Muistatteko shooter's sandwichin, jonka arvelin löytävän paikkansa myös tämän kesän piknikeväissä (onhan vappuna toki jo kesä)? Ennustukseni osui sikäli oikeaan, että tein leivästä version heti kauden ensimmäiselle piknikille. Alkuperäisen, lihaisamman vedoksen sijaan lähdin hakemaan voileipäkakuille tyypillisiä makuja; tuorejuustoa, majoneesia, kinkkua, maksamakkaraa, paprikaa, maustekurkkua ja juustoraastetta. Lopputuloksesta tulikin sitten enemmän eräänlainen sisäänrakennettu voileipäkakku kuin se alkuperäinen ampujanleipä.
Leipä toimi odotusten mukaan loistavasti piknikillä; miettikääpä, miten hyvältä voileipäkakku maistuu ulkoilmassa, mutta miten hankala se on kuljettaa ehjänä takapihaa kauemmas suuntautuvalle retkelle. Oman leipäkuoren sisällä matkustava malli sen sijaan on todella vaivaton, ja paperiin käärityn leivän voi jopa leikata avaamatta itse pakettia, paperista on kiva pitää syödessä kiinni niin sormetkaan eivät suttaannu.
Ainut miinus leivälle oli se, että omasta mielestäni huolellisesti rakennetut kerrokset eivät millään pysyneet kasassa valmiissa leivässä, vaan sekoittuivat keskenään, mikä teki - yhdessä kännykällä räpsäistyn kuvan kanssa -
leivästä vähän ruman näköisen. Tähän ratkaisuna toimisi varmasti osittain kovempien täytemateriaalien käyttäminen, niin kerrokset pysyisivät ryhdikkäinä. Lisäksi lämpimämmille kesäkeleille suosisin vielä sitä perinteistä ampujanleipää, koska tuorejuustot ja majoneesit eivät ehkä säily ihan parhaalla tavalla helteillä; kevätsäällä ja kylmälaukussa ne kuitenkin pysyivät ihan sopivan vilpoisina.
Miinusta leivän tekijälle oli puolestaan se, että järjestellessäni kotiin päin lähtiessä piknikkamoja takaisin pakettiin, järjestin hyvän leipäveitseni roskapussiin ja sille tiellehän se jäi...
Sisäänrakennettu "voileipäkakku" (n. 8 annosta)
(mitat ovat summittaisia, kannattaa soveltaa käyttämäsi leivän mukaan - minä käytin isoa, pyöreää maalaisleipää)
1 täytettäväksi sopiva leipä (pyöreä maalaisleipä, ruislimppu, vuokaleipä jne.)
1-1,5 dl liha- tai kasvislientä
300g pala kinkkua
muutama kevätsipulin varsi
1/2 pkt maksamakkaraa
200g tuorejuustoa (käytin valmiiksi maustettua paprika-chilijuustoa)
3 rkl kermaviiliä
1 pienehkö maustekurkku
1/2 paprika
1 dl juustoraastetta
3 rkl majoneesia
(suolaa)
mustapippuria
1. Valmistele täytteet. Kinkkutäytteeseen, pilko kinkku ja kevätsipuli pieniksi kuutioiksi ja sekoita se tuorejuuston ja kermaviilin kanssa. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla. Juustotäytteeseen, sekoita juustoraste ja majoneesi.
2. Leikkaa leivästä päälliosa, "kansi" pois ja koverra sisus tyhjäksi. Valele liemi lusikalla kostukkeeksi samalla leipää käännellen niin, että kostuke tarttuu siihen kauttaaltaan.
3. Valmistele loput täytteet; pilko paprika ja maustekurkku pieniksi kuutioiksi ja viipaloi maksamakkara.
4. Täytä leipä eri täytteillä kerroksittain. Minä laitoin pohjimmaiseksi kinkkutäytettä, sitten paprikaa, sitten juustotäytettä, maksamakkaraviipaleita ja maustekurkkua. Lopuksi lusikoin päälle vielä hieman kinkkutäytettä.
5. Sulje leipä aiemmin poisleikkaamallasi kannella, ja paina sitä hieman kasaan. Kääri voi- tai leivinpaperiin ja sido kiinni narulla. Anna vetäytyä jääkaapissa painon alla yön yli.
Hauska idea! Ja leipä näyttää oikein herkulliselta!
VastaaPoistaEikös olekin? Idea ei ole oma, mutta tämä oli näitä "miten on mahdollista etten ole koskaan tullut ajatelleeksi" -juttuja, kun siihen ekaa kertaa törmäsin :)
VastaaPoistaVoileipäkakkujen suurkuluttajana tätä on pakko myös testata!
VastaaPoistaOnko tämä sinusta helpompi kuin normi voileipäkakku? Rakastan voileipäkakkuja, mutta jotenkin niiden tekeminen tuntuu niin vaivalloiselta... Olisiko tämä helpompaa? Pitää kokeilla!
VastaaPoistaMinusta tämä oli sikäli helpompi, ettei rakentamisesta ja "kakun" kasassa pysymisestä tarvinnut juurikaan huolehtia, kun leipäkuori hoitaa asian itsestään. Ainut juju olisi käyttää ainakin osittain riittävän kovia kerrosmateriaaleja (vaikka paistettua pekonia), jotta kerrokset eivät sekoittuisi kuten minulla nyt kävi. Ja ihan yhtä näyttävä tämä ei ole tietenkään kuin ns. oikea voileipäkakku, mutta ihan hauskan näköinen kuitenkin, kun limpusta leikkaa lohkoja! :)
VastaaPoista