sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Sherrysilli kesän ensimmäiseen kalapöytään


Tänä viikonloppuna sain laittaa kesän ensimmäisen kalapöydän uusien perunoiden kera, juttu, jota joka vuosi odotan jo kuukausia etukäteen. Menin hyvin helpolla kaavalla; paria erilaista silliä, savulohta - olisin mieluusti graavannut mutta taaskaan kaupassa ei ollut ostohetkellä riittävän tuoretta tavaraa - ja kaapista löytyneitä säilykesavumuikkuja. Sivuun creme fraiche -pohjaista kastiketta ja kesäisiä kasviksia, kuten kukkakaalia ja tomaattisalaattia. Kotimaisiakin uusia perunoitakin olisi jo ollut myynnissä, mutta noin seitsemän euron kilohinta ei ihan ollut vielä mieleinen, joten tyydyin ruotsalaisiin. Siihen vedänkin rajan, minusta sen kauempaa tuodut uudet perunat eivät maistu oikealla tavalla uudelle perunalle.

Sillien osalta halusin vihdoin testata sherrysillin tekemistä. Pidän siitä kovasti mutta yleensä on tullut ostettua se valmiina. Käyttämäni resepti on Aamulehdestä parin vuoden takaa ja hyvin helppo, hankalinta oli sherryn valinta, koska reseptissä käskettiin käyttämään kuivaa, mutta niitäkin löytyi alkosta montaa eri vaihtoehtoa, jotka sopivat myyjän mielestä hyvin erilaisiin kokkailuihin. Tunnustan olevani täysi sherryummikko, ja minähän olin lähettänyt vielä ostoksille isännän, joka ei tiennyt, mihin aioin sherryn käyttää. Ostoskassiin päätyi pullo, joka maistui joka tapauksessa sillin kastikkeessa oikein hyvälle. Muutenkin onnistunut kokeilu, jatkossa ei tarvitse ostaa valmiina! 

Sherrysilli

4 matjessillifileetä (n. 300g)
1 punasipuli
2 laakerinlehteä

kastike:

1,5 dl tomaattimehua
0,5 dl rypsiöljyä
3 rkl etikkaa
0,5 dl sokeria
3 rkl kuivaa sherryä
6 murskattua maustepippuria

1. Pilko matjessillifileet suupaloiksi ja hienonna sipuli. Lado silli ja sipuli kerroksittain purkkiin tai kulhoon. Tuikkaa laakerinlehdet mukaan.

2. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset. Kastike on tarpeeksi sekoittunut, kun sokeri on kunnolla liuennut seokseen. Kaada kastike sillin ja sipulin päälle ja anna vetäytyä jääkaapissa kaksi vuorokautta. 

2 kommenttia:

  1. Kivan oloinen ohje. :) Saako udella, että mitä sherryä loppujen lopuksi käytit, jos vaikka itsekin kokeilisin tätä esim juhannuspöytään? Minullakaan kun ei ole mitään hajua noista sherryistä...

    VastaaPoista
  2. Hyvä kun tulit kysyneeksi - oli tarkoitus kirjoittaa tuonne tekstiin, mitä käytin, mutta näköjään unohdin... Sherry oli Osborne Manzanilla, pullossa on valkoinen etiketti ja härän kuva. En osaa sanoa, olisiko alkon myyjä ollut valinnasta samaa mieltä sillisherryksi, mutta minusta se maistui kastikkeessa oikein hyvälle :)

    VastaaPoista