Alaston caesar-voileipäkakku

Lakkiais- ja valmistujaispäivä meni jo, mutta saattaa kesän mittaan olla rippi- sun muitakin juhlia, joissa voileipäkakku maistuu. Minä tein menneellä viikolla tällaisen voileipäkakun tyylisen jutun, joka on vähän kuin välimuoto täytetystä leivästä ja voileipäkakusta. Ja tunnustan olevani voileipäkakkujen ystävä muutenkin; välillä kuulee, että voileipäkakut ovat ummehtunut jäänne 80-luvulta ja muutenkin leipätuotteet ovat monella pannassa, mutta kummasti nuo muinaisjäänteet kerta toisensa jälkeen ovat juhlapöydän suosikkeja, tehden kauppansa usein makeita kakkuja paremmin.

Ajatus tehdä voileipäkakku ilman kuorrutusta tuli alun perin Nannan taannoisesta kakkupostauksesta, jossa muiden ihanien kakkujen lomassa esiintyi luomus nimeltä alaston kakku. Innostuin siitä sitten miettimään, toimisiko sama ajatus voileipäkakussa, ja  niin syntyi alaston voileipäkakku. Koska kuorrutetta ei ole, on kakku hieman perinteistä mallia kevyempi ja rennompi, mutta minusta myös tosi hauskan näköinen erivärisine leipä- ja täytekerroksineen. Toisin kuin täytekakussa, voileipäkakun virheitä ei valitettavasti voi peittää tomusokerilla - tai en ainakaan suosittele sitä - mutta paloista koostuvan kakun käsittely on onneksi niin helppoa, ettei edes minun kakkuni kaivannut suurempaa maskeerausta koristeiden lisäksi.

Olen myös pidempään miettinyt, miten caesar-salaatti yhdistyisi voileipäkakun täytteeksi, joten samalla tuli kokeiltua sitäkin. Ei ollut kovin yllättävää, että sehän toimii ihan loistavasti, kakku on samaan aikaan voimakkaan makuinen ja sitruunaisen raikas. Minä lisäsin kakkuun vähän rapeaksi paahdetulla pekonimurulla höystettyä tuorejuustoa, mutta yhtä hyvin voisi käyttää pelkkää caesar-täytettä tai sekoittaa johonkin kerroksista hieman vaikkapa kanaa tai savulohta. Suolaa tulee sekä caesar-kastikkeesta että pekonista, joten suosittelen käyttämään kostutukseen suolatonta tai vähäsuolaista lientä, enkä lisäisi yhtään suolaa täytteisiin.

Tällaiseen kakkuun oikeastaan kuuluu, että kerrosten välistä pilkistää hieman valuvaa täytettä, joten turhantarkkaa homma ei ole. Myös koristeiden suhteen voi ottaa aika vapaat kädet, minä  koristelin ihan vain salaatilla, parmesanilla ja yli jääneellä pekonimurulla ja ne toimivatkin ihan hyvin jos koristelun tekee viime tipassa ennen tarjoilua, mutta juhlapöytään suosittelen ennemmin rapsakoista vihanneksista leikattuja koristeita, jotka eivät nahistu kovin helposti. Itse kakku kannattaa tehdä jo hyvissä ajoin, vaikkapa edellisenä päivänä. Ja kuten muidenkin kakkujen kanssa, pitää kylmäsäilytyksen kanssa olla tarkka - usein parempi tehdä muutama pienehkö kakku ja ottaa niitä yksi kerrallaan esiin jääkaapista, kuin pitää yhtä valtavaa kakkua lämpenemässä juhlapöydässä. Kakkuun suosittelen myös valmista majoneesia, koska se pitää rakenteensa usein hieman kotitekoista paremmin.

Ohje on 12 isosta leipäviipaleesta tehdylle pitkulaiselle pikkukakulle (kolme palaa peräkkäin, neljä kerrosta), josta riittää neljälle voileipäkakun ystävälle tai kuudelle pieniruokaisemmalle. Huom. ohje on kakkuun ilman koristeita.

