Projektiruokaa: metsopaisti

Vielä saa muutaman päivän nauttia lomailusta pohjoisessa :) Koska metsälle en pääse, olen koittanut hoitaa kalastusvastuullisen virkaa, tosin huonoin tuloksin, koska saldona olen ainoastaan onnistunut ruoppaamaan järvenpohjaa. Tapio on kuitenkin ollut Ahtia suopeampi, ja isäntä on tuonut retkiltään muutaman linnun tuliaisiksi - jopa niin hieno onni kävi, että yksi linnuista oli komea ukkometso. Me kokemattomat metsästäjät emme ole sellaista aiemmin saaneet, joten lintu oli vähintäänkin erityinen. Tästä eteenpäin suosittelen muuten skippaamaan loput, jos teksti riistankäsittelystä patavalmiiksi inhottaa :)

Kaikki saalis on arvokasta, mutta koska suurikokoinen metso pyytä tai teertä harvinaisempi saalis, nousi minulle ramppikuume sen valmistamisesta - näin kauhukuvia sitkeästä ja kuivahtaneesta otuksesta eikä tuskaani helpottanut se, että en ottanut yhtään keittokirjaa reissuun mukaan. Järki sanoi, että mehevimmän lopputuloksen saisi kynimällä linnun ja valmistamalla sen kokonaisena, mutta yhden fasaanin epäonnistuneella kynimisyrityksellä ajatus hieman hirvitti, jos repisinkin hienon linnun nahan ja se pitäisi kuitenkin lopulta nylkeä? No, isäntä oli vienosti toivonut, että kynimistä voisi kokeilla, joten en kehdannut kieltäytyäkään. Kun lintu oli heti pyyntihetkellä suolistettu ja saanut riippua sen jälkeen muutaman päivän, oli kynimisoperaation aika. Viisaammat älähtäköön tietämättömyyttäni tekemistäni virheistä, mutta tässä kuvaus siitä, miten ensikertalainen linnun valmisti - ja sanottakoon, että olin lopputulokseen tyytyväinen.

Kyniminen

Ulkomuistista kynittävää lintua suositeltiin dippaamaan kokonaisena kuumassa vedessä ennen operaation aloittamista. Mökkiolosuhteissa ei jättikattiloita ole, joten keittelin hieman vettä ja kaadoin sen sitten lavuaariin, jonne metsoherra sai sukeltaa. Fasaanilla joskus testatessani lintu kuitenkin pöllysi kuin vietävä vielä kuumavesikäsittelyn jälkeen, joten nyt valelin kuumaa vettä lisäksi aina kynimisvuorossa olevaan kohtaan turhan pöllyämisen välttämiseksi, ja se toimi ihan hyvin. Tietysti on eroja linnuissa ja höyhenpeitteessäkin.

Varsinaisen kynimisen hoidin tiskipöydälle viritetyn jätesäkin päällä. Vanhempani olivat mukana mökkikavereina metson kokkaushetkellä, joten teimme äidin kanssa yhteistyötä, vaikkemme kumpikaan olleet asiassa toista viisaampia :D Aloitin puuhan - jälleen ulkomuistista - linnun kaulan ja rinnan kohtaamiskohdasta, nyppien höyheniä "myötäkarvaan" rintaa ja kylkiä alaspäin. Kaulalta ja haulien osumiskohdista nahka pääsi hieman repeämään, mutta tukemalla sitä varovasti kädellä repeämiskohdat pysyivät aisoissa ja kyniminen sai jatkua. Nypin höyhenet ensin koko torsosta vatsa- ja selkäpuolelta ja sitten koivista ja siivistä. Samalla irroittelin hauleja, jos niitä tuli vastaan. Tässä kohtaa lintu oli vielä ihan kokonainen, eli pää ja jalat olivat tallella. Kun myös siipien lihaisat osat, koivet sekä jonkin matkaa kaulaa oli kynitty, leikkasin irti pään ja kaulan ja irrotin kaularangan (se lähti ihan rusauttamalla ja vetämällä) koiranpalaksi. Sitten leikkasin nivelkohdista irti siipien kärkiosat sekä jalat, sekä turhat roippeet pyrstöntyven ympäriltä.

