Tykkäsitkö sinä lapsena veriletuista? No minä en todellakaan. Niitä ei meillä taidettu kotona edes valmistaa, ja koulussa ne menivät varmasti "kiitos niin vähän kuin mahdollista" -osastolle. Aikuisena olen oppinut tykkäämään muista verta sisältävistä ruuista kuten veripaltusta tai peribrittiläisestä black puddingista, joten halusin antaa veriletuillekin mahdollisuuden. Ja onhan se hyvä, että teuraaksi kasvatettavasta eläimestä käytetään kaikki syömäkelpoinen. Nykyisin edullisemmat ruhonosat ovat nose to tail -hengessä jo tosi suosittuja, mutta - ei niin kovin yllättäen - tietyt sisäelimet, pää ja veri eivät edelleenkään nostata kovin lämpimiä tunteita. Ja myönnän, ei niitä meilläkään ihan alvariinsa valmisteta, kunhan silloin tällöin tehdään projektiluontoisia kokeita.
Tämänkertaisen päähänpiston saatuani nappasin puolen litran veripullon ostoskärryyni marketin pakastealtaasta. Koska veri myydään normaalisti pakasteena, sen saatavuus on hyvä verrattuna niihin aiemmin mainitsemiini sisuskaluihin, sorkkiin tai päihin. Lettureseptin taas otin helpoimman kautta eli pullon kyljestä ja muokkasin sitä hieman omiin tarpeisiini. Taikinan sekoittelu jännitti kyllä hieman, olisiko se veri tosi ällöttävää? Ei se oikeastaan ollut, ainakaan jos ajatteli paksua marjamehua. Myönnän kuitenkin auliisti, ettei taikina erityisemmin houkutellut maistamaan, ainakaan sen jälkeen, kun sinne oli sekoitettu olutta, maitoa, jauhoja ja pari munaa. Positiivinen yllätys oli, ettei veressä ollut mitään voimakasta ominaishajua kuten esim. maksassa, taikinakin tuoksui lähinnä oluelle.
Paistoin letut rautapannussa, jossa niistä tuli ihan kunnon pitsireunaisia räiskäleitä. Blinipannu tai lettupannu sopisi tarkoitukseen toki myös. Eikä niistä tullut mitään kauhuelokuvien tavaraa, vaan ihan hyviä - mutta sanon vain ihan hyviä, koska jouduin toteamaan, ettei verilettu ehkä sellaisenaan ole ihan minun juttuni vaan ehkä jopa hiukan pliisu, enemmän tykkään vaikka siitä mausteisemmasta black puddingista. Ehkä pitäisikin koittaa tehdä sitä. Lapsi taas söi tuoreeltaan paistettuja lettuja erittäin hyvällä ruokahalulla, mutta mikrolämpimät eivät enää maistuneet myöhemmin ollenkaan.
Arkistoista löytyy myös aiempia, omia ja muiden koulu- tai traumaruokia, esimerkiksi silakkapihvejä ja kanaviillokkia. Ja niitä koeprojekteja taas on tarjolla ainakin possun päästä ja sorkista.
Veriletut (15 melko suurta lettua)
0,5 l naudan verta (sulatettuna)
0,33 l tlk olutta (minulla vaalea lager)
2 dl maitoa
3 dl ruisjauhoja TAI
1,5 dl ruisjauhoja ja 1,5 dl vehnä- tai ohrajauhoja
2 pientä sipulia
2 kananmunaa
n. 1 tl suolaa
n. 1 tl kuivattua rakuunaa
n. 1 tl kuivattua meiramia
voita ja/tai öljyä paistamiseen
1. Sekoita keskenään veri, olut, maito ja jauhot ja anna turvota noin tunnin ajan.
2. Kuori ja hienonna sipuli ja kuullota se rasvassa paistinpannulla. Sekoita taikinapohjaan paistettu sipuli, kananmunat ja mausteet. Paista taikinasta räiskäleitä tai pikkulettuja voissa tai öljyssä keskilämpöisellä pannulla (minä vaihtelin lämpötilaa kolmen ja neljän välillä hellalla, jonka asteikko on nollasta kuuteen). Tarjoa esim. perunamuussin ja puolukkahillon kera. Meillä oli myös tämäntapaista kaalisalaattia, joka sopi mielestäni kokonaisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti