sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Yhden astian Sunday roast



Hyvää isänpäivää! Isännän ensimmäinen isänpäivä menee pitkälti töiden äärellä ja ruokailu hoituu koko perheeltä valmiissa pöydässä, joten kummempaa raportoitavaa ei isänpäiväherkkujen saralla ole. Lähinnä varasin hieman normaalia parempia aamiaistarvikkeita ja askartelimme ihmispoikasen kanssa isännälle kortin (sinänsä epäkiitollinen projekti, koska taloudestamme oli hukassa sekä kartonki sekä paperiliima - vaikka niitä aina on jossain).

Arvelen, että monelle isälle maistuu isänpäivän ulkopuolellakin kuitenkin ihan perinteinen, miehekäs Sunday roast, eli uunissa kypsennettyä lihaa tai kanaa kera sopivien lisukkeiden. Me teimme sellaista viime (vai sitä edellisenä, apua miten aika rientää!) sunnuntaina. Minun Sunday roast -suosikkini on kokonaisena paistettu tipu, tällä kertaa ranskalainen, pakasteena ostettu luomubroileri ihan perinteisin maustein. Sitruunat olivat valitettavasti kotoa lopussa broiskua tehdessäni, lisäsin kuitenkin sitruunankuoren ja mehun ohjeeseen, koska minusta ne kuuluvat perinteiseen maustoon oleellisesti. Linnun kanssa uuniin meni kasa oman maan (eli omien ämpäreiden) pottuja, sadonkorjuuni jäi aika viime tippaan, mutta hyvänmakuisia potut olivat edelleen. Tällä kertaa tein linnun kaveriksi ihan vain salaattia, mutta toki vuokaan voisi lisätä myös vaikka ruusu- tai parsakaalia ja porkkanaa, niin koko ateria olisi ihan kirjaimellisesti samassa astiassa.



Uunissa paistettu broileri ja lisukepotut (neljälle)

1 kokonainen luomubroileri
2-3 rkl oliiviöljyä
8 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
tuoretta tai kuivattua rosmariinia/timjamia (minä käytin jälkimmäistä, koska pidän siitä enemmän)
1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori
muutama lastu voita
12 keskikokoista perunaa

1. Jos broileri on pakastettu, ota se jääkaappiin sulamaan jo edellisenä päivänä. Valmistuspäivänä ota broileri huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen uuniin menoa. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet karkeasti ja raasta sitruunasta kuori. Pese perunat, mutta älä kuori, halkaise tarvittaessa, ripota pintaan suolaa ja pyöräytä oliiviöljyssä.

2. Hiero broilerin pintaan oliiviöljy, suola, pippuri, timjami ja sitruunankuori. Laita broileri uunivuokaan ja levitä linnun pintaan, nahan alle ja vuoan pohjalle valkosipulia. Purista päälle sitruunan mehu ja sipaise pintaan vielä muutama lastu voita. Nostele perunat broilerin ympärille uunivuokaan. Anna kypsyä 175-asteisessa uunissa noin puolitoista tuntia. Broileri on kypsä, kun lihasnesteet juoksevat kirkkaina ja pinta on saanut hieman väriä. Lisää vuoan pohjalle paiston aikana hieman vettä tarvittaessa, jos nesteet näyttävät haihtuvan kokonaan.

2 kommenttia:

  1. Meillä menee monday roastin puolelle, mutta kokonainen maalaiskana on jääkaapissa odottamassa sopivaa ideaa ja täältähän se löytyi!

    VastaaPoista
  2. Hienoa! Tuo kanan resepti on tosi simppeli (mutta luotettava), ja minusta on mukavaa, kun lisukkeet voi laittaa samaan kippoon kypsymään. Eikä Monday roast ole koskaan väärin :)

    VastaaPoista