keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Kymmenen minuutin jälkkäri


...Jos sitäkään. Siskoni perhe toi tuliaisiksi pienen munajuustokiekon (ruska-juustoa), jota säästelin jääkaapissa pari viikkoa odottamassa sopivaa käyttöä. Olen joskus syönyt leipäjuustoa kanelikermassa paistettuna, joten halusin testata sitä myös munajuustoon. Tämä jälkkäri on varmasti kiireisen emännän toiseksi nopein vaihtoehto jäätelöpaketin avaamisen jälkeen, ja vaiva-palkintosuhde vielä paljon parempi (ooh, ihan itse tehtyä jälkkäriä ;) Valehtelematta, paistettu juusto valmistui alusta loppuun alle kymmenessä minuutissa. Ja oli myös ihan sairaan hyvää. Ja mainitsinko, että juuston paistamisessa ei oikeastaan voi mitenkään edes epäonnistua? :)

Paistettu munajuusto (kahdelle)

n. 150g munajuustoa
1,5 dl kuohukermaa
pari hyppysellistä jauhettua kanelia
1-2 tl sokeria
ripaus suolaa
hilloa tai survottuja marjoja tarjoiluun
voita paistamiseen

1. Laita pannu kuumenemaan. Viipaloi munajuusto sopiviksi suupaloiksi (minä tein n. sentin paksuisia viipaleita) ja paista viipaleita kuumassa pannussa molemmin puolin, kunnes viipaleet hieman ruskistuvat.

2. Lisää kerma, sokeri, suola ja kaneli ja anna kiehua hieman kasaan. Tarjoile hillon tai survottujen marjojen kera.

2 kommenttia:

  1. Hyvä idea, meilläkin jää joskus munajuusto jääkaappiin kierimään eikä sille sitten tahdo löytyä sopivaa käyttöä. Leipäjuuston syöminen uunissa lämmitettynä onkin tuttu juttu pohjoisen ihmiselle:)

    VastaaPoista
  2. Leipäjuusto toimisi tässäkin reseptissä hyvin munajuuston tilalla, se on hyvää laitettuna melkein miten vaan :)

    VastaaPoista