sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Vinkkejä stressittömiin kodin juhliin


Kevät ja kesä ovat kodin juhlien sesonkia. On pääsiäistä, vappua ja muita juhlapyhiä, äitienpäivää, sekä usein lakkiaisia, valmistujaisia, rippijuhlia ja kokoontumisia ihan muutenkin vaan. Usein kuitenkin homma on vähän ylösalaisin vielä viime tipassa jollei h-hetkelläkin, emäntä hikikarpalot otsalla (ja jos emäntä olen minä, niin usein vielä verkkarit jalassa ja hiukset kampaamatta) ja verenpaine koholla. En ole kovin harjaantunut juhlien järjestäjä, mutta viime vuosina meillä on kuitenkin vietetty perhejuhlia aiempaa enemmän, ja muutenkin kokoonnuttu vähän useammin porukalla pienen ruokapöytämme ääreen.

Alle olen koonnut muutamia, vasta lyhyehkön matkan varrella kertyneitä ajatuksia syömäpuolen suunnitteluun ja toteutukseen liittyen. Eihän se ruoka tietenkään ole juhlien (ainut) pointti, mutta itse keskityn niin paljon tarjoiluihin, että ne näyttelevät aika merkittävää osaa järjestelyissä. siksi niitä on mukava myös pohtia. Muut järjestelyvinkit ja etikettiasiat jätän suosiolla muille, ainakin Marttojen sivuilta löytyy kelpo lista. Minun listani pätee parhaiten pienehköihin kodin tilaisuuksiin, joihin tulee korkeintaan se parisenkymmentä henkeä.
  • Vältä tarjoilujen sekamelskaa! Minusta tämä on juhlastressin välttämiseksi kenties se oleellisin juttu ymmärtää. Mieluummin joko tai kuin sekä että. Yritä saada tarjoiluista yhteensopiva kokonaisuus ennemmin kuin ruotsinlaivan seisova pöytä - onhan siinäkin ehdottomasti oma viehätyksensä, mutta sekava runsaus on ehkä enemmän aiheuttamaan vieraissa hämmennystä kuin ihastusta. Tarkoitan, että tarjolla ei tarvitse olla lämmintä ruokaa JA suolaisia piirakoita JA voileipäkakkua JA salaattibuffaa (toki esim. suolaisia piirakoita tarjottaessa vihreä salaatti lisukkeena on täysin toimiva juttu). Kapasiteettiongelmiakin tulee vähemmän, kun mopo pysyy hanskassa. On ehkä kulunut sanonta, että yksinkertainen on kaunista, mutta totta se kuitenkin on. 
  • Ruokaa vai pientä syötävää? Vaikka pikkunaposteltava saattaa tuntua helpommalta ajatuksena, voi ns. oikea ruoka olla usein lopulta kuitenkin näppärämpi (ja monesti edullisempi) toteuttaa eikä lajejakaan tarvita kovin montaa. Varsinkin kauempaa saapuvat vieraat arvostanevat, jos saavat vatsansa täyteen eikä päivän ruokailu matkojen jälkeen jää pullan ja voileipäkakun varaan. Lohikeiton tai karjalanpaistin kaltaiset klassikot ovat edelleen ihan toimivaa juhlaruokaa, kesälämpimillä taas voi toimia etukäteen valmistuva kalapöytä tai kylmänä tarjoiltava paahtopaisti. 
  • Tee sitä, mihin kapasiteettisi riittää. Jos normaalisti kokkaa korkeintaan neljälle hengelle, voivat jo kymmenen hengen tarjoilut vaatia vähän erilaista varustusta. Löytyykö taloudesta tarpeeksi suuria ruuanvalmistusastioita? Entä riittävätkö hellan levyt ja uuni? Esimerkiksi useampaa uuniruokaa voi olla hankala tehdä samaan aikaan. Varustelukapasiteetin puolesta käännyn salaattien puoleen, niihin kun ei tarvita juuri muuta kuin leikkuulautoja, veitsiä ja kulhoja. Jos taas kortilla on aika, ovat etukäteen valmistettavat ja/tai pakastettavat ruuat näppäriä. Varmista kuitenkin, miten tarjottavat kestävät pakastusta, esim. tavallinen leipä pakastuu yleensä hyvin mutta monet makeat leipomukset lässähtävät ja imaisevat itseensä "pakastepussin maun".
  • Selvitä huomioitavat ruokavaliot etukäteen ja suunnittele sen mukaan. Pienissä perhejuhlissa nämä ovat usein tiedossakin, joten on helppo miettiä, miten tarjoilut saisi optimoitua koko porukalle. Riippuen rajoitteista, joskus voi olla helpointa tehdä kaikille sopivaa, yhteistä apetta, joskus taas varata erityisruokavalioille omat herkkunsa. Kaikkien tarjottavien ei tarvitse sopia kaikille, mutta jokaiselle tulisi olla riittävästi sopivaa suolaista ja makeaa. Minun patenttiratkaisuni tähän on usein salaattipöytä, jossa on muutama erilainen, kaikille sopiva salaattipohja sekä liha-, kala-, ja kasviskomponentteja valittavana erillisissä astioissa. 
  • Tee muistilista tai useampikin. Kun olet päättänyt, mitä tarjoat, kirjoita ylös, mitä tarvitsee ostaa ja kuinka paljon etukäteen (älä unohda servettejä), samoin laita kalenteriin, mitä valmisteluja aiot milloinkin tehdä. Ainakaan teoriassa mikään ei estä tekemästä esim. koristeluita jo hyvissä ajoin. Jos siis olet riittävän järjestelmällinen - minä harvemmin olen, siksi meillä ei juuri koristella. 
  • Pyydä apua ja lainaa. Minä olen keskimäärin huono pyytämään apulaisia keittiööni, mutta yleensä muistan sentään viime tingassa tarkistaa, onko kahvilusikoita riittävästi. Yleensä ei ole, jolloin soitan joko äidilleni tai siskolleni ja pyydän lisävarusteita lainaksi. 
Stressitöntä juhlasesonkia kaikille!

6 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä! Meillä on juhlat tulossa, mutten ole vielä tehnyt paljon mitään suunnitelmia, paitsi varannut vapaata juhlien järjestämiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vapaan varaaminen on hyvä alku, sen kun itsekin tajuaisi. Vaikka nyt kun olen ollut kotona lapsen kanssa, varaaminen tarkoittaa lähinnä sitä, että pyydän (käsken) isäntää pitämään lapsen ja koirat pois jaloista :D

      Poista
  2. Oikein oivia vinkkejä! Juhlat tulossa mitä todennäköisimmin, täytyypä pitää mielessä tuo joko tai eikä sekä että!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kirjoittaessa tuntui, että vinkit ovat aika yleisluontoisia, mutta toisaalta taas, itseltäni nuo asiat tuppaavat helposti unohtumaan, joten en varmastikaan ole ainut :)

      Poista
  3. Loistavat vinkit! Jos aloitan valmistelut kaksi päivää aikaisemmin teen päivitettyjä listoja jokaiselle päivälle niin ajatukset pysyvät kasassa. Ja - less is more on yleensä hyvä ohjenuora;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! Listojen päivittäminen onkin muuten hyvä. Yhdeksi vinkiksi olisi vielä voinut lisätä, että "pidä kynä ja paperi - tai excel, tai mitä itse kukin suosiikaan - käden ulottuvilla" :)

      Poista