tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kitupiikin yllättävän hyvä linssikeitto


Olenkin jo valitellut, että kitupiikkeilylläni ei pyyhi kovin hyvin (eli kauppalasku on aina isompi, kuin mitä soisin sen olevan), mutta toisinaan sentään tulee tehtyä budjettiruokiakin. Yksi niistä, linssikeitto jää minulla usein tekemättä, koska ajattelen sen aina olevan niin kovin tylsää. Silloin kun kuitenkin sitä teen, se yllättää joka kerta sillä, ettei ole ollenkaan tylsää, vaan täyttävää, maukasta ja lämmittävää.

Tämänkertainen ohje on pitkästi hatusta taiteiltu vanhojen muistikuvien pohjalta; linssien kanssa sitruunaa, juustokuminaa ja tomaattimurskaa. Löytyipä jääkaapista vielä avattu paketti fetaakin, joka sopan päälle murusteltuna kohotti aterian arkisuudestaan mukavaksi viikonloppulounaaksi :)

Kitupiikin yllättävän hyvä linssikeitto (kahdelle)

2 dl kuivattuja, punaisia linssejä
6 dl vettä

2 valkosipulinkynttä
1 sipuli

1 prk tomaattimurskaa
1/2 sitruunan mehu
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1/2 tl juustokuminaa
ripaus kuivattua oreganoa
suolaa
ripaus sokeria
mustapippuria
oliiviöljyä
100g fetaa murusteltuna

1. Huuhtele linssit. Hienonna sipuli ja valkosipuli, ja kuullota niitä hetki paksupohjaisessa kattilassa öljytilkan kera. Kaada mukaan vesi ja kiehauta. Lisää linssit ja keitä kypsiksi.

2. Mausta linssit suolalla, pippurilla, oreganolla ja juustokuminalla. Lisää tomaattimurska, sitruuna ja ripaus sokeria. Jos keitto on liian paksua, lisää myös vettä. Anna muhia kymmenisen minuuttia pienellä lämmöllä. Annostele kulhoihin, murustele päälle fetaa ja lorauta mukaan vielä hyvää oliiviöljyä.

3 kommenttia:

  1. Ei noista aineksista voi tulla kuin hyvää. Meilläkin oli keittoilta, porkkanaa tällä kertaa. Vastaan kyllä haasteeseen kun löydän sopivan juttumotivaation...

    VastaaPoista
  2. Meillä linssikeitto on tytön lempisoppia. Eipä vaan oo tullut tehtyä sitä pitkään aikaan. Jospa mä ensi viikolla saisin moisen aikaiseksi. Minäkin vastaan kyllä haasteeseen, kunhan on vaan hetki aikaa keskittyä :)

    VastaaPoista
  3. Ei mitään stressiä niistä haastevaastauksista, sitten kun/jos ehditte ja jaksatte! :)

    VastaaPoista