The Cock - mekin käytiin

Nimekkäiden ravintoloitsijoiden ruokapaikkojen avajaiset herättävät lähes aina jonkin verran huomiota, mutta harvan ravintolan olen nähnyt keräävän yhtä paljon kiinnostusta, kuin Richard McCormickin ja Ville Relanderin uutukaisen. The Cock on konseptiltaan rento ruokapaikka ja baari, jossa tarjoillaan aamiaista, lounasta, pikkusyötäviä, a la cartea ja drinkkejä. Ravintola itse kuvailee olevansa "an eatery, rotisserie and bar". Hintataso on perustajiensa filosofian mukaisesti kohtuullinen, ihastusta ovat herättäneet erityisesti kahden euron kappalehintaan myytävät osterit, joita en ole itse testannut, mutta joita on kehuttu oikeaoppisen tuoreiksi ja raikkaiksi.

Oma ravintolakäyntini osui arki-illan kaveritreffeille Mama Gastron kanssa. Alun perin oli tarkoitus mennä ihan vain keskittymään syömiseen ja seurusteluun, mutta kun kolmas seuralaisemme oli estynyt pääsemästä paikalle, tuli otettua muutama pikaräpsäisykin "ihan vain varoiksi, jos nyt kuitenkin sanoisi paikasta muutaman sanasen. Edes facebookissa". Koska en ole hyvä sanomaan vain muutamaa sanasta, niin aiheesta syntyi lopulta ihan kokonainen blogiteksti.

Kellarikrouvin vanhoihin tiloihin Kasarmitorin kulmaan avatun ravintolan ensivaikutelma oli viihtyisä, valoisassa yläkerrassa jopa klassisen kahvilamainen. Koska olimme tehneet pöytävarauksen, luulin ennakkotietojen perusteella, että meidät sijoitettaisiin alakertaan, mutta pöytämme olikin yläkerrassa, mikä sopikin mainiosti aurinkoisena alkuiltana hämyisempien kellaritunnelmien sijaan. Myös monen muun varaukset osuivat yläkerran pöytiin sen perusteella, mitä sivukorvalla kuuntelin. Ravintolaan voi ymmärtääkseni tulla myös ilman varausta ja odotella (nimenomaan yläkerran) pöydän vapautumista baarin ääressä. Yläkerta olikin käytännössä täynnä koko visiittimme ajan, kellarissa näytti olevan ainakin alkuillasta väljempää. Vaikka ravintolan konsepti on monipuolinen, ruokalista ei (onneksi) ole erityisen pitkä, hetken sitä tutkailtuamme ja tarjoilijan avulla vielä systeemiä selviteltyämme päädyimme molemmat valitsemaan paljon ylistetyt kanan- tai kukonsiivet sekä kylkeen caesar-salaatin puoliksi.

Pikaotos siivistä, jossain tuolla alla piileksii hyvä, majoneesipohjainen kastikekin.

Ruuat saapuivat ripeästi ja otimme mieluusti vastaan myös ehdotetut lisälautaset helpottamaan salaatin syömistä, se kun ei olisi millään sopinut samaan kippoon siipien kanssa. Siivet oli jätettu kokonaisiksi, mikä toi niille sekä kokoa että näköä, ja erotti ne selvästi ketjuravintoloiden usein kuivakasta, nivelittäin leikatusta pakastebulkkikamasta (jep, käyn toisinaan myös ketjuravintoloissa). Siivet näyttivät paistoltaan verrattain vaaleilta, mutta lihan kypsyys ja mehevyys oli oikein hyvin kohdillaan ja oletettavasti marinadin ja/tai valelun ansiosta nahkakin hieman rapsakoitunut. Silti, lieneekö syynä kovat ennakko-odotukset vai melkoisen mausteinen makuni, minun kohdallani siivet eivät ihan saavuttaneet maailman parhaiden siipien statusta. Olisin ehkä myös ottanut kastikkeeni mieluummin vanhanaikaisesti erillisessä kipossa, nyt sen ollessa siipikasan alle jemmattuna meni tovi, ennen kuin huomasin koko soosia. Caesar-salaatin kohdalla tykkäsin kovasti siitä, ettei salaatista oltu tehty ihan klassista, vaan salaattipohjassa oli mm. lehtikaalia ja avokadoa. Kastikkeen olisin ehkä siinäkin suonut olevan hieman tujakamman.

Palvelu oli ehkä vielä himpun epävarmaa vaikkakin minusta ihan riittävän sujuvaa, huolimatta siitä, että välillä täydessä salissa joutui ymmärrettävästi hetken odottelemaan. Pienenä epäselvyytenä, nettivarauksen yhteydessä ilmoitettiin sen olevan voimassa kaksi ja puoli tuntia päivällisaikaan, mutta ainakin meidän pöytäämme oli tehty seuraava varaus jo kaksi tuntia omamme jälkeen. Aika oli meille kyllä riittävä ja asiasta kerrottiinkin erittäin ystävällisesti ja hyvissä ajoin, mutta jos olisimme olleet aikeissa iskeä vielä jälkkäribuffettiin, olisi saattanut tulla silti hieman kiire. Luulen epäselvyyden kuitenkin liittyvän siihen, että alkumetreillä on aina hienosäätöä tehtävänä, eli homma varmasti hioutuu kuntoon, kun ensimmäisten aukiolokuukausien rytäkästä on selvitty.

"Dessert ping pong table" eli jälkkäribuffa, kuvassa esiintyy vain murto-osa antimista. Voi, jos vatsassa olisi ollut  ylimääräistä tilaa...

Muihin pöytiin vilkuillessani vaikutti, että The Cock on helppo paikka poiketa toviksi tai useammaksikin, ja kävijäkunta vaihteli ihan kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Uskon, että tulevien kuukausien aikana ravintola vielä parantaa juoksuaan, ja toivon sille pitkää ikää!

P.S. Kuten alussa mainitsin, ravintola on herättänyt paljon kiinnostusta. Blogiraportteja ovat julkaisseet ainakin Hannan soppa, Punavuori Gourmet ja Suolaa & hunajaa. Oman ravintolareissun jälkeen huomasin, että Hesarin Nyt-liitteestäkin löytyy arvostelu.