Valamon luostarin lounas

Ravintolan vihreä huone on kaunis ja rauhallinen, tarjotin kannattaa kiikuttaa sinne.

Pari vuotta sitten jäi hieman kaihertamaan, ettei tullut testattua Valamon luostarin lounaspöytää, vaikka olin reissannut ihan lähiseudulla. Viime viikolla liikuimme taas samoilla hoodeilla, joten päätin, että tällä kertaa on mentävä. Ja menimme. Luostari  on varmasti Suomen tunnetuin ja ylläpitää hengellisen päätehtävänsä ohella monenlaista matkailu- ja yleisötoimintaa, houkutellen vierailijoita kansainvälisestikin. Ainakin meidän vierailupäivänämme parkkipaikalla oli vilkasta, mutta suurehkolle alueelle kyllä mahtuu. Koiria ei alueelle saa tuoda ja pukeutumisessa tulee luonnollisesti huomioida, missä ollaan, eli bikineissä ei Valamoon ole asiaa. Meidänkin koirakolmikkomme jäi toisaalle päivälepoa viettämään vierailumme ajaksi.

Luostarin ravintola Trapesa tarjoaa joka päivä seisovaa pöytää 14 euron hintaan. Minua houkutti erityisesti ravintolan sivuilla mainostettu luostarin oma hapankaali, mutta muutenkin kotiruokatyyppinen lounaspöytä kuulosti hyvältä. Itse ravintolarakennus ei ole erityisen vaikuttava alueen muihin rakennuksiin verrattuna, sininen suuri ruokasali jopa hieman laitosruokalamainen, mutta punainen ja vihreä huone ravintolan päädyissä olivat kauniit ja tarjosivat rauhallisempia ja viihtyisämpiä paikkoja ruokailijoille. Niihin kannattaa siis hakeutua, jos Valamossa lounaalla käy. Ruoka maksettiin kassalle etukäteen ja tarjottiin itsepalvelulinjastosta. Plussaa siitä, että ihmispoikaselle löytyi syöttötuoli.

Mutta mutta, valitettavasti itse ruokailukokemuksesta ei ihan hirveästi kehuja heru. Paperilla kaikki oli hyvin, tarjolla liha-, kala- ja kasvisvaihtoehto sekä salaattipöytä. Mutta voi, käytännössä ravintola jäi vierailupäivänämme - ja olen todella pahoillani joutuessani sanomaan näin - tasossaan alle ketjuhuoltoaseman noutopöydän. Odottamaani hapankaalia oli tarjolla ja hienoa, jos se oli kotitekoista, mutta se oli niin hapanta, että maistui siltä, kuin pontta olisi haettu etikasta. Muut tarjoilut taas olivat samaa perussettiä, kuin missä tahansa työpaikkaruokalassa, teollista linjastotavaraa. Isännän kanssa teimme lämpimien ruokien tukkutoimittajasta molemmista saman arvauksen, olisin todella yllättynyt (ja pihvien teollisen maun huomioiden pettynyt), jos kävisi ilmi, että jauhelihapihvit on tehty paikan päällä. Salaateissa ei ollut sinänsä vikaa, mutta ei nyt mitään riemastuttavaakaan, kaalipohjainen raaste, jäävuorisalaatista tehty vihreä salaatti sekä pastasalaatti. Leipäpuolelta löytyi kotitekoisen oloisia sämpylöitä, sekä teollista viipaleleipää. Jälkiruoka oli esanssinen kiisseli. Tarjontaa säestivät yksinkertaisesti ankeat, sairaalatyyliset vaaleat muovitarjottimet. Mikä sääli, kun miljöössä ja ravintolan ajatuksessa olisi niin paljon potentiaalia!

Älkääkä käsittäkö väärin, vaikka luostarin kotiruokatyyppinen noutopöytä konseptitasolla tuo mieleeni mummolatyylisiä kirppisastioita ja Savon ja Karjalan alueen paikallisruokia, tiedän ruokamielikuvitukseni olevan vilkas enkä oikeasti odota luostarin pitävän ravintolaa lippulaivanaan. En myöskään odota ravintolan olevan fiini tai ainakaan trendikäs. Mutta silti ensimmäinen mieleen tuleva tunne oli todellakin sääli, mielestääni hienoja puitteita lähes halvensi se laitosmaisuus, mikä ravintolasta huokui. Ja onko ihan oikeasti pakko tarjota niin paljon teollista? Edullisia kotiruokavaihtoehtojakin löytyy, varsinkin perinneruuista, muutamina esimerkkeinä erilaiset perunaruuat, karjalanpaisti, lihapullat ja muikut. Myös yksinkertaiset keitot toimisivat hyvin. Kotitekoisesta voisin maksaa enemmänkin, nyt neljätoista euroa tuntui aika paljolta siihen nähden, mitä asiakas sai. En väitä olevani ravintola-alan kulurakenteiden asiantuntija ja tiedän kilpailun olevan kovaa ja työvoiman kallista, mutta vertailun vuoksi ajatus: pääkaupunkiseudulla lounaasta pulittaa kympin, mutta kympillä saa silloin vähintään saman kuin Valamossa, myös niissä paikoissa, jotka eivät ole ketjuuntuneita. Luostarin ravintolan tuotto menee luostaritoiminnan tukemiseen, ja mielelläni voin sillä ajatuksella antaa lounaastani muutaman rovon enemmän kuin tavallisessa lounasruokalassa. Mutta vielä mieluummin antaisin vaikka pari rahaa lisääkin, jos sillä saisin parempaa ruokaa. Se, mihin ravintolan tuotto menee, ei minusta saa olla syy tarjota huonompaa, kuin neljä euroa halvemmissa paikoissa.

Luostarissa on myös viinimyymälä, mutta ruokaa testattuamme emme halunneet maistaa viinejä. Alue sinänsä on hieno ja mielenkiintoista nähtävää riittää. Jos paikan päälle menee, niin miksei toki myös täyttäisi vatsaansa samalla, vaikkei kokemus mikään kummoinen olisikaan. Nyt olimme valmiiksi liikkeellä lähiseudulla ja lounas oli lähes matkan varrella kauppareissulla, joten olin iloinen, että tuli käytyä, vaikkemme mitään elämystä saaneetkaan. Jos kuitenkin pidemmän mutkan Valamoon tekee, ei ehkä kannata mennä vain ravintolan takia.