Tiedättehän, miten on bloggaajia, joilla on hienoja twistejä tuttuihin ruokiin, älykästä reseptiikkaa ja kauniita ja onnistuneita luomuksia? Ja sitten niitä, jotka vuotavat blogeihinsa about kaiken minkä tekevät, meni syteen tai saveen? Vaikka koitan olla julkaisematta vihreän curryn reseptiä sitä kolmea kertaa viikossa, mitä sitä välillä teen, kuulun varmaan tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Mutta toisaalta, tykkään itse lukea tarinoita myös keittiöistä, joissa tehdään ihan tavallista ruokaa ja joissa kaikki ei mene aina ihan suunnitelman mukaan. Ihanan rohkaisevaa tietää, etten ole ainut, joka ei aina oikein jaksa vaivautua, enkä ainut, joka säätää :)
Tämä sienikeitto on ihan hyvä esimerkki siitä, miten tässä keittiössä ei homma välttämättä mene putkeen. Olin jo pitkään hingunnut testaamaan lapsena lahjaksi saamani Metsän antimia -keittokirjan sienikeittoa, joka on jemmattu taikinakuoren alle. Keitto on nimetty söötisti hienoksi keitoksi. Elokuun sienihaasteesta innostuneena päätin vihdoin testata keiton tekoa, mutta mitään hienoa en saanut kyllä aikaan: taikinakuori oli ruma ja möykkyinen, osittain hieman palanut, ja osittain keittoon sukeltanut. Keitto kuoren alla oli ihan syötävää, mutta kuka jättää laittamatta sipulia sienikeittoon? No se, joka unohtaa ostaa niitä...
Mutta mikähän meni pieleen? Pieni pohdinta tuotti seuraavat älynväläykset:
1) Jos olemassa on resepti, siihen on varmaan joku syy. Niin kuin vaikka se, että sitä voisi seurata.
2) Jos käsketään käyttämään voitaikinaa, niin ehkä ei kannata koittaa, toimiiko rahka-voitaikina.
3) Jos ohjeessa sanotaan, että jäähdytä keitto, niin jäähdytä se.
4) Älä syö puolta taikinasta ennen kuin olet tehnyt kannet keittokulhoille. Taikina voi loppua kesken. Siinähän sitten kaulitset liian ohueksi niin, että kansi ui keitossa.
5) Osta ne sipulit sieltä kaupasta...
6) Siirrä edellinen kohta listan alkuun.
Mutta sanottakoon vielä, ettei soppa niin pahaa ollut, mutta rumaa kylläkin. Minä kiukuttelin sopalleni, mutta isäntä kohteliaasti söi useamman kulhollisen. Idea on sinänsä hauska, joten sen vuoksi tarina keitosta pääsköön päivänvaloon. Resepti on edellisessä kappaleessa mainitun keittokirjan alkuperäisversio, ehkä ensi kerralla saan paremman tuloksen sitä seuraamalla ;)
Hieno keitto
1/2 l mieleisiä ruokasieniä
2-3 sipulia
valkosipulin kynsi
7 dl lihalientä
2-3 dl valkoviiniä
1/2 tl basilikaa
1/2 tl timjamia
suolaa
mustapippuria
1-2 rkl konjakkia
400g valmista voitaikinaa
1 rkl vehnäjauhoja
1 muna
voita tai öljyä paistamiseen
1. Hienonna sienet ja sipulit. Paista sieni-sipulisilppua hetki paksupohjaisessa kattilassa, kunnes sienet kiehahtavat hieman kokoon ja neste on haihtunut.
2. Ripota pintaan vehnäjauhot ja sekoita, kunnes jauhot ovat hävinneet näkyvistä. Lisää lihaliemi ja mausteet, ja keitä rauhallisella lämmöllä noin 10 minuuttia. Lisää valkoviini ja konjakkitilkka. Jäähdytä keitto.
3. Jaa keitto kuuteen pieneen uuninkestävään kulhoon. Kaaviloi taikina levyksi ja leikkaa levystä kulhoille kannet, niin isot, että taikinaa riittää pari senttiä reunojen yli. Liimaa reunat kylmällä vedellä kulhoihin, ja paina tiukkaan kiinni.
4. Vatkaa muna ja voitele sillä taikinakannet. Pistele kannet haarukalla. Paista 220-asteisessa uunissa n. 10-15 minuuttia, kunnes kannet ovat kauniin ruskeat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti