torstai 24. syyskuuta 2015

Syksyinen steak & Guinness pie -versio


Olen sekä naudanlihan että Guinnessin ystävä, mutta klassinen steak & Guinness pie on jäänyt minulta kokeilematta. Niin jäi oikeastaan nytkin, koska tein piiraani jauhelihasta eikä stoutini ollut Guinnessia, mutta kannattaa silti tutustua ohjeeseen, koska syksyisiä makuja sisältävä piiras oli hieman esikuvaansa vikkelämpi valmistaa ja kaiken kaikkiaan vallan mainio.

Piirakkainspiraatio iski, kun mietin mitä tekisin pakastimesta löytyvästä ylämaankarjan jauhelihasta. Jauheliha on hyvin vähärasvaista ja sen maussa on riistan vivahteita, joten halusin yhdistää sitä muihin syksyisen tummiin makuihin. Kaapissa oli vielä viimevuotisia mustatorvisieniä ja jääkaapissa pullo suklaista Young's Double Chocolate Stoutia, joten tykötarpeet täytteeseen alkoivat olla kasassa.

En noudattanut suoraan mitään ohjetta piirakan tekoon, mutta vinkkejä katselin mm. Jamie Oliverin sivuilta ja pohjataikinan lainasin Kulinaarimurulasta. Taikinan ja täytteet jo valmistettuani tajusin, että eihän minulla ole sopivaa vuokaa piirakalle, mutta irtopohjainen kakkuvuoka pelasti tilanteen. Piirakan ulkonäkö kärsi valinnasta hieman, kun jouduin jumppaamaan jo kaulittua taikinaa aavistuksen liian isoon vuokaan, mutta makua se ei haitannut tippaakaan. Olutta ei piirakkaan muuten kulu kuin 1,5 dl, joten loput pullollisesta hörpimme palanpainikkeeksi.

Vinkki 1: piirakka ei ole vaikea, mutta jonkin verran sen valmistamiseen menee aikaa. Valmistuksen voi hyvin jakaa kahdelle päivälle niin, että täytteen ja taikinan tekee jo edellispäivänä, ja syömispäivänä vain kaulitsee, kokoaa ja paistaa piirakan.

Vinkki 2: Jos pelkäät kaulitsemista kuten minä (pyöreät levyni muistuttivat lähinnä Irlannin karttaa, mutta se sopi tavallaan aiheeseen), voit myös käyttää valmiiksi kaulittua lehtitaikinaa.

Vinkki 3: Jos käytät irtopohjavuokaa, varo kiinnittämästä taikinaa vuoan reunojen yli, silloin piirakka repeää helposti.



Jauheliha-olutpiiras

piirakkapohja:

325g vehnäjauhoja
125g voita
ripaus suolaa
1 dl kylmää vettä

täyte:

1 reilu kourallinen kuivