#ruokakuvantarina

Prinsessakeittiö heitti jo useampi viikko sitten ilmoille hauskan #ruokakuvantarina -haasteen kaikille bloggaajille (vai onko termi nykyisin blogaajille?). Ruokien valokuvaus on niitä asioita, joissa haluaisin kovasti tulla paremmaksi, mutta käytännössä kuvat tulee meillä räpsittyä yleensä aika pikaisesti; kolmijalkana toimii tukeva kyynärnoja samalla, kun ihmispoikanen koittaa saada kameraa kädestäni tai sormiaan kuvattavaan annokseen. Taustalle saattaa ilmestyä yllättäviä koirankuonoja tai ihan tosi nälkäisiä silmäpareja. Olen myös jo monta talvea ollut aikeissa hankkia raksa- tai muuta kirkasvalolamppua pahimman kaamosajan valotusta helpottamaan, mutta valo on edelleen ostoslistalla ja nyt kevätauringon jo paistaessa vaikuttaa siltä, että valo siirtyy jälleen ensi syksyn jutuksi. Valoisalla kaudella saan otettua kuvia olohuoneen tai keittiön ikkunan ääressä, talviaikaan koitan taas haalia kuviin luonnonvaloa kiikuttamalla sapuskat terassille. Pimeimpänä aikana on välillä tyydyttävä myös keittiön työvaloon.

Ylläolevasta voinee päätellä, että meillä ruokakuvien tarinat ovat siis melko lyhyitä. Itseäni se ei kuitenkaan haittaa - vaikka ihailen korunkauniita, inspiroivia ruokakuvia, pidän myös aika simppelistä tyylistä, jota omat kuvani edustavat. Joitain pieniä tarinoita sain kuvien takaa kuitenkin kaivettua, alla parikin esimerkkiä meille tyypillisistä kuvanottotilanteista.

Kuvattavat olivat vaarassa päätyä parempiin suihin...

...mutta tuon räpsäisin nopeasti käyttökuvaksi ennen, kuin munista tuli munakokkelia.

Tätä kuvaa en ole käyttänyt mihinkään, mutta pidin siivilää toisessa ja kameraa toisessa kädessä, taustalla lattia...

...ja vähän muutakin.