torstai 20. maaliskuuta 2014

Ruokapäiväkirja, osa 1 - mitä ruokabloggaaja oikeasti syö?

Paahtopaisti-pastasalaatti. Tosi passelia hävikintorjuntaruokaa, josta ei kuitenkaan riittänyt jutunjuurta blogitekstiksi asti. 

Ruokabloggaajan ruokapäiväkirja. Melkoista metaa, kun miettii, että ruokablogi on kyseessä ja blogithan alun alkaen olivat nettipäiväkirjoja, tai ainakin joskus vuonna 2005 - jolloin olin vielä noin viiden vuoden päässä ensimmäisen blogini aloittamisesta - niitä sellaisiksi määriteltiin. Päiväkirjaan eivät kuitenkaan ihan kaikki ruuat päädy ainakaan meillä, vaikka olenkin yrittänyt ylläpitää Kärähtäneissä jonkinasteista realismia: kaikkien ruokien ei blogissakaan tarvitse onnistua tai olla kokin suurimpia taidonnäytteitä, arjen perussapuskat ja inhimilliset kömmähdykset kuuluvat minusta asiaan ja tykkään lukea (ja köh, saan lohtua) sellaisista myös toisten blogeista. Samaan aikaan teen kuitenkin niin usein niitä samoja, vanhoja juttuja tai tilaan pitsaa, ettei joka ateriasta vaan ole mitään kirjoitettavaa. Koska jonkin verran valikointia tapahtuu, saattaa blogin välittämä mielikuva elämästä ja bloggaajan syömisestä olla hieman erilainen kuin ruokailujemme kirjo.  Siksi halusin kasata nyt ruokapäiväkirjan, joka avaa vähän tarkemmin (myös itselleni), mitä meillä ihan kokonaisuudessaan syödään, ja samalla kertoo skandaalinkäryistä totuutta ruokabloggaajan syömisistä kulissien takana ;)

Koska sain tämän ajatuksen kesken viime viikon eikä itsehillintäni riittänyt odottamaan maanantaita, kulkee tämä ensimmäinen päiväkirja nyt torstaista keskiviikkoon. Laitoin listalta linkit resepteihin niiltä osin, kun reseptejä löytyy.

Ruokapäiväkirja, viikko 1:

To 13.3.

kahvi + smoothie (banaani, puolukka, kaura, rahka, maito + 1 rkl sokeria)
lämpimät leivät (4x ruispala, oivariini, kinkku, juusto, tomaatti)
lammas-kaalikääryleet 7 kpl, puolukoita

Pe 14.3.

kahvi + smoothie (banaani, mustikka, kaura, rahka, maito)
lammas-kaalikääryleet 3 kpl + pari leipäviipaletta (oivariini, leikkele)
pihvi, maustevoi, wokatut kasvikset, raejuusto-smetanatahna, maalaisranskalaisia
pari leipää + leikkele

La 15.3.

kahvi + 4 viipaletta paperipussileipää (ehkä kaura-pellavasellaista), margariini, juusto, kokolihaleikkele
1/4 pizza
1 broilerinkoipi, avokadosalaattia

Su 16.3.

kahvi + smoothie (banaani, mustikka, kaura, rahka, maito + 1 rkl sokeria)
4 karjalanpiirakkaa + juusto, kinkku, margariini
paahtopaisti, lohkoperunat uunissa, smetananokareella höystetty kasviswokki + riisivanukas kaalikääryleriisin jämistä

Ma 17.3.

kahvi + smoothie (banaani, mustikka, kaura, rahka, maito)
pastasalaatti paahtopaistin jämistä
lämpimät leivät (4 x ruispala, margariini, juusto, kinkku, tomaatti)

Ti 18.3.
smoothie (banaani, mustikka, kaura, rahka, maito)
2 leipää (ruispala, tomaatti, margariini), keitetty muna
broilerin rintafile, vihannes-riisiwokki, fenkoli-appelsiinisalaatti
2 leipää (ruispala, tomaatti, margariini), popcornia

Ke 19.3. 
smoothie (banaani, mustikka, kaura, rahka, maito)
kaupan maksalaatikko + puolukoita
pulled pork -hampurilaisateria kauppakeskuksen ketjuravintolassa

popcornia

Ja kootut selitykseni analyysini päiväkirjasta? Silmiini pisti ainakin se, ettei edellisen viikon aikana tehty kertaakaan kalaa. Siihen löytyykin ihan looginen syy, kaupassa, jossa hoidimme viikon ruokaostokset, ei ollut riittävän tuoretta kalaa ja vakuumikaloista en erityisemmin välitä. Saatan olla jonkun mielestä kalasnobi, mutta minusta taas kuluttajan tehtävä on äänestää jaloillaan (ja mielellään tietysti kertoa kauppiaalle, miksi), jos ei saa riittävän hyvälaatuista tuotetta. Miksi maksaa huonosta? Joka tapauksessa, tästä ravitsemussuositusten vastaisesta kalaboikotista pääsemme eroon ensi viikolla, kun ostamme kalat eri paikasta.

Toinen vähän yllättävä juttu on, että syön usein vain kolme kertaa päivässä. Olin ihan varma, että syön (ainakin) viidesti, mutta nähtävästi en sitten kuitenkaan :) Lisäksi huomasin, että näköjään viime viikolla on ollut selvästi tiettyjä teemoja: verrattain paljon naudanlihaa, paljon kotimaisia perusmakuja, paljon (lämpimiä) voileipiä, smoothieta aamiaiseksi melkein joka päivä. Kasviksia on, mutta voisi olla paljon enemmänkin, varsinkin raakana. Asiaa mietittyäni tulin ajatelleeksi, että minulla taitaa olla vähän tuollainen tyyli: yhdellä viikolla syödän paljon lihaa, seuraavalla paljon kalaa, kolmannella paljon kasviksia, neljännellä paljon aasialaista. Smoothieita syön muutaman viikon putkeen kunnes mieli alkaa tehdä aamupuuroa, sitten syön puuroa, kunnes taas kyllästyn.

Kaiken kaikkiaan arvelen, että ruokailumme on hyvin, hyvin tavallista, sellaista keskivertoperheen ruokailua. Jatkan mielenkiinnosta päiväkirjailua vielä ainakin toisen viikon, palataan asiaan siis ensi viikolla!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti