Täällä ollaan hiljaisen blogiviikon (eli kiireisen blogin ulkopuolisen viikon) jäljiltä. Eilen oli kuitenkin huippupäivä ruokahuollon kannalta, sillä kävimme Eurajoella hakemassa ison laatikollisen karitsanlihaa Mäkitalon tilalta. Vaikka ajomatka oli sen verran pitkä, että isäntä ehti matkan varrella virnuilla yhtä sun toista lähiruuan määritelmästä, oli mukava käydä ensimmäisellä lihanostokerralla ihan paikan päällä tutustumassa. Yritin tilan emännälle kovasti miettiä, mistä alun perin kuulin heistä, mutta valitettavasti ihan alkuperäinen lähde on tainnut kadota muististani, eikä Googlekaan asiaan osannut auttaa (mielestäni nappasin tiedon jostain toisesta blogista, kuka tunnustaa?).
Karitsasettiin kuului mm. viulu, kaksi neljän parikyljyksen pakettia, kylkeä ja lapaa (varmaan unohdinkin vielä jotain). Paketin lisäksi ostimme pari kiloa jauhelihaa sekä pari karetta.
Tältä näytti ruokapöytämme eilen illalla. Nyt on taas mukavasti lihaa pakkasessa kokattavaksi, ja pääsiäislammaskin plakkarissa. Bää!
Hieno päkättisetti. On kyllä mukavaa, että nykyisin saa lihaa tiloilta ja joiltakin jopa minipakastimen omistajille pienempiä settejä kuin puolikas sonni tai kokonainen lammas.
VastaaPoistaLuimupupu: Juurikin näin. Tosin olen nyt itse tykästynyt lihan ostamiseen tiloilta siinä määrin, että meille muutti viime syksynä arkkupakastin :)
VastaaPoista