Alaston caesar-voileipäkakku

12 isoa, nelikulmaista täysjyväpaahtoleipäviipaletta, ei ihan tuoreita
2,5  dl vähäsuolaista (tai suolatonta) kana- tai kasvislientä

caesar-kastike ja salaattitäyte:

1 dl majoneesia
1/2 sitruunan mehu
1 tl dijon-sinappia
1 tl worcestershirekastiketta
1 valkosipulinkynsi
3-4 öljyyn säilöttyä sardellifilettä
3-4 rkl parmesanraastetta
mustapippuria
1-2 romaine-salaattia (minulle riitti yksi, tuuhea ja terhakka yksilö)

pekonitäyte:

3-4 viipaletta pekonia
3-4 kevätsipulin vartta
100g maustamatonta tuorejuustoa

Koristeluun esim:

1-2 viipaletta ylimääräistä pekonia, yli jääviä salaatinlehtiä, parmesanlastuja

1. Valmista pekonitäyte. Paahda pekoni rapeaksi kuumalla pannulla, laita hetkeksi lepäämään talouspaperin päälle (jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois ja pekonista tulee kunnolla rapeaa) ja riko mureniksi. Silppua kevätsipuli ja sekoita se, pekoni ja tuorejuusto. Laita jääkaappiin odottamaan.

2. Valmista caesar-kastike ja salaattitäyte. Sekoita keskenään majoneesi, worcestershirekastike, sitruunamehu ja sinappi ja purista mukaan valkosipulinkynsi. Hienonna sardellifileet mahdollisimman pieneksi muhjuksi ja lisää kastikkeeseen. Raasta mukaan vielä parmesania (kastike saa olla kakkuhommiin hieman paksumpaa kuin normaali caesar-salaatin kastike, parmesan sitoo muita aineksia hyvin) ja rouhi joukkoon mustapippuria myllystä. Pilko salaatti suupaloiksi ja sekoita osa kastikkeesta siihen vähän kerrallaan (sanoisin, että yhteensä korkeintaan puolet kastikkeesta). Laita salaatti ja yli jäänyt kastike jääkaappiin odottamaan.

3. Kiehauta lihaliemi, kaada se laakeaan kulhoon ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Leikkaa paahtoleipäviipaleista reunat pois.

4. Ota täytteet kaapista ja kasaa kakku. Kostuta ensin yhden kerroksen leipäpalat (kolme palaa) joko lusikalla valellen tai liemikulhossa nopeasti dipaten (kannattaa hieman testata, kumpi metodi on parempi, tiiviimpi leipä sietää dippausta höttöleipää paremmin), ja asettele ne kakkuvadille suorakulmioksi. Sivele päälle hieman caesar-kastiketta ja nostele sen päälle vielä kastikkeessa pyöräytettyä salaattia. Rakenna sitten seuraava kerros samaan tapaan, mutta laita leipien päälle pekonitäyte. Pekonitäyte on jähmeähköä, joten kannattaa olla varovainen, etteivät leipäpalat repeä. Rakenna taas seuraava kerros ja täytä se samaan tapaan kuin ensimmäinen. Rakenna sitten viimeinen kerros kakun kanneksi. Anna vetäytyä jääkaapissa ainakin muutaman tunnin, mielellään yön yli.

5. Koristele ennen tarjoilua haluamallasi tavalla, esim. ylijääneillä salaatinlehdillä, pekonimurulla ja parmesanlastuilla.

Sitruuna-kaprissilli

Sherrysillin lisäksi tein toisenkin sillikokeilun viime viikonlopun kalapöytään, ja laitoin kevytsuolattuja fileitä marinoitumaan ikisuosikkieni sitruunan ja kapristen kanssa. Ilokseni tälläkin tapaa valmistetusta sillistä tuli todella hyvää ja raikasta, joten molemmat uudet sillireseptit pääsevät meillä varmaan vakiorepertuaariin. Kunhan pääsen eroon pötsiliitännäisistä ruokarajoitteista,  taidan kokeilla jotain samantapaista myös silakoille.

Marinadin pohjana käytin helposti muistettavaa 3-2-1 suhteella tehtyä vesi-sokeri-etikkaseosta, jonka olen alun perin oppinut perheessämme ikiajat tehdystä "parhaasta sillistä" (joka muuten on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja perinteisyydessään todella, todella hyvää). Saman liemen voi maustaa lukemattomin eri tavoin, joten se on todella monikäyttöinen. Tällä kertaa en laittanut marinadiin ollenkaan perinteisiä sillimausteita kuten maustepippuria, neilikoita tai laakerinlehtiä, vaan käytin niiden sijaan reilusti mustapippuria, joka on mielestäni ihanaa sitrusten kanssa. Sopi hyvin silliinkin!

Sitruuna-kaprissilli

3 dl vettä
2 dl sokeria
1 dl etikkaa

2 pkt (n. 300g) kevytsuolattuja sillifileitä
1 sipuli
1 (luomu) sitruuna
4 rkl kapriksia
1-2 rkl rouhittua mustapippuria

1. Sekoita kattilassa keskenään vesi, sokeri ja etikka ja kiehauta sen verran, että sokeri liukenee. Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaappikylmäksi.

2. Viipaloi silli suupaloiksi. Pese sitruuna huolellisesti ja viipaloi se ja sipuli ohuelti. Lado lasipurkkiin tai kulhoon kerroksittain silliä, sipulia, kapriksia ja sitruunaviipaleita, ja rouhi sitruunaviipaleiden päälle aina reilusti mustapippuria. Kaada päälle jäähtynyt etikkaliemi ja anna vetäytyä jääkaapissa vähintään vuorokauden, mieluiten kaksi.

Turistina Oulun torilla

Lakkiaispäivänä laitoimme karseassa lievässä muuttokaaoksessa olevan kotimme oven kiinni ja lähdimme nauttimaan kauniista kesäpäivästä Oulun keskustaan. Mitään kummempaa suuntaa tai ohjelmaa ei ollut, ajatuksena oli lähinnä vähän rentoutua yhteensä yli kuukauden muuttorupeaman päälle. Minä toivoin tosin pääseväni kauppahalliin, edellisestä vierailusta kun oli vuosia. Ja halusin myös jossain nauttia pannari-, lettu- tai vohvelikahvit, onneksi muilla perheenjäsenillä ei ollut mitään sellaista ohjelmaa vastaan. Otin myös kameran mukaan, jotta olisin kunnon turisti ja saisin samalla ikuistettua torin ympäristöä niille kavereilleni, jotka eivät ole (vielä) täällä päin Suomea käyneet.

Toria ympäröivissä vanhoissa, punaisissa aitoissa on jos jonkinlaista liikettä, bongasin ainakin designia, krääsää, kenkiä ja teekaupan. Osa aitoista on valjastettu kahvila- ja ravintolakäyttöön. Me kahvittelimme niinikään aitan terassilla Pannukakkutalossa, jossa jäätelön kera syödyt valtavat pannukakut tyydyttivät makeanhimot varmaan vuodeksi eteenpäin. Taaperon kanssa liikkuessa yli puolen tunnin odotusaika ilman ennakkovaroitusta oli kuitenkin minusta turhan pitkä, tosin ymmärrän päivän olleen ravintolalle hyvin kiireinen, kun selvästi erilaisista kevätkekkereistä tulossa olevia asiakkaita, varsinkin perheitä, valui terassille melkein jatkuvana virtana.

Ruokatarjontaa torilla ja sen ympäristössä oli muutenkin aika paljon, oli intialaista, perinteisiä muikkukauppiaita, torikahviloita ja grillejä, jo mainitsemiani aittapaikkoja, hallikahvilaa sekä ravintoloita torin laidalla. Tavallisia torimyyjiä ei ainakaan tällä kertaa näkynyt.

Jännänä kontrastina vanhoille makasiineille löytyy torin laidoilta myös hyvin moderneja rakennuksia.

Hinkumaani halliin piipahdimme toki myös. Koska olimme vielä jatkamassa päiväämme kaupungilla, en tällä kertaa tehnyt ostoksia vaan tyydyin ihailemaan hallin tarjontaa. Varsinkin kala- ja leipätiskit ihastuttivat, ja jälkikäteen huomasinkin ottaneeni kuvia vain kalatiskeistä... Uskokaa siis kun sanon, kyllä siellä muutakin myytiin.

Hallista jatkoimme matkaa vielä keskikaupungille, jossa terassilla varustetut, etukäteen varovaisesti pohtimamme lounaspaikat olivatkin hyvin täynnä (mutta kyllä me ruokaa saatiin silti). Kaunis ilma ja koulujen loppuminen oli houkutellut paljon kansaa liikkeelle, joten tunnelma oli hauska sekoitus juhlavaa ja kesäisen rentoa - minä ainakin nautin ensimmäisestä vapaapäivästäni Oulussa!

Ei kai Oulun torilla voi käydä turistina ottamatta kuvaa Toripoliisista?

Sherrysilli kesän ensimmäiseen kalapöytään

Tänä viikonloppuna sain laittaa kesän ensimmäisen kalapöydän uusien perunoiden kera, juttu, jota joka vuosi odotan jo kuukausia etukäteen. Menin hyvin helpolla kaavalla; paria erilaista silliä, savulohta - olisin mieluusti graavannut mutta taaskaan kaupassa ei ollut ostohetkellä riittävän tuoretta tavaraa - ja kaapista löytyneitä säilykesavumuikkuja. Sivuun creme fraiche -pohjaista kastiketta ja kesäisiä kasviksia, kuten kukkakaalia ja tomaattisalaattia. Kotimaisiakin uusia perunoitakin olisi jo ollut myynnissä, mutta noin seitsemän euron kilohinta ei ihan ollut vielä mieleinen, joten tyydyin ruotsalaisiin. Siihen vedänkin rajan, minusta sen kauempaa tuodut uudet perunat eivät maistu oikealla tavalla uudelle perunalle.

Sillien osalta halusin vihdoin testata sherrysillin tekemistä. Pidän siitä kovasti mutta yleensä on tullut ostettua se valmiina. Käyttämäni resepti on Aamulehdestä parin vuoden takaa ja hyvin helppo, hankalinta oli sherryn valinta, koska reseptissä käskettiin käyttämään kuivaa, mutta niitäkin löytyi alkosta montaa eri vaihtoehtoa, jotka sopivat myyjän mielestä hyvin erilaisiin kokkailuihin. Tunnustan olevani täysi sherryummikko, ja minähän olin lähettänyt vielä ostoksille isännän, joka ei tiennyt, mihin aioin sherryn käyttää. Ostoskassiin päätyi pullo, joka maistui joka tapauksessa sillin kastikkeessa oikein hyvälle. Muutenkin onnistunut kokeilu, jatkossa ei tarvitse ostaa valmiina! 

Sherrysilli

4 matjessillifileetä (n. 300g)

1 punasipuli

2 laakerinlehteä

kastike:

1,5 dl tomaattimehua

0,5 dl rypsiöljyä

3 rkl etikkaa

0,5 dl sokeria

3 rkl kuivaa sherryä

6 murskattua maustepippuria

1. Pilko matjessillifileet suupaloiksi ja hienonna sipuli. Lado silli ja sipuli kerroksittain purkkiin tai kulhoon. Tuikkaa laakerinlehdet mukaan.

2. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset. Kastike on tarpeeksi sekoittunut, kun sokeri on kunnolla liuennut seokseen. Kaada kastike sillin ja sipulin päälle ja anna vetäytyä jääkaapissa kaksi vuorokautta. 

Mustapapu-melonisalaatti katkaravuilla

No niin, muutosta on nyt selvitty hengissä. Tai oikeastaan paremmin kuin hengissä, tavaroiden pakkaamisen kanssa tuli lopulta hirveä kiire ja yöunet jäivät vähiin, mutta matka uusille nurkille onnistui olosuhteet huomioiden yli odotusten, oikeastaan todella hyvin. Jäämme kyllä ikuiseen kiitollisuudenvelkaan perheillemme, jotka kukin vuorollaan auttoivat muuttotouhuissa - tai siinä, että saimme itse muuttohommia edistettyä - omien kiireidensä keskellä.

Vaikka kaikki meni hyvin, on muuttaminen kuitenkin rankkaa puuhaa, varsinkin pallomahan, puolitoistavuotiaan ihmispoikasen ja kolmen koiran kanssa. Piti myös tajuta, ettei aviomies automaattisesti muutu siivousintoilijaksi eikä koirista lähde yhtään vähemmän karvaa paikkakunnanvaihdoksen myötä. Ja vaikka sormia syyhyttää järjestellä tavaroita kaappeihin, on välillä pakko levätä ja antaa isännän hoitaa purkuhommia yksin. Keittiötavaroiden purkaminen oli jopa pieni henkilökohtainen kriisi, kun en itse päässyt sitä tekemään. Olen niin tottunut pitämään keittiötä lähestulkoon täysin omana valtakuntanani, että on vaikea neuvoa edes isäntää siinä, mihin järjestykseen tavaroiden pitäisi mennä. On toimiva periaate laittaa vähemmän käytetyt ruokatarpeet ja astiat ylähyllyihin ja paljon käytetyt helposti ulottuville, mutta se ei paljon auta, jos ei tiedä, mitä tarvikkeita käytetään paljon ja mitä vähemmän. Mutta eiköhän kaikki löydä paikkansa ajan mittaan. Uudessa asunnossa ei onneksi ole kiirettä saada kaikkia tavaroita purettua, vaan voimme rauhassa totutella takaisin tavalliseen arkeen. Tärkeimmät asiat ovat jo paikallaan niin, että asunnossa voi hyvin elää ja toimia. Ja tehdä ruokaa.

Ruuanlaittoon ehtikin tulla himo muuton aikana. Vanhassa asunnossa ei oikein viimeisinä päivinä voinut tehdä mitään suurimman osan tavaroista ollessa paketissa, matkapäivä oli omaa lukunsa ja pari ensimmäistä päivää uudessa kodissa kuluivat niinikään muuton tiimellyksessä, joten tilauspizzat ja kaupan eineshylly tulivat sangen tutuiksi. Eläähän niilläkin ja onneksi valikoimassa on nykyisin myös tuoresalaatteja ja -raasteita, mutta kovasti alkoi jo kroppa huutaa erityyppistä ruokaa ja korvien väli sitä, että saisi tehdä ruokansa ihan itse. Ei mitään monimutkaista, mutta jotain raikasta ja terveellistä, samaan aikaan riittävän kevyttä ja ruokaisaa.

Niillä kriteereillä uuden kodin ensimmäiseksi ateriaksi valikoitui salaatti, joka koostui pääosin raikkaasta vesimelonista, mustapavuista ja katkaravuista. Olen viime aikoina ihastunut kovasti proteiinipitoisiin, pieniin ja napakoihin mustapapuihin, ja ne sopivatkin hienosti vesimelonin kanssa. Salaatin höysteeksi tein limettipohjaisen kastikkeen. Ohjeen annoksesta riittää kahdelle kevyeksi lounaaksi tai 3-4 hengen lisukesalaatiksi. Todella yksinkertainen kokonaisuus, todella helppo tehdä, ja todella hyvää. Loistavaa tarjottavaa (katkaravuilla tai ilman) myös grillijuttujen kaveriksi tai kesän buffetpöytiin perinteisen feta-melonisalaatin sijaan!

Mustapapu-vesimelonisalaatti katkaravuilla 

200g pakastekatkarapuja
2 tlk (280 gr per tölkki) mustapapuja
1/4 pienehköstä vesimelonista
1/2 sipuli
1 ruukullinen korianteria
1 pieni, vihreä chili
1/2 limetin mehu
reilu loraus oliiviöljyä
muutama rouhaisu mustapippuria
pari ripsausta suolaa

1. Sulata ja valuta katkaravut, huuhdo ja valuta mustapavut ja kuori ja pilko meloni. Hienonna sipuli, chili ja korianteri. Sekoita ainekset salaattikulhossa.

2. Purista limetin mehu salaatin sekaan. Lisää mukaan loraus öljyä, suola ja pippuri.

Ravintolavinkki Espooseen: Persian Ravintola

Muuttotohinoiden lomassa ehdin toissa viikolla vielä testaamaan vanhan kotikaupungin ravintolatarjontaa, kun kävin kaveritreffien merkeissä Leppävaarassa Persian Ravintolassa (kyllä, tämä on kirjoitusasu, se piti pariin otteeseen tarkistaa). Olen pari vuotta sitten kuullut useammasta suunnasta kehuja paikasta ja ilmeisesti se on aiemmin tunnettu nimellä Vihreä Ravintola, mutta nyt siis vasta pääsin itse testaamaan, kiitos ystävättären, jolle paikka sattui juuri sopivasti muistumaan mieleen treffiemme alla. Ja kiitos myös kännykkäkamera-lainasta, itsehän olin taas vaihteeksi liikkeellä ilman kameraa - ja samalla pahoittelen kuvien laatua, joka ei tee ruualle oikeutta. Minä ja kosketusnäytöt emme vain sovi yhteen.

Joka tapauksessa, ravintola sijaitsee muutaman sata metriä Leppävaaran asemalta pohjoiseen, vähän syrjässä pienen kadunpätkän varrella parin-kolmen muun liiketilan lomassa. Jos en olisi tiennyt osoitetta, myönnän, etten olisi osannut lähteä juuri niiltä nurkilta hakemaan ruokapaikkaa. Sisään astuessa ravintolan yleisilme on melko vaatimaton mutta siisti, keittiöönkin pystyy hieman tirkistelemään salin puolelta avoimen oviaukon kautta. Arvelen asiakaspaikkoja olevan kolmisenkymmentä; sateisena iltapäivänä tilaa oli mutta myös muita ruokailijoita, eikä missään kohtaa tuntunut siltä, että istuisimme tyhjässä ravintolassa, vaikka olimmekin liikkeellä siinä hiljaisessa kohdassa lounasajan jälkeen mutta ennen parasta after work- ja illallisaikaa.

Myönnän iranilaisen tai persialaisen keittiön olevan minulle täysin vieras, jotenkin olen vaan niputtanut sen osaksi Lähi-idän keittiötä, jonka alueellisista eroista minulla muutenkin on sangen rajallinen tuntemus. Ravintolassa tietämättömyys kääntyi ravintolan listan selailuksi ymmärtämättä ihan, miten homma toimii tai miten ruokia on tarkoitus tilata, mutta onneksi ystävällinen tarjoilija auttoi pääsemään hommasta jyvälle. Alkuun tilasimme jaettavaksi kashke bademjan -munakoisoannoksen sekä boraani-nimistä jugurtti-pinaatti-valkosipulitahnaa. Munakoisotahna oli ihan älyttömän hyvää ja sekä minun että ystävättäreni mielestä koko aterian paras annos. Se meni myös välittömästi omalle to-do -listalleni, muutaman reseptin googlasin heti samana iltana varastoon. Myös jugurttitahna oli hyvää ja raikasta, ja sopi mainiosti kylkiäisenä tulleiden lämpimien leipien dipiksi.



Pääruuaksi otimme molemmat annokset grillilistalta, minä kana- sekä jauhelihavartaan ja ystävätär jauheliha- ja kokolihavartaat. Annoksiin kuului sahramiriisi ja grillattua tomaattia. Lisäksi tilasimme pikkelöityjä vihanneksia sekä taas uutta dippiä, jossa oli salottisipulia ja jugurttia, valitettavasti en löytänyt annosten nimiä  tähän hätään. Pääruoka-annoksissa oli kokoa eikä maussa varsinaisesti ollut vikaa, mutta sellaisenaan ne olivat vähän pliisut herkullisiin alkupaloihin verrattuna ja ilman lisukkeena tilattua kastiketta ne olisivat olleet myös aika kuivat. Pikkelöidyt vihannekset olivat hauska kokeilu, suomalaiseen etikkakurkkutyyliin verrattuna kasvikset olivat hyvin happamia ja voimakkaan etikkaisia. Ja toki eri tavalla maustettuja, muistaakseni sahrami oli läsnä niissäkin.

Jälkkärille minulla ei ollut tilaa, mutta maistoin kaverin sahramilla, pistaasilla ja ruusuvedellä maustetusta jäätelöstä, joka olikin taas hauska kokemus. Lisäksi hörpimme niinikään maukkaat teet.

Laskua jouduimme odottelemaan tovin ja maksoimme lopulta suoraan ravintolan kassalle. Hieman epäselväksi jäi, oliko muita vaihtoehtojakaan. Muutoin palvelu pelasi kuitenkin tosi hyvin, herttainen tarjoilija kävi ruokalistaa kärsivällisesti läpi kanssamme ja kertoi eri ruuista, ja opastipa hän vielä teenkin sekoittamisessa ruokailun päälle. Hintaa kahdelle alkuruualle, kahdelle pääruualle ja kahdelle lisukkeelle tuli yhteensä todella kohtuulliset 55 euroa, ja siihen sisältyi vielä pieni alkusalaattipöytä, leivät sekä tee.

Kokonaisuutena Persian Ravintolasta jäi ehkä hieman epätasainen vaikutelma, mutta paljon laitan kyllä sen piikkiin, etten juurikaan tunne iranilaista ruokakulttuuria enkä tiedä, mitä kannattaa tilata tai mitä on tapana tilata. Kenties pelkkiä alkupaloja ja pikkuruokia jaettavaksi, tai vaikkapa jotain listan herkullisen kuuloisista pataruuista? Kaiken kaikkiaan ravintolasta jäi kuitenkin tosi positiivinen kuva ja mieliteko käydä uudestaankin, kun vaan Espoon leveysasteille tulee seuraavan kerran (miksi tuleekin mentyä johonkin uuteen, kivaan paikkaan juuri ennen kuin muuttaa toiselle puolelle Suomea?). Plussaa myös palvelualttiudesta, ateriamme oli sekä opettavainen että nautittava!

Hauduttamalla paras eli isännän chili con carne

Jonkinlainen versio chili con carnesta kuuluu varmaan lähes jokaisen lapsiperheen arkiruokarepertuaariin. Tämä meidän versiomme ei välttämättä kelpaisi puristille tai hifistelijälle purkkipapuineen, -tomaatteineen ja vaihtelevine lihoineen, mutta minusta se on vaan niin hyvää, että haluan laittaa ohjeen tännekin. Helppoja ja maukkaita arkiruokaideoita kun ei koskaan ole liikaa!

Minä hoidan taloutemme ruokahuollosta normaalisti noin 95% (no, viime aikoina vähän vähemmän sattuneesta syystä), mutta chili con carne on niitä ruokia, jotka isäntä yleensä tekee, usein vielä sellaisena bulkkiannoksena, että syötävää riittää useammaksi päiväksi. Hyvin yksinkertaisen ruuan kaksi salaisuutta ovat hitaasti kullankeltaiseksi kuullotettu sipuli sekä - kuten otsikostakin käy ilmi - haudutus, joka voi olla juuri niin pitkä, kuin aikaa on. Koska chili con carneen kuuluu nimensä mukaisesti chili mutta monen lapsiperheen ruokavalioon ei, voi ohjeesta poiketen antaa ruuan hautua vähän aikaa ensin ilman chiliä, ottaa sitten "lastenversion" syrjään ja lisätä chilin haudutuksen loppuajaksi. Ihan loppuun en kuitenkaan lisäämistä jättäisi, koska silloin chili ei ehdi luovuttaa makuaan tasaisesti ruokaan vaan jää tulisiksi sattumiksi kastikkeeseen.

Chili con carne arkitarpeisiin (4-6 hengelle, useamman päivän tarpeisiin kannattaa tehdä tupla-annos)

500g jauhelihaa (meillä tällä kertaa possun)
2 sipulia
2-3 valkosipulinkynttä

1 tlk kidneypapuja
muutama ripsaus suolaa
mustapippuria myllystä
2 tkl tomaattimurskaa
2-3 tl sokeria
2 rkl soijaa
2 tuoretta jalapenoa (muukin chili käy, meillä oli nyt mietoa punaista, jonka lajikkeesta ei ole tietoa)
ruukullinen tuoretta korianteria

öljyä paistamiseen

1. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulia ja valkosipulia pannulla öljytilkassa keskilämmöllä, kunnes sipuli alkaa muuttua kullankeltaiseksi. Vältä ruskistamista. Kippaa sipulit pannusta hetkeksi syrjään, lisää pannuun lämpöä ja paista jauhelihan siinä kypsäksi.

2. Huuhtaise ja valuta kidneypavut. Hienonna korianteri ja viipaloi chilit ohuelti. Lisää chili, pavut ja aiemmin paistetut sipulit jauhelihan joukkoon ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tomaattimurska, sokeri ja soija ja laske lämpö pienimmilleen. Peitä kannella ja anna hautua pienellä lämmöllä paristakymmenestä minuutista kahteen tuntiin. Lisää korianterisilppu juuri ennen tarjoilua.