maanantai 19. maaliskuuta 2012

Mustikkainen vispipuuro



Sovimme isännän kanssa jo ennen viime viikonloppua, että lauantain vieraskoreilun päälle emme sunnuntaina tee mitään hyödyllistä. Ja hyvin valitsimmekin ei-minkään-tekemispäivän, oli mukava ulkoilla seisojan kanssa auringonpaisteessa ja mennä sen jälkeen ulkoruokintalounaalle. Kävimme Lönnrotinkadun Emmyssä, joka on sinänsä ihan sympaattinen paikka ja listallakin on kaikkea mielenkiintoista moneen muuhun kiinalaiseen verrattuna, mutta joka kyllä jätti toisellakin käyntikerralla vähän kylmäksi. Ajatus hyvä, toteutus ontuu.

Anyway, illemmalla teki vielä jotain syötävää mieli, joten päätin pitkästä aikaa tehdä vispipuuroa. Pieni kriisi pukkasi kyllä siinä kohtaa, kun huomasin pakastimessa olevan vain puolisen desiä puolukoita. Idea oli kuitenkin jo iskostunut päähäni, joten vispipuuroa tein, muutamasta puolukasta sekä hieman useammasta mustikasta :) Ohjeen nappasin Kädenvääntöä -blogista, ja tein pari pientä muutosta reseptiin: lisäsin marjojen määrää, sekoitin jämäpuolukat mukaan (antoivat mukavan puolukan happamuuden)  sekä laitoin vaniljasokerin jo puuroon, en maitoon. Helppoa kuin mikä ja hävisi nopeasti välipalana ja aamiaisena, mutta suosittelen seuraamaan mannaryynipaketin ohjetta - vatkaa ryynit ripotellen, älä lapa niitä kahtena könttänä desimitasta kattilaan ja palaa vatkaamiseen vasta, kun olet puuhannut jotain muutakin välissä ;)

Mustikkainen vispipuuro

0,5 dl puolukoita
4,5 dl mustikoita
1 dl sokeria
1 l vettä
1,5 dl mannaryynejä
1 rkl vaniljasokeria

1. Kiehauta marjat, sokeri ja vesi kattilassa. Vatkaa mannaryynit ripotellen sekaan (tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin minä tein ;) ja anna muhia pienellä lämmöllä n. 10 min, kunnes seos on puuromaista. Mausta vaniljasokerilla ja jäähdytä.

2. Vatkaa puuro sähkövatkaimella kuohkeaksi ja tarjoile maidon kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti