sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Fasaanin rintafile pekonipaketissa


Metsäkanalintukausi päättyi jo lokakuun lopussa, mutta saimme viime viikonloppuna osallistua fasaanijahtiin, jossa seisoja teki hienosti neljä pudotukseen johtanutta riistatyötä. Vaikka linnut olivat peräisin tarhasta, olivat ne kovia juoksemaan ja jaksoivat myös lentää ihan kunnolla, joten seisoja sisaruksineen sai hyvää treeniä. Isäntä ja minä saimme kotiinviemisiksi muutaman linnun, jotka päätimme käyttää kokkaamiseen, koska pakastimessa oli jo ennestään pari seisojan noutolinnuksi varattua entistä kotkottajaa.

Tämänkertaisista linnuista isäntä perkasti irti rintalihat ja koivet. Koska fasaanin sanotaan olevan kaksi lintua sikäli, että rintalihat ja koipilihat vaativat hyvin erilaisen kypsytyksen, koivet pääsivät eri pussissa pakastimeen, ja rintalihat jäivät kokattavaksi ensin. Tein ne yksinkertaisiksi paketeiksi, joissa rintafile laitettiin muutaman yrtinoksan kera pekonikääreeseen. Hurjan yksinkertaista, mutta silti ihan juhlavaakin ruokaa. Tämä oli sopiva ratkaisu myös siksi, että parissa rintapaloista oli hauleja, eivätkä ne olleet ihan kauneimmillaan sen jälkeen, kun haulit oli kaiveltu pois ;)

Juhlavuutta tuli ateriaan myös lisukkeiden kautta: fasaanin kanssa tein sienirisottoa kesällä hyväksi havaitulla reseptillä (nyt tosin syksyisistä suppilovahveroista), ja lautaselta löytyi myös rucolaa sekä muita tummanvihreitä vihanneksia sisältävää salaattisekoitusta. Lisäksi kaivelin jääkaapin syövereistä avatun purkin pihlajanmarjahyytelöä, se sopi oikein hyvin vaaleahkon linnun kanssa.

P.S. Vielä on reilu viikko aikaa osallistua joulukuun ruokahaasteeseen, käy kertomassa, mitä ihanaa villiruokaa olet kokannut! :)

Fasaanin rintafileet pekonipaketissa

1-2 fasaanin rintafilettä per syöjä
1-2 viipaletta pekonia per rintafile
muutama timjaminoksa
suolaa
pippuria

1. Pyyhkäise fasaanin rintafileet talouspaperilla molemmin puolin. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita jokaisen fileen päälle pitkittäin 1-2 timjaminoksaa. Kääräise fileen ja timjamin ympärille 1-2 viipaletta pekonia "paketiksi".


2. Ruskista paketit kuumalla paistinpannulla molemmin puolin, ja laita ne uuninkestävään, kannettomaan astiaan. Paista 180-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia, kunnes rintafileet ovat kypsät. Anna levähtää hetki foliossa ennen tarjoilua. Jos timjaminoksat ovat sopivasti näkyvillä, ne voi nyppäistä pois ennen tarjoilua.


3 kommenttia:

  1. Mä oon aina halunnut maistaa fasaania, mutta vielä ei ole ollut saumaa saada moista itselleen. Vaikka välillä ollaan vitsailtu, että joku noista tontilla tepastelevista fasaaneista joutaisi ihan hyvin pataan.

    Yhden fasaanin maallinen vaellus päättui viime viikolla meidän tuvan katolle. Jäljelle jäi vaan älytön kasa höyheniä. Ilmeisesti huuhkaja on istuskellut meidän savupiipun nokassa ja popsinut linnun yöpalaksi :)

    VastaaPoista
  2. Ehkä joku niistä tontilla tepastelevista fasaaneista onnistuu vielä lentämään vaikka ikkunaa päin, niin saatte linnun tuoreena pataan ;)

    VastaaPoista