alkupalapöydästä huolimatta myös pääruokia on tarkoitus syödä. Mukavaa olikin, ettei pääruokina ollut lämpöhauteeseen tapettua tavaraa, vaan nimenomaan niitä lautasannoksia (jotka olivat muuten tosi reilun kokoisia). Viineinä pääruokien kanssa tarjottiin niinikään amerikkalaisia punkkuja, Gnarly Headin syrahia ja Seven Falls merlotia. Syrah oli näistä minulle mieleisempi, vaikka en merlotiakaan vierasta. 

Pääruokien kalkkuna ja taustalla pihvi. Muita pääruokavaihtoehtoja olivat possunkylki, yrttikuorrutettu taimen sekä kasvisvaihtoehtona kurpitsaraviolit.
Lisukkeita: tryffelistä bataattimuusia, papusalaattia, sitruuna-timjamimaustettuja pottuja sekä rucolan alla piilossa grillattuja kasviksia ja artisokkapestoa.
Jälkkäripöytään siirryttäessä vatsa alkoi jo olla täysi, muttei vielä liian täysi. Överit sai kuitenkin jälkiruokabuffassa varmistettua, kun tarjolla oli suklaakakkua, mustikkajuustokakkua, banaanikakkua, vadelmamoussekakkua, keksejä, konvehteja, juustoja... Olen ehdottomasti enemmän suolaisen kuin makean ystävä, mutta haarukoin jälkiruokia kuitenkin kiitettävän satsin, jonka jälkeen olo olikin sen mukainen. Jälkkäreiden kanssa tarjottiin hurjan makeaa Chateau Ste Michelle Late Harvest Zinfandel jälkiruokaviiniä, joka sopi minusta kivasti erityisesti suklaakakun kanssa, kuten meille etukäteen lupailtiinkin. Yksinään viini oli vähän turhankin makea, varsinkin, kun maistelin sitä jälkkärit jo syötyäni ja sokerikiintiön ollessa jo aika täynnä.

Pecorinoa, gorgonzolaa ja taleggiota.


Upeita kaakkuja toisen perään, sokerihumala oli taattu!
Kardemummainen mustikkajuustokakku.

Poistuin hotellilta Helsingin iltaan (tai siis lasta hakemaan) tyytyväisenä ja todella täysin vatsoin. Minusta American Christmas Grill on hauska idea pohjoisempien joulupöytien vastapainoksi ja voin suositella sitä jenkkimakujen, runsaiden ruokien ja suurten annosten ystäville. Kokonaisuus oli minusta toimiva, vaikka ei haittaisi, jos amerikkalaisuutta haettaisiin vieläkin rohkeammin ja jätettäisiin vielä perinteiset suolatut lohetkin pois (vaikka hyvää se lohikin oli, terveiset vaan keittiöön).

American Christmas Grill on tarjolla 9. -22.12. Maistelukierroksen bloggaajille tarjosi Klaus K.



sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Yhden astian Sunday roast



Hyvää isänpäivää! Isännän ensimmäinen isänpäivä menee pitkälti töiden äärellä ja ruokailu hoituu koko perheeltä valmiissa pöydässä, joten kummempaa raportoitavaa ei isänpäiväherkkujen saralla ole. Lähinnä varasin hieman normaalia parempia aamiaistarvikkeita ja askartelimme ihmispoikasen kanssa isännälle kortin (sinänsä epäkiitollinen projekti, koska taloudestamme oli hukassa sekä kartonki sekä paperiliima - vaikka niitä aina on jossain).

Arvelen, että monelle isälle maistuu isänpäivän ulkopuolellakin kuitenkin ihan perinteinen, miehekäs Sunday roast, eli uunissa kypsennettyä lihaa tai kanaa kera sopivien lisukkeiden. Me teimme sellaista viime (vai sitä edellisenä, apua miten aika rientää!) sunnuntaina. Minun Sunday roast -suosikkini on kokonaisena paistettu tipu, tällä kertaa ranskalainen, pakasteena ostettu luomubroileri ihan perinteisin maustein. Sitruunat olivat valitettavasti kotoa lopussa broiskua tehdessäni, lisäsin kuitenkin sitruunankuoren ja mehun ohjeeseen, koska minusta ne kuuluvat perinteiseen maustoon oleellisesti. Linnun kanssa uuniin meni kasa oman maan (eli omien ämpäreiden) pottuja, sadonkorjuuni jäi aika viime tippaan, mutta hyvänmakuisia potut olivat edelleen. Tällä kertaa tein linnun kaveriksi ihan vain salaattia, mutta toki vuokaan voisi lisätä myös vaikka ruusu- tai parsakaalia ja porkkanaa, niin koko ateria olisi ihan kirjaimellisesti samassa astiassa.



Uunissa paistettu broileri ja lisukepotut (neljälle)

1 kokonainen luomubroileri
2-3 rkl oliiviöljyä
8 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
tuoretta tai kuivattua rosmariinia/timjamia (minä käytin jälkimmäistä, koska pidän siitä enemmän)
1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori
muutama lastu voita
12 keskikokoista perunaa

1. Jos broileri on pakastettu, ota se jääkaappiin sulamaan jo edellisenä päivänä. Valmistuspäivänä ota broileri huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen uuniin menoa. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet karkeasti ja raasta sitruunasta kuori. Pese perunat, mutta älä kuori, halkaise tarvittaessa, ripota pintaan suolaa ja pyöräytä oliiviöljyssä.

2. Hiero broilerin pintaan oliiviöljy, suola, pippuri, timjami ja sitruunankuori. Laita broileri uunivuokaan ja levitä linnun pintaan, nahan alle ja vuoan pohjalle valkosipulia. Purista päälle sitruunan mehu ja sipaise pintaan vielä muutama lastu voita. Nostele perunat broilerin ympärille uunivuokaan. Anna kypsyä 175-asteisessa uunissa noin puolitoista tuntia. Broileri on kypsä, kun lihasnesteet juoksevat kirkkaina ja pinta on saanut hieman väriä. Lisää vuoan pohjalle paiston aikana hieman vettä tarvittaessa, jos nesteet näyttävät haihtuvan kokonaan.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Persimon-sinihomejuustosalaatti, ihan vain itselleni


Isäntä on joltiseenkin kaikkiruokainen, ja monia asioita hän on myös oppinut syömään yhteiselomme aikana. Ihailen ja arvostan suuresti tuota avoimuutta maistaa kaikkea, mitä nenän eteen keksin kiikuttaa (toivottavasti kyseessä ei ole vain joku perhesopuun liittyvä asia :D). Sinihomejuustosta isäntä ei ole kuitenkaan ryhtynyt tykkäämään, joten sitä tulee ostettua harvemmin, ja kun ostan, niin se on vain itselleni.

Nyt olin suunnitellut tekeväni lounaaksi jonkun yksinkertaisen, loppusyksyisen salaatin, johon tulisi viikunaa ja sinihomejuustoa, mutta tuoreita viikunoita ei sitten meidän nurkilla tai nettikaupoissa ollutkaan saatavilla. Niinpä pikaisen harkinnan jälkeen ajattelin, että persimon voisi olla sopiva kaveri sinihomejuustolle, ja miksei sekin salaattiin sopisi. Niin syntyi tämä superyksinkertainen mutta tosi hyvä lounassalaattini, joka sopisi varmasti hyvin myös vaikka naposteltavaksi pikkujouluihin pipareiden ja glögin kera. Ja kuten etukäteen arvelin, persimon oli tosi hyvä kaveri juustolle. Tunnustan käyttäneeni puolet juustopaketista salaattiin ja syöneeni toisen puolen juustosta vielä samana iltana sellaisenaan persimonin kera, niin hyvää se oli.

Salaatin pohja on ihan vain kurkkua ja arkista jääsalaattia, jotka on pyöräytetty miedossa, hunajaisessa omenavinaigretessa. Minusta liian voimakas etikkaisuus sinihomejuuston kera luo sellaisen oksennuksenmakuefektin (anteeksi, toivottavasti en vienyt ruokahaluja kaikilta), joten kastike on tarkoituksella hyvin lempeä. Juustoa ja hedelmää en pyöräyttänyt kastikkeessa lainkaan. Minä söin salaatin sellaisenaan, mutta rinnalle sopisi pari viipaletta maalaisleipää tai miksei vaikka joululimppua. Yhden hengen kevyeksi lounaaksi - tässä tarkoitan kevyellä lähinnä pienehköä lounasta, pysyn kaukana kevytsinihomejuustoista - tarkoitettuun salaattiin riittää yksi hedelmä ja 75g juustoa.

Sattumalta bongasin, että Mama Gastrokin oli juuri kokannut persimonista, tai sharonista, ja Luimupupun kommentin perusteella oli minunkin pakko käydä kurkistamassa, mitä eroa kakilla, persimonilla ja sharonilla nyt sitten oikeasti on. Eli: sikäli kuin wikipediaa ymmärsin, kaikki ovat eebenpuun (diospyros) hedelmiä, josta on useita eri lajikkeita. Persimon näyttäisi olevan aika yleispätevä nimi, jota käytetään monien lajikkeiden yhteydessä, kun taas kaki viittaa nimenomaan Kiinasta ja Japanista peräisin olevaan diospyros kakiin, joka on yleisin viljelty lajike. Sharon-nimike taas on kasvatuspaikkaan viittaava kauppanimi, jota käytetään samasta lajikkeesta. Toisin sanoen Suomessa myytävä hedelmä on yleensä samaa lajiketta riippumatta siitä, onko myyntinimenä persimon, kaki vai sharon. Silti, kuten Mama G:kin huomioi, eri nimillä myytävä tavara voi maistua erilaiselta, varmasti kasvupaikka ja -ajankohta asiaan vaikuttaa, eri kasvatuspaikoissa paras sesonki on kuitenkin hieman eri aikaan.

Hämmentynyt? Minä ainakin olen. Mutta ei huolta, hyvää se on joka tapauksessa.

Persimon-sinihomejuustosalaatti (yhdelle)

75g sinihomejuustoa (minulla miedohko ja pehmeä Castello luomublue)
1 kypsä persimon/sharon/kaki
muutama jääsalaatin lehti (tai vaikka kourallinen rucolaa)
10cm pätkä kurkkua

kastike:

1tl omenaviinietikkaa
1tl hunajaa
2tl rypsiöljyä (tai muuta miedonmakuista öljyä)
ripaus suolaa
rouhaisu mustapippuria myllystä

Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa. Pilko kurkku ja revi salaatinlehdet mukaan, pyöräytä kastikkeessa ja nosta tarjoiluastiaan. Viipaloi päälle persimon ja sinihomejuusto ja tarjoile heti.