lauantai 20. lokakuuta 2012
Ankka-torvisienirisotto
Tällä viikolla ei ole paljon kokkailtu mitään mainitsemisen arvoista (en taaskaan viitsinyt kolmea kertaa julkaista samaa kana-nuudelireseptiä...), mutta alkuviikosta tein sentään ankanjämistä jotain risoton tapaista. Nimenomaan tapaista, koska ei ruoka risotosta menisi, vaikka tosi hyvää olikin. Mitään esteettistä se ei ollut myöskään, mutta edelleen tosi hyvää.
Jääkaapissa asusti viikonloppuna tehtyjä ankankoipia, joista jäi pari yli vielä alkuviikolle; risottoa taas oli tarkoitus tehdä vähän eri tykötarpeista, mutta ankankoipien ja ylijäämäliemen käyttö houkutti niin paljon, että suunnitelmat muuttuivat. Tummien torvisienten - joita syyskuisen sienilöydökseni ansiosta pursusi pakastimessa - taas ajattelin sopivan makunsa puolesta tumman linnun kanssa.
Risoton "oikeasta" metodista poikkesin sen verran (tai mistä minä tiedän, kun olen niin vähän risottoja kokkaillut), että käytin valmistuksessa wokkipannua, laitoin ankat ja muut sattumat heti aluksi mukaan makua antamaan, käytin punkkua valkkarin sijaan ja en laittanut parmesania mukaan ollenkaan. Riisin kuullotin kuitenkin ensin pannussa ja lisäsin sitten viinit, ja myöhemmin lientä aina kauhallinen kerrallaan.
Lopputulos oli kostea, mehevä ja riisin kypsyys juuri sopiva, mutta riisi jäi varmaan runsaiden sattumien ja parmesanin puutteen takia aika irtonaiseksi kunnon risottoon verrattuna. Silti, onnistunut maku, miellyttävä koostumus ja ihanat raaka-aineet tekivät siitä kuitenkin parempaa arkiruokaa, kuin mitä usein saan aikaiseksi. Tätä voisi varmaan tehdä myös niistä säilyketölkissä myytävistä ankankoivista, tai jättää vaikka koivet kokonaiseksi ja tarjota risoton kyljessä.
Torvisienet voi käyttää sulatettuna kuten ohjeessa, tai jos ovat litteään muotoon pakastettuna, myös suoraan niin, että levy jäisiä torvisieniä sulaa pannulle. Kokatessa tärkeää on muistaa sekoitella jatkuvasti, ja pitää liemen lisäysvaiheessa lämpötila tarpeeksi pienenä, jotta riisi kypsyy tasaisesti.
Ankka-torvisienirisotto (kahdelle)
2 kypsää ankankoipea nahkoineen
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
kourallinen pakastettuja torvisieniä (esipaistettuja)
200g risottoriisiä
1 lasi punaviiniä
ankanliemen jämät sekä kana- tai lintulientä (yhteensä n. 8 dl)
voita ja öljyä paistamiseen
1. Rääpi lihat ankankoivista, pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota voi-öljyseoksessa sipuli ja valkosipuli. Lisää sulatetut torvisienet ja paista niitäkin hetki. Lisää vielä ankan lihat ja kääntele muutaman kerran.
2. Lisää pannulle risottoriisi ja kuullota pari minuuttia koko ajan sekoitellen niin, että riisi muuttuu reunoilta hieman läpikuultavaksi. Lisää lasillinen punaviiniä ja anna kiehahtaa ja keittyä hieman kasaan, jatkaen sekoittelua. Pienennä lämpöä ja lisää tämän jälkeen aina kauhallinen kerrallaan lientä, samalla sekoitellen. Lisää uusi kauhallinen, kun edellinen alkaa olla imeytynyt risottoon. Jatka, kunnes riisi on (sopivan, ei yli-) kypsää ja tarjoile.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kääpiölinnan köökissä olisi tarjolla blogitunnustus ihanalle blogillesi :) Käyhän noutamassa :)
VastaaPoistaOoh, kiitoksia, eka saamani blogitunnustus! Käyn nappaamassa :)
VastaaPoista