sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Keväisen sitruunaiset karitsankyljykset



Pitkään haudutetut pataruoat ovat ihania talvella, ja valmistuvat omia aikojaan kun itse huitelee muissa puuhissa. Kevättä kohden alkaa kuitenkin ainakin minun - ja mikäli raportit pitävät paikkansa, monen muunkin - tehdä mieli raikkaampia, tuoreita makuja. Salaattihammastakin kolottaa enenevissä määrin.

Näissä ajatuksissa teimme tänään vastahankitusta karitsasta parikyljyksiä pikaisesti sitruunalla maustettuna, kaverinaan raikasta vihreää salaattia sekä tsatsikia, joka sai lisämakua lipstikasta (sopi muuten ihan älyttömän hyvin - koska oltiin kotona, kehtasin myös nuolla viimeiset tsatsikit kulhon pohjalta). Vähävaivaisuudessaan nopea karitsa päihitti jopa ne kuuluisat pataruuat, ja kokonaisuus oli keväisen raikas. Ihanteellisesti kyljykset olisivat ehtineet marinoitua pidempäänkin, mutta ne ehtivät saada makua näinkin. Kyllä se kevät sieltä vielä tulee!

Sitruunaiset karitsankyljykset (kahdelle)

4 kpl karitsan parikyljyksiä
1/2 sitruunan mehu sekä raastettu kuori
rosmariinin oksa
1 valkosipulinkynsi
suolaa
pippuria
loraus oliiviöljyä (ja toinen mokoma paistamiseen)

1. Purista kulhoon valkosipulinkynsi, lisää sitruunan kuori ja mehu sekä valkosipulinkynsi puristettuna.  Nypi vielä rosmariininoksasta lehdet, silppua ne ja lisää seokseen. Viimeistele lorauksella oliiviöljyä ja sekoita,

2. Pyyhkäise talouspaperilla mahdolliset luunmurut kyljysten pinnasta ja mausta ne suolalla ja pippurilla, ja nosta sitten marinadiin; kääntele niin, että marinadi tarttuu kauttaaltaan kyljyksiin. Anna marinoitua niin kauan, kuin jaksat (eli 10 minuutista vuorokauteen) ja paista sitten kuumassa pannussa muutama minuutti molemmin puolin niin, että kyljykset saavat kauniin paistopinnan.

2 kommenttia:

  1. Oijoi, näyttääpä herkulliselta! Tämä pitää laittaa kokkauslistalle!

    VastaaPoista
  2. Kannattaa! Kovin nopeaa ja helppoakin vielä :)

    VastaaPoista