keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Paperikääreessä höyrytetyt kanankoivet


Otsikon oli tarkoitus kuulua "banaaninlehdessä höyrytetyt kanankoivet", vähän samaan tyyliin kuin aiemmin tekemäni kuha, mutta kuinkas kävikään, pakastimesta kaivamani banaaninlehdet eivät enää tehneet yhteistyötä. Viikattua, jäistä lehdenjämää ei saanut avattua, vaan se hajosi liian pieniksi palasiksi minkään muun kuin herneen paketointiin. Onneksi lähimuistissa oli ihanan Siskot kokkaa -blogin paperiin kääritty kala, jonka innostamana paketoin koivet mausteineen leivinpaperiin banaaninlehden puutteessa :)

Vaikka lehti vaihtui paperiksi, makumaailma pysyi Aasiassa alkuperäisen suunnitelman mukaan. Harmillisesti Santa Marian extra creamy -kookosmaito ei ollut minun suuhuni kermaista, vaan maistui normaalia pliisummalle kookosmaidolle, jota on teollisesti saostettu. Lisäksi se juoksettui klönttiseksi uunissa, mitä en muista aiemmin tapahtuneen muiden merkkien kanssa. Jostain syystä kookosmaito on muutenkin sellainen tuote, että kalliimmat brändit ovat olleet minun makuuni melkein järjestäin kehnompia, ja parhaat tuotteet ovat löytyneet kaupan halpisbrändeistä tai - vähemmän yllättäen - aasialaiskauppojen hyllyistä. Mutta makuasioitahan nämä ovat, vika voi hyvin olla tässäkin kitupiikissä ;)

Lopputuloksesta vielä, siihen olen kuitenkin tyytyväinen vaikka valokuva ei kovin houkutteleva ole, koivista tuli lusikalla syötävän mureita. Vaikka aika uunissa olikin pitkähkö, ei se tehnyt koivista huonompaa arkiruokaa, koska alkuvalmistelut olivat hurjan nopeat tehdä (ainakin, kun laiskana käytin valmista currytahnaa enkä tehnyt lisäkkeeksi muuta kuin höyrytettyä riisiä) ja uunituksen aikana oli hyvää aikaa muulle puuhastelulle. Eikä tiskiäkään tullut paljon, koipien punainen currykastike kookosmaitoineen pysyivät siististi paperipaketissa.

Paperissa höyrytetyt kanankoivet punaisessa currykastikkeessa (2-3 hengelle)

1 pkt marinoimattomia broilerin koipia (yleensä 3 kpl)
1 tlk kookosmaitoa (350-400g)
2-3 rkl punaista currytahnaa
2-3 valkosipulinkynttä
1/2 limetin mehu
1/2 paprika
nippu tuoretta thai-basilikaa tai tavallista basilikaa
(suolaa, ripaus sokeria)

1. Laita uunivuoan pohjalle ristikkäin kaksi riittävän isoa leivinpaperipalaa, jotta ne saa taiteltua myöhemmin koiville paketiksiTässä kohtaa paperi saa tulla reilusti reunojen yli.

2. Poista koivista halutessasi nahat vetämällä ne reiden "ylälaidasta" alkaen nilkkaa kohti pois. Nahka ei sinänsä haittaa, mutta höyryttäessä siitä ei tule ihanan rapeaa, siksi otin sen itse pois.

3. Hiero currytahna koipiin, sekä ripottele niille tarvittaessa hieman suolaa. Nosta koivet paketin pohjalle.

4. Pilko paprika, valkosipuli ja basilika ja nakkaa ne mukaan pakettiin. Kaada kookosmaito ja limettimehu koipien päälle ja ripauta halutessasi mukaan hyppysellinen sokeria.

5. Taittele paketti varovasti kiinni. Paista (pakettia siis, koivet höyrystyvät) 175-asteisessa uunissa puolitoista tuntia.


3 kommenttia:

  1. Kanaohjeen metsästystä tässä illan viimetoimeksi harrastelen ja pistän tämän korvan taakse:)

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköinen oli lopputulos blogissasi, kävin kurkkaamassa :) Kanankoipia syödään meillä ainakin niin usein, että hyville resepteille on käyttöä. Ihastuin myös tuohon paperiin käärimiseen, täytyy testata seuraavaksi kalan kanssa!

    VastaaPoista
  3. Kala tosiaan sopiikin älyttömän hyvin paperiin käärimiseen tai sitten suolataikinakuoreen. Kun ajattelee, niin melkein mikä vain tykkää, kun se kääritään johonkin toiseen. Vaikka minä tässä sohvalla, kun olen kääritty mukavaan peittoon:))

    VastaaPoista