keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kertauskurssi sinisimpukoiden käsittelyyn


Kuva on arkistojen aarteita, allekirjoittaneen onnistuttua hukkaamaan tähän tekstiin otetut simpukkakuvat...
Sinisimpukat eivät millään muotoa ole harvinaisuus suomalaisessa nykyruokapöydässä, mutta tiedän edelleen paljon ihmisiä, joihin ruokamyrkytyskauhutarinat on juurrutettu niin hyvin, etteivät he uskalla niitä syödä tai ainakaan valmistaa itse. Mutta uskokaa, ei simpukoiden pilaantumisesta tarvitse olla huolissaan, kunhan ne on oikein käsitelty. Ja se oikein käsittely ei ole mitään rakettitiedettä, vaan edellyttää ainostaan muutaman yksinkertaisen periaatteen noudattamista.

Olen jonkun aiemman sinisimpukkaohjeen yhteydessä jo julkaissut käsittelyohjeet ja viitannut niihin sitten myöhemmissä resepteissä, mutta ajattelin kertauskurssina nostaa tämän aiheen nyt omaksi tekstikseen, niin löytyy jatkossa helpommin. Äyriäisiä rutiininomaisemmin käsitteleville tässä ei varmasti ole mitään uutta, mutta noviisille toivottavasti apua. Eikä kannata säikähtää, vaikka ohjeet ovat pitkät - yritän olla perusteellinen, mutta mistään vaikeasta jutusta ei ole kyse, ihan oikeasti! Aikaa putsaamiseen hiukan menee, mutta sitten itse kypsennys onkin hyvin nopeaa. Meillä tällä kertaa käsitellyt simpukat päätyivät täyteläisentuliseen chipotle-kermakastikkeeseen, josta luvassa lisää ihan lähipäivinä.

Sinisimpukoiden käsittely
  • Meillä kahdelle aikuiselle riittää yleensä 1kg simpukkapussi puoliksi, jos lisukkeena käyttää esim. leipää tai ranskalaisia eikä simpukoiden hävikkiprosentti ole kovin suuri. Isompaan nälkään (tai pienempien lisukkeiden / kevyen liemen kanssa) saattaa mennä kilokin per syöjä.
  • Osta simpukat samana päivänä, kun aiot ne käyttää, mieluiten niin, että niiden tie tiskiltä pataan on mahdollisimman lyhyt. Pyydä kalatiskin myyjää seulomaan huonot yksilöt pois jo valmiiksi ja varmista, ettei simpukoita pakata liian tiiviisti. Minusta simpukoiden läpikäynnin pitäisi kuulua automaattisesti palvelutiskiltä ostettavan simpukkasatsin kilohintaan jo sen takia, että raaka-ainemäärää on hurjan vaikea arvioida, jos hävikkipotentiaali vaihtelee kovasti. Mieluummin sen selvittää alustavasti jo kaupassa, niin säästyy ylimääräiseltä simpukanhakureissulta (jep, on tapahtunut minulle). Valitettavan monessa kaupassa ei seulontaa tehdä nykyisin pyytämättä tai se tehdään korkeammalla kilohinnalla, jolloin olen yleensä äänestänyt jaloillani toisen kaupan suuntaan. Oma lukunsa ovat sitten kylmätiskin muovipaketissa myytävät sinisimpukat, niitä en ole uskaltanut edes kokeilla. Kuulen muuten mielelläni, jos jollain on niistä kokemuksia!
  • Ennen pataan laittoa käy simpukat vielä kotona läpi ja heitä pois rikkoutuneet ja auenneet yksilöt. Auenneita voi vähän koputella ensin vaikka työtason laitaan, ja jos ne sulkeutuvat, ovat ne edelleen hengissä ja käyttökelpoisia. Nyhdä simpukoista lisäksi sormin irti mahdollinen "parta" (se ei ole vaarallista, mutta ei mitään syötäväksi tarkoitettuakaan ja suutuntuma on tosi ikävä) ja harjaa simpukat hyvin esim. juuresharjalla juoksevan veden alla. 
Simpukan parta.
  • Laita simpukat aina kypsymään pannuun tai kattilaan, joka on kiehuvan kuuma. Liemesstä riippuen se voi olla valmiina kattilassa tai ainekset voi lisätä simpukoiden jälkeen, mutta simpukoiden täytyy päästä kuumiin oloihin, jotta ne taintuvat nopeasti. Kypsennä simpukoita kannen alla noin viisi minuuttia. Kypsät simpukat aukeavat.
  • Jos joku simpukoista jää aukeamatta kypsentäessä, älä syö sitä.

2 kommenttia:

  1. Meillä laitetaan simpukat pesun jälkeen joksikin aikaa uimaan merisuolattuun veteen. En muista, mistä tämän ohjeen luin. Kotona ei ole tullut ostettua simpukoita ties koska, sillä ne ovat olleet aina ainakin 5 päivää sitten kerättyjä.

    VastaaPoista
  2. Ahaa, täytyykin googlata tuo merisuolakylpy, se ei ole tullut itselläni vastaan! Meilläkin simpukoiden saatavuudessa (tuoreena) olisi parantamisen varaa, markettiin niitä tulee kerran viikossa, jonka jälkeen samat verkkopussit ovat neljä päivää tiskissä. Yleensä kyselen etukäteen, milloin seuraava erä olisi tulossa.

    VastaaPoista