tiistai 28. tammikuuta 2014

Karitsanpotkaa rautapadassa


Vanhempainvapaan paras juttu on se, että voi viikollakin tehdä hitaasti valmistuvia ruokia näkee aitiopaikalta lapsensa kasvavan ja kehittyvän. Ja niinhän se ihan tosissaan puhuen on, mutta en pane pahaksi sitäkään, että saan tehdän enemmän ruokia, jotka vaativat vähän enemmän aikaa. Enkä tarkoita nyt, että ne vaatisivat minun aikaani, vaan enemmän sitä, että kypsymisessä kestää. Oma aikani ei ole merkittävästi lisääntynyt, siitä pitävät ihmispoikanen ja karvainen kolmen kopla huolen. Sitä suuremmalla syyllä, on mukava haudutella uunissa hitaasti valmistuvia "cheap cutseja" ja lihapatoja, joiden aktiivinen esivalmistelu on kuitenkin hyvin nopeaa. Kun viettää aiempaa enemmän aikaa kotona ja lähiympäristössä, se on mahdollista, vaikka omat kädet olisivat kiinni muissa asioissa suuren osan ajasta.

Viime viikolla hauduttelin sekä possun-, että karitsanpotkia rautapadassa, eri kerroilla siis. Possut hupenivat parempiin suihin niin nopeasti, että jäivät kuvaamatta eivätkä siitä syystä nyt pääse blogiin, mutta lampaanpotkista muistin räpsäistä pikaiset otokset. Potkat saivat tällä kertaa punaviinisen, tomaattisen liemen, joka sai makunsa valkosipulista, sipulista, kanelista ja timjamista. Rinnalleen potkat saivat palsternakasta tehdyn muusin.

Tarkoitukseni oli jalostaa karitsan jämät pastakastikkeeksi tai couscousin kanssa syötäväksi, mutta meillä mitään jämiä jäänyt :) Muusia sen sijaan jäi. Minä tykkäsin voilla ja punaisella maidolla höystetystä muusista kovasti, mutta isännän makuun palsternakka oli liian voimakas yksinään. Jämät käytin rieskantyyppisiin leipäsiin, joiden reseptin apinoin ihan googlaamalla perunarieskan ohjeesta.

Tein muuten possut ihan samalla metodilla ja samanlaisessa liemessä kuin lampaatkin, sopi niillekin hyvin!

Rautapadassa haudutetut karitsanpotkat (4:lle)

4 karitsanpotkaa
2 sipulia
6 valkosipulinkynttä
1 tlk (400g) tomaattimurskaa
2 lasia punaviiniä
(vettä)
1 kanelitanko
muutama timjamin oksa
pari laakerinlehteä
ripsaus sokeria
suolaa
mustapippuria


1. Pyyhkäise mahdolliset luunsirut potkista talouspaperilla ja ripottele niille suolaa ja pippuria. Kuori valkosipulinkynnet, lohko sipulit muutamaan osaan ja laita ne uuninkestävän padan tai vuoan pohjalle. Kaada päälle viini ja tomaattimurska, ripsauta mukaan sokeri ja mausta suolalla, pippurilla, laakerinlehdillä ja kanelitangolla. Nosta potkat pataan niin, että ne peittyvät osittain (lisää vettä tarvittaessa)

2. Paista potkia 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia niin, että ne saavat hieman väriä. Käännä potkat, ja anna olla vielä kymmenisen minuuttia kuumassa uunissa. Laske sitten lämpö n. 130 asteeseen, ja hauduta potkia nelisen tuntia, käännellen niitä muutaman kerran paiston aikana.

4 kommenttia:

  1. Potkia (minkään elukan) saa meiläpäin harmillisen harvoin kaupoista, en ole kyllä älynnyt tilata niitä. Tekisi mieli tehdä viikonloppuna (tiistaina jo haaveilen viikonlopusta:D) stifadoa, kun saisi lampaanpotkia hankittua!

    VastaaPoista
  2. Mä olen ryhtynyt suosimaan nettiruokaostoksia, kun kaikki muukin pitää tilata etukäteen niin potkat menevät samalla :) Ja meidän käyttämässä kaupassa on aika hyvät lihat ja kalat, mitä en nettikaupalta ekana odottanut. Livemarketteihin taitaa meilläkin tulla potkaa vasta sitten lähempänä pääsiäistä, jollei pakasteena löydy aiemmin.

    VastaaPoista
  3. Karitsanpotkan ovat kyllä suurta herkkua! Ne ovat korvanneet jo tovin pääsiäispöytämme viulut ja paistit, joista emme vaan ole onnistuneet saamaan meheviä. Ja kyllähän potkilla voi herkutella muulloinkin kuin vain pääsiäisenä!

    VastaaPoista
  4. Blueskissa: mietin ihan samaa, että potkat olisivat hyvä vaihtoehto pääsiäiselle. Meillä menee nimittäin perinteisesti aina överiksi lampaan laittamisen kanssa, ja viimeisiä viulunrippeitä ei jaksaisi syödä kukaan. Potkat olisivat tosiaan fiksumpi - ja vähintään yhtä herkullinen - ratkaisu :)

    VastaaPoista