perjantai 1. helmikuuta 2013

Fasaanin koipia uunissa haudutettuna


Vähän tuntuu tekopyhältä puhua eilen taloudellisuudesta ja tänään fasaanin kokkaamisesta, mutta olkoon tekosyyni se, että niitä on nyt pakastimessa jonkun verran, sekä seisojalle noutoharjoituksiin että meille ihmisille syötäväksi. Tein muutama viikko takaperin parin siivekkään rintalihat pekoniin kietaistuna, ja nyt olivat vuorossa fasaanin koivet. Kokkausmielessä fasaanin sanotaan olevan kaksi lintua samassa paketissa, rintalihat pitäisi kypsyttää kovin nopeasti ja varoa ylikypsymistä, kun taas koivet vaativat rauhallisemman tahdin, siksi olin ne aiemmin pakastanut omaan pussiinsa odottamaan sopivaa käyttöhetkeä.

Mitään monimutkaista en halunnut tehdä, ajatus oli ottaa vain pintaan vähän väriä pannussa ja laittaa koivet nestetilkan ja parin yksinkertaisen mausteen kanssa uuniin. Ihan viime hetkellä käteen osui kuitenkin unohtunut paketti tuorejuustoa, enkä voinut vastustaa kiusausta tehdä siitä soosia linnulle. Lisäkkeeksi tein yksinkertaisen pastan kirsikkatomaateilla, rucolalla ja joulupukin tuomalla tryffeli-herkkusienitahnalla. 

Hyvältä maistuivat fasaanin koivet myös tuorejuuston kanssa, mutta kovin kaunista ei hieman kökkäreiseksi mennyt juusto ollut. Silti, vaikka maku oli hyvä, pääsi liha yrityksistäni huolimatta kuivahtamaan, eli ehkä koittaisin ensi kerralla laittaa kuitenkin vielä pekonia ympärille (se ei koskaan ole väärin :).

Fasaanin koivet tuorejuustolla

6 fasaanin koipea
1 pkt (200g) maustamatonta tuorejuustoa
voita ja/tai oliiviöljyä paistamiseen
muutama rosmariinin oksa
n. 10 valkosipulinkynttä kuorineen
suolaa
pippuria
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl hunajaa

1. Sulata pannussa nokare voita, lisää rosmariininoksa ja ruskista koipipaloja pannussa hetki molemmin puolin. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita balsamiviinietikka ja hunaja pienessä astiassa ja sivele seosta koipien päälle. Nosta uunivuokaan.

2. Nosta valkosipulinkynnet ja loput rosmariininoksat hetkeksi samalle pannulle saamaan hieman väriä, ja siirrä nekin sitten uunivuokaan. Kaada pannuun vielä tilkka vettä, ja anna paistomakujen irrota veden joukkoon. Lisää vielä tuorejuusto, sekoita kastikemaiseksi ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Kaada kastike koipien päälle uunivuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti