perjantai 30. lokakuuta 2015

Kurpitsa-chorizopasta



Kurpitsaa on nyt kaikkialla. Blogit, ruoka- ja naistenlehdet ovat ohjeita pullollaan ja kaupassakin näkyy ilahduttavasti muunmuassa kotimaisen kurpitsan parantunut saatavuus. Ymmärrän siis hyvin, jos kurpitsa tulee jo ulos korvistakin, mutta suosittelen silti kokeilemaan tätä pastaa, niin hyvää se oli. Rasvaisen ja hieman happamanmausteisen chorizon kanssa paahdettuna makeahko kurpitsa imaisee itseensä mahtavia makuja!

Oikeastaan on vähän jännä, miten koenkin tämän annoksen niin onnistuneeksi. Pasta ja kurpitsa kun eivät kumpikaan ole minun juttujani, vaikken niitä erityisesti inhoakaan. Kurpitsaa ostan kuitenkin aina sen satokaudella, koska olen tällainen wannabe-kurpitsanystävä. Aiemmin olen yrittänyt lähentyä kyseisen kasviksen kanssa tekemällä siitä mm. klassista kurpitsapiirakkaa sekä uunissa paahdettua kurpitsalisuketta.

Tämänkertaisen pastan ohje syntyi useita ajatuksia yhdistämällä: viimeisimmän Glorian Ruoka & Viinin (6/2015) lämpimistä voileivistä löysin kurpitsa-chorizoyhdistelmän, jonka arvelin sopivan hyvin myös pastaan. Kokkeillaan -blogin kurpitsapastasta bongasin puolestaan pastan keitinveden käytön, jota en olisi itse tullut ajatelleeksi. Ja vuohenjuusto, no, se on kurpitsan kanssa hyväksi havaittu makupari ja maistuu muutenkin melkein missä tahansa.

Kurpitsa-chorizo-vuohenjuustopasta (neljälle)

1 keskikokoinen myskikurpitsa (600-700 g kuorittua tavaraa)
200 g tuorechorizoa
loraus oliiviöljyä
pari rouhaisua mustapippuria
hyppysellinen suolaa
1-2 valkosipulinkynttä puristettuna
2 rkl hunajaa + hieman valmiiden annosten päälle

300 g tai paketin ohjeen mukainen neljän hengen annos hyvää pastaa (kuiva paino)
100 g pehmeää vuohenjuustoa (minulla sellainen "kuoreton" pötkö chevrenappeja)
2 dl pastan keitinvettä
pari kourallista rucolaa

1. Kuori ja kuutioi myskikurpitsa reilun nopan kokoisiksi kuutioiksi, hienonna chorizo ja sekoita kulhossa kurpitsan kanssa. Lisää pieni loraus oliiviöljyä, suolaa ja pippuria (suolaa varovaisesti, chorizo ja vuohenjuusto tuovat itsessään melko paljon suolaa). Levitä seos pellille leivinpaperin päälle ja paahda 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, sekoita ja paista vielä 5-10 minuuttia, kunnes kurpitsakuutiot ovat saaneet hieman väriä pintaansa. Sekoita mukaan hunaja sekä puristettu valkosipuli, ja jätä hetkeksi odottamaan.

2. Keitä pastaa suolalla maustetussa vedessä pari minuuttia vähemmän, kuin pakkauksessa ohjeistetaan. Valuta valmis pasta mutta ota talteen vajaat 2 dl keitinvettä. Sammuta keittolevy mutta nosta kattila levylle jälkilämpöön. Kaada keitinvesi takaisin kattilaan, lisää vuohenjuusto ja sekoittele, kunnes juusto on suurin piirtein sulanut kuumaan veteen. Lisää kattilaan keitetty pasta, rucola ja kurpitsaseos ja anna muhia pari minuuttia samalla varovaisesti käännellen. Halutessasi lisää vielä hieman rucolaa kaunistukseksi ja tarjoile.

4 kommenttia:

  1. Kurpitsa, chorizo ja vuohenjuusto kuullostavat kieltämättä herkulliselta yhdistelmältä. :)

    VastaaPoista
  2. Luit taas kerran ajatuksiani! Tänään mietin, että kurpitsapasta voi olla aika hyvä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Great minds ja niin edelleen :D Minä taas mietin pitkään, laittaisinko sen paahdetun kurpitsa-chorizoseoksen pastaan vai vaikka lämpimään salaattiin, mutta pastalla mentiin. Ehkä ensi kerralla se salaatti.

      Poista