Tässä kohtaa lintu alkoi pitkälti olla tunnistettavissa kanansukuiseksi, kun se alkoi muodoltaa muistuttaa kokonaista broileria. Viimeistelynä nypin loput irtoavat höyhenet pois, ennen kuin kyniminen sai loppukäsittelynsä avoliekillä, jonka avulla poltettiin vielä jäljelle jääneet "karvat", joita ei käsin saanut irti. Paljon ei poltettavaa kyllä jäänyt. Kynimiskäsittelyn jälkeen huuhdoin linnun vielä hyvin sisäpuolelta, vaikka se oli jo pyyntihetkellä putsattu, ja pyyhin nahan sekä sisuspuolen talouspaperilla kuivaksi.

Valmistus

Kuivatus- ja sitkeytyspeloista huolimatta linnun valmistuspuoli ei herättänyt suurempaa jännitystä. Ajattelin, että tärkeää on saada siihen reilusti rasvaa, jotta liha pysyisi mehevänä, niinpä otin käyttöön sekä pekonia että voita että rypsiöljyä (liioittelisin, minäkö?). Lisäksi maustoin linnun klassisesti suolalla, pippurilla, valkosipulilla ja timjamilla, sekä mökkipihasta saaduilla katajanmarjoilla ja -oksilla. Lopputuloksesta olin hurjan iloinen; jännittämääni kuivuutta ja sitkeyttä ei lintuun tullut juuri lainkaan, ja tummahko liha oli ihanan mureaa ja mehevää. Uskoisin saman ohjeen toimivan myös muille riistalinnuille ja kotioloissa vaikka sille broilerille :)

Jäljelle jäävä ranka on muuten omiaan lintuliemen keittelyyn, ja paistoliemestä valmistin kerman ja konjakin kera kastikkeen linnun kylkiäisiksi hieman tähän tapaan.

Metsopaisti

kynitty, patavalmis metso
suolaa
pippuria
n. 100g pekonia
voilastuja
muutama rkl rypsiöljyä
pari valkosipulinkynttä
pieni nippu timjamia
n. 10 katajanmarjaa
yksi (mielellään marjaisa) katajanoksa
puolikas sipuli

1. Ota lintu huoneenlämpöön n. 30 minuuttia - tunnin ennen uuniin laittamista. Voit maustaa sen tänä aikana tai hoitaa mauston jo etukäteen ja nostaa myöhemmin maustetun linnun lämpöiseen, pääasia on, että lintu ei jääkaappikylmänä joudu uuniin.

2. Hiero suolaa ja pippuria linnun nahkaan ja nahan alle. Pilko pekoni pieniksi kuutioiksi ja ujuta kuutiomassaa rinta- ja koipinahan alle. Hienonna myös valkosipuli ja katajanmarjat ja hieraise nekin linnun pintaan. Riivi vielä timjaminoksat hieman pienemmiksi ja lisää ne nahkaan tai sen alle sopiviin kohtiin. Tyrkkää sipulinpuolisko sekä katajanoksa, sekä halutessasi lisää timjamia, linnun vatsaonteloon.

3. Nosta lintu uunivuokaan ja hiero sen pintaan vielä hieman rypsiöljyä. Viimeistele muutamalla voilastulla. Paista 175-180 -asteisessa uunissa, kunnes lihasneste on kirkasta. Valele lintua paiston aikana omalla liemellään parinkymmenen minuutin välein. Minulla paistolientä ei heti alkanut kertyä, joten ensimmäisen valelun kohdalla lisäsin vielä muutaman voilastun. Koska mukana ei ollut ruokavaakaa, en uskalla sanoa tarkkaa paistoaikaa per kg, mutta pienehkö ukkometsomme viihtyi uunissa yhteensä noin puolitoista tuntia.

Syksyn tuomaa

Se kauan odotettu, ensimmäinen kypsä tomaatti :)

Ihan ensimmäisenä, anteeksi pitkästä radiohiljaisuudesta! Kauhistuneena tajusin, ettei blogi ole päivittynyt yli kuukauteen (no, mitenkä se itse itseään päivittäisikään ;). Koottuja selityksiä kuitenkin löytyy. Ensinnäkin elokuu oli meidän taloudessamme huippukiireinen. Toki kaikilla on kiire about aina ja ainakin itselläni kesä on melkeinpä kiireisintä työaikaa, mutta tämän vuoden elokuu räjäytti kyllä pankin; kellon ympäri kestävät työpäivät sekä itselläni että isännällä, erilaisten (sinänsä ihanien) rientojen lyhentämät viikonlopun hengähdystauot ja kolme karvakuonoa pitivät huolta, ettei vapaa-ajan ongelmia jäänyt.

Toinen kirjoittamiseen vaikuttanut asia on, että Kärähtäneiden talouteen on tulossa kohtuullisen lyhyellä aikavälillä perheenlisäystä, enkä tällä kertaa puhu sellaisesta karvaisesta sortista :) Raskaus on alusta asti vaikuttanut suhteeseeni ruokaan jollain tavoin; kuvittelin, että minusta tulisi vielä normaaliakin hullumpi suursyömäri, mutta toisin kävi - oikeastaan koko raskausajan ruokahalu on ollut normaalia vähäisempi ja kunnon kokkausinspiraatio harvassa. Toki ruokaa on tullut jatkuvasti tehtyä ja joskus jopa projektikokkailtua sitä sun tätä, mutta päässä ei ole ollut riittävästi ajatuksia eikä naisessa energiaa tuoda reseptejä normaalilla tiheydellä koherenteiksi blogiteksteiksi. Toisinaan taas hyvänkään aterian äärellä ei ole vain jaksanut kaivaa kameraa esiin, ja joskus taas veto on vain ollut liian loppu, jotta jaksaisi syödä muuta kuin eineskinkkukiusausta tai edes harkita kirjoittavansa muuta kuin viikonloppuisin. Isäntä on toisenkin kerran raapinut päätään ja luullut minun olevan sairas, kun on saanut vastauksen "ihan sama" kysyessään, mitä syötäisiin ;)

Nyt ovat kuitenkin työviikkojen ja erityisesti loppukesän ruljanssit takana päin ja nautin ansaitusta vuosilomasta pohjoisessa ja pian jo mammalomastakin. Tuntuu, että hiljalleen alkaa olla levänneempi olo ja päähän mahtuu myös ajatuksia ruuasta ja siitä kirjoittamisesta. Ihanaa pitää vaihteeksi hyvin rajallisia yhteyksiä ulkomaailmaan ja saada vähän hengähdystaukoa ennen vauva-arjen alkamista! Valitettavasti valaankaltainen olemukseni ja neuvolatädin tiukka käsky rauhoittaa menoa estävät minua osallistumasta loman pääteemaan eli kanalintujen jahtaamiseen, mutta puolukoita olen sentään jahdannut, sekä päässyt kokkaamaan isännän saaliita (joista lisää myöhemmin).

Muissa uutisissa ennen lomia, sadonkorjuukausi jatkui vaihtelevalla menestyksellä. Parista asiasta haluan kuitenkin vähän repostella. Ensinnäkin, heinäkuun lopulla ihmettelemäni tomaatit (eivätkö ne ikinä kypsy?) onnistuivat yli odotusten ja neljästä pienestä taimestani olen saanut jo kymmeniä tomaatteja huolimatta siitä, että suurin taimien saama hoito oli epäsäännöllinen kastelu. Ne kypsyivät sittenkin, ja lisää on vielä tulossa! Toivottavasti myös Iituntiltulla, joka kanssani tuskasteli tomaattien vihreyttä. Ja toisena onnistumisena, ämpäriperunoistani tuli kuin tulikin perunoita! Ensimmäisen saavin tyhjensin ennen aikojaan ja perunat jäivät miniatyyreiksi, mutta toinen saavi olikin jo ihan oikean perunan näköistä. Suurin peruna oli n. 10 cm halkaisijaltaan ja noin kaksi kolmasosaa saavillisesta sellaista, jota olisi kehdannut myydä uutena perunana kaupassa. Ehkä kahteen ateriaan riittävästä perunaämpäristä ei tarvitsisi olla niin kovin polleana, mutta minulle viherpeukalo keskellä kämmentä olevalle kyseessä on suuri saavutus :)

Huh, siinä hieman päällimmäisiä kuulumisia. Tarkoitukseni oli, että olisin ympännyt tähän tekstiin vielä hihassa odotelleen reseptinkin, mutta sen verran venähti pelkkä turina, että taidan tehdä sitten seuraavan ruokapäivityksen ihan erillisenä. Mutta teen sen pian, sen lupaan!  

Paahdetut uudet perunat

Ruokaa tulee laitettua, mutta sen päivittäminen blogiin on hidasta. No, kerroin viikonloppuna, että pitkästä aikaa tuli tehtyä ihan uuniruokaa, paahtopaistia, ja se maistui todella hyvältä :) Nämä potut tehtiin samalla kertaa ja myös uunissa, eivätkä hävinneet aterian päätähdelle. Kivaa vaihtelua keitettyihin perunoihin ja perunasalaatteihin, joita itse tuppaan aina uusista perunoista laittamaan. "Vanhoista perunoista" tehtyihin paahdettuihin pottuihin verrattuna uudet perunat ovat kiinteämpiä ja ainakin minulla muuttuivat hieman makeiksi uunissa ollessaan. Myös valkosipulinkynnet olivat herkkua!

Ohjeesta ei ole kiittäminen itseään, vaan aina luotettavan Silläsipulilan reseptiarkistoa. Ohje löytyy alta melko sellaisenaan, muutettuna ne kohdat, jotka meillä menivät alkuperäisestä hieman sivuun :)

Paahdetut uudet perunat ja valkosipulit 

uusia perunoita
rypsiöljyä
voita
valkosipulinkynsiä kuorittuna
merisuolaa
yrttejä oman maun mukaan (olisin tykännyt timjamista, mutta laitoin oreganoa ja lopuksi tuoretta persiljaa, koska niitä sattui olemaan)

Laita pestyt, kokonaiset potut (lohko isompia hieman, jos kovin erikokoisia kuten meillä) ja kuoritut valkosipulinkynnet uunin kestävään vuokaan. Lorauta päälle reilusti öljyä ja lisää muutama lastu voita. Ripsi päälle makusi mukaan suolaa. Riivi mukaan yrtit ja kääntele sekaisin. Paahda 200-asteisessa uunissa noin 45 min perunoiden koosta riippuen. Kääntele perunoita muutaman kerran paistamisen aikana. Silppua halutessasi valmiiden pottujen päälle hieman tuoretta persiljaa.

Perusasioiden äärellä: paahtopaisti ja viherpippuri-konjakkikastike

Blogia seuraava on saattanut huomata, että olen välttänyt uunin päälle laittamista kuin ruttoa viime aikoina; en koskaan valittaisi liian kuumasta kesäkelistä, mutta sisäilmaa en viitsi turhaan lämmittää kolmeenkymppiin ;) Eilen vähän viileämmän kelin vallitessa tehtiin vaihteeksi kuitenkin uuniruokaa: ihan klassista, sisältä kauniin punaista paahtopaistia, perunoita sekä kermaista viherpippuri-konjakkikastiketta. Ja miten hyvältä ne maistuivatkaan pitkästä aikaa!

Paahtopaistin ohje löytyy vanhemmasta tekstistä, tällä kertaa jätin vain jälkimarinoinnin pois ja viipaloin paistin sellaisenaan, kun se oli uunista tultuaan hieman jäähtynyt ja vetäytynyt. Siitä ei vaan pääse mihinkään, että yksinkertainen on kaunista, ja sama pätee myös paahtopaistiin. Suolaa, pippuria, ja ainoana ekstrana hieman valkosipulirouhetta.

Kaveriksi tehty, helppo viherpippuri-konjakkikastike oli myös onnistunut, tosin kastiketta tuli niin vähän, että muutin tähän ohjeeseen määrät suuremmiksi - kahden desin kermaa käyttäessä hyvin kokoon keittynyt soosi riitti nimittäin vain juuri ja juuri kahdelle. Kastike kannattaa tehdä vasta, kun paisti on otettu uunista ja ehtinyt levähtää hetken, niin saat paistinliemet talteen. En ole mikään kastikemestari ja luultavasti menin tässä siitä, mistä aita oli matalin, mutta se ei haittaa. Jos hyvää saa tehtyä ilman vaikeaa, I'll take it!

Viherpippuri-konjakkikastike (neljälle)

n. 2 dl paahtopaistin paistinlientä (tai sen verran, kun sitä on)
5 dl kuohukermaa
0,5 dl konjakkia
1 tl kokonaisia, kuivattuja viherpippureita
1 rkl hunajaa
1 rkl voita
(suolaa)

Kuumenna pannu sihiseväksi ja lisää voi. Minä käytin samaa pannua, kuin paahtopaistin pintojen sulkemiseen, ja rapsuttelin voin lisättyäni vielä kaikki mahdolliset maut irti ja mukaan kastikkeeseen. Lisää konjakki ja anna kiehahtaa hetken. Lisää viherpippurit ja liemi, ja anna jälleen kiehahtaa. Lisää vielä kuohukerma ja anna koko kastikkeen kiehua hetken kasaan kunnon lämmöllä. Pienennä sitten lämpöä, ja jatka kokoon keittelyä 10-15 min rauhallisesti niin, että kastike kuplii laiskasti silloin tälloin, mutta ei enää kiehu voimakkaasti. Lisää hunaja ja tarkista maku; tarvittaessa lisää vielä suolaa (minä en käyttänyt, koska paistinliemen suola riitti ja maku korostui kastikkeen mennessä kokoon). Sulje levy ja anna vetäytyä vielä pari minuuttia. Sekoita vielä kevyesti ennen tarjoilua.

Seesam, savusta (mun lohi)!

Yritämme isännän kanssa käydä kaupassa vain kerran viikossa, mikä käytännössä tarkoittaa, että perjantain kauppareissun jäljiltä viikonloppuna syödään parhaat tuoretuotteet ja herkut, ja viikolle otetaan jotain paremmin säilyvää ja yksinkertaista. Kalansyönnin kannalta systeemi on hieman ongelmallinen sikäli, että vaihtoehdoiksi jää joko syödä kalaa heti viikonloppuna tai pakastaa kala, ja kaikki varmasti tietävät, ettei pakastettu kala ole yhtään sama asia kuin tuore. En sano, että se olisi pahaa, mutta aina jotenkin harmittaa syödä kalansa pakastimesta, kun tuoreena se olisi niin paljon parempaa!

Anyway, koska kalaa halutaan syödä viikollakin, nappaan silloin tällöin laiskan emännän ratkaisuksi pakastealtaasta valmiita, nahattomia lohifilepaloja, joita on neljä annoskappaletta samassa vakuumissa. Ei kovin kaksinen tuote, mutta ah, niin helppo.

Muutama päivä sitten tuo arkinen pakastekala sai kuitenkin ihan uutta nostetta, kun keksin pyöräyttää sen seesaminsiemenissä ja nakata sähkösavustimeen. Ihan mahtava juttu, hellepäivänä ei tarvinnut turhaan laittaa keittiöön lisälämpöä hellan tai uunin kautta, aikaa kului noin varttitunti ja uusi arjen pelastaja oli keksitty! :) Kaveriksi lohelle riitti avokadolla ja limetillä höystetty herkullinen salaatti.

Seesaminsiemenet kypsyivät ja savustuivat maukkaiksi samassa prosessissa, ja lohi pysyi yllättävän mehevänä sisältä. Kunnes ehdin kokeilemaan, voin vain arvailla, miten hyvää sama ruoka olisi ihan tuoreella kalalla. Suosittelen ihan ehdottomasti kaikille!

Savustettu seesamilohi (kahdelle)

200-300g lohifilettä nahattomaksi käsiteltynä ja annospaloiksi leikattuna (ja sulatettuna, jos käytät pakastekalaa)
suolaa
2-3 rkl seesaminsiemeniä
1 tl chilirouhetta

1. Ripottele lohipaloille tasaisesti suolaa. Sekoita matalalla lautasella keskenään seesaminsiemenet ja chilirouhe, ja ripsauta halutessasi seokseenkin vielä hieman suolaa. Pyöräytä kalapalat seoksessa niin, että sitä tarttuu niihin kauttaaltaan.

2. Tuuppaa kalat sähkösavustimeen 10-15 minuutiksi. Anna vetäytyä pari minuuttia ja tarjoile.

Samettinen paputahna

Oman pihan härkäpapuja ei ole montaa tullut ainakaan toistaiseksi, mutta onneksi isoja valkoisia papuja (jotka ilmeisesti ovat sama asia) löytyy myös kaupasta sekä purkki- että kuivatavarana. Askartelin niistä viime viikolla porkkanasämpylöiden pariksi ihanan samettista paputahnaa, johon ohje ja inspiraatio löytyi Suolaa ja hunajaa -blogista. Mittasuhteissa ja yrttivalinnoissa sooloilin kuitenkin oman maun ja pihan tarjonnan mukaan, laitoin sitruunamelissaa, persiljaa ja korianteria. Papujen oma maku on sen verran neutraali, että mikä tahansa rakenteeltaan pehmeähkö yrtti sopinee joukkoon, näkisin ainakin mintun tai basilikan maistuvan tahnassa aivan mainiolta.

