tiistai 27. tammikuuta 2015

Syksyinen lintu, keväinen salaatti



"Mitäs jos tehtäisiin teerestä jotain salaattia?" Hmmm. Isännän kysymyksestä mieleeni juolahti välittömästi rucolapohjainen salaatti, jossa voisi olla ruokaisuuden vuoksi vähän jotain lämpimiä, paahdettuja juureksia ja pähkinöitä. Mutta meillä olikin hieman eri ajatukset salaatista, isäntä halusi nimittäin kokeilla jotain kevyttä, sanoisinko keväistä salaattia, joka sopisi alkupalaksi. Jouduin hieman pyörittelemään suunnanmuutosta mielessäni, koska olin jo ehtinyt muodostaa oman suunnitelmani, mutta sitten ajattelin, että miksipä ei. Riistan kanssa yksinkertainen ja varma ei ole koskaan väärin, mutta toisaalta minusta raaka-aineen kunnioittaminen ei poissulje kokeilujakaan. Tällä kertaa itse pääraaka-aine valmistettiin hyvin yksinkertaisesti pannulla, niin, että sen oma maku pääsee esiin. Teeren ympärille tehty salaatti oli kuitenkin aurinkoisen kevyt, kuten sanottu, enemmän keväinen kuin syksyinen. Mutta hauska yhdistelmä tummasta lihasta ja raikkaasta salaatista tuli, salaatin keveys ehkä jopa korosti linnun makua ja toisin päin. Krutongit ja raikas yrttiöljy tasoittivat makuja niin, etteivät salaatti ja lintu tuntuneet kuitenkaan olevan eri paria vaan toimivat yhtenä kokonaisuutena. Jos pakastimessa köllöttää vielä keväällä tummalihaista lintua (tai miksei tätä voisi tehdä vaikka naudanlihalla), suosittelen kokeilemaan!

Alkupalaksi salaattiin kannattaa varata 1/2 teeren rintafilettä per syöjä, pääruoka/lounassalaatiksi kokonainen file jokaiselle. Meillä samassa paketissa oli neljä teeren rintapalaa joten sulatimme ja valmistimme ne kaikki, mutta se oli kahdelle liian paljon, kun pääruokakin odotti vielä syömistään. Toisaalta ei haitannut, salaatista sai sitten myös lounasta seuraavalle päivälle. Allaolevaan ohjeeseen olen puolittanut määrän, joten ohjeen annoksesta tulee alkuruoka neljälle. Yrttiöljyä on helpompi tehdä vähän isompi määrä kerralla, loput voi käyttää salaatinkastikkeena tai vaikka dippinä leivälle.

Meillä ei riistalintujenkaan rintapaloista tehdä läpikypsiä, vaan ne saavat jäädä hiukan roseeksi. 65-68 -asteiset rintapalat (hieman erikokoiset palat eivät kypsyneet täysin tasaisesti) olivat vielä hieman punertavia ja meheviä sisältä. Mutta jokainen tavallaan ja omaa mukavuusaluettaan kunnioittaen tässä asiassa.

Alkusalaatti teerestä (neljälle)

2 teeren rintafilettä
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

pari kourallista salaattisekoitusta, mielellään versopitoista
1 porkkana
10 cm pätkä kurkkua
n. 1 rkl pinjansiemeniä
1-2 rkl parmesanlastuja
3-4 viipaletta vaaleaa (mielellään vähän kuivahtanutta) leipää
1 valkosipulinkynsi puristettuna
0,5 dl oliiviöljyä

yrttiöljy:

1 ruukullinen sileälehtistä persiljaa
1 ruukullinen basilikaa
1rkl valkoviinietikkaa
n- 0,5 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

1. Ota teerenpalat huoneenlämpöön noin 30 min ennen paistamista. Pilko leipäviipaleet kuutioiksi. Sekoita niihin oliiviöljy, ripsaus suolaa sekä puristettu valkosipulinkynsi. Levitä leipäkuutiot pellille leivinpaperin päälle ja paista noin 200-asteisessa uunissa 5-10 min (tarvittaessa välillä kerran kääntäen), kunnes kuutiot muuttuvat kullanruskeiksi krutongeiksi.

2. Krutonkien ollessa uunissa paista teeren rintapaloja kuumalla pannulla muutama minuutti molemmin puolin. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kääräise palat sitten folioon vetäytymään siksi aikaa, kun valmistat salaattipohjan ja yrttiöljyn.

3. Pilko karkeasti persilja ja basilika. Sekoita mukaan suola, mustapippuri ja valkoviinietikka. Surauta sauvasekoittimella karkeaksi soseeksi, lisää öljy ja surauta vielä uudemman kerran hieman hienommaksi.

4. Kokoa salaatti. Kuori porkkana ja suikaloi siitä esim. kuorimaveitsellä pitkiä nauhoja. Viipaloi kurkku. Sekoita keskenään salaattisekoitus, kurkku ja porkkana. Ripottele päälle krutonkeja, pinjansiemeniä ja parmesanlastuja. Viipaloi teerenpalat salaatin päälle ja viimeistele muutamalla lorauksella yrttiöljyä.

2 kommenttia:

  1. En edes varmati ikinä nähnyt kyseistä lintua kaupassa.. ;) Kuulostaa herkulliselta!

    VastaaPoista
  2. Teertä ei kaupassa olekaan, siinä syy :) Mutta riekkoa saattaa jostain saada, se sopisi tähän myös. Tai miksei sorsakin, vaikka se onkin sitten jo ihan erityyppinen lintu.

    VastaaPoista