lauantai 2. marraskuuta 2013

Glögikausi



Minä ja varmasti moni, moni muu hörpimme glögiä heti syyskuussa, kun illat alkavat edes vähän viiletä ja hämärtyä. Marraskuuta kehtaa puolestaan jo ihan julkisestikin kutsua glögikaudeksi, kun pikkujoulutkin alkavat olla jo monella käsillä. Viime vuonna ryhdyin ensimmäistä kertaa tekemään omat glögiainekseni, ja tänä vuonna jatketaan samalla linjalla, nythän voi kyseessä katsoa olevan jo perinteen. Varsinkin alkoholitonta glögiä tehdessä pesee omatekoinen tiiviste mielestäni teolliset serkkunsa, jotka ainakin minun makuuni ovat ihan liian makeita. Ja tämäkin on niitä maailman helpoimpia juttuja tehdä.

Allaoleva ohje on ihan perinteiseen punaiseen glögitiivisteeseen, josta saa sekoiteltua viinin tai vodkan kera alkoholillisen version, tai vedellä lantrattuna mehuversion. Jos tykkää mehuglögistäkin hieman vähemmän makeana, "aikuiseen" makuun sovitettuna, sopivat hapan karpalo tai puolukka mielestäni tiivistepohjaksi parhaiten, mutta toki mehun voi vaihtaa myös mustaherukkaan, mustikkaan, tai miksei vaikka punaherukkaan. Mausteisiin voi hyvin soveltaa muitakin jouluisia mielimakuja, mutta näistä tykkään ns. "perusversiossa".

Tarjoillessa olen käyttänyt mittasuhteena 1/5 glögitiivistettä, lisämakeutusta maun mukaan sekä 4/5 vettä tai viiniä, tai 3/5 vettä ja n. 1/5 vodkaa.

Karpaloglögi (tiiviste)

0,5 l sokeroimatonta karpalomehutiivistettä
1 dl fariinisokeria
0,5 dl tummaa siirappia
2 kanelitankoa
2 tähtianista
1/2 vaniljatanko
5 neilikankukkaa
muutama suiru appelsiininkuorta

Kaada karpalomehutiiviste, kaneli- ja vaniljatangot, neilikat, tähtianis sekä appelsiininkuoret kattilaan ja kuumenna hellalla kiehuvaksi. Sekoita mehuun sokeri ja siirappi ja anna niiden liueta. Laita levy pois päältä ja anna jäähtyä. Anna mausteiden imeytyä esimerkiksi yön yli ja siivilöi ne sitten pois, glögitiiviste on sen jälkeen valmista pullotettavaksi ja nautittavaksi.

4 kommenttia:

  1. En oo koskaan ajatellut, että voisi tehdä glögiä tiivisteenä itse. Ne mitä on itse tehty, on juotu heti :) Kauanko tällainen tiiviste säilyy?

    VastaaPoista
  2. Meillä glögitiiviste on tainnut pisimmillään olla säilytyksessä n. kuukauden, mutta ei siksi, että se olisi pilaantunut vaan siksi, että se on loppunut :D Periaatteessa pitäisi säilyä pidempäänkin, samaan tapaan kuin kotitekoinen mehu, varsinkin jos vielä steriloi pullot tai muut säilytysastiat. Tuohon max. kuukauden säilytykseen oman jengin tarpeisiin en ole edes niin vaivautunut tekemään :)

    VastaaPoista
  3. Hauskaa että muillakin alkaa jo olla jouluisia mielitekoja - itse tein tällä viikolla piparkakkutryffeleitä. ;)

    VastaaPoista
  4. Kyllä vain ssiiri, täällä on jouluttanut jo hyvän tovin :) Kuulostavatpa piparkakkutryffelitkin muuten houkuttelevilta!

    VastaaPoista