Varoituksen sana, alustus on pitkä mutta pääsen jossain kohtaa asiaankin. Jos haluat hypätä suoraan ytimeen lukematta selontekoa joskus sangen polveilevasta ajatuksenjuoksustani, kannattaa hypätä suoraan neljänteen kappaleeseen. Teille, jotka edelleen jatkatte lukemista, voin kertoa miettineeni taannoin, mitä tekisimme pääsiäisenä ruuaksi. Kenties hieman aikaista, mutta en oikein voi itselleni mitään. Rupean joulun jälkeen miettimään, mitä juhannuksena syötäisiin ja vapun korvilla jo seuraavan vuodenvaihteen ruokalistaa. Ruuan ajatteleminen vaan on niin mukavaa.
Pääsiäisruokia pohtiessani kävin läpi erilaisia lammasvaihtoehtoja sekä esimerkiksi Lähi-idän ja Kreikan makuja, joita tykkään muutenkin valmistaa tähän aikaan vuodesta, kun kevätaurinko alkaa kunnolla paistaa. Ajatukseni siirtyivät kuitenkin myös pääsiäisperinteisiin ja siihen, mitä syötiin silloin, kun lammas ei vielä ollut pääsiäispöydän vakkarivieras. Muistelen, että omassa kantakodissani lammas tuli pääsiäispöytään joskus ysärillä, mutta valitettavasti en muista, mitä ennen sitä tarjottiin, vaikka muuten pääsiäiseen kuuluivatkin tietyt, tutut perinteet. Sen muistan kyllä, että mämmiä oli. Ja luulen, että olimme siinä suhteessa aika tavallisia, kaiken kaikkiaanhan monessa suomalaistaloudessa juhlavampi pääsiäisruokailu ja lampaan tarjoaminen on tainnut alkaa vasta parikymmentä vuotta sitten, vaikka nykyisin viimeisen päälle oleva pääsiäispöytä on jo hyvinkin vakiintunut tapa, ja rahaakin siihen voi laittaa melkoisesti.
Ja toki paastoajan päättymistä saa juhlistaa juuri niin fiinisti ja juuri sillä budjetilla, kuin haluaa. Jäin kuitenkin miettimään vielä vaihtoehtoja ja erityisesti sitä rahankäyttöä; mitä jos rakentaisinkin pääsiäisen juhlapöydän hieman edullisemmin? Vaikka niitä parin-kolmenkymmenenvuoden takaisia ruokia päivittäen ja hyödyntäen. Perulaiset parsat ja karitsan kareet saisivat jäädä juhlapyhiksi kauppaan ja valmistaisin jotain ihan muuta, mausta ja juhlan tunnusta kuitenkaan tinkimättä. Olisikohan se edes mahdollista?
Pois se minusta, etten kokeilisi, ja niin syntyi pääsiäisen blogiteema pääsiäinen budjetilla. Toisin sanoen, aion julkaista tulevina viikkona muutamia reseptejä sekä menuideoita pääsiäisen viettoon ilman suurta rahanmenoa. Osa vinkeistä on koottu Kärähtäneissä aiemmin julkaistuista ohjeista, osa taas uusia. Alustavasti olen myös ajatellut, että ainakin uusiin ohjeisiin laittaisin näkyviin myös kustannukset summittaisena arviona. Mielellään kuulen myös lukijoiden vinkkejä teemaan sopivista pääsiäissuosikeista!
Taloudellinen vai kitupiikki?
Blogiteema vei minut ajattelemaan taloudellisuutta oman huushollin ruokakontekstissa vähän enemmänkin. Yritän olla monessa asiassa säästäväinen ja koen onnistumisen tunnetta, kun kitupiikkeily onnistuu. Enkä puhu monen kuukauden kaurapuuro- ja tonnikalamakaroonikuureista vaan siitä, että koko perhe saa järkevää ja monipuolista ruokaa edullisesti sekä mieluiten myös niin, ettei vaiva ole kohtuuton. Melkein kaikessahan pystyy säästämään, jos aikaa on loputtomasti, mutta ei se kovin monelle meistä ole realiteetti. Nuorempana olin myös vähän sellainen "kyllä aika vähälläkin pärjää jos on hiukan kekseliäisyyttä" -tyyppi. Ylpeä, kun ei tarvinnut ostaa kaulinta vaan sai sen korvattua vaikkapa tyhjällä viinipullolla. Joopa joo. No, ajat olivat toiset, ulkomailla enemmän ja vähemmän väliaikaisesti asuessa ei kannattanut haalia ylimääräistä tavaraa ja rahatkin olivat aika usein loppu (viinipulloon oli toki aina varaa, olihan se monikäyttöisyydessään suoranainen sijoitus). Nykyisin meillä harrastetaan kaulimen, sähkövatkaimen ja monitoimikoneen kaltaisia ylellisiä turhakkeita, mutta olen usein edelleen vastarannankiiski monen keittiövälineen hankinnan kohdalla, ihan vain sen takia, että inhoan tavaraa pursuavia komeroita eikä keittiössämme ole tilaa pitää kaikkia välineitä työtasoilla. Ja tuntuisi hirveältä tuhlaukselta hankkia jotain, mikä saattaisi jäädä käyttämättä. Kenties sitten olen hieman kitupiikkikin.
Samaan aikaan tiedostan, etten todellakaan voi (tai edes halua) kehuskella olevani esimerkillisen taloudellinen. Vaikka pidänkin tarjouksista, edullisista ruhonosista ja sesonkituotteista, olen myös juuri se tyyppi, jolla karkaa mopo käsistä kaupassa. Erityisesti jos koen saavani rahalle vastinetta, ei minua haittaa maksaa jostain tietystä, hyvälaatuisesta tuotteesta, vaikka tiedän hyvin, ettei vaikkapa tuore kala ole itseään takaisin maksava investointi. Mutta mieluummin maksan hyvästä vähän enemmän kuin huonosta yhtään mitään. Rahankäyttö harmittaa (ok, kaduttaa) lähinnä silloin, jos kyse on enemmän varsinaisesta tuhlauksesta: jos olen vaikka tehnyt suunnitelmalliset ja järkevät viikko-ostokset, mutta keksinyt lennosta (yleensä illalla ja valmiiksi nälkäisenä) jonkun ruokamieliteon ja lähtenyt kalliista lähisiwasta hakemaan aineksia jollain pettämättömällä tekosyyllä. Tai jos soitan isännälle työpäivän päätteeksi ja pyydän tuomaan sushia sillä seurauksella, että jääkaapissa olevaa ruokaa menee hävikkiin. Niinpä, lihani on heikko. Mutta varmaan monelle ihan tutun kuuloista.
Silti, vaikka parantamisen varaa löytyy paljonkin, haluan yrittää tehdä ruokaa myös kukkaroystävällisesti, ja siksi julkaisen usein myös täällä blogissa reseptejä edulliset -kategorian alla. Ennen Kärähtäneitä harkitsin jopa kokonaan edullisiin ruokiin keskittyvän blogin aloittamista. Olen kuitenkin päätynyt siihen, että voin silloin tällöin pitää blogissa penninvenytysteemoja ja muutoin kirjoittelen ruokajuttuja laajemmalla otteella.
Miten sinä säästät ruokamenoissasi, vai säästätkö ollenkaan? Kärähtäneiden aiempien vuosien kitupiikkiikokemuksia voit lukea ainakin täältä ja täältä. Tervetuloa seuraamaan myös pääsiäisen blogiteemaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti