torstai 12. maaliskuuta 2015

Janssonin kiusaus pitkällä kaavalla



Nyt ollaan sellaisen aiheen äärellä, etten ollut ihan varma uskallanko kajota siihen ollenkaan. Janssonin kiusaus on nimittäin anoppini bravuuri. Hänelle se on vaivattomasti syntyvää luottoruokaa, jonka hän saa poikkeuksetta maistumaan hyvältä. Minä taas en koskaan onnistu tekemään janssonin kiusauksesta vaivattomasti hyvää sitten millään. Siksi meillä tehdään janssonia aika harvoin, mutta silloin kun teen, teen sen sitten pidemmän kaavan kautta, jolloin onnistumista ei tarvitse jännittää.

Pidemmän kaavan mukaan tehtynä homman jujuna on kullankeltaiseksi ja ihanan makeaksi kuullotettava sipuli, josta on vaikea olla tykkäämättä. Ja nesteenä käytän kuohukermaa. Kolmas juttu on kiinteän perunalajikkeen käyttäminen, mutta se taitaa aika lailla päteä kaikkiin kiusauksiin. Aktiivista työtä tulee pilkkomisen myötä mukaan aika paljon, joten tuplasatsin tekeminen on harkitsemisen arvoista, kun työn kerran aloittaa. Mutta vaivannäkö ei sinänsä haittaa, kun ei niitä perunoita ja sipuleita tarvitse joka päivä pilkkoa yhtä paljon, ja lopputuloskin palkitsee. Siskot Kokkaa -blogista bongasin muuten vielä yhden jansson-vinkin, possunkylkisiivujen lisäämisen kiusauksen pintaan. En ole kokeillut, mutta rapeaksi paahtuneet viipaleet paistovuoan päällä kuulostavat todella, todella herkullisilta!

Tiesitkö muuten, että hyvän kiusauksen saa tehtyä myös hienoksi pilkotusta matjessillistä liemineen? Mausteet ovat hyvin samankaltaiset jansson-fileiden kanssa. Teknisesti kiusaus ei ehkä ole silloin janssonia, mutta makunsa puolesta pystyy ruokailijoita kyllä huijaamaan ja hyvä hävikintorjuntatapakin tuo on.


Janssonin kiusaus

750 g sipulia
voita ja öljyä paistamiseen
1,5 kg kiinteää perunaa
1 prk jansson-fileitä tai anjovisfileitä liemineen
3 dl kuohukermaa
(silputtua tilliä)

1. Kuori ja viipaloi sipulit. Paista sipuleita runsaassa voi-öljyseoksessa rauhallisella keskilämmöllä silloin tällöin sekoitellen, kunnes ne ovat menneet aika paljon kasaan, rakenne on pehmeä ja väri muuttunut kullankeltaiseksi. Mitä kauemmin jaksat paistaa, sen parempi - vähän kuten sipulikeittoa tehdessä. Ei haittaa, jos sipulit saavat paiston aikana ihan himpun väriä, mutta vältä varsinaisesti ruskistamasta niitä.

2. Sipulien paistuessa kuori ja suikaloi perunat. Minä tein suikaloinnin ihan veitsellä, mutta siistimmän lopputuloksen saa esim. monitoimikoneen sopivalla leikkuuterällä.

3. Voitele uunivuoka ja lado pohjalle kerros perunasuikaleita ja niiden päälle paistettua sipulia. Lado sitten päälle jansson-fileet (säästä liemi) ja päälle loput perunat ja sipulit (sekä halutessasi silputtua tilliä) niin, että vuoan päälle jää kerros perunaa. Kaada vuoan päälle kuohukerma ja liemi (voit myös sekoittaa ne keskenään ensin, mutta minusta suolaisuudesta tulee tasainen, vaikka ei sekoittaisikaan.

4. Paista 180-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia, nosta lämpö sitten 200 asteeseen ja paista vielä noin 20 minuuttia tai kunnes päällimmäiset perunat saavat hieman kaunista väriä. Tarjoile raikkaan salaatin ja/tai etikkakurkkujen ja punajuurten kera.

2 kommenttia:

  1. Mikä tekee matjessillistä ja jansson-fileistä suhteellisen saman makuisia saattaa johtua siitä, että kumpikin on tehty samasta kalalajista. Vain anjovisfileet ovat kilohailia, mutta janssonfileet on tehty halvemmasta kalasta eli sillistä.

    VastaaPoista
  2. Valaisevaa :) En ole nimittäin lukenut noista purkeista tuoteselosteita, vaikka joskus mietinkin, että minusta jansson-fileen nimellä myytävä tuote on tullut markkinoille vasta joskus takavuosina, aiemmin taidettiin janssonit tehdä ainakin meillä siitä anjoviksesta. Nykyään otan jompaakumpaa, riippuen siitä, mihin käsi ensin osuu. Maustohan noissa on myös hyvin samankaltainen matjessillin kanssa, mutta matjessilli ei aina ole ihan yhtä tymäkästi suolattu.

    VastaaPoista