sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Sormiruokaa: valkosipuliset ravut


Koska käymme yleensä vain kerran viikossa kaupassa, painottuu kalaruokien syöminen viikonloppuun, koska tuoretta kalaa ei oikein perjantaina osta seuraavalle keskiviikolle. Silloin tällöin pakastealtaasta tarttuu kuitenkin jotain merellistä mukaan, tällä kertaa paketti tiikerirapuja (joiden pakkausmerkinnästä olen hieman epäilevä, koska en nähnyt elukoissa mitään eroa tavalliseen jättikatkarapuun).  Ravuista syntyi nopea - jos marinointiaikaa ei lasketa mukaan - iltapala loppuviikkoon. Ja oikeastaan vähän vahingossa, tarkoitukseni oli tehdä ravuista nuudelisalaatti, mutta lopulta söimme ravut ja kasvisipitoiset nuudelit erikseen. Hyvää oli näinkin, tosin parempaa olisi ollut, jos rapuja olisi ollut ämpärillinen ihan sellaisenaan naposteltaviksi ;)

Vähemmällä näpertelemisellä pääsisi, jos olisi kuorinut ravut ja poistanut suolet jo ennen marinointia, mutta mukavaa puuhaa oli näpertelykin. Sitäpaitsi kuoripalat tuli melkein imeskeltyä erikseen, niin hyvän maun ne paistossa saivat!

Valkosipuliset ravut

1 pkt (150g) kypsentämättömiä pakastetiikerirapuja kuorineen
4 valkosipulinkynttä puristettuna
voita ja/tai öljyä paistamiseen
silputtua korianteria

marinadi

sormenpään kokoinen pala inkivääriä raastettuna
soijaa
1 chilipalko hienonnettuna


1. Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään kulhossa, ja lisää mukaan jäiset ravut. Kääntele muutaman kerran niin, että ravut saavat kauttaaltaan marinadia ja jätä jaakaappiin sulamaan ja marinoitumaan muutamaksi tunniksi.

2. Lämmitä tilkka öljyä ja/tai voita pannussa. Lisää ravut, paista hetki kunnes ravut muuttuvat harmaista punaisiksi ja käännä. Lisää puristettu valkosipuli ja tarvittaessa hieman rasvaa, ja paista vielä noin minuutin ajan, kunnes myös toinen puoli ravusta on muuttunut punaiseksi. Kippaa ravut ja valkosipuli tarjoiluastiaan ja laita tarjolle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti