Ihan kiva, ettei ole tarvinnut tämän joulun jälkeen miettiä, mihin survoisi viimeiset joulukinkun palat tai lanttulaatikon. Koska jotain muuta ollaan kuitenkin syöty ja melko reilustikin, piti viikolla tuhota vähemmän jouluisia potentiaalisia hävikinaiheita, mm. uudesta vuodesta jäänyttä, vähän jo nahistunutta korianteria sekä edellispäivän keitettyjä perunoita. Niistä syntyivät sairaan hyvät paistetut korianteriperunat.
Annoksen juju oli siinä, että korianteria ei sekoitettu paistovaiheessa perunaan (tai edes valmiiseen annokseen silppuna), vaan se surautettiin erilliseksi salsaksi ja lusikoitiin mukaan tarjoiluvaiheessa, jolloin maut pysyivät raikkaina ja toivat kontrastia itse perunoihin. Oikeastaan salsaan voisi tunkea muitakin yrtinjämiä, ainakin basilika ja persilja sopisivat ihan mainiosti. Savustetun paprikan, limetin, chilin ja korianterin makuyhdistelmä teki kokonaisuudesta meksikolaishenkisen ja oli tosi, tosi hyvää, vaikka itse kehunkin!
Paistetut korianteriperunat (kahdelle)
6-8 keitettyä, kuorellista perunaa
1 sipuli
suolaa
mustapippuria
savustettua paprikajauhetta
valkosipulijauhetta tai rouhetta
öljyä paistamiseen
Korianterisalsa
1-2 ruukullista korianteria (minulla oli kaksi ruukkua, joista molemmista oli jo noin puolet syöty)
1 isohko, vihreä chilipalko hienonnettuna
1-2 limetin mehu
1 puristettu valkosipulin kynsi
hyppysellinen sokeria
ripaus suolaa
hyvää oliiviöljyä
1. Kuutioi perunat sopivaan syömäkokoon ja kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja lisää sitten sipuli, perunanpalat ja suola. Anna paistua hieman keskilämpöä kuumemmalla välillä käännellen, kunnes perunat saavat kauniin värin. Lisää paiston aikana tarvittaessa öljyä ja mausta loppuvaiheessa savustetulla paprikajauheella, valkosipulijauheella sekä mustapippurilla.
2. Valmista salsa perunoiden paistuessa. Pilko korianteri karkeasti isoon lasiin tai syvähköön kulhoon, ja lisää vielä muut aineet öljyä lukuunottamatta. Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi, lisäten öljyä mukaan vähän kerrallaan kunnes koostumus on makusi mukainen. Lusikoi valmiiden perunoiden päälle tarjoiluvaiheessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti