tiistai 15. toukokuuta 2012

Uusia perunoita odotellessa: lämmin perunasalaatti


Sain hiljattain reissussa nenäni eteen ihanan perunalisukkeen, josta juontui mieleen, että miksipä ei kotonakin tekisi samanlaista. Meillä tehdään sekä perunasalaattia että paistettuja perunoita silloin tällöin, mutta yrttiöljyllä, rucolalla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla höystetyt uudet potut olivat kuitenkin jotain, mitä ei vaan jostain syystä ole tullut mieleen laittaa omaan pöytään.

Myönnettäköön kuitenkin, matkan alkupuolella syöty lisuke ei enää viikko kotiinpaluun jälkeen ollut ihan tarkassa muistissa. Oliko se kylmää vai lämmintä? Oliko perunat paistettu vai höyrytetty? Koska muisti ei ihan pelannut ja oli lisäksi ristiriidassa isännän muistin kanssa, tein uusintaversion eri muistikuvia yhdistellen. Lopputulokseksi sain ihan kelpo yhdistelmän paistettua perunaa ja lämmintä perunasalaattia. Kotitekoisia kuivattuja tomaatteja ei ollut tällä kertaa varastossa, joten oikaisin käyttämällä kaupan puolikuivattuja (Ridderheimin muistaakseni) tomaatteja parmesan-pestoöljyssä, sain siitä tomaatin lisäksi myös yrttiöljyn.

Kunhan uudet perunat (ne kotimaiset, koska peruna ei minusta matkusta hyvin) saadaan kauppaan, niin täytyy kokeilla vähemmän oikaistua versiota raikkaalla, tuoreella yrttiöljyllä. Uusilla perunoillahan tuollainen salaatti olisi parasta!

Lämmin perunasalaatti (kahdelle)

6 perunaa
kourallinen rucolaa
n. 150g (puolikas paketti) puolikuivattuja tomaatteja
pari rkl pestoa (vaikkapa sieltä tomaattipaketista)
oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi murskattuna
suolaa
mustapippuria

1. Pese perunat mutta jätä niihin kuoret. Keitä perunat kattilassa melkein kypsiksi. Anna jäähtyä hetki, ja pilko sitten mieluisiksi suupaloiksi.

2. Lämmitä öljy pannussa. Lisää perunat ja valkosipulimurska ja paista välillä käännellen kohtuullisella lämmöllä, kunnes perunat ottavat hieman väriä. Lisää pesto, tomaatit, rucola, suola ja mustapippuri, käännä muutaman kerran ja laita tarjolle.


Dornoch Castle -hotellin originaaliversio. Hotelli saa meiltä lämpimät suositukset erityisesti palvelunsa takia (terv. nimim. "reissussa sattuu ja tapahtuu" ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti