tiistai 27. maaliskuuta 2012

Lämmin couscous-salaatti


Possupullien lisukkeeksi tein lämpimän couscous-salaatin, joka menisi varmaan mukavasti myös pääsiäislampaan kylkiäisenä. En tiedä johtuuko lähestyvästä pääsiäisestä ja lampaan kanssa assosioituvista minttuisista jutuista vai jostain muusta, mutta ainakin minulla couscous-, kvinoa-, linssi- ja papupohjaiset yrttiset lisukkeet nostavat päätään erityisesti näin keväisin. Makuja kotoa -blogin tabboulehista virisi idea couscous-lisukkeen tekemisestä (varsinkin, kun kuivaruokakaapin hyllyllä kummitteli yksi pidempään auki ollut couscouspaketti), ja lämpimän version tekemiseen katselin mm. tätä BBC Good Foodin ohjetta. Lopullinen tuotos on kuitenkin aika pitkälti yhdistelmää siitä, mitä jääkaapissa sattui olemaan, plus puolikas kaupan ruukkumintusta. Pähkinät, mantelit tai pinjansiemenetkin olisivat sopineet tähän hyvin, jos vain olisin muistanut niitä ostaa ;)


Kategorisoin salaatin sekä pääruokiin että lisukkeisiin - vaikka sitä syötiinkin lihapullien lisänä tällä kertaa, toimisi annos pääruokana sellaisenaankin (ja vegeversion saa helposti vaihtamalla kanaliemen kasvisliemeen). Ja toki tällaiseen on helppo sekoitella mielensä mukaan näläntäytetteeksi esim. pähkinöitä, kikherneitä, tofua tai soijarouhetta, grillattua kanaa jne. Arkiruuaksi nopea salaatti toimii myös, ja tiskaajakin kiittää, kun koko setti valmistuu yhdessä astiassa.

Lämmin feta-couscous-salaatti (kahdelle)

1,5 dl couscousta
1, 5 dl mietoa kanalientä (tai puolikas/neljännes liemi- tai fondikuutiosta)
1/2 keskikokoinen munakoiso tai kesäkurpitsa
1/2 paprika
1 punasipuli
200g fetaa
1/2 sitruunan mehu
1/2-1  sitruunan kuori raastettuna
hyvä loraus oliiviöljyä
n. puolikas ruukkuminttu silputtuna

1. Pilko munakoisot ja paprika suupalakuutioiksi ja hienonna sipuli. Kuullota munakoisoa ja sipulia hetki pannussa, lisää sitten paprika ja kääntele seosta vielä muutaman kerran. Kaada päälle kanaliemi ja anna kiehahtaa.

2. Ripottele couscous kasvis-kanaliemiseokseen ja sekoita nopeasti. Nosta pannu syrjään ja anna couscousin turvota muutama minuutti, kunnes neste on imeytynyt.

3. Sekoita couscousiin silputtu minttu sitruunamehu sekä raastettu sitruunankuori, sekä hyvä loraus oliiviöljyä. Sekoita lopuksi  mukaan feta, tai ripottele se annoksen päälle lautasella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti