keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Ylikypsä, luullinen naudanrinta

Naudanrinnan sivuprofiili
Kaikenlaiset, suussasulavilta vaikuttavat Texas BBQ brisket -reseptit ovat vilisseet netissä taajaan viime vuosina, mutta minun on kestänyt ryhtyä tuumasta toimeen. Taannoin ostin palan luullista naudanrintaa ajatuksena kypsentää se hitaasti grillissä ja/tai savustimessa. Luullinen naudanrinta ei teknisesti ottaen ole sama asia kuin brisket, joka ymmärtääkseni tarkoittaa naudanrinnan palaa, joka on leikattu luun yläpuolelta ja jossa yleensä kai tulisi olla mukava rasvakerros päällä (köh, minähän alkujaan luulin, että brisket viittaa ruokalajiin, mutta se viittaakin siis siihen lihanpalaan). Joka tapauksessa, ajattelin, että kokeillaan luullista rintapalaa, kun sellaista sattui tulemaan vastaan.

Kävi kuitenkin niin, että lihani päätyi pakastimeen; grillaus ei kehnoilla syyssäillä houkuttanutkaan ja pimeimpään vuodenaikaan se houkutti vielä vähemmän, vaikka löytyisi meiltä kai otsalamppukin. Lisäksi vauhtiaan kovasti lisännyt, vauvasta taaperoksi muuttunut mukula ei varsinaisesti rohkaissut ryhtymään hommaan ihan tuosta vaan, eikä sitä sopivaa hetkeä vaan tuntunut tulevan vastaan. Nyt minusta oli kuitenkin korkea aika kaivaa pala pakastimesta, joten päätin tehdä ylikypsää naudanrintaa vähän helpomman kautta uunissa - sitähän voisi tarvittaessa jatkojalostaa vaikkapa lisämaustamalla ja savustamalla jo kypsennettyä lihaa.

Nyt kysymys kuuluukin, että mitä ihmettä odottelin tuon lihan kanssa? Ainakin noin uunissa tehtynä se oli ihan älyttömän helppoa ja hyvää. Aamulla mausteet pintaan, illalla uuniin, hetki kovempaa lämpöä pinnalle (voisi toki myös ruskistaa pannulla mutta uunissa vielä helpompaa) ja sitten pienellä lämmöllä folion alla aamuun saakka. Aamulla kurkistetaan folion alle ja ruvetaan riipimään suussasulavaksi muuttunutta, käsiin hajoavaa lihaa. Tämän välttämättömän maistelun jälkeen voidaankin unohtaa kauniiden valokuvien ottaminen...



Ylikypsää naudanrintaa uunissa

n. 2 kg pala luullista naudanrintaa
n. 1 rkl suolaa
mustapippuria
2-3 sipulia
vettä

maustetahna:

1 rkl kuivattua valkosipulia rouhittuna
1 rkl sipulirouhetta
1 rkl kuivattua timjamia
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl cayennepippuria
2 tl korianterinsiemeniä jauhettuna
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
2-3 rkl öliiviöljyä

1. Sekoita kaikki maustetahnan aineet öljyä lukuunottamatta. Lisää lopuksi öljy vähän kerrallaan, kunnes koostumus on tahnamainen.

2. Mausta lihanpala kauttaaltaan suolalla ja mustapippurilla, ja hiero lopuksi päälle maustetahna. Anna marinoitua n. vuorokausi. Ota liha huoneenlämpöön tunti-pari ennen uuniin laittoa.

3. Kuori ja lohko sipulit uuninkestävään vuokaan. Laita myös liha vuokaan ja kaada pohjalle parin sentin kerros vettä. Lämmitä uuni 200-asteiseksi ja paista lihaa noin puoli tuntia, kunnes sen pinta saa hieman väriä. Ota liha pois uunista ja peitä foliolla. Laske uunin lämpötila n. 110-120 asteeseen ja laita foliolla peitetty liha muhimaan noin kymmeneksi tunniksi, tai vaikkapa yön yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti