tiistai 29. joulukuuta 2015

Lämmittävä hot whiskey


Talvi tuli sopivasti joulun välipäiviksi, se on oiva tekosyy sekoitella itselleen jos jonkinlaisia kuumia juomia. Minun ikisuosikkini on hot whiskey, johon tutustuin viitisentoista vuotta sitten Irlannissa. Yksinkertaista viskitotia maisteltiin servettiin kiedotusta lasista kun flunssa kolkutteli, vettä vihmoi tai muuten vaan palelsi. Kylmänä päivänä ulkoilun jälkeen ei mikään ollut mukavampaa kuin pubin ovesta sisään tallustaminen ja käsien lämmittely lasillisen ympärillä, mieluiten vielä takkatulen ääressä. Hieman mummojuoman maineessahan hot whiskey oli ja jos en ollut flunssainen niin tutummat baarimikot saattoivat asiasta vinoillakin, mutta minusta juoma myös maistui hyvälle. Sitruuna pitää juoman raikkaana, mutta neilikat tuovat siihen hieman jouluista tuntua.

Jouluviikolla juoma tuli pitkästä aikaa mieleeni, kun pyhät kuluivat voimakkaan flunssa-aallon pyyhkäistessä koko perheen yli. Ja kun mittari meilläpäin näyttää -15 asteen lukemia, alkaa lämmikettä muutenkin kaipaamaan. Jos olet jo kyllästynyt glögiin, tässäpä tämän helpon juoman ohje sinullekin. 

Vinkki: Minusta juoma onnistuu parhaiten jollain sellaisella perusviskillä, jota kehtaa hyvin tärvätä kokkaukseen mutta joka menee myös sellaisenaan ilman isompia irvistyksiä. Edelläolevat määreet ovat toki kovin suhteellisia, mutta itse olen yleensä suosinut tähän Jamesonia. Kalliit, hienon savunmakuiset single maltit jättäisin tässä yhteydessä pulloihinsa.

Hot whiskey (yksi lasillinen)

3-4 cl viskiä
n. 2 dl keitettyä vettä
1-2 tl sokeria
puolikas sitruunaviipale
muutama kokonainen neilikka

Kiehauta vesi. Mittaa viski ja sokeri kuumuutta kestävään lasiin. Leikkaa sitruunanviipale ja töki siihen muutama neilikka. Kaada kuuma vesi viskin päälle lasiin, sekoita hyvin ja lisää sitruunaviipale juomaan.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kurkistus imellettyyn perunalaatikkoon


Tämän ruuan valmistamista ja ohjeen julkaisemista olen odottanut vähän kauhunsekaisella innolla. Imelletty perunalaatikko kun on monelle niin pyhä, ettei sen suhteen ole kuin yksi oikea ja monta väärää valmistustapaa. Eikä asiaa helpota juurikaan se, että ohjeita selaillessa se ainut oikea valmistustapa on joka ohjeessa erilainen. Hieman siis tuntuu siltä, että sohaisen muurahaispesää kun edes lähestyn aihetta, mutta yrittänyttä ei laiteta. Jouluni jännitysnäytelmä on katettu!

Porkkana- ja lanttulaatikkoon verrattuna imelletty perunaatikko vaatii hieman enemmän tarkkuutta ja vähemmän soveltamista, koska imellytyksessä pelataan keittiökemian kanssa. Aiemman kokemuksen pohjalta homma ei ole ylenpalttisen hankalaa, mutta edellisestä perunalaatikonvalmistuksestani on niin pitkä aika, etten muista, mistä ohjeeni poimin ja käytinkö esimerkiksi lämpömittaria imeltymisprosessin tarkkailuun. Nyt katsoin osviittaa valmistukseen muutamasta lähteestä, eniten Marttojen sivuilta sekä Siskot kokkaa ja Herkkusuun lautasella -blogeista, joissa perunalaatikon anatomiaan on pureuduttu seikkaperäisesti. En itse ole ollut aivan yhtä perusteellinen, vaan lähinnä kerännyt alle pähkinänkuoressa muutamat huomiot omasta laatikonvalmistuksestani.
  • Perunalajike: laatikkoperunaksi sopii mahdollisimman tärkkelyspitoinen, muusiperunaksi sopiva lajike (ns. punaisella etiketillä myytävät lajikkeet). Pito-perunaa suositaan monessa lähteessä sopivimpana, samoin puikula saa kehuja. Sanotaan myös, että alkusyksyn pienet perunat eivät vielä ole sopivia laatikkoon, vaan jättävät sen liisterimäiseksi. Silti, lajikkeen valinnasta huolimatta jää jotain kuitenkin onnen nojaan, sillä tärkkelyspitoisuuteen vaikuttaa myös perunan kasvualusta sekä kasvuympäristön sää.
  • Imeltyminen eli perunamassan makeutuminen: perunan imeltyminen tapahtuu Marttojen mukaan 55-75 asteessa, kun perunan tärkkelys pilkkoutuu sokereiksi. Optimilämpötila on Glorian Ruoka & Viinin (8/2012) mukaan 65-75 astetta. Imeltyminen tapahtuu amylaasientsyymien, joita löytyy perunamassaan lisättävästä viljasta, avulla. 
  • Siirappi on kiistakapula. Monen mielestä se ei missään tapauksessa kuulu imellettyyn perunalaatikkoon vaan makeuden pitäisi tulla ainoastaan imeltymisprosessin kautta. Silti, jopa Marttojen ohjeessa laatikkoon laitetaan hieman siirappia. Itse tein kaksi laatikkoa, joista toisen maustoin ainoastaan suolalla ja toiseen lorautin vertailun vuoksi hieman siirappia. 
Ja kuinkas sitten kävikään?

No se tärkein eli imeltyminen onnistui! Uunissa imellyttäminen lienee tavallisin metodi, mutta minä laitoin laatikon vesihauteeseen lieden päälle. Näin lämpötilan säätely oli helppoa ja suhteellisen nopeaa, mutta samalla riittävän hellävaraista. Toki aina lämpötilaa nostettaessa piti vesihaudetta pitää aika tarkasti silmällä, ettei lämpötila nouse liikaa, mutta riitti, kun levyä napsautteli silloin tällöin hieman isommalle hetkeksi, varsinkin alkuvaiheessa. Sopivan lämmön löydyttyä levy sai olla ykkösellä lähes koko ajan.

Miinuspuolelle hommassa taas meni perunavalintani ja työkaluliitännäiset ongelmat. Valitsemani pito oli kenties liian pientä, koska se ei muussautunut toivomallani tavalla, vaan pääsi käsipelilläkin survomalla hieman liisteriseksi ja sattumia jäi. Valmiissa laatikossa ei ongelmaa enää kuitenkaan huomannut. Paremmalla, perinteisen mallisella perunanuijalla olisin luultavasti päässyt jo muusivaiheessa parempaan lopputulokseen.

Isännän kanssa maistelimme valmiita laatikoita ja tulimme siihen lopputulokseen, että joulupöytään pääsee se siirapilla maustettu versio. Makeutta löytyi molemmista laatikoista ihan riittävästi, mutta sitä siirapin makua jäin toisesta laatikosta kaipaamaan. Väärin? Kenties. Hyvää? Ehdottomasti.



Imelletty perunalaatikko (määrästä tulee n. 1,5 l valmista laatikkoa)

n. 1,5 kg jauhoisia perunoita
4-5 rkl vehnäjauhoja
6 dl maitoa
1 tl suolaa
1-2 rkl siirappia
muutama nokare voita

1. Pese perunat ja keitä ne kuorineen. Kuori perunat vielä kuumana ja ota kuoret talteen. Survo perunat kattilassa mahdollisimman tasaiseksi massaksi, notkista sitä halutessasi hieman vedellä tai keitinliemellä ja sekoita joukkoon vehnäjauhot.

2. Laita perunankuoret kattilaan, kaada päälle maito ja kiehauta. Pidä perunankuoret maidossa ja anna jäähtyä.

3.  Kaada isoon kattilaan tai muuhun sopivaan astiaan kuumaa vettä vesihauteen pohjaksi (yleensä kuuminkaan hanasta tuleva vesi ei ole liian kuumaa, mutta varoiksi voi toki tarkistaa paistolämpömittarilla, että asteluku on sen 55-75 asteen haarukassa). Laita kattila levylle pienelle lämpötilalle. Tökkää paistomittari perunamuusiin, peitä muusikattila kannella ja laita se vesihaudeastiaan. Anna imeltyä vähintään nelisen tuntia tarkkaillen aika ajoin, että lämpötila pysyy 55 ja 75 asteen välillä, tarvittaessa voi napsauttaa liettä hieman kovemmalle vähäksi aikaa. Itse imellytin laatikoita noin kuusi tuntia. Alkuvaiheessa nostin välillä hieman lieden lämpötilaa, koska halusin saada perunamassan noin 65-asteiseksi, viimeiset tunnit levy oli ykkösellä. Imeltyessään perunamassa hieman löystyy.

4. Kaada maito imeltyneeseen perunaseokseen siivilän läpi niin, että kuoret jäävät siivilään. Kuoria voi hieman puristella, jotta kaikki maut tulevat niistä talteen. Lisää massaan suola (sekä siirappi, jos käytät). Valmiin massan paksuusasteen tulisi olla löysähkön puuron luokkaa.

5. Kaada massa voideltuun vuokaan. Paista 150-asteisessa uunissa noin kolme tuntia. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

torstai 17. joulukuuta 2015

(Hirvi)carpaccio


Vajaat kymmenen vuotta sitten carpacciota löytyi paljon ravintoloiden alkupalalistoilta. Sittemmin trendit lienevät pyyhkäisseen sen ohitse, mutta laadukas, viipaloitu raaka liha on minusta edelleen kaikessa yksinkertaisuudessaan ylevä alkupala.

Meillä syötiin hiljattain hirvenlihasta tehtyä carpacciota, koska olimme onnekkaita ja saimme tänä vuonna pakastimeen myös hieman hirven sisäfilettä, jota en millään raaskinut kypsentää. Hirvi sopi minusta hyvin carpaccioon eikä riistaliha sotinut italialaistyylisten komponenttien kanssa. Silti, ehkä naudan hieman rasvaisempi liha on edelleen suosikkini tässä ruokalajissa ja hirvi pääsisi parhaimmilleen riimilihana. Vaikka oli se hyvää näinkin. Nyt mentiin hyvin perinteisellä versiolla ja liha sai kumppanikseen vain hieman parmesania ja rucolaa, mutta annokseen voisi hyvin laittaa myös pohjoisempia sävyjä, vaikkapa marinoituja suppilovahveroita ja västerbotten-juustoa.

Carpaccion resepti on hyvin yksinkertainen, jopa siinä määrin, etten ole varma voiko sitä reseptiksi kutsua. Vähintään se on kuitenkin hyvä muistilappu siitä, että välillä kannattaa tehdä myös näitä hienoja klassikoita!

Carpaccio (kahdelle alkupalaksi)

150-200 g sisä/ulkofilettä (minulla hirven, mutta nauta on se oikeaoppinen raaka-aine)
pari hyppysellistä hyvää sormisuolaa
mustapippuria myllystä
pieni loraus oliiviöljyä
pieni nippu rucolaa
pieni kourallinen parmesanlastuja
(balsamicoreduktiota)

1. Laita liha pakastimeen. Kun se on kohmeinen mutta ei vielä jäässä, leikkaa se mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Viipaleita voi ohentaa ja mureuttaa entisestään levittämällä ne leikkuulaudalle kahden kelmun väliin ja kaulitsemalla niitä kevyesti.

2. Nosta viipaleet tarjoiluastialle ja ripottele päälle suolaa ja pippuria. Norota lihoille varovasti muutama tippa oliiviöljyä sekä halutessasi balsamicoreduktiota. Sirottele päälle hieman parmesanlastuja ja rucolaa.


maanantai 14. joulukuuta 2015

Lanttulaatikko


Laatikoista seuraavana vuorossa on lanttulaatikko. Se on laatikoista oma suosikkini ja luultavasti myös kaikkein suoraviivaisin valmistaa. Helppous ei kenties anna aineksia suureen blogieepokseen, mutta mitä siitä: se on ominaisuus, jota minä ja varmasti moni muu kotikokki osaa arvostaa.

Minun laatikkooni tuli mausteeksi siirappia, inkivääriä, muskottipähkinää sekä valkopippuria. Joissain resepteissä käytetään näistä osaa, joissain kaikkia, itse olen keskimäärin maustemyönteinen, joten laitoin kaikkea. Myös siirapin määrä on verrattain suuri, mutta sanottakoon, etteivät käyttämäni lantut olleet mitään makeinta mahdollista sorttia.

Kuorrutuksen korppujauho ei ole minusta välttämättömyys, laatikosta saa helposti gluteenittoman jättämällä jauhopinnan pois. Vaihtoehtona korppujauholle oli monissa resepteissä hapankorppumuru, jonka kuvittelisin tuovan mukavaa kontrastia makeahkolle laatikolle.

Tällä kertaa en muistanut punnita laatikoita, mutta tilavuudessa mitattuna reseptillä syntyy noin 1,2 litran laatikko. Myönnän tosin maistelleeni kuormasta valmistuksen aikana.

Vinkki: jos pakastat laatikon, kannattaa joko pakastaa maustettu sose ennen munan ja kerman lisäämistä, tai vaihtoehtoisesti paistaa laatikkoa noin 45 minuuttia, pakastaa se sitten ja paistaa laatikko loppuun juuri ennen h-hetkeä.

Lanttulaatikko

1,2 kg lanttuja
n. 1 tl suolaa
pieni ripaus jauhettua muskottipähkinää
hyppysellinen jauhettua valkopippuria
hyppysellinen jauhettua inkivääriä
1 dl siirappia
1 muna
1 dl kermaa
2-3 rkl korppujauhoa

1. Kuori ja lohko lantut. Höyrytä kypsiksi. Soseuta esim. sauvasekoittimella ja mausta sose siirapilla, suolalla, muskottipähkinällä, inkiväärillä ja valkopippurilla. Anna jäähtyä vähintään huoneenlämpöiseksi (muutoin soseeseen myöhemmin lisättävä kananmuna alkaa kypsyä ennen aikojaan).

2. Sekoita jäähtyneeseen soseeseen kerma ja kananmuna. Kauho massa uunivuokaan, taputtele tasaiseksi ja ripottele päälle korppujauhoa. Tee halutessasi pintaan koristekuvio lusikalla. Paista 150-asteisessa uunissa noin puolitoista tuntia.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Balsamicosilakat


Välillä puoliksi roskakalanakin pidetty silakka on noussut viime vuosina taas uuteen arvostukseen. Perinteisesti sitä löytyy jossain muodossa useimmista joulupöydistä, mutta koska se on loppuvuodesta muutenkin sesongissa, ei syömistä kannata jättää vain jouluun. Edullistakin se on, osti silakat sitten kokonaisina tai valmiina fileinä, joita kalatiskeillä nykyisin enimmäkseen näkee.

Viimeksi ostamistani silakkafileistä paistoin valtaosan ihan sellaisenaan, tuore kala ei kaivannut edes leivitystä. Osa fileistä jäi kuitenkin paistamatta, joten säilöin ne etikkaliemessä. Määrä oli kovin pieni, joten olen tuplannut annoksen ohjeeseen. Tavallisen väkiviinaetikan lisäksi käytin lopulliseen marinadiin balsamiviinietikkaa ja hunajaa, jotka toivat makuun syvyyttä ja lempeyttä. Nämä kalat sopisivat vaikka joulupöytään!

Oman maun mukaan voi valita, valmistaako silakat nahkoineen vai ilman. Nahkoineen valmistetussa kalassa on hieman voimakkaampi "kalan maku" (joka ei kyllä tuoreessa kalassa ole mitenkään epämiellyttävä) ja rakenne jää nyljettyä filettä kovemmaksi, mutta samaan aikaan nahallisen fileen valmistus on helpompaa ja lopputulos näyttävämpi. Itse yleensä nyljen silakat, koska se on minusta mukavaa puuhaa, mutta en harmistu, jos johonkin fileeseen jää vähän nahkaakin.

Vielä sananen silakan terveellisyydestä, josta käydään jonkin verran keskustelua. Kala itsessään on terveellinen ja sisältää paljon hyviä rasvoja, mutta siihen kertyy terveydelle haitallisia dioksiineja, minkä vuoksi Evira suosittelee syömään varsinkin kookkaampia (yli 17 cm) Itämeren silakoita rajatusti. Mitään totaalikieltäytymistä ei kuitenkaan suositella, silloin kalan positiivisetkin terveysvaikutukset jäisivät hyödyntämättä. Eli rohkeasti kalatiskille, silakka on hyvää!

Balsamicosilakat

400g silakkafileitä

1 dl väkiviinaetikkaa
2 dl sokeria
3 dl vettä
2 tl suolaa

marinadi:

3-4 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
hyppysellinen suolaa
0,5 dl kylmää vettä
3 rkl rypsiöljyä
2 salottisipulia
1-2 laakerinlehteä
10 kokonaista maustepippuria
5 kokonaista neilikankukkaa

1. Sekoita kattilassa vesi, väkiviinaetikka, sokeri ja suola. Kiehauta niin, että suola ja sokeri liukenevat, jäähdytä sitten jääkaappikylmäksi.

2. Nylje halutessasi silakkafileet: auta peukalolla lihaa hieman irti nahasta fileen paksummasta päästä keskeltä ulospäin ja vedä sitten nahka ja liha erilleen. Yhdestä fileestä irtoaa kaksi kalasuikaletta.

3. Kaada jäähtynyt liemi kalojen päälle ja anna maustua jääkaapissa 4-5 tuntia. Valuta huolellisesti ja lado laakeaan säilytysastiaan (sellaiseen, jossa fileet mahtuvat olemaan suurin piirtein suorassa).

4. Sekoita keskenään balsamiviinietikka, hunaja ja suola. Vatkaa sitten mukaan öljy ja kylmä vesi vähän kerrallaan. Silppua salottisipuli ja lisää se seokseen yhdessä maustepippureiden, neilikoiden ja laakerinlehtien kanssa. Kaada silakkafileiden päälle ja anna maustua noin vuorokauden ajan.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Enemmän makua porkkanalaatikkoon


Joululaatikot ovat minulle vähän niin ja näin. Tykkään kyllä juureslisukkeista noin yleensä ja laatikoistakin pidän, varsinkin lanttulaatikosta, mutta joulupöydässä laatikot eivät vaan nouse tutkalleni kaiken muun syömisen keskeltä. Joitain laatikoita olen välillä tehnyt itse, mutta usein olen myös tyytynyt kaupan tarjontaan. Tänä vuonna lähdin varauksistani huolimatta laatikkosouviin, koska halusin perehtyä aiheeseen hieman aiempaa tarkemmin ja optimoida laatikoista enemmän oman makuni mukaiset.

Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi porkkanalaatikko. Katsoin ohjeita useasta lähteestä ja perusrakenne oli kaikissa melko sama, riisiä, maitoa ja/tai kermaa, porkkanoita keitettynä tai raastettuna, kananmunaa, muskottipähkinää. Metodit ja mittasuhteet vaihtelivat aika tavalla enkä osannut niistä suoraan sanoa, mikä niistä antaisi minulle mieluisimman lopputuloksen, joten laitoin reseptit syrjään ja päätin luottaa näppituntumaan.

Siinä porkkanoita kuoriessani mietin, miksi laatikkomuodossa porkkana on aina makuuni vähän pliisua, vaikka itse juures on kovasti mieleeni. Voisinko tehdä asialle jotain ilman, että tekemäni ruoka lakkaisi olemasta porkkanalaatikko? Ensimmäinen ajatukseni oli porkkanoiden höyryttäminen keittämisen sijaan, mutta sitten sain paremman idean: jospa kokeilisinkin tehdä laatikon paahdetuista porkkanoista? Tunnetusti porkkana saa ihanan, intensiivisen maun uunissa kypsyessään, eikä metodi ole yhtään keittämistä hankalampi.

Porkkanoiden paahtamisen lisäksi päätin minimoida laatikon miedontajat. Halusin lopputuloksen maistuvan porkkanoille enkä kermalle tai munamaidolle, joten keitin riisipuuron maidon sijaan mietoon kasvisliemeen. Kananmunia laitoin yhden ja kermaa tuli vain pieni määrä tuomaan laatikolle täyteläisyyttä. Lisäksi - ja nyt saa paheksua - korostin porkkanan makua ja makeutta maustamalla laatikkoa hieman korianterinsiemenillä sekä tirauksella hunajaa.

Jos kaipaat porkkanalaatikkoosi pientä nostetta, testaa tämä! Sama vaiva, parempi lopputulos.

Ohjeen määrillä syntyi noin 550-600 gramman laatikko. Kyllä, raaka-aineiden painomäärä on paljon suurempi, mutta porkkanasta syntyy jonkin verran hävikkiä kuorintavaiheessa sekä lisäksi nestettä haihtuu sekä porkkanoita paahdettaessa että itse laatikkoa paistettaessa.

Porkkanalaatikko paahdetuista porkkanoista 

700 g porkkanoita
n. 1 rkl rypsi- tai muuta miedonmakuista öljyä
1/2 tl korianterin siemeniä rouhittuna
pari hyppysellistä suolaa
0,75 dl puuroriisiä
0,75 dl vettä
3,5 dl mietoa kasvislientä
0,5 - 1 dl kermaa
1 rkl hunajaa
pieni nokare voita uunivuoan voiteluun.

1. Kuori porkkanat, leikkaa ne muutamaan osaan (minä halkaisin ne kerran pitkittäin ja kerran poikittain) ja laita uunivuokaan. Hieraise pintaan suola, korianterinsiemenet sekä öljy. Paahda 180-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.

2. Porkkanoiden paahtuessa keitä riisi puuroksi: kiehauta vesi, lisää riisit ja anna kiehua pari minuuttia. Lisää sitten kasvisliemi ja keittele rauhallisella lämmöllä noin 40 minuuttia, kunnes seos muuttuu löysähköksi puuroksi. Vaihtoehtoisesti, tee puuro suoraan pakkauksen ohjeen mukaan, mutta korvaa maito kasvisliemellä.

3. Ota porkkanat uunista ja soseuta ne (minä käytin sauvasekoitinta). Sekoita keskenään porkkanat, hunaja ja riisipuuro. Jos haluat pakastaa laatikon myöhempää käyttöä varten, tämä on paras kohta tehdä se. Sekoita sitten mukaan muna ja kerma. Voitele uunivuoka nokareella voita, kaada laatikkomassa vuokaan ja paista 150-asteisessa uunissa noin puolitoista tuntia.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulumakkarat



Ennen verimakkarakokeiluun ryhtymistä halusin hieman treenata makkaranvalmistusta, koska en ole erityisen harjaantunut lajissa. Toisin sanoen olen aiemmin valmistanut makkaroita ainoastaan Marttojen makkarakurssilla - jota voin kyllä ilomielin suositella - ja siitäkin on jo kolmatta vuotta. Oli siis korkea aika ryhtyä puuhaan. Koska harjoittelussa enemmän on enemmän, tein samalla kertaa kaksi erilaista versiota, melko perinteistä sianlihamakkaraa sekä ajankohtaista, sherrystä ja kuivatuista luumuista makua saavaa joulumakkaraa, jonka reseptin olen kirjannut alle.

Valmistukseen käytin porsaan jauhelihaa sekä rasvaisia kylkiviipaleita. Jauhelihaa ei olisi periaatteessa tarvinnut käyttää lihamyllyn kautta, mutta koska kylkiviipaleet kaipasivat hienonnusta, ajoin samalla vaivalla koko massan myllyn läpi kahteen kertaan. Jauhelihan sijaan voisi hyvin käyttää myös kokolihaa (esim. lapaa), jolloin lisähommana olisi ollut lihan kuutiointi. Luumut silppusin veitsellä ja lisäsin ne tarkoituksella muutoin valmiiseen massaan vasta lopuksi, koska halusin siihen hieman sattumia.

Aika mukavasti sujui makkaranvalmistus aloittelijaltakin pitkästä harjoittelutauosta huolimatta. Vinkkejä katsoin mm. Muista syödä välillä -blogista, josta löytyy perusteellinen ohjeistus makkaranvalmistukseen. Hankalinta oli odotetusti makkaramassan pursotus, nyt pyörittelin makkarat jo sitä mukaa, kun massaa pursotin, mutta helpompi metodi on ehkä tehdä se vasta jälkikäteen, kuten verimakkaraa valmistaessa opin. Nyt osa makkaroista jäi selvästi ns. harjoittelukappaleiksi - jotain niiden ulkonäöstä kertonee se, että taaperomme katsoi lautasellaan olevaa makkaraa hetken ja totesi sitten, että "ankka". Kaikista makkaroista ei kuitenkaan tullut eläinkuva-arvoituksia, vaan osa näytti ihan siltä, miltä pitikin. Ja tärkein, eli maku oli hyvä, joten kehnommatkin yksilöt tulivat syödyksi.

Osa makkaroista valmistui uunissa ja osa sähkösavustimessa. Näistä uunitettuihin tuli parempi rakenne, koska rasva pysyi paremmin makkaran sisällä, mutta savustettuihin mukavaa makua. Joulumakkaran makumaailmaa voi tuunata omien mieltymysten mukaan, massaan voi sekoitella esimerkiksi muita kuivahedelmiä, korintteja, pähkinöitä tai oikeastaan melkein mitä vaan jouluista.



Joulumakkarat (8-10 keskikokoista makkaraa)

500g rasvaista porsaan jauhelihaa
350g porsaan kylkiviipaleita
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
muutama hyppysellinen suolaa
muutama rouhaisu mustapippuria
pieni hyppysellinen muskottipähkinää
5 neilikankukkaa rouhittuna
tuoreita salvian lehtiä silputtuna (n. 10 kpl)
pieni kourallinen kuivattuja luumuja
1/2 dl sherryä

suolta makkarankuoreksi

1. Leikkaa kylkiviipaleet pienehköiksi kuutioiksi. Silppua sipuli ja valkosipuli ja sekoita kylkiviipaleiden sekä jauhelihan kanssa. Mausta suolalla, mustapippurilla, neilikalla, muskottipähkinällä ja salvialla. Aja seos kahteen kertaan lihamyllyn läpi.

2. Silppua massan joukkoon kuivatut luumut. Kaada mukaan sherry ja vaivaa massa tasaiseksi. Anna vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia.

3. Paista makkaramassasta pieni koepala ja lisää mausteita tarpeen mukaan. Massa saa olla aika reilusti maustunutta, maku tuppaa miedontumaan kypsennettäessä.

4. Pursota makkarat: pujota suoli makkarasuppilon päälle ja laita päähän solmu. Pursota makkaramassa suoleen. Homma onnistuu yksinkin, mutta helpoiten se käy, jos saat avuksi toisen käsiparin; yksi auttaa makkaramassaa suppiloon ja toinen vastaanottaa pursottuvaa makkaraa. Varo täyttämästä makkarankuorta liikaa, jotteivät makkarat repeä kypsennettäessä.

5. Pyörittele pursotettu pötkylä makkaroiksi. Pyöritä joka toinen liitoskohta myötä- ja joka toinen vastapäivään.

6. Kypsennä makkaroita 180-asteisessa uunissa 20-30 minuutin ajan, tai vaihtoehtoisesti sähkösavustimessa, kunnes sisälämpötila on 71 astetta.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Joko jouluttaa?


Minua jouluttaa jo, oikeastaan on jouluttanut jo viikkoja. Nyt ei olekaan siis luvassa reseptiikkaa, vaan muuta joulu- ja jouluruoka-aiheista fiilistelyä sekä muutamia linkkivinkkejä arkistojen aarteisiin.

Vaikka aika menee vuosi vuodelta nopeammin ja koko ajan tuntuu olevan joko joulu tai juhannus, en valita. Tykkään joulusta kovasti ja nautin sesongista täysin rinnoin. Takavuosina naureskelin ihmisille, jotka laittoivat joulukoristeet mielestäni liian aikaisin esille, mutta nykyisin olen jo luovuttanut ja rupean ripustamaan jouluvaloja jo marraskuussa. Viimeisetkin koristeet ovat yleensä esillä jo itsenäisyyspäivän kieppeillä, ainoastaan joulukuusi odottaa lähemmäs aattoa.

Sanotaan, että jouluna pitäisi ottaa rennosti, mutta minusta jokainen hankkikoon joulutunnelmansa - ja jouluninhoajat sen puutteen - juuri siten, kuin haluaa. Minulle asiaan kuuluu pieni puurtaminen. Varsinaiset joulunpyhät menevät niin nopeasti ohi, että valmistelut ovat iso osa joulunaikaa, ja minusta kuuluu vain asiaan, että aatonaattona vähän väsyttää. Joulu on projekti, jonka hallintaan käytän exceliä. Sinne kirjaan jo syksyn mittaan menun, kauppalistan, budjetin sekä osto- ja valmistuspäivät eri tuotteille. Yleensä tiedostoon päätyvät myös muut jouluun liittyvät hankinnat ja sitä päivitetään sitä mukaa, kun jouluprojekti etenee. Saattaa jollekin kuulostaa vaivalloiselta, mutta minusta se on ihanaa. Kukkarollekaan ei tule yllätyksiä, kun menot ovat joltiseenkin tiedossa jo etukäteen.

Ruokien kanssa meillä on vuorovuosiperinne. Joka toinen vuosi teemme ne perinteiset jouluruuat ja kantakodista opitut kestosuosikit, joka toinen vuosi taas joulupöydässä on toisenlainen juhlamenu. Tällöin tulee kokeiltua uusia juttuja, joille ei muutoin joulupöydässä ja vatsoissamme olisi yksinkertaisesti tilaa.

Tänä vuonna teemme ne perinteiset suosikit - tai itse kunkin perheenjäsenen perinteiset suosikit. Minä tykkään eniten joulupöydän kaloista, joista kolme tekevät minulle sen oikean joulupöydän: tujakat sinappisilakat, graavikala sekä paras silli (joo, se on sen nimi). Isäntä taas pitää joltiseenkin kaikesta, joten pöytään päätyy myös laatikoita, vaikken itse niitä niin kaipaisi. Kinkusta tykkäämme kaikki, tulisen sinapin kera. Ja sinapin pitää olla nimenomaan tulista. Jälkkäriksi syömme sekä omaa lemppariani luumukiisseliä että isännän toiveesta juustoja. Melkoinen sekamelska, joka kieltämättä sotii juhlakattauksissa suosimani less is more -ajattelun kanssa, mutta jos joskus on syytä mennä ennemmin sekä että- kuin joko tai -mallilla, niin sitten jouluna.

Mitä teillä aiotaan syödä?

Joulu-kategorian alta löydät myös muita jouluaiheisia juttuja ja reseptejä aiemmilta vuosilta.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Grillatut sinisimpukat yrttisalaatissa


Jos grilli on jäänyt laittamatta talviteloille, tässä on erinomainen syy käyttää sitä vielä yhden kerran. Tai vaikka avata grillikausi uudestaan tai hyvissä ajoin ensi kesää ajatellen. Minä sain eilen vihdoin aikaiseksi puunata kesän jäljiltä isoimmat kökkäreet kaasugrillin rasvapelliltä ja kokeilla jo pari vuotta to-do -listalla ollutta sinisimpukoiden grillausta. Idean sain alkujaan Fergus Hendersonin kirjasta The Whole Beast: Nose to Tail Eating, jonka resepteistä jostain syystä on mieleen jäänyt juuri tämä simpukkaohje, vaikka kirjassa enemmän käsitelläänkin niitä edullisia ja ainakin takavuosina vähemmän käytettyjä ruhonosia. Valitettavasti kirjani majailee edelleen jossain muuttolaatikoiden uumenissa, joten tarkan reseptin puutteessa jouduin tyytymään samantapaista ideaa noudattavaan salaattiin. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä grillatut sinisimpukat, tuoreet yrtit ja hapan vinaigrette ovat niin hyvä yhdistelmä, että sitä on vaikea mennä pilaamaan. 

Salaatti sopii alkupalaksi tai pääruuaksi, kuten se meillä syötiin. Lisukkeena simpukoille oli ranskanpottuja sekä dijonilla ja valkosipulilla ryyditettyä majoneesia, johon saattoi dipata sekä simpukoita että perunoita. Dippi ei kuitenkaan ole salaatin kanssa mikään välttämättömyys, se toimii oikein hyvin ilmankin.

Jos kyseessä on sinulle uusi raaka-aine, olen aiemmin kirjannut blogiin tarkemmat käsittelyohjeet sinisimpukoille.

Grillatut sinisimpukat yrttisalaatissa

1 kilon pussi sinisimpukoita, josta huonot putsattu pois
1 tuuhea ruukullinen lehtipersiljaa
1 tuuhea ruukullinen basilikaa
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä puristettuna
muutama hyppysellinen suolaa
muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
0,5 dl punaviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä

(koristeeksi lisää silputtuja yrttejä juuri ennen tarjoilua)


1. Silppua isoon kulhoon salottisipuli, persilja ja basilika. Purista mukaan valkosipuli ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää punaviinietikka ja oliiviöljy. 

2. Harjaa simpukat juoksevan, kylmän veden alla puhtaiksi nyhdä pois niiden selkäpuolelta mahdollisesti löytyvät "parrat". Koputtele auki olevia simpukoita kevyesti tiskipöytää vasten. Jos ne eivät sulkeudu, heitä ne pois. 

3. Kuumenna grilli (meillä kaasugrillin mittari näytti 200 astetta ennen simpukoiden laittamista tulille). Kaada simpukat grilliin ja kypsennä kannen alla 5-10 minuuttia, kunnes simpukat ovat auenneet. Homma sujuu helpoiten eivätkä simpukat putoile, jos grilliritilän päälle asettaa toisen, tiheäsilmäisemmän ritilän tai esim. pariin kertaan taitellun palan foliota.  

