sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kitupiikin päiväkirja: tilinpäätös

Parin viikon säästökuuriyritys on nyt takana; miten mahdoin onnistua? Kouluarvosanaa tästä puuhasta on sangen hankala antaa, mutta allaolevaan olen koittanut kerätä havaintoja onnistumisista ja kompastuskivistä.

1) Kuuri osui sikäli hankalaan ajankohtaan, että näille muutamalle viikolle sattui jos jonkinlaista erikoista menoa ja ulkoruokintaa sekä omaan että muiden piikkiin, mikä sekoitti normaalia ruokabudjettia. Lisäksi moneen otteeseen illat venyivät töissäkin vähän ennalta-arvaamatta, ja nälissään piti keksiä jotain pikapurtavaa milloin mistäkin. Toisaalta taas, ihan hyvä ettei ajanjakso ollut se stabiilein mahdollinen, koska nyt se oli ehkä parempi esimerkki meidän normaalista arjesta, aina ei kuitenkaan olla kotona ruoka-aikaan :)

2) Kauppalasku pysyi hienosti ruodussa, eikä ruuan laadusta tarvinnut sen vuoksi tinkiä. Vaikka huomioi sen, että nyt söimme normaalia enemmän poissa kotoa, olisivat nuo ateriat kotikauppalaskuun siirrettynä (kotiaterioiksi muunnettuna, ei suoraan ravintolalaskun summan mukaan) jättäneet meidät silti alle satasen viikkobudjetin.

3) Penninvenytysystävällinen kokkaus tuotti uusina resepteinä ainakin yrttiset lyttypotut, maissikeiton ja marinoidut sienet. Lisäksi kokattiin mm. pulled porkia sekä perinteistä hernekeittoa (2012 vuoden hernari valmistuikin nyt jo syksyllä, koska tänä jouluna emme ajatelleet hommata kinkkua) ja kaalilaatikkoa, jotka säilöin suoraan pakastimeen ja vien viikon päästä mukanani pohjoiseen, kun lomat alkavat - tälläkin reissulla saa mökkikokkaus olla helppoa ;)

4) Hävikkiä tuli edelleen, grrrr! Inhottaa heittää mitään pois, varsinkin kun tietää, että heittää ihan suoraan samalla rahaa pois sen verran, mitä on tuotteeseen laittanut. Onneksi on seisoja, joka auttaa mielellään sopivien ruuantähteiden hävittämisessä. Toisinaan myös förskottina lautaselta, ennen kuin isäntäväki itse ehtii syömään.

5) Olisi ehkä ollut selkeämpää pitää kokonainen kuukausi säästökuuria, parissa viikossa ehtii juuri päästä jyvälle hommasta, ja sitten se jo loppuukin. Sen verran ehdin kuitenkin innostua, että ehkä otan vielä syksyllä toisen kuukauden vastaavaa testiä, ja toivottavasti siitä jää jotain korvan taakse myöhemmällekin ajalle. Loka-marraskuussa palataan siis asiaan uudemman kerran!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti