lauantai 29. joulukuuta 2012
Juhlava mutta ah niin helppo savulihasalaatti
Kaikenkirjavien leipästen lisäksi meillä oli joulupäivänä pöydässä kevyttä mutta juhlavaa salaattia. Ajatus ei ole omani enkä tiedä reseptin alkuperää, mutta vähän vastaavanlaista söin kyläillessä kollegani luona syksyllä. Tykästyin salaatin yksinkertaisuuteen, kauniisiin värikontrasteihin ja ihanasti yhteensopiviin makuihin. Tässä siis apinoitsijan (summittainen) näkemys reseptistä, olkaa hyvät :)
Savulihasalaatti (neljälle alkupalaksi tai kahdelle kevyeksi pääruuaksi)
1 pkt (100g) ohueksi viipaloitua kylmäsavulihaa (minä käytin hevosta, nauta tai poro sopivat hyvin myös)
muutama kourallinen rucolaa tai tummanvihreistä lehdistä tehtyä salaattisekoitusta
parmesanlastuja
3 rkl auringonkukansiemeniä
öljyyn säilöttyjä artisokkia tai aurinkokuivattuja tomaatteja
suolaa
mustapippuria
(balsamiviinietikkaa)
Lado lihaviipaleet laakean tarjottimen tai ruokailijoiden lautasten pohjalle hieman limittäin. Sekoita toisessa kulhossa keskenään rucola ja artisokat sekä haluamasi määrä artisokkien säilöntäöljyä (siitä tulee salaatin kastike). Nosta salaattiseos keoksi lihaviipaleille. Ripottele päälle parmesanlastuja ja paahdettuja auringonkukansiemeniä, sekä pirskottele mukaan halutessasi hieman balsamiviinietikkaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoile tuoreen leivän kera.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti