Päivä blogiarkea

Pari viikkoa sitten Liemessä-blogin Jenni haastoi muita bloggaajia jakamaan palan arkitodellisuuttaan, ja heitti heti alkuun kehiin erään oman arkipäivänsä kuvauksen, joka ihan varmasti peilasi monen muunkin elämää. Vaikka konteksti palkkatyöläisenä ja jälkikasvuttomana on tietysti eri, löysin fiilikset myös omista arkipäivistäni, joten oli helppo inspiroitua kertomaan myös oman huushollin ei-niin-tähtihetkistä. Suuri osa elämästä on arkea, ja Kärähtäneissä on ollut tapana puhua myös kämmätyistä resepteistä silloin tällöin. Olen ajatellut, että ehkä kämmeistäni saa joku irti sellaistakin, mistä voi olla hyötyä tai iloa - tai edes viihdettä ;) Koska fokus on kuitenkin ruuassa ja syömisessä, muunlaista arkikuvausta ei juuri tule tehtyä satunnaisia sivulauseita lukuunottamatta.

Täältä pesee siis, valitsemani päivä on jo viikon takaa perjantailta 19.10. (=bloggaajan arkea, puoliksi tehdyt päivitykset jäävät ikiajoiksi odottamaan finalisointia). Kuvien julkaisun jälkeen voi olla, että kukaan ei enää koskaan uskalla tulla meille kylään tai ainakaan syödä mitään... ;)

06:00 Herätyskello soi ja isäntä kömpii keittämään kahvia. Minulla on kotitoimistopäivä, joten käännän vielä muutaman kerran kylkeä ja yritän napata vähän lisää unta, kun ei ole ihan pakko vielä nousta. Kuulen koirankynsien rapistelun lattiaa vasten lähenevän; päästän seisojan jalkopäähän pötköttämään. Ihanaa, kun koira ei ole aamuvirkku!

Tämä kuva on kyllä otettu jonain toisena päivänä, mutta fiilis välittyy ihan hyvin...

06:30 Kaivaudun silmät ristissä ja vastahakoisesti peiton alta. Lämmin, tuhiseva koirapatteri ei liikauta eväänsäkään, vaan jää nauttimaan aamu-unista, jotka minulta loppuvat tähän. Onneksi isäntä keittää arkiaamuisin aina kahvit, joten minä saan ison mukin dieseliä nenän eteen heti, kun nousen sängystä. Avaan koneen hieman koomaisena, käyn aamurutiinina läpi naamakirjan ja uusimmat ruokablogipäivitykset, ja lusikoin aamiaiseksi purkillisen rahkaa. Avaan sähköpostit jo ennen seitsemää ja silmäilen nekin vielä hieman unisena läpi, mitään tulipaloja ei tällä kertaa ole sammutettavana. Koska on kotitoimistopäivä, pyrin yleensä aloittamaan hommat hyvissä ajoin, jotta voin päivällä pitää rauhassa koiranlenkitystauon. Isäntä lähtee jossain välissä töihin ja minä jään yöpaitasillani töiden ääreen.

09:00 Saan vihdoin pukeuduttua ja harjattua hampaat. Verenpaine nousee kotikaaoksesta, näyttää siltä, kuin keittiössä olisi räjähtänyt pommi ja sirpaleet olisivat ulottuneet koko olohuoneen yli. Ahdistun myös työpöydän (eli keittiön pöydän) tilasta, läppäri hukkuu likaisten astioiden keskelle. Hetken kiroan mielessäni isännän - ei missään tapauksessa mun - sotkuisuutta, mutta sitten mietin ystävättären äidin filosofiaa siitä, kuinka paljon vaivaa ja riitaa säästää siinä, että itse kerää ne likaiset sukat lattialta pyykkikoriin sen sijaan, että valittaa niistä. Jos ne minua kerran vaivaa. Vähän vanhanaikaista, mutta varmaan pitkälti totta. Sienikori möllöttää tiskipöydällä vielä edellisestä viikonlopusta, vaikka suppilovahverot on jo ajat sitten levitetty saunan lauteille kuivumaan (paremman paikan puutteessa). Napsautan saunaan matalan lämmön, jotta suppikset joutaisivat vihdoin lauteilta purkkeihin. Koitan keskittyä jälleen töihin.

12:00 Vien seisojan päivänlenkille. Vaikka en suuresti rakasta kotona työskentelyä, lenkityshetkenä kuitenkin muistaa, että kotitoimistolla on puolensakin :) Raitis ilma tuulettaa emännän ja aivot, ja seisojan kanssa puuhaaminen on aina mukavaa. Harmi, että kamera jää kotiin. Tai ehkä sittenkin onneksi, jossain kohtaa seisoja nimittäin häviää hetkeksi pusikkoon ja palaa sieltä naama veressä. Argh. Vekki ei onneksi ole iso, mutta hankalassa paikassa. Kaivelen vielä koiran kituset varmuuden vuoksi, ettei ole mennyt pistämään suuhunsa mitään terävää. Onneksi sillä ei ole tapana kovin  varomattomasti hotkia mitään, joten huoleni on turha. Kotiin tultua on huutava nälkä, mutta iik! Ei mitään ruokaa. Kriisiä pukkaa, mutta onneksi on nuudeleita, kurkkua ja purjoa. Pähkinävoilla höystetyt nuudelit onnistuvat yli odotusten ja räpsäisen niistä vielä kuvan ennen syömistä. Uutta blogikamaa ihan sattumalta. Hyvä ruoka, parempi mieli, ja työpäivää helpompi jatkaa.

15:00 Yritän tsempata ja keskittyä vielä töihin, mutta perjantaipaholainen on jo iskenyt. Nakuttelen isännälle sähköpostiin viikon kauppalistan.

16:30 Ajatus ei ole enää vähään aikaan kulkenut, joten päätän luovuttaa tältä viikolta ja ryhdyn orientoitumaan viikonloppuun. Isäntä tulee kaupan kautta kotiin, mutta tänään emme kokkaa, vaan suuntaamme Doi Thai -ravintolaan Kruunuhakaan. Vietimme pari vuotta sitten mahtavan kesäloman Chiang Maissa, joten Doi Thain mainostama Pohjois-Thaimaan keittiö saa vastakaikua. Unohdan kameran jälleen kotiin.

20:00 Ateria on ilahduttava, korkeat odotukset tulevat myös lunastetuiksi. Mausteinen makkara ja kao soi -keitto, joihin en ole Helsingissä muualla törmännyt, tuovat mieleen ihania lomamuistoja! Olen ihan innoissani, ja samalla harmissani: miksi unohdin sen pirun kameran? Sovimme isännän kanssa, että voimme pian mennä uudestaan, niin saan kirjoitettua paikasta. Blogi, mikä ihana tekosyy ;)

21:00 Kotona energia ei riitä enää mihinkään järkevään, joten makoilemme vatsojemme vieressä sohvalla loppuillan. Olen jo unohtanut aamuisen ahdistuksen siitä, miten sotkuista meillä on kotona. En todellakaan jaksa edes ajatella tekeväni asialle jotain tässä kohtaa päivää. Ruudulla pyörii elokuva, mutta uni vie sohvalla voiton, melko tavalliseen tapaan.

23:00 Siirryn sohvalta pehkuihin. Sunnuntaina odottaa aikainen herätys ja koirakokeeseen meno, mutta ensin on lauantai, vapaapäivä.