4. Sekoita simpukat yrttisalaatin kanssa ja anna maustua hetken ennen tarjoilua. Poimi viimeistään lautasella pois ne yksilöt, jotka eivät ole auenneet kypsennettäessä.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Onnistuneet karitsan ribsit

Ruma kuva, mutta kelpo ateria.
Kotimaista karitsaa on vielä tuoreenakin melko hyvin saatavilla, vaikka paras sesonki oli jo syys-lokakuussa. Kannattaa siis ostaa sitä ennemmin nyt, kuin odottaa pääsiäiseen! Minun palani olivat pakastettuja, koska ostin jo syyskuussa puolikkaan karitsan, nyt käyttöön pääsivät sen kylkipalat. Olen pari kertaa ennenkin tehnyt karitsan ribsejä ja ne ovat onnistuneet ihan hyvin, mutta tosiaan, vain "ihan hyvin". Tästä syystä en asettanut niille suuria odotuksia vaan valmistin ne arkiateriaksi, hieman muita jämiä hyödyntäen. Mutta millainen arkiateria siitä tulikaan!

Tämänkertaisista ribseistä tulikin aivan suussasulavat. Osittain syynä oli varmasti maukas, laadukas liha, mutta suurimpana tekijänä arvelen olleen aiempaa matalamman kypsennyslämpötilan. Nyt sain sitä luusta putoavaa, suussasulavaa lihaa. Rasvaisuudesta huolimatta ei karitsassa ole vielä lampaalle ominaista, villaista makua. Koska arki-illan ateriani usein kuihtuvat kokkausajan puutteessa voileiviksi, voin kertoa, että tämä ateria sai hymyn huulille.

Kaverina ribseille oli jälleen kerran linssisalaattia, johon olin sekoittanut sitruunaisen, Lähi-itään vivahtavan kastikkeen sekä pari päivää vanhat vihreän salaatin jämät. Minulla taitaa nyt olla meneillään joku linssikausi, koska syön hyvin samantyylisiä salaatteja alvariinsa. Lisäksi sekoittelin niinikään hävikkiuhan alla olevasta ranskankermasta dipin, johon tuli mm. sitruunaa, korianteria sekä hieman hunajaa.

Karitsan ribsit (kolmelle - neljälle)

800 g - 1 kg lihaisia, pienehköjä karitsan kylkipaloja
2 rkl hunajaa
(tuoretta korianteria tai minttua silputtuna valmiille ribseille)

marinadi:

2 valkosipulinkynttä puristettuna
1/2 sitruunan mehu ja hedelmäliha
1/2 sitruunan raastettu kuori
loraus oliiviöljyä
muutama hyppysellinen suolaa
rouhittua mustapippuria


1. Sekoita kaikki marinadin ainekset. Kaada marinadi muovipussiin ja lisää ribsit. Sulje hyvin ja kääntele muutaman kerran niin, että ribsit saavat marinadia kauttaaltaan päälleen. Laita jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi.

2. Ota ribsit jääkaapista noin puoli tuntia ennen kypsennystä. Laita uuni lämpeämään 150 asteeseen. Laita ribsit uunivuokaan, kaada loput marinadit pussista päälle, peitä vuoka foliolla ja kypsennä uunissa noin kaksi tuntia, kunnes liha irtoaa helposti luusta.

3. Ota ribsit uunista ja nosta uunin lämpötila 225 asteeseen. Sivele ribsien pinta hunajalla ja uunin lämmettyä, laita takaisin uuniin ilman foliota n. 10-15 minuutiksi, kunnes pinta on saanut kauniin värin. Hunaja palaa herkästi, joten varo polttamasta ribsejä. Anna valmiiden ribsien vetäytyä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua. Sirottele pintaan tuoretta, silputtua minttua tai korianteria.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Irlantilainen soodaleipä, se maailman helpoin


Irlantilaisen soodaleivän makumuisto nuorentaa minua kymmenen-viisitoista vuotta ja vie mielen saarella vietettyihin vuosiin. Leivässä on ihan omanlaisensa maku ja rakenne, ja se on mielestäni myös yksi parhaita vaihtoehtoja suosikkileipääni BLT:hen. Monesti sitä on ollut tarkoitus kokeilla kotona ja muistan äitini napanneen jo vuosia sitten talteen yhden reseptin jostain suomalaisestakin ruokalehdestä. Aina on vaatimaton soodaleipä kuitenkin unohtunut listaltani. 

Nyt leipä putkahti taas jostain mieleen - kenties loogisena (?) jatkumona edellisviikonlopun verimakkaroista, ja päätin hetken mielijohteesta kokeilla sitä. Ennakkoymmärrykseni oli, että soodaleipä on helppo valmistaa, mutta olin yllättynyt, kun selvisi, kuinka helppo: ei vaivausta, ei kohotusta, ei muotoilua, ainekset vaan sekaisin ja uuniin puoleksi tunniksi. Tällainen pikaleipä saattaa olla leivontahifistelijän kauhistus, jopa epäleipä, mutta minä voin erittäin hyvin elää sen kanssa. Leipä on alkujaan nimenomaan joka päiväksi leivottu arkileipä, joten silloin se saa ollakin yksinkertainen. Ja tuollaisen leivänhän voi pyöräyttää vaikka aamiaispöytään ilman, että tarvitsee herätä jo aamuyöstä, se on minusta ihan mahtavaa. 

Soodaleivän resepti on poimittu The Guardianin "How to cook the perfect..." -sarjasta, jonka olen varmasti maininnut ennenkin. Sarjassa tutkitaan suosikkiruokien anatomiaa ja haetaan niistä ns. täydellisiä versioita. Koska tein oman leipäni pitkälti hetken mielijohteesta, jouduin korvaamaan siirapin hunajalla ja piimän sitruunamehulla jatketulla maidolla. Leipä onnistui näinkin, mutta taikina kaipasi hieman ohjetta enemmän jauhoja, arvelen sen johtuneen piimää löysemmän maidon käytöstä.

Minun leivästäni tuli hieman vaaleampaa kuin siitä irlantilaisesta soodaleivästä, jota muistan aikanaan ostaneeni, mutta muistelen myös, että leivästä oli sekä "white soda" että "brown soda" -versiot, tämä minun hieman rouheinen soodaleipäni oli jotain siltä väliltä. Mutta tärkein, eli se soodaleivän maku löytyi kuitenkin. Leivän tultua uunista piti laittaa isännälle tekstiviesti: "tarvitsisin yhden Guinnessin. Voisitko tuoda?"

Irlantilainen soodaleipä (yksi limppu)

450-550 g jauhoja
50 g kaurahiutaleita
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
4,5 dl piimää (tai maitoa, johon on sekoitettu 1 rkl sitruunamehua)
1 rkl hunajaa
1 rkl siirappia (korvasin toisella ruokalusikallisella hunajaa)
n. 1 rkl voita sulatettuna

1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Voitele pala leivinpaperia ja aseta uunipellille. Sekoita taikinan kaikki kuivat aineet kulhossa ja tee seoksen keskelle kolo.

2. Sekoita keskenään piimä (tai maito ja sitruunamehu), hunaja ja siirappi. Minä lämmitin maidon kädenlämpöiseksi, jotta hunaja sekoittuisi siihen paremmin. Kaada neste sitten jauhoseoksen keskelle tehtyyn koloon ja sekoita nopeasti käsin taikinaksi. Älä vaivaa. Taikinan tulisi olla niin kiinteää, että se säilyttää joltiseenkin muotonsa uunipellille siirrettäessä.

3. Kumoa taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja muotoile se varovasti käsin pyöreähköksi limpuksi. Todennäköisesti leipä asettuu pellille valmiiksi melko pyöreään muotoon. Leikkaa limppuun syvä ristiviilto (matala viilto häviää leivän kohotessa) niin, että se jakautuu ikään kuin neljään osaan. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Voitele uunista tullut leipä voisulalla ja anna hieman jäähtyä ennen leikkaamista. Syö pian, tämä leipä ei parane vanhetessaan!

torstai 19. marraskuuta 2015

Verimakkaraharjoitukset


Eräänä sunnuntaipäivänä löysin itseni istumasta bussista mukanani kertakäyttöhanskoja sekä kulhollinen veristä massaa. Saattaa kuulostaa hieman huolestuttavalta, mutta kun kaksi ruokabloggaajaa ryhtyy johonkin, voi lopputuloksena olla ihan mitä vaan. Kuten verta ja suolenpätkiä, kirjaimellisesti. 

Ei kuitenkaan tarvitse huolestua, niin kuin otsikosta käy ilmi, viittaan verimakkaraan, jota innostuimme askartelemaan yhdessä Muista Syödä Välillä -blogin Rommirusinan kanssa. Verimakkara ja veriruuat ylipäänsä jakavat mielipiteitä; omassa lapsuudenkodissani en muista koskaan syödyn esimerkiksi verilettuja eikä ajatus niistä ollut koulussakaan mieleen. Olen kuitenkin kasvanut mielestäni melko ennakkoluulottomaksi ruokailijaksi ja oppinut tykkäämään veriruuista black pudding -tyylisten makkaroiden kautta. Ja nyt ovat veriruuat ilmeisesti nosteessakin, tiesi internet kertoa. 

Toteutimme verimakkaraharjoitukset Rommirusinan luona niin, että molemmat valmistimme oman makkaramassamme etukäteen ja yhdessä pursotimme, kypsensimme ja maistelimme vedokset. Minun makkarani alkuperäisohje löytyi The Paupered Chef -blogista. Kyseessä on amerikkalaisessa blogissa joitain vuosia sitten julkaistu virolaisen verimakkaran ohje, mutta myönnän, etten ole tutustunut aiheeseen niin perusteellisesti, että osaisin arvioida ohjeen autenttisuutta. Minua kiinnosti reseptissä runsas ryynisyys jauhon käytön sijaan, koska ajattelin sillä pääseväni lähelle black pudding -tyylistä makkaraa, jolle en ollut suoraan löytänyt riittävän mieleistä reseptiä. Tätäkin ohjetta muokkailin vielä jonkin verran eteenpäin mieleisekseni sekä määrien, mausteiden että metodin suhteen. Alkuperäisohjeessa makkara ensin keitetään ja sitten paistetaan uunissa, mutta minusta parhaan lopputuloksen saa ensin keittämällä makkarat ja paistamalla ne sitten pannulla viipaleina, mieluiten voita käyttäen. 

Koemakkarat onnistuivat hyvin, niinkin hyvin, että ainakin minuun iski pieni kipinä kokeilla verimakkaran valmistusta pian uudestaan. Muitakin verikokkausideoita syntyi prosessissa, saa nähdä, jos joku niistä pääsee vielä blogiin saakka. Pieniä kommelluksia kuului kuitenkin harjoituksiin: ensin osa makkaroistani hajosi kattilassa jättäen joka puolelle makkaramassamuhjua ja sittemmin makkarat murenivat vielä viipaloidessani niitä pannulle paistettavaksi. Syynä tähän oli epäilemättä se, ettei massassa ollut ollenkaan jauhoa, sekä se, että kuoret saattoivat päästä hieman liian täyteen. Jälkikäteen kuitenkin opin, että kunhan makkarat saavat keittämisen jälkeen kunnolla jäähtyä ja vetäytyä, ne pysyvät kasassa paremmin. Jääkaappikylmä makkara on helppo viipaloida siististi ennen paistamista. 

Sanoinko muuten, että verimakkaran valmistus oli lopulta verrattain helppoa eikä alkuunkaan ällöttävää? Ja ainakin tuo minun käyttämäni resepti sikäli kiitollinen, että se antaa anteeksi pienet suurpiirteisyydet, eli sitä voi helposti soveltaa omaan makuun sopivaksi. Valitettavasti pursotusvaiheesta ei tullut juuri valokuvia, koska kädet olivat varattuina itse työhön, mutta jos perusidea ei ole tuttu, löytyy netistä pilvin pimein kuva- ja video-ohjeita pursottamiseen. Yleiskoneen  tai lihamyllyn makkaraosa on hyvä apuväline, mutta ilmankin pärjää, pursottimesta tai vaikka suppilosta saa askarreltua ihan pätevän hätäratkaisun. Kannattaa rohkaistua kokeilemaan!

Rommirusinalle vielä suuri kiitos emännöinnistä, oli ilo päästä keittiöösi sotkemaan kokkaamaan!

EDIT: Rommirusinan verimakkararesepti on nyt myös saatavilla, suosittelen kurkistamaan sitäkin.


Virolaistyyppinen verimakkara

4 dl naudan verta (alkuperäisohjeessa sian verta, mutta sitä ei tahdo saada)
350g rikottuja ohrasuurimoita (kuiva paino)
280g rasvaista porsaan savukylkeä
2 pientä sipulia
muutama hyppysellinen suolaa
muutama rouhaisu mustapippuria
muutama hyppysellinen valkopippuria
1-2 tl meiramia

suolta makkaran pursottamiseen (löytyy kauppahalleista ja isojen kauppojen lihatiskeistä kysymällä)

1. Ota suoli likoamaan hyvissä ajoin ennen makkaran valmistusta. 

2. Keitä ohrasuurimot suolatussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan lähes kypsiksi (ottaisin pakkauksen ohjeajasta pois noin viisi minuuttia). Valuta pois ylimääräinen vesi.

3. Suurimoiden kypsyessä hienonna sipulit ja savukylki. Kuullota sipuleita hetki paistinpannulla, lisää savukylki ja paista vielä hetki. Sekoita sipulit ja liha keitettyihin ohrasuurimoihin, mausta pippureilla ja meiramilla sekä tarvittaessa lisäsuolalla, ja anna jäähtyä vähintään huoneenlämpöiseksi.

4. Sekoita jäähtyneeseen ryyniseokseen veri ja anna vetäytyä vähintään tunnin ajan. Paista massasta pieni koepala paistinpannulla maun tarkistamiseksi. Jos mausteita ja suolaa tuntuu olevan sopivasti, lisää niitä vielä vähän, maku miedontuu makkaroita keitettäessä. 

5. Pujota suoli kokonaan makkarasuppilon päälle ja laita päähän solmu. Pursota massa suppilon (lihamyllyn, makkarakoneen tai minkä vaan) läpi suolikuoreen. Jos mahdollista, kannattaa tämä homma tehdä kahdella käsiparilla niin, että toinen syöttää massaa pursottimeen ja toinen auttaa sen pursottimen toisesta päästä siististi suoleen niin, ettei suoli hajoa tai irtoa pursottimesta. Varo täyttämästä kuorta liian täyteen, tällöin makkara hajoaa herkästi. Pyörittele suoleen pursotettu massa sopivan kokoisiksi makkaroiksi pyörittämällä vuoroin itseesi päin ja vuoroin poispäin. Makkarat voi pyöritellä myös suoraan pursotuksen aikana, mutta minusta pyörittely oli helpompi tehdä jälkikäteen. 

6. Kiehauta kattilassa (halutessasi suolalla maustettua) vettä ja keitä makkaroita väljässä vedessä miedohkolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Tämän jälkeen voit halutessasi jäähdyttää makkarat ja säilyttää ne syömishetkeen saakka jääkaapissa. 

7. Paista makkarat pannulla voissa rauhallisella lämmöllä ennen syömistä. Itse paistan makkarat mieluiten viipaloituna, jolloin ne saavat paljon ihanaa, rapeaa paistopintaa, mutta myös kokonaisena paistaminen onnistuu. Alkuperäisohjeessa makkaroiden loppukypsennys tapahtuu silavan kanssa 180-asteisessa uunissa noin tunnin paistoajalla. 

maanantai 16. marraskuuta 2015

Syksyiset hirviburgerit ja tutkimusmatkailua hampurilaispihvin anatomiaan



Koska ostin hiljattain elämäni ensimmäisen lihamyllyn ja olen hurjan innoissani siitä, päätin kokeilla jauhaa hampurilaispihvit pakastimessa olevasta hirvenlihasta. Samalla hampurilaisiin haettiin muutenkin syksyisempiä sävyjä; valkoiset höttösämpylät korvattiin epäilyksistäni huolimatta rouheisilla kurpitsansiemensämpylöillä ja coleslaw punajuurisalaatilla. Lisäksi sämpylän väliin tökkäistiin salaatinlehtiä ja punasipulia, isäntä jatkoi omaansa myös majoneesilla ja vuohenjuustollakin mutta minulle riitti punajuurisalaatin majoneesikastike. Sotkuista mutta hyvää, eikä yhtään liian terveellisen makuista. En jaksaisi hampurilaisia tehdä näin pitkän kaavan mukaan joka kerta, mutta hauskaa ja mielenkiintoista tämä oli - ja onneksi melkein jokaiseen komponenttiin löytyy myös helpompia vaihtoehtoja, läheskään kaikkea ei siis tarvitse tehdä alusta asti itse.

Hirvenlihan toimivuus hampurilaisen välissä mietitytti etukäteen, koska mielessäni onnistunut hampurilaispihvi on rakenteeltaan hieman karkeahkoa jauhelihaa, jossa on riittävästi rasvaa. Oli pihvi paistettu kypsäksi tai jätetty mediumiksi, siinä pitäisi minusta olla purutuntumaa, muuten hampurilaista haukatessa ei jotenkin edes huomaa, missä kohtaa se pihvi olikaan. Lihapullatyyliset korppujauhoilla jatketut pihvit ovat muissa yhteyksissä herkullisia, mutta tähän tarkoitukseen mielestäni liian pehmeitä. Jauhot pysyköön sämpylässä. Samalla ajatuksella en kaipaa juuri muitakaan lisäkomponentteja itse pihviin, jauheliha, suola ja pippuri ovat riittävät. Joskus luin myös vinkin, jonka mukaan hampurilaispihvimassaa ei kannattaisi juuri vaivata, vaan lähinnä taputella pihvit kasaan, jottei massa menisi turhaan muhjuksi ja rasva sulaisi ennen aikojaan.

Hirven vähärasvaisuuden vuoksi en ollut ihan varma, noudattaako ylläolevia ajatuksia vaiko tehdä ihan tarkoituksella jotain erilaista. Päädyin lopulta suurimmaksi osaksi ensimmäiseen vaihtoehtoon, koska se on hyväksi havaittu. Valikoin pihveihin jauhettavaksi palaksi hirven kuvetta ja hain mukaan rasvaisuutta lisäämällä mukaan rasvaista possun savukylkeä. Savustettu liha sekä toi pihveihin omanlaistaan makua että mahdollisti pihvien kokkaamisen mediumiksi, kun mukana ei ollut raakaa sianlihaa. Lihat jauhoin myllyn karkeimmalla jauhantaterällä.

Vinkki: pihvit voi valmistaa myös etukäteen ja pakastaa joko suoraan lihan jauhamisen jälkeen tai sen jälkeen, kun olet muotoillut ne pihveiksi.



Hirvihampurilaiset (4 kpl)

4 kpl kurpitsansiemensämpylöitä

hampurilaispihvit:

400g hirven kuvetta
200g porsaan savukylkeä
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

lisukkeeksi:

punajuurisalaattia
salaatinlehtiä (minulla punainen salanova)
viipaloitua punasipulia

juustoa, majoneesia ym. oman maun mukaan

1. Valmista sämpylät ja punajuurisalaatti ohjeidensa mukaan. Kuutioi lihat n. 2 x 2 cm kuutioiksi, mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita kuutiot. Jauha lihamyllyssä karkeaksi jauhelihaksi. 

2. Muotoile jauhelihasta neljä pihviä. Älä vaivaa jauhelihaa, vaan mieluummin taputtele ja painele massa ohuehkoiksi pihveiksi. Paista pihvit kuumalla pannulla molemmin puolin haluamaasi kypsyyteen.

3. Kokoa hampurilaiset: laita puolitetun hampurilaissämpylän väliin pihvi, nokare punajuurisalaattia, salaatinlehtiä ja punasipulia, halutessasi muitakin täytteitä.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Punajuurisalaatti kapriksilla


Viime viikonloppuna tehtyihin hampurilaisiin halusin vaihteeksi jotain muuta kuin coleslawia, joten päätin käyttää pois jääkaapissa kummittelevat punajuuret. Niistä syntyi majoneesipohjainen salaatti, joka sopi mukavasti hamppareiden kurpitsansiemensämpylöihin ja muutenkin syksyiseen makumaailmaan. Majoneesipohjaisesta punajuurisalaatista saattaa tulla ensimmäisenä mieleeni kylmätiskin einessalaatit, mutta pelko pois, kotitekoinen salaatti on maultaan raikas ja koostumukseltaan hieman rouskuva. Sotkua kammoksuville ei salaatti kuitenkaan ole, ainakaan sämpylän välissä.

Punajuuria ei nyt marinoida etikassa, mutta mielestäni ne kaipaavat yleensä jotain hieman suolaista ja hapanta makuparia. Niinpä niiden seuralaisiksi laitetaan tässä maustekurkkuja sekä kapriksia, jotka tuovat salaattiin maun lisäksi myös tekstuuria.

Vinkki: Tämä jakaa varmasti mielipiteitä, mutta minusta jouluna tarjottavasta rosollista puuttuu jotain, jollei siinä ole silliä. Kaprikset tuovat kuitenkin sen verran suolaisia sattumia salaattiin, että niitä käyttämällä saa rosollista tehtyä melko näppärän vegeversion, jos sellaista joulupöytään kaivataan.

Punajuurisalaatti kapriksilla

4-6 punajuurta (minulla 6 pientä)
1 pieni sipuli
1 1/2 keskikokoista maustekurkkua
2-3 rkl kapriksia
n. 1 dl hyvää majoneesia (minulla Helmann's)
mustapippuria
(suolaa)

1. Keitä punajuuret kuorineen ja kantoineen juuri ja juuri kypsäksi (juures kypsyy hieman vielä jälkikäteen). Jäähdytä, kuori ja suikaloi kulhoon.

2. Silppua mukaan sipuli ja maustekurkku, lisää kaprikset, sekoita ja mausta mustapippurilla. Kääntele mukaan suurin osa majoneesista, anna vetäytyä hetken ja lisää majoneesia, jos sitä ei ole makuusi tarpeeksi. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Rouskuvat siemensämpylät


Leipominen ei ole suurimpia vahvuuksiani, joten nielaisin hieman, kun isäntä toivoi viikonlopun hampurilaissämpylöiksi vähän tummempia sämpylöitä kurpitsansiemenillä. Miksi ihmeessä, kun osaan tehdä luotto-ohjeellani oikein passelit valkoiset höttöhampparisämpylät? Myönnyin kuitenkin ja leivoin sämpylät, koska mielelläni yritän toteuttaa perheen ruokatoiveita. Ja olen iloinen, että leivoin, koska sämpylöistä tulikin sangen hyvät, kerrankin ihan vaan soveltamalla. Suussa rouskuvat sämpylät sopivat hamppareihin, aamupalaksi, ja erityisesti lämpiminä suoraan pelliltä voin kera syötäviksi.

Kurpitsansiemensämpylät (10 isoa sämpylää)

5 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
3 rkl hunajaa
1 + 1 kourallista kuorettomia kurpitsansiemeniä
7-7,5 dl sämpyläjauhoja + jauhoja taikinan käsittelyyn (minulla Myllyn Paras rouheinen sämpyläjauho)
n. 3 rkl seesaminsiemeniä

1. Lämmitä maito 42-asteiseksi ja sekoita siihen kuivahiiva. Murskaa yksi kourallinen kurpitsansiemeniä rouheeksi esim. sauvasekoittimella ja lisää seokseen. Lisää vielä suola, hunaja sekä jauhot vähän kerrallaan. Vaivaa noin kymmenen minuuttia yleiskoneella tai vastaavalla (minä käytin sähkövatkaimen taikinakoukkuja). Jätä kulhoon, peitä liinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa tunnin ajan.

2. Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja muotoile pötköksi jauhotetuin käsin. Leikkaa pötkö kymmeneen osaan ja muovaa osat sämpylöiksi taikinapaloja alustaa vasten kevyesti pyöritellen. Nosta sämpylät leivinpaperin päälle uunipellille ja anna vielä kohota noin puolitoista tuntia.

3. Voitele sämpylät kananmunalla ja ripottele pintaan loput kurpitsansiemenistä sekä seesaminsiemenet. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes sämpylöiden pinta on saanut kauniin värin.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Mausteinen karitsan lapa padassa



Reseptejä ylikypsiin lihoihin löytyy netistä vaikka kuinka, mutta hyviähän ne ovat. Nyt viimeksi sellaista valmistui karitsan lavasta, jonka laitoin valurautapataan kypsymään pintaan hierotun mausteseoksen kera. Lisäksi laitoin mukaan hapanta granaattiomenasiirappia sekä hunajaa, sen jälkeen liha sai kypsyä aika lailla itsekseen. Jos keittiöstäsi ei löydy granaattiomenasiirappia, älä anna sen haitata itseäsi; pelkkää hunajaakin voi käyttää tai sekoittaa hunajaan hieman tuoretta granaattiomenaa. Hunajan ja siirapin käytöstä huolimatta lihasta ei varsinaisesti tule makeaa, lisämakeutta kaivatessaan voi hunajaa tai siirappia lisätä vielä valmiin annoksen päälle. 

Karitsan kanssa tein hieman tämäntyyppistä linssisalaattia fetalisäyksellä, jolloin aterian kokonaisfiiliksestä tuli hennosti Lähi-itään viittaava. Linssisalaatin enemmän tai vähemmän salainen ainesosa oli tällä kertaa maustepippuri, jota olen vasta viime vuosina oppinut käyttämään muissakin kuin perinteisissä mummolaruuissa. Vika saattaa olla omissa mieltymyksissäni, mutta sitruunaisessa linssisalaatissa maku on suorastaan koukuttava. 


Mausteinen karitsan lapa (neljälle)

1,3 kg karitsan lapaa (minulla kahtena palana, joista toinen luullinen ja toinen luuton)
suolaa
1 kanelitanko
3 rkl hunajaa
3 rkl pomegranate sour -kastiketta (happamahkoa granaattiomenasiirappia)
(vettä)

mausteseos:

2 tl paprikajauhetta
2 tl kuivattua valkosipulia rouhittuna
2 tl juustokuminaa
2 tl korianterin siemeniä 

Tarjoiluun: tuoretta korianteria ja granaattiomenan siemeniä (sekä halutessasi hunajaa / granaattiomenasiirappia)

1. Ota karitsan lapa huoneenlämpöön ennen paistamista. Sekoita mausteseoksen ainekset keskenään. Hiero karitsaan suola sekä mausteseos. Laita lapa pataan ja lorauta päälle hunaja sekä granaattiomenakastike. Lisää pataan vielä kanelitanko ja kaada mukaan vettä sen verran, että lihat melkein peittyvät.

2. Kuumenna uuni 220-asteiseksi. Laita pata uuniin ilman kantta n. 30 minuutiksi, laske sen jälkeen lämpöä noin 125 asteeseen ja peitä kannella. Anna hautua n. kolme tuntia, lihoja muutaman kerran paiston aikana käännellen. Lisää valmiiden lihojen joukkoon tarjoillessa silputtua korianteria sekä granaattiomenan siemeniä. 

tiistai 3. marraskuuta 2015

Ihanan retro uunijäätelö


Viikonlopun ruokateema oli retroilu, kuten kellansävyisestä kuvastakin näkyy. Epämuodikasta sisäfilepihviä, konjakki-viherpippurikastiketta, hasselbackan perunoita ja ruusukaaleja, sekä jälkkäriksi uunijäätelöä. Retroudestaan huolimatta ateria oli kuitenkin herkullinen ja toimisi miehisine annoksineen hyvin isänpäivänäkin.

Pieniä nykyaikaistuksia teimme kokonaisuuteen. File oli naudan sijaan hirveä, pippurikastike ei tullut pussista ja uunijäätelö valmistettiin annosvuoissa keksinmurupohjaan. Olen aina kuvitellut uunijäätelön olevan hidasta ja vaikeaa tehdä, mutta ei se tällä vähän oiotulla metodilla ollut. Pääasia, eli kuuman kuoren alta löytyvä jäätelösydän onnistui näinkin.

Keksi-jäätelö-kastikeyhdistelmiä voi jokainen kehitellä loputtomiin oman makunsa mukaan, minä halusin kokeilla suklaista ja vadelmaista versiota. Omaan makuuni jälkkäristä tuli hieman liiankin makea, mutta isännälle se maistui hyvin. Inspiraatio makuyhdistelmään lähti oikeastaan viinikaappiin - jota myös keittiön liinavaatekaapiksi kutsutaan - unohtuneesta Braida brachetto d'aqui -jälkkäriviinipullosta. En ollut kyseistä viinilaatua aiemmin testannut, mutta muistelin lukeneeni sen sopivan suklaan ja vadelman kanssa. Täytyy myöntää, että ihan tällaisenaan yhdistelmä ei kuitenkaan toiminut, vaan makea uunijäätelö sai viinin maistumaan suussani 90-luvun lopun päärynäesanssisiideriltä. En pitänyt tuotteesta silloin, enkä pidä siitä vieläkään. Yksinään viini toimi paremmin, mutta ei silti ollut ihan minun juttuni.

Harmistukseen ei kuitenkaan ollut aihetta, sillä uunijäätelö oli hyvää. Onnistumisesta rohkaistuneena haluan seuraavan kerran kokeilla valmistusta pidemmän kaavan mukaan pyöräyttämällä pohjankin itse. Kauniimman lopputuloksen aikaansaamiseksi yritän myös jatkossa varmistaa, ettei pursottimeni ole tällä kertaa jäänyt taaperon uhriksi...

Huom. vaikka valmistus on helppoa, kannattaa olla tarkkana. Marengin onnistumiseksi huolehdi, että käytät puhtaita välineitä, myös kananmunat kannattaa ottaa huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen vatkaamista. Jäätelö puolestaan kannattaa pitää pakastimessa, kunnes sen on aika mennä annoksiin.

Uunijäätelö (neljä suurehkoa tai kuusi vähän maltillisempaa annosta)

8 täytekeksiä (minulla Fazerina)
0,5 l jäätelöä (minulla suklaa)
n. 1 dl vähäsokerista vadelmasosetta
3 munanvalkuaista
0,75 dl sokeria

lisäksi tarvitset 4-6 uuninkestävää annosvuokaa

1. Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen. Laita keksit muovipussiin ja murskaa karkeaksi muruksi esim. kaulimella. Jaa keksiseos annosvuokiin ja painele tasaiseksi kerrokseksi.

2. Erottele munanvalkuaiset keltuaisista. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, lisää sitten sokeri ja vatkaa niin kovaksi vaahdoksi, että se pysyy kulhossa käännellessä.

3. Kuutioi jäätelö ja painele kuutiot keksiseoksen päälle. Lusikoi jäätelön pinnalle nokare vadelmasosetta. Peitä kokonaisuus marengilla niin, ettei vuoan reunan ja marengin väliin jää rakoja (tiivis kansi pitää jäätelön sulamasta). Paista 250-asteisen uunin keskitasolla n. kaksi minuuttia, kunnes marengin pinta saa hiukan väriä. Jälleen kannattaa olla tarkkana, koska marenki palaa ja jäätelö sulaa helposti. Tarjoile annokset heti.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Ceviche kylmäsavulohesta


Suosikkini ceviche, voisin syödä sitä varmaan ämpärillisen kerralla. Se sitruksen, suolaisen ja tulisen yhdistelmä kalan kanssa on vaan niin koukuttava. Erilaisia versioita on tullut tehtyä vaikka kuinka, tällä kertaa kiinnosti kokeilla, kuinka kylmäsavustettu kala istuisi cevicheen perinteisen raa'an valkoisen kalan sijaan. Laitoin tähän versioon myös fenkolia, johon sain joskus ajatuksen tästä Jamie Oliverin ohjeesta.

Ilokseni annoksesta tuli oikein hyvänmakuinen, eikä kylmäsavustettu kala riidellyt muiden makujen kanssa. Oikeastaan sen käyttö oli aika näppärää; siinä missä riittävän tuoreen kalan saatavuus vaihtelee, on kylmäsavua aina tarjolla. Jos käyttää vakumoitua kalaa, on säilyvyyskin parempi, kauppaan ei tarvitse ehtiä juuri samana päivänä, kun annoksen tekee. Suosisin tässä kuitenkin hyvälaatuista kylmäsavulohta ja nimenomaan lohta, ei kirjolohta.

Valmistuksessa tarkkana tarvitsee olla vain ajoituksen kanssa, kalaa ei kannata sekoittaa marinadiin kuin vasta viime tipassa ennen tarjoilua. Muutenhan ceviche on helppoa, pelkkää pilkkomista ja sekoittamista.

Aiempia cevichekokeiluja blogissa ovat testaamani täydellisen cevichen ohje sekä hieman toisenlainen kuhaceviche.

Kylmäsavulohiceviche (kahdelle alkupalaksi)

150g kylmäsavulohta (mieluiten palana, mutta viipaloitukin käy)
1 pienehkö punasipuli
1 pieni fenkoli
2 punaista chiliä
2 limetin mehu ja hedelmäliha
1 pienen appelsiinin mehu ja hedelmäliha
ruukullinen korianteria silputtuna
hyppysellinen suolaa

1.  Pilko punasipuli pieniksi kuutioiksi ja uita kuutioita hetki jääkylmässä vedessä (vie sipulin väkevyydeltä suurimman terän).

2. Viipaloi fenkoli ja chili kulhoon ohuiksi viipaleiksi. Purista mukaan limetin ja appelsiinin mehu ja lusikoi mukaan mahdollisimman paljon hedelmälihaa. Valuta sipuli ja lisää se seokseen. Mausta suolalla ja anna seoksen tekeytyä noin viisitoista minuuttia.

3. Silppua korianteri ja ja kuutioi kylmäsavulohi pienehköiksi kuutioiksi. Lisää sitrusseokseen ja tarjoile heti.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Kurpitsa-chorizopasta



Kurpitsaa on nyt kaikkialla. Blogit, ruoka- ja naistenlehdet ovat ohjeita pullollaan ja kaupassakin näkyy ilahduttavasti muunmuassa kotimaisen kurpitsan parantunut saatavuus. Ymmärrän siis hyvin, jos kurpitsa tulee jo ulos korvistakin, mutta suosittelen silti kokeilemaan tätä pastaa, niin hyvää se oli. Rasvaisen ja hieman happamanmausteisen chorizon kanssa paahdettuna makeahko kurpitsa imaisee itseensä mahtavia makuja!

Oikeastaan on vähän jännä, miten koenkin tämän annoksen niin onnistuneeksi. Pasta ja kurpitsa kun eivät kumpikaan ole minun juttujani, vaikken niitä erityisesti inhoakaan. Kurpitsaa ostan kuitenkin aina sen satokaudella, koska olen tällainen wannabe-kurpitsanystävä. Aiemmin olen yrittänyt lähentyä kyseisen kasviksen kanssa tekemällä siitä mm. klassista kurpitsapiirakkaa sekä uunissa paahdettua kurpitsalisuketta.

Tämänkertaisen pastan ohje syntyi useita ajatuksia yhdistämällä: viimeisimmän Glorian Ruoka & Viinin (6/2015) lämpimistä voileivistä löysin kurpitsa-chorizoyhdistelmän, jonka arvelin sopivan hyvin myös pastaan. Kokkeillaan -blogin kurpitsapastasta bongasin puolestaan pastan keitinveden käytön, jota en olisi itse tullut ajatelleeksi. Ja vuohenjuusto, no, se on kurpitsan kanssa hyväksi havaittu makupari ja maistuu muutenkin melkein missä tahansa.

Kurpitsa-chorizo-vuohenjuustopasta (neljälle)

1 keskikokoinen myskikurpitsa (600-700 g kuorittua tavaraa)
200 g tuorechorizoa
loraus oliiviöljyä
pari rouhaisua mustapippuria
hyppysellinen suolaa
1-2 valkosipulinkynttä puristettuna
2 rkl hunajaa + hieman valmiiden annosten päälle

300 g tai paketin ohjeen mukainen neljän hengen annos hyvää pastaa (kuiva paino)
100 g pehmeää vuohenjuustoa (minulla sellainen "kuoreton" pötkö chevrenappeja)
2 dl pastan keitinvettä
pari kourallista rucolaa

1. Kuori ja kuutioi myskikurpitsa reilun nopan kokoisiksi kuutioiksi, hienonna chorizo ja sekoita kulhossa kurpitsan kanssa. Lisää pieni loraus oliiviöljyä, suolaa ja pippuria (suolaa varovaisesti, chorizo ja vuohenjuusto tuovat itsessään melko paljon suolaa). Levitä seos pellille leivinpaperin päälle ja paahda 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, sekoita ja paista vielä 5-10 minuuttia, kunnes kurpitsakuutiot ovat saaneet hieman väriä pintaansa. Sekoita mukaan hunaja sekä puristettu valkosipuli, ja jätä hetkeksi odottamaan.

2. Keitä pastaa suolalla maustetussa vedessä pari minuuttia vähemmän, kuin pakkauksessa ohjeistetaan. Valuta valmis pasta mutta ota talteen vajaat 2 dl keitinvettä. Sammuta keittolevy mutta nosta kattila levylle jälkilämpöön. Kaada keitinvesi takaisin kattilaan, lisää vuohenjuusto ja sekoittele, kunnes juusto on suurin piirtein sulanut kuumaan veteen. Lisää kattilaan keitetty pasta, rucola ja kurpitsaseos ja anna muhia pari minuuttia samalla varovaisesti käännellen. Halutessasi lisää vielä hieman rucolaa kaunistukseksi ja tarjoile.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Aasialainen yrtti-kanasalaatti


Sekoitellessani hirvi-phon lisukkeita tulin ajatelleeksi, että yrtti-ituseoksesta saisi myös aivan ihanan salaattipohjan jollekin kevyenraikkaalle, aasialaishenkiselle viritykselle. Sellaiselle, jossa yrtit eivät olisikaan "vain" mausteena vaan esittäisivät salaatin pääosaa. Tuumasta toimeen, ja syntyi tämä lihaisuudestaan huolimatta kevyt mutta makuja pursuava kanasalaatti.

Kaupasta olivat mung-pavunidut loppuneet, mutta sinimailasen idut (eli alfalfa-idut?) sopivat salaattiin myös, vaikkeivät antaneetkaan yhtä rouskuvaa suutuntumaa kuin tukevammat serkkunsa. Olin ilmeisesti hieman huonona päivänä liikkeellä, koska myös etsimäni kokonaiset broilerit olivat kaupasta lopussa, mutta korvasin ne maustamattomilla koipireisillä, jotka luullisena palana sopivat yhtä hyvin keiteltäviksi.

Salaatti oli todella helppo valmistaa, työläimmät osat taisivat olla lihan riipiminen luista sekä kastikkeen sekoittaminen. Erityisen nopeaa ei valmistus kuitenkaan ole, koska koipien keittely ottaa aikansa. Salaatin ulkonäön vaalimiseksi kannattaa kastike sekoittaa ensin kanaan ja lisätä muut aineet vasta lopuksi, joskin silloinkin yrtit pehmenevät nopeasti hieman muhjuisiksi, kuten kuvastakin näkyy. Makua kuitenkin riittää yllin kyllin. Lihaisasta annoksesta riittää sellaisenaan kolmelle aikuiselle pääruuaksi, tai höyrytetyn riisin kanssa neljälle-kuudelle hengelle.

Aasialainen yrtti-kanasalaatti

6 maustamatonta broilerin koipi-reisipalaa
suolaa
1 kurkku
2 salottisipulia
pari kourallista (1 kaupan valmisrasia) mung-pavun tai sinimailasen ituja
1 ruukullinen tuoretta minttua
2 ruukullista tuoretta korianteria
1 ruukullinen tuoretta basilikaa tai thaibasilikaa

kastike:

3 limetin mehu
4 rkl kalakastiketta
2 tl fariinisokeria
2 vihreää chiliä
1 valkosipulinkynsi
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
1 tl seesamiöljyä
2 tl seesaminsiemeniä


1. Laita koipireidet suureen kattilaan kylmään, suolalla maustettuun veteen. Kuumenna kiehuvaksi, kuori mahdollinen päälle kertyvä vaahto reikäkauhalla ja laske lämpö pienimmilleen. Keittele kannen alla noin tunnin ajan, kunnes liha on hieman vetäytynyt luusta.

2. Koipien kiehuessa valmista salaatinkastike: hienonna chili, valkosipuli ja inkivääri ja sekoita kastikkeen kaikki ainekset keskenään.

3. Nosta kypsät koivet lautaselle, anna jäähtyä sen verran, että koipia pystyy käsittelemään ja riivi sitten liha irti nahasta ja luista. Kaada kastike riivittyjen lihojen päälle.

4. Kuori ja viipaloi kurkku sekä salottisipulit salaattikulhoon. Lisää idut ja silppua mukaan yrtit. Kaada lopuksi mukaan kana kastikkeineen, kääntele varovasti sekaisin ja tarjoile.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Nopeutusta arkeen: jauhelihastifado


Kreikkalainen stifado-pata on helppo klassikko, mutta jonkin verran sen valmistamiseen kuluu aikaa. Niinpä innostuin tekemään padan pitkästä aikaa jauhelihasta, jolloin sen saa tehtyä liedellä ihan arkiruuaksikin. Käytännössä tällöin syntyy vähän kreikkalaisittain taitettu bolognesekastike. Jos ylimääräistä aikaa on, voi kastiketta hauduttaa pidempäänkin - se ehdottomasti pitää siitä - mutta kiireisen päivän iltana ruuan saa tarvittaessa pöytään noin puolessa tunnissa. Lisukkeeksi voi salaatin ohella laittaa oman maun mukaan pastaa, perunaa tai riisiä; minun suosikkini ovat uunissa tehdyt, yrttiset lohkoperunat.

Aiemmilta vuosilta löytyy blogista hirven- ja possunlihasta tehty, uunissa haudutettu stifado.

Jauhelihastifado (neljälle)

500g naudan jauhelihaa
4 salottisipulia
2-3 valkosipulinkynttä
1 kanelitanko
pari laakerinlehteä
2 rkl sokeria
suolaa
pippuria
lasillinen punaviiniä

400g (1 tlk) tomaattimurskaa
öljyä paistamiseen

1. Kuori ja viipaloi salottisipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita pannulla hetki öljytilkassa, lisää jauheliha ja paista kypsäksi.

2, Lisää pannulle suola, sokeri, pippuri, laakerinlehdet ja kanelitanko ja sekoita. Kaada mukaan viini, anna kiehahtaa ja lisää sitten tomaattimurska. Sekoita, tarkista maku ja lisää suolaa, sokeria tai pippuria tarvittaessa. Anna hautua vähintään viitisen minuuttia, tai reilusti pidempään jos aikataulusi sen sallii.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Pho-keitto hirvenniskasta



Meillä kävi onni saada tänä syksynä pakastimeen muutama pala hirven niskaa. Paloista riittää pariksikin kokkauskerraksi, joten päätin heittäytyä hulluttelemaan ja kokeilla parilla palalla, miten hirvi taipuisi hieman vietnamilaisen pho-keiton tyyliseen soppaan. Tykkäsin kovasti joskus alkuvuodesta tekemästäni samantyylisestä naudanhäntäkeitosta, joten ajattelin, että tumma, luullinen hirvenliha voisi sopia keittoon myös. Sitäpaitsi palana hirvenniska jopa muistutti jättimäistä naudanhäntäkiekkoa, joten en voinut vastustaa kiusausta.

Tällä kertaa valmistin liemen kokonaan kattilassa aiemman uunissa hauduttelun sijaan. Vaikka hirvenliha on huomattavasti nautaa vähärasvaisempaa, tuli liemeen mukavasti makua ja lihakin muuttui erittäin mureaksi hauduttuaan kannen alla noin kuusi tuntia (vaikka vähemmälläkin varmasti pärjäisi). Jos aikaa on, keiton voi tehdä yhdellä istumalla mutta minä jaoin tekemisen kahtia; liemen, siivilöinnin ja lihan riipimisen tein syömistä edeltävänä iltana, ja seuraavana päivänä vain lämmitin ne sekä valmistelin lisukkeet ennen tarjoilua. Hirvenlihan tilalle keittoon voi ihan yhtä hyvin käyttää sitä nautaakin, sehän se oikea pho-keiton raaka-aine on. Mainitsemieni häntäpalojen lisäksi ainakin luullinen rinta on erinomaista tällaisissa keitoissa.

Ohjeen määrät ovat tällä kertaa melko summittaisia, varsinkin lisukkeiden kanssa kyseessä on pitkälti makuasiasta. Tällä kertaa sekoitin kaikki viherlisukkeet yhdeksi "salaatiksi", mutta varsinkin porukalla syötäessä on tietysti hauskaa, jos lisukkeita voi laittaa omista pikku kupeistaan keiton päälle.



Pho-tyylinen hirvenniskakeitto

1,5-2 kg luullista hirvenniskaa
muutama hyppysellinen suolaa + rouhittua mustapippuria
3 sipulia
4 valkosipulinkynttä
n. 5 cm pätkä tuoretta inkivääriä
1 kanelitanko
2 tähtianista
n. 5 kokonaista neilikkaa
n. 1 rkl kokonaisia mustapippureita
vettä
öljyä paistamiseen

lisukkeet:

leveitä riisinuudeleita
srirachaa
kalakastiketta
chilihiutaleita
limetinlohkoja
salottisipulia
tuoretta minttua silputtuna
tuoretta (thai-)basilikaa silputtuna
tuoretta korianteria silputtuna
muita vihanneksia maun mukaan (minulla mung-pavun ituja ja kevätsipulia, mutta esim. paksoi, lehtikaali tai pinaatti sopisivat hyvin)

1. Ota hirvenpalat huoneenlämpöön noin tuntia ennen valmistusta, pyyhi ne talouspaperiin (mahdollisten luunsirujen vuoksi) ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori inkivääri ja leikkaa se muutamaan osaan.

