lauantai 13. lokakuuta 2012
Lämmin couscoussalaatti tofulla
Keväällä tein jossain vaiheessa helppoa ja ihan turkasen hyvää - vaikka itse kehunkin - lämmintä couscoussalaattia, johon tuli paistettuja, tuoreita kasviksia ja fetaa. Sittemmin syyskuun vegaanisen ruokahaasteen tultua julki mietin, että samantyyppinen setti jollain muulla kuin fetalla toimisi varmaan mainiosti, jos vegaanivieraille miettisi tarjottavaa, mutta itse haasteeseen en ehtinyt osallistumaan. Vaikka haaste tuli ja meni, itse asia jäi mieleen eikä koskaan ole myöhäistä tehdä jotain ruokaa muuten vaan, joten laitoin eilen illalla couscousit ja kasvikset tulille. Salaatti oli helppo tehdä, ja alla kirjattuja vaiheita voi tehdä aika paljon limittäinkin, jolloin valmistus on myös nopeaa.
Tofun käyttö proteiinin lähteenä jännitti vähän; tykkään tofusta, mutta itse siitä kokatessani olen normaalisti saanut aikaiseksi mauttomia tai pahanmakuisia, kalpeita kuutioita, vaikka kuinka jaksaisin marinoida ja maustaa. Tällä kertaa kuitenkin tärppäsi; tein ihan pikaisen marinadin soijasta, sriracha-kastikkeesta ja oliiviöljystä (tässä kohtaa jo valmiiksi varmana, että tofu ei tule maistumaan hyvältä, koska unohdin laittaa ne ajoissa marinadiin), laitoin tofut viipaleina mukaan ja paistoin kuumalla pannulla erillään muusta ruuasta. Viipaleisiin tuli ihana maku ja paistopinta. Jee!
Palautteena ruualle toimikoon myös se, että söimme kaiken viimeistä couscousmurua myöten. Pyysin vielä syötyäni isäntää useamman kerran tuomaan minulle keittiöstä "vielä yhden viipaleen tofua", kunnes tofuviipaleita ei enää ollut.
Couscoussalaatti paistetulla tofulla (kahdelle)
2,5 dl couscousta (kuiva määrä)
2,5 dl vettä tai kasvislientä
(suolaa)
1/2 munakoiso
10 cm pätkä kesäkurpitsaa
1/2 paprika
1 porkkana
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1/2 sitruunan mehu
4-5 kuivattua aprikoosia
nippu tuoretta korianteria
nippu tuoretta minttua
1/2 tl kuivattuja chilihiutaleita
300g pala tofua
soijakastiketta
sriracha-kastiketta
reilusti oliiviöljyä
1. Sekoita keskenään n 1 rkl sriracha-kastiketta, 1/2 dl soijaa ja oliiviöljyä. Viipaloi tofu ja kääntele seoksessa. Jätä odottamaan hetkeksi.
2. Pilko pienehköiksi paloiksi munakoiso, kesäkurpitsa, paprika, porkkana, sipuli ja kuivattu aprikoosi. Silppua korianteri ja minttu.
3. Valmista couscous paketin ohjeen mukaan joko vettä ja suolaa tai kasvislientä käyttäen, ja jätä hetkeksi odottamaan.
4. Kuullota vihanneksia hetki pannulla; lisää ensin porkkana ja sipuli, sitten munakoiso, ja loppuvaiheessa paprika, kesäkurpitsa ja aprikoosi. Mausta soijalla, halutessasi suolalla sekä chilirouheella. Ota pannu pois levyltä ja sekoita mukaan couscous. Lisää sitruunamehu, silputtu minttu ja korianteri sekä reilusti oliiviöljyä. Jos seokseen jää couscousklönttejä, riko ne vielä vaikka puuhaarukalla.
5. Laita tofuviipaleet toiselle, kuumalle paistinpannulle ja paista kauniin ruskeaksi molemmin puolin. Lisää viipaleet lautaselle salaatin päälle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti