sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Pikaruokahaasteeseen: nuudelisalaatti maapähkinävoikastikkeella



Nopeiden mutta hyvien arkiruokien perään itkemme monet verrattain usein; meidänkin keittiössä kaivataan jatkuvasti vaihtelua broilerisuikale-wokkivihanneslinjaan tai luottoarkiruokaani vihreään curryyn. Jotain nopeaa on kuitenkin saatava lautaselle, koska vatsan kurniessa pinna on lyhimmillään ja motivaatio pidemmän kaavan kokkailuun häviksissä.

Maijan Makia innostui järjestämään marraskuun ruokahaasteen aiheen tiimoilta: nyt kokataan pikaruokaa arki-iltojen tarpeisiin. Teema menee mainiosti yhteen myös Liemessä -blogin Jennin järjestämän blogi reality -haasteen kanssa, jossa bloggaajat kertovat yhdestä tavallisesta päivästään tiskivuorineen ja pussikeittoineen. Eläköön tylsän tavallinen elämä!

Yksi ongelma haasteessa kuitenkin oli; olin puolivahingossa saanut aikaiseksi ihan täydellisen  pikaruuan, maapähkinävoilla höystetyt nuudelit. Ja sitä ennen tehnyt jo pariinkin otteeseen samantapaiset nuudelit kanalla. Sehän ei sinänsä ole ongelma, mutta ehdin julkaista reseptin jo ennen haasteaikaa, eli en voinut samaa reseptiä käyttää haasteessa. Ja koska mun päähäni ei mahdu kovin montaa hyvää ideaa kerrallaan, en millään saanut keksittyä mitään muuta, vaan ajatus pyöri kehää nuudeleiden ja maapähkinävoin ympärillä. Siispä luovutin, ja päädyin tuunaamaan peanut butter -nuudeleita vielä vähän pidemmälle rouskuvaksi salaatiksi.

Salaatin voi syödä lämpimänä versiona, kuten itse tein, tai pistää jääkaappiin tai pakata eväslaatikkoon kylmänä syötäväksi lounaaksi. Edelliseen versioon nähden yksinkertaistin vielä valmistusta niin, että yksi kattila ja salaattikulho riittävät, eli tiskiäkään ei tule hirveästi. Vegaanisen version saa tehtyä helposti vaihtamalla nuudelilaatua vaikka riisinuudeliksi. Setti valmistui noin kymmenessä minuutissa, ja siitä tuli niin hyvää, että osallistun sillä marraskuun ruokahaasteeseen :)

Nuudelisalaatti maapähkinävoikastikkeella (yhdelle)

1 pkt (tai isosta paketista yksi annos) instant-munanuudelia

pätkä kurkkua
muutama kevätsipuli (minulla ei ollut, joten käytin purjoa)
muutama retiisi
(muita vihanneksia maun mukaan, esim. sokeriherneen palot sopivat hienosti)
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
1 valkosipulinkynsi
1 limetin mehu
pieni loraus pähkinä- tai muuta mietoa öljyä
tuoretta mietoa chiliä ohuina viipaleina tai ripaus kuivattuja chilihiutaleita
tuoretta korianteria silputtuna

kastike

reilu 1 rkl maapähkinävoita
1-2 rkl soijaa
1 rkl siirappia
tilkka vettä

1. Laita vesi kattilaan kiehumaan nuudeleille. Pesaise ja suikaloi purjo, retiisit, kurkku, inkivääri ja muut vihannekset. Viipaloi chili ja silppua korianteri. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynsi. Sekoita aineet korianteria lukuunottamatta salaattikulhossa ja tirauta päälle limetin mehu sekä hieman pähkinäöljyä. Muut miedonmakuiset öljyt sopivat myös.

2. Kun vesi kiehuu, lisää nuudelit, ota kattila pois levyltä ja anna hautua pari minuuttia. Valuta ja sekoita nuudelit vihannesten joukkoon. Lisää chiliviipaleet tai -rouhe. Sekoita joukkoon reilusti silputtua korianteria.

3. Tee kastike nuudelikattilassa hetki sitten käytössä olleella levyllä. Kaada kattilaan ensin tilkka vettä, ja sekoita sitten mukaan muut ainekset notkeaksi kastikkeeksi (pähkinävoi on töpäkkää, mutta kuumahkossa kattilassa se sulaa muiden aineiden kanssa juoksevaksi kastikkeeksi). Kaada salaattikulhoon mudien ainesten päälle ja kääntele niin, että pähkinävoikastiketta tarttuu kauttaaltaan sekä nuudeleihin että kasviksiin.

2 kommenttia:

  1. heippa, voitit marraskuun ruokahaasteen, onnea ! :)

    VastaaPoista
  2. Kommentoin jo omaan blogiisi, mutta tänne vielä kertaalleen: nöyrin kiitokseni, oli huippumukava haaste osallistuakin! Laitan uutta haastetta kiertoon sitten pikapuoliin :)

    VastaaPoista