2. Ruskista hirvenpalat suuressa kattilassa tai padassa öljytilkassa kaikilta pinnoiltaan (minulla oli kaksi kookasta palaa, jotka tein yksi kerrallaan) ja nosta syrjään odottamaan. Laske hieman lämpöä ja kuullota sitten padassa sipuli ja valkosipuli. Lisää lihat takaisin pataan yhdessä kanelitangon, inkiväärin, tähtianiksen, neilikan ja mustapippureiden kanssa. Kaada päälle vettä sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Mausta varovaisesti suolalla (myöhemmin lisukkeena käytettävä kalakastike suolaa keittoa lisää). Tuo kiehuvaksi, kuori mahdollinen pinnalle kertyvä vaahto ja laske lämpö pienimmilleen. Hauduta kannen alla vähintään neljä tuntia, kunnes liha on mureaa ja irtoaa luusta (minä haudutin kuusi tuntia).

3. Nosta lihat varovasti liemestä, riivi liha irti luista ja laita syrjään odottamaan. Siivilöi liemi esim. suurta kulhoa apuna käyttäen (minä laitoin isoon kulhoon lävikön, sen päälle harsokankaan ja kaadoin liemen sen läpi kulhoon). Halutessasi, erityisesti jos olet käyttänyt reilusti vettä, pese tässä kohtaa kattila, kaada liemi takaisin ja keittele sitä vielä kokoon.

4. Valmistele riisinuudelit paketin ohjeen mukaan, valuta ja huuhtele kylmällä vedellä. Silppua salotti- ja kevätsipulit sekä yrtit ja muut käyttämäsi lisukevihannekset. Lohko limetit. Tarvittaessa lämmitä lientä sekä lihoja uudestaan (lihat kannattaa lämmittää esim. liemitilkassa, jotteivat ne kuivu).

5. Tarjoile. Kasaa - tai kukin ruokailija voi itse kasata - lautaselle nuudeleita, lihaa, yrttejä ja vihanneksia ja kaada päälle kuumaa lientä. Purista mausteeksi pintaan limetinmehua sekä lisää kalakastiketta, chilihiutaleita ja srirachaa maun mukaan.

Pienempi pala "dinosauruksen häntää" eli hirvenniskaa keitettynä, ennen lihan riipimistä.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Kokonaisena paistettu karitsan maksa ja makeat sherrysipulit


Olen kovasti ihastunut ihan perinteisiin maksaruokiin, paistettuun maksaan kera paistetun sipulin, puolukkahillon ja muusin sekä lapsuudenkodista tutun maksakastikkeeseen, jota teen edelleen äitini antamin ohjein. Nyt sain paikallisen REKO-ryhmän kautta kuitenkin pitkästä aikaa käsiini karitsan maksaa, joten päätin vaihteeksi kokeilla jotain (itselleni) uutta ja valmistaa maksan kokonaisena paahtopaistin tapaan. Paistetut sipulitkin saivat hieman uutta muotoa, kun lorautin niiden kanssa pannulle sekä sherryä että hunajaa.

Taaperolle ei maksa-ateria maittanut (asia, josta olen hieman pahoillani, koska olen itse tykännyt maksasta jo lapsena) mutta minusta se onnistui erinomaisesti; 61-asteiseksi lipsahtaneena maksa oli edelleen hieman punertava sisältä ja erittäin murea, olematta kuitenkaan yhtään verinen. Olin myös yllättynyt siitä, miten helppoa ja nopeaa valmistus oli, ainut temppu oli lämpötilan tarkkailun muistaminen. Muutenkin tykästyin jälleen karitsan maksaan ja suosittelen sitä muillekin, maku on naudan maksaa miedompi ja kalvoja tuskin nimeksikään. Kokonaisesta, n. 600g palasta riittää hyvin kolmelle ruokailijalle, vaikka kaksikin saa sen kyllä syötyä.

Kokonaisena paistettu karitsan maksa

1 karitsanmaksa (n. 600g)
mustapippuria
suolaa
nokare voita (paistamiseen)
loraus öljyä (paistamiseen)

1. Ota maksa huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen paistamista. Poista mahdolliset kalvot ja hiero pintaan suolaa ja pippuria. Ruskista maksa sihisevän kuumalla pannulla voi/öljyseoksessa kaikilta pinnoiltaan.

2. Laita maksa paistoastiaan ja tökkää lämpömittari sen paksuimpaan kohtaan. Kypsennä 125-asteisessa uunissa, kunnes mittari näyttää 60-61 astetta. En ottanut kypsentäessä aikaa, mutta yli puolta tuntia siihen ei mennyt, muista siis tarkkailla mittaria.

Makeat sherrysipulit

1 keltasipuli
1 punasipuli
4 rkl voita
4 rkl vaaleaa sherryä
hyppysellinen suolaa
hyppysellinen mustapippuria
tilkka öljyä
Lehdet muutamasta timjaminoksasta
1 rkl hunajaa

Kuori ja viipaloi sipulit. Lämmitä pannulla tilkka öljyä, lisää voi ja sipulit ja paista rauhallisella lämmöllä, kunnes sipulit hieman pehmenevät. Lisää suola, mustapippuri ja sherry, anna sen kiehahtaa ja jatka paistamista välillä sekoitellen, kunnes sipulit ovat kunnolla pehmenneet ja keltasipuli alkaa muuttua kullanväriseksi. Lisää hunaja ja timjami, sekoita, ja anna vielä muhia hetken ajan.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Kaali-omena-homejuustopaistos

Vuoka ennen uunia.

Ostin kaksi pakettia sinihomejuustoa, toisen kokkaamiseen ja toisen syömiseen, koska tiesin, että muuten kokkausjuusto saattaa huveta ennen aikojaan. Pari päivää kauppareissun jälkeen jouduinkin toteamaan isännälle syöneeni lounaaksi homejuuston. "Ai juustoa vai juuston?" kysyi isäntä. "No juuston..."

Jottei toinen pala kokisi samaa kohtaloa, piti se valmistaa pikaisesti. Niinpä laitoin sen vuokaan yhdessä kaali- ja omenasuikaleiden kanssa ja tein seoksesta uunissa syksyisen paistoksen. Kaalin ja homejuuston yhdistelmä oli aiemmin testaamaton, mutta hautuneen kaalin makeus ja homejuuston suolaisuus sopivat hyvin toisilleen. Omena toi mukaan hieman happamuutta ja lisämakeutta. Oikein makean ystävä olisi voinut ripsauttaa vielä fariinisokeriakin sekaan. Olin alkuun aikeissa lorauttaa mukaan kermaa, mutta tulin toisiin ajatuksiin, mikä olikin ihan hyvä idea - vaikka luulin paistoksen kuivahtaneen, pienen lusikalla sörkkimisen jälkeen totesinkin sen olevan aika sopiva ilman kermaakin. Parhaiten paistos sopisi varmasti vaikkapa possun lisukkeeksi, mutta maistui se sellaisenaankin keitettyjen perunoiden kera.

Kaali-omena-sinihomejuustovuoka (kahdelle)

1/4 pienehköstä kaalista
1 omena
pari nokaretta voita
tilkka öljyä
suolaa
mustapippuria
n. 1 tl tuoreita timjaminlehtiä

100g sinihomejuustoa (minulla Castello Blå)

1. Suikaloi kaali ja omena ohuiksi suikaleiksi. Lämmitä paistinpannulla tilkka öljyä ja nokare voita ja kuullota kaalia muutaman minuutin ajan. Kaalin ei tarvitse tässä kohtaa vielä kunnolla kypsyä, kunhan se pehmiää hiukan. Lisää sitten omena ja kuullota vielä pari minuuttia. Mausta suolalla, pippurilla ja timjaminlehdillä.

2.  Voitele pieni uunivuoka ja kaada kaali-omenaseos vuokaan. Lisää homejuusto nokareina. Paista 200-asteisessa uunissa vajaat puoli tuntia, kunnes kaali on pehmeää ja saanut hieman väriä pintaansa.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Sunnuntailounas: pikaiset porsaankyljykset ja päärynä-vuohenjuustosalaatti



Johtuen erilaisista päivärytmeistämme, olemme arkipäivisin hieman huonoja istumaan koko perheen kesken ruokapöytään nauttimaan yhteisistä aterioista. Isännän kanssa syömmekin oman illallisemme yleensä vasta sitten, kun lapset ovat nukkumassa, eikä silloin enää kateta pöytää kauniisti tai oikeastaan edes seurustella, vaan maataan puolikoomaisena sohvalla ja korkeintaan valitaan netin suoratoistopalveluista joku tv-sarja, jota seurata jakson verran ennen nukkumaanmenoa.

Viikonloppuisin on kuitenkin kiva kerääntyä saman pöydän ääreen ja nauttia seurustelusta hyvän ruuan äärellä. Se on minusta myös ruuan arvostamista ja tapa, jonka haluan opettaa lapsilleni. Ilahduinkin isännän hiljattain esittämästä toiveesta, että voisimme tehdä sunnuntailounaasta ihan konseptin, että sunnuntaisin syötäisiin aina porukalla, ilman kiireitä.

Tänä viikonloppuna oli sen verran muutakin ohjelmaa, että syömään ehdittiin, mutta valmistuksen piti sujua sukkelasti. Niinpä pöytään pääsivät pannulla paistetut porsaankyljykset sekä päärynällä ja vuohenjuustolla höystetty salaatti, jota ryyditti hunajalla ja timjamilla maustettu kastike. Porsaankyljyksissä on minusta tasan kaksi vaihtoehtoa: ne saavat olla joko juuri ja juuri kypsät tai sitten ihan reilusti ylikypsiksi haudutetut, kaikki siltä väliltä päätyy ainakin minun tekemänäni kuivaksi. Nämä kyljykset edustavat ensimmäistä koulukuntaa ja olivatkin sekä todella mehevät että nopeat valmistaa. Yhdessä hieman syksyisen mutta raikkaan salaatin kanssa kokonaisuus oli samaan aikaan sekä tuhti että raikas - kyljykset olivat pikaruokaa minun makuuni eivätkä kalvenneet sunnuntailounaanakaan.


Pannulla paistetut porsaankyljykset

1 luullinen porsaankyljys per syöjä (meillä paksuhkoja, n. 200g painoisia kyljyksiä)
suolaa
mustapippuria
kuivattua valkosipulia jauhettuna
voita ja/tai öljyä paistamiseen

Päärynä-vuohenjuustosalaatti

1 ruukullinen mieleistä salaattia (meillä punainen salanova)
n. 2/3 keskikokoisesta kurkusta
1/2 punasipuli
1 päärynä
300g vuohenjuustoa

kastike:

1 rkl hunajaa
2 rkl punaviinietikkaa
n. 1 rkl tuoreita timjaminlehtiä
hyppysellinen suolaa
ripaus mustapippuria
3-4 rkl miedonmakuista öljyä (minulla kylmäpuristettua seesamiöljyä)

1. Ota porsaankyljykset huoneenlämpöön n. 30 min ennen paistamista. Revi salaatti suupaloiksi, pilko kurkku ja kuori ja viipaloi punasipuli sekä päärynä ja sekoita ainekset salaattikulhossa. 

2. Valmista salaatinkastike sekoittamalla kaikki sen ainekset öljyä lukuunottamatta. Vatkaa sitten mukaan öljy ohuena nauhana.

3. Paista porsaankyljyksiä kuumalla pannulla muutama minuutti molemmin puolin, kunnes kyljys saa kauniin värin. Mausta suolalla, valkosipulilla ja pippurilla ja jätä pannulle, mutta ota pannu pois levyltä ja peitä foliolla. Anna vetäytyä sen aikaa, kun viimeistelet salaatin.

4. Leikkaa vuohenjuusto parin sentin paksuisiksi kiekoiksi ja paista toisella pannulla nopeasti molemmin puolin niin, että kiekot saavat hieman väriä ja paistopintaa. Nosta kiekot salaatin sekaan ja kaada päälle kastiketta. Tarjoile.