Tahnan teko oli helppoa ja helpommallakin voi päästä, jos valitsee valmiiksi kypsennetyt purkkipavut. Jos tykkäät hummuksesta tai muhammarasta, niin tykkäät tästäkin :) Toivottavasti te muut olette onnistuneet papufarmarina minua paremmin!

Samettinen paputahna 

200g kuivattuja, isoja valkoisia papuja (tai vastaava määrä purkkikamaa)
1/2-1 sitruunan mehu
iso kimppu sekalaisia yrttejä oman maun mukaan (minulla persiljaa, korianteria ja sitruunamelissaa)
75g maustamatonta tuorejuustoa
1 iso valkosipulinkynsi
reilu loraus oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

1. Jos käytät kuivattuja papuja, huuhtaise ne edellisenä iltana ja jätä likoamaan yön yli. Huuhtaise vielä liotetut pavut ja keitä niitä reilun tunnin ajan, kunnes pehmenevät. Valuta ja anna jäähtyä huoneenlämpöisiksi. Purkkipapujen kanssa voit jättää tämän vaiheen väliin ja aloittaa seuraavasta kohdasta.

2. Kippaa pavut kulhoon ja mausta suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä. Soseuta papuja hieman sauvasekoittimella. Silppua mukaan yrtit ja sitruunamehu, sekä purista joukkoon valkosipuli. Soseuta
tahnaksi. Lisää lopuksi vielä tuorejuusto ja soseuta hieman lisää, kunnes tahna on sileähköä. Tuorejuusto tekee tahnasta samettisemman ja kermaisen, mutta sen voi myös jättää pois, jolloin saat pavuista vegaanisen version.

No onkos tullut joulu, nyt kesän keskelle...

Moni joulupöydässä tarjottava juttu on ihan mainiota myös kesällä. Graavikalat ja sillit kuuluvat aika luonnollisesti tähän kategoriaan, mutta hiljattain mieleen tuli myös rosolli Siskot kokkaa -blogin taannoisesta punajuurikirjoituksesta. Nyt loppu(?)kesästähän se on ihan parasta  raaka-aineiden puolesta mutta jostain syystä harvemmin tulee kesällä tehtyä. Tuumasta toimeen, ja kesärosolli oli pian pyöräytetty. Uusia punajuuria, porkkanoita, sipulia, perunoita sekä vähän omenaa ja maustekurkkua.

Se, mikä on rosollia ja mikä on sillisalaattia, vaihtelee tekijöittäin, samoin kuin se, mitä sinne salaattikulhoon ihan lopulta päätyy. Itse kutsun tuotostani aina rosolliksi vaikka normaalisti sinne menee sekaan silliäkin. Nyt silli jäi pois, mutta kyllä tuo salaatti sitä kaipaa, se tuo makuun mukavan täyteläisen, suolaisen vivahteen. Kompensoin laittamalla maustekurkkua hieman ohjetta enemmän. Toinen vaihteleva käytäntö koskee punajuuria; etikkapunajuurta vai ei? Kukin tyylillään, mutta minusta "oikeaan" rosolliin eivät etikkapunajuuret kuulu, vaan punajuuret keitetään tuoreista mukuloista. Etikkaisuutta saa säädeltyä maustekurkulla.

Allaoleva ohje sopii sekä kesään että jouluun, mutta tarkkoja määriä on vaikea arvioida, niin paljon riippuu juuresten koosta ja siitä, laittaako mukaan silliä vai ei. Maistelu on paras konsti varmistaa, että mittasuhteet ovat kohdillaan :)

Rosolli

1 nippu punajuuria (5 pienehköä juurta)
1 sipuli tai kaksi kesäsipulia varsineen
2-3 uutta perunaa
2-3 uuden sadon porkkanaa
1-2 maustekurkkua
1/2-1 omena
(1 sillifile)

1. Höyrytä kokonaiset punajuuret, porkkana ja perunat kuorineen juuri ja juuri kypsiksi. Näistä punajuuri vaatii pisimmän kypsymisajan. Anna juuresten jäähtyä ja kuori ne.

2. Pilko kulhoon pieniksi kuutioiksi punajuuret, sekä ainakin osa perunoista ja porkkanoista. Lisää sipuli, maustekurkku, omena ja silli. Rosolli saa lopullisen värinsä vasta hetken muhittuaan, joten tässä kohtaa se saattaa näyttää liian vaalealta, vaikka mittasuhteet olisivatkin kohdillaan. Anna siis vetäytyä hetken ja maistele, ja jatka tarpeen mukaan eri komponenteilla.