lauantai 10. marraskuuta 2012
Lohipastrami isänpäivän alkupalaksi
Vanhempani viettävät isänpäivän reissaten, ja meilläkin kotona on viikonloppuna vain minä ja seisoja. Kokkaan siis isänpäiväaterian yhdelle, todennäköisesti läheiseltä bensa-asemalta saatavista raaka-aineista. Eilen tein kuitenkin tätä ihanaa lohipastramia, joka sopisi ihan loistavasti isänpäiväpöytään, tai oikeastaan mihin tahansa juhlapöytään. Tällä kertaa sain kuitenkin syödä kaiken ihan itse :)
Ruokatiedoissani on tunnetusti vakavia puutteita, mutta minulle lohipastrami on ollut vähän niin kuin kanan sisäfile, termi, joka ei tarkoita juuri mitään järkevää. Koitin vielä googlata, josko lohi- ja lihapastramilla olisi jotain yhteistä, mutta muuta en keksinyt kuin pinnalle tulevan mausteseoksen, joka ei sekään ollut mitenkään samanlainen eri ohjeiden välillä, olivat ne sitten lihaa tai kalaa.
Silti, lohipastrami on minusta ihan hurjan hyvää. Maistoin sitä ensimmäistä kertaa ystävien häissä viitisen vuotta sitten, ja minut saatettiinkin niissä juhlissa nähdä useampaan otteeseen buffetpöytää vaanimassa. Jostain syystä lohipastrami on kuitenkin jäänyt kotona tekemättä, kunnes eilen sain käsiini ihanan, tuoreen lohipalan.
Pastrami oli suussasulavaa ja osoittautui helpoksi tehdäkin. Oikeastaan ainut tärkeä juttu oli, että lohi on oikeasti tuoretta, eli kannattaa äänestää jaloillaan tai tehdä jotain muuta, jos kaupasta ei sellaista löydy. Reseptissä taisin mennä lähimmäksi tämän ohjeen metodia, joskin soveltelin aika paljonkin matkan varrella. Toisin sanoen unohdin katsoa koko reseptiä ja totesin jälkikäteen, että eihän se ihan näin mennytkään.
Jälkikäteen mietin, että seesaminsiemenilläkin voisi lohipötköt kuorruttaa. Kaveriksi tein tahnaa avokadosta ja limetistä, sekä wasabivoilla höystettyä hernesosetta. Jälkimmäinen oli ihan tolkuttoman hyvää, lupaan tehdä pian uudestaan ja laittaa reseptin tännekin. Lohta ostin yhteensä 600g palan, mutta käytin vain paksun selkäpuolen ja graavasin loput.
Lihapastrami on muuten reilusti monimutkaisempaa, tuli hirmuinen hinku kyllä kokeilla sitäkin joskus!
Lohipastrami (alkuruuaksi neljälle-kuudelle)
300g lohifileen selkäpuolta
suolaa
1 tl mustapippuria rouhittuna
1 tl valkopippuria rouhittuna
1 tl viherpippuria rouhittuna
1 tl roseepippuria rouhittuna
ripaus juustokuminaa
(ripaus kuminaa)
1. Poista lohifileestä nahka, rasva ja harmaa liha. Leikkaa lohen selkäpuoli pitkittäin (kokonaiseen fileeseen nähden) noin parin-kolmen sentin paksuisiksi tasaisiksi viipaleiksi. Minulle materiaali riitti neljään pötkylään. Ripottele pinnalle tasaisesti suolaa.
2. Sekoita pippurit, juustokumina ja kumina, ja pyöräytä lohipötkylät mausteseoksessa esim. leivinpaperin päällä. Kääräise suikaleet tiukasti kelmuun - se tekee muodosta vähän pyöreämmän, mutta tässä kohtaa voi suikaleita myös varovasti painella vähän pyöreämmiksi - ja laita jääkaappiin maustumaan pariksi tunniksi.
2. Paahda maustuneet pötkylät nopeasti kuivassa pannussa kaikilta sivuiltaan. Kalan ei ole tarkoitus kypsyä kuin n. millin verran pinnalta, eli pannua todella vain näytetään kalalle. Anna jäähtyä hetken, kääräise uudestaan tiukasti kelmuun ja anna maustua jääkaapissa vielä viitisen tuntia tai vaikka yön yli. Leikkaa valmiit pötkylät noin sentin paksuisiksi viipaleiksi terävällä veitsellä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Juurikin tällaista reseptiä etsin!
VastaaPoistaKiva juttu! Mä ehdin jo syödä kaikki omat lohipastramini... :)
VastaaPoista