tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulupöytään

 



Minulla on jouluvalmistelujen kanssa parin vuoden sykli: joka toinen vuosi laitetaan pöytä koreaksi perinteisin jouluherkuin, ja joka toinen vuosi syödään jotain muuta. Ilman jouluruokaa ei tuolloinkaan kuitenkaan jäädä, koska yleensä joulun kolmesta "pääpäivästä" kaksi vietetään äitien pöydissä. Oikeastaan sen takia olemmekin päätyneet tekemään jouluruokaa vain joka toinen vuosi; kahden hengen taloudessa hommassa ei vaan ole mitään järkeä, jos osa joulusta vietetään kuitenkin muualla, mutta toisaalta ruokien tekeminen ja syöminen on niin mukavaa, että haluan päästä rakentamaan oman joulupöydän edes joka toinen vuosi. Tällöin homma lähteekin ihan kunnolla lapasesta, suunnittelu alkaa suurin piirtein syyskuussa ja ostoslista, eri ruokien osto- ja valmistuspäivät ja budjetti rakennetaan exceliin, johon merkataan sitten myös lopulliset hinnat ja seurataan, mitä kaikkea on jo listalta hoidossa.  Jep, kyllä mulla varmaan viiraa päässä :) Mutta kun joulun valmistelu on niin mukavaa!

Tänä vuonna on vuorossa jouluruuaton pöytä, vaikka jotain juhlavaa ruokaa syömme varmasti joka tapauksessa. Ja onneksi jouluruokia voi hehkuttaa ja mieliherkuistaan kirjoittaa, vaikkei niitä juuri jouluksi tekisikään :) Vähän pääsin kyllä jo perinteisenkin joulun makuun, kun paistoin kinkun jo viime viikonlopun pikkujouluihin. Kalaherkkuja taas tulee valmistettua pitkin vuotta. Kantakodissani painotus on voimakkaasti kaloissa, ensin syödään notkuva kalapöytä/kylmien ruokien pöytä ja vasta vatsan jo huutaessa armoa katetaan pöytään vielä kinkku ja laatikot. Meilläkin kalaa on paljon (allekirjoittaneesta kalat ovat parasta jouluna), mutta isännälle tärkeintä on kinkku, joten katamme myös sen ja laatikot pöytään heti alusta saakka.


Perinteiseen joulupöytään katetaan meillä keitettyjä perunoita, kylmäsavu- ja graavilohta, graavisiikaa, tujakoita sinappisilakoita, parasta silliä, matjessilliä ja sipulia, smetanasilliä, mätiä kera sipulin ja smetanan, savukalaa (laji saattaa vaihdella), suolakurkkuja, sienisalaattia, rosollia (tai siis sillisalaattia), lanttu-, porkkana- ja perunalaatikkoa, kinkkua ja väkevää kotisinappia, voissa pyöräytettyjä höyrytettyjä ruusukaaleja ja herneitä. Tänä vuonna laittaisin mukaan myös lohipastramia, sen verran tykästyin siihen syksyllä kokeillessani.

Kuvat ovat muuten edellisinä jouluina pokkarilla otettuja, blogin myötä saadaan toivottavasti kauniimpia kuvia tämän joulun sapuskoista.

Miten teillä vietetään joulua?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti