torstai 22. tammikuuta 2015

Lempeäntuliset sinisimpukat chipotleliemessä


Pitkästä aikaa pääsin tekemään sinisimpukoita, yhtä syksyn ja talvikauden suosikeistani. Tänä vuonna simpukoiden saatavuus on harmillisesti tuntunut aiempaa huonommalta, tai sitten aikatauluni vaan ovat menneet kovasti ristiin tarjonnan kanssa. Nyt niitä kuitenkin saimme, vihdoinkin! Rakastan sitä kolinaa, jota simpukankuoret pitävät kattilassa käänneltäessä ja löydän jopa elukoiden putsaamisesta oman zeninsä. Jep, taidan olla vähän koukussa.

Tällä kertaa simpukat pääsivät lempeäntuliseen, kermaiseen chipotleliemeen. Päätös liemestä syntyi oikeastaan jääkaapissa majailleen pekonipaketin inspiroimana - simpukat ja pekoni on aina hyvä yhdistelmä, joten kirjoitin googlen hakukenttään uusien ideoiden toivossa "simpukka pekoni". Otsikoiden alkupäässä silmiini osui Keittiönatsi-blogin pekoni-chipotle-sinisimpukkapostaus, josta nappasin ajatuksen tehdä jotain samantyyppistä. Tykkäsimme isännän kanssa molemmat meidän versiostamme kovasti; isännän mielestä simpukat olivat aivan täydellisiä, minusta ne olivat herkkuja mutta olisin ehkä kaivannut liemeen lasia valkkaria tai jotain muuta ohentajaa, pelkkään kermaan tehtynä kastike oli makuuni vähän liiankin paksua. Mutta makuasioista ei varmaan sovi kiistellä.

Tarkoitukseni oli ostaa chipotle joko sellaisenaan säilöttynä tai tahnana, mutta kaupassa ei ollut kuin valmista salsaa (taisi olla Indian-merkkistä). Se oli kuitenkin tosi positiivinen yllätys, salsa ei ollut sellaista hapanta ja klimppistä kuin perinteiset nachojen kaveriksi myytävät salsat, vaan pyreemäistä tahnaa, joka sopi oikein hyvin kastikkeeseen.

Kilon simpukkapussista riitti putsausoperaation jälkeen hyvin kahdelle pääruuaksi, kun lisukkeena oli ranskalaisia ja dijon-valkosipulimajoneesia. Ruuanlaittoastiaksi sopii reilu, paksupohjainen kattila tai esim. wokkipannu, kunhan siihen löytyy kansi.

P.S. Arkistoista löytyy simpukkareseptejä ainakin thaityyliin, sinappi-kermakastikkeessa, chorizon kanssa sekä merellisessä padassa. Jostain syystä en löytänyt yhtään ihan perinteistä valkoviinisimpukkaohjetta, vaikka sellaisistakin meillä tykätään.

Sinisimpukat kermaisessa chipotleliemessä

n. 1 kg sinisimpukoita
2-3 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
4 viipaletta pekonia
1 tuore jalapeno
3 dl kuohukermaa (tai 2 dl kermaa ja n. 1 dl valkoviiniä)
2 rkl tomaattipyreetä
n. 0,5 dl chipotlesalsaa
1 tl sokeria
muutama hyppysellinen suolaa
muutama rouhaisu mustapippuria
kourallinen tuoretta korianteria silputtuna
hieman voita ja/tai öljyä paistamiseen
(limelohkoja tarjoiluun)

1. Kuori ja hienonna salottisipulit, valkosipulinkynnet ja jalapeno sekä pilko pekoni pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipuleita ja valkosipuleita pieni hetki paksupohjaisessa kattilassa tai esim. wokkipannulla öljytilkassa tai voissa, lisää sitten pekoni ja anna paistua kypsäksi samalla käännellen. Lisää jalapeno ja kääntele vielä muutaman kerran. Sekoita sen jälkeen mukaan tomaattipyre, salsa ja kerma. Mausta suolalla, sokerilla ja mustapippurilla. Kiehauta ja jätä syrjään odottamaan. Huom. jos käytät kastikkeeseen valkoviiniä, lisää se jo ennen tomaattipyreetä ja anna kiehahtaa ennen muiden nesteiden lisäämistä.

2. Putsaa simpukat esim. tämän käsittelyohjeen mukaan. Tuo liemi uudelleen kiehuvaksi, kippaa putsatut simpukat varovaisesti liemeen ja kääntele muutaman kerran. Laita kansi päälle ja anna hautua n. viisi minuuttia, jonka aikana simpukat kypsyvät ja aukeavat. Sekoita lopuksi mukaan tuore korianteri ja tarjoile limelohkojen kera. Muista jättää syömättä simpukat, jotka eivät ole auenneet kypsennettäessä!

6 kommenttia:

  1. Ihana ruoka.En ole koskaan käsitellyt simpukoita;muita äyriäisiä kyllä,kun on tämä Välimeri vieressä. Simpukkaannos näyttää tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Simpukat ovat kyllä ihania, oikeastaan aina :) Meillä sitten ne muut äyriäiset ovatkin yleensä pakastettuja, huoh...

      Poista
  2. Voi mitä herkkua! Ensi viikolla pitää metsästää jostain näitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut paras metsästysonni torstaisin tai perjantaisin, kun simpukat tulevat viikonloppuherkkuna moniin kauppoihin, mutta eivät ole vielä ehtineet nököttää tiskissä ikuisuutta. Vanhassa kauppahallissa näin taannoin myös niitä pieniä hieta/sydänsimpukoita joista tykkään ihan hulluna, mutta niitä en ole päässyt vielä itse tekemään.

      Poista
  3. Chipotle alkoikin soida suussa, toimii varmasti simpukoiden kanssa! Kerma ei oikein nappaa, vaatiikohan chipotle kuitenkin kerman pehmentävää vaikutusta vai onnistuisiko sen korvaamaan jollain? -Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tunnustaa, että useimmiten olen chipotlea käyttänyt kerman, majon, creme fraichen tms. "pehmentäjän" kanssa. Mutta en kyllä näe syytä, miksei toimisi vaikka tomaatti-valkoviinipohjaisen liemen osana. Tai jos hapanmaitotuotteet menevät normikermaa paremmin, 2 dl valkkaria ja 1 dl creme fraichea voisi toimia. Omaankin makuuni ihan pelkkä kerma oli vähän liian tuhti, siksi kai olen nyt jymähtänyt noihin valkoviinipitoisiin vaihtoehtoihin :D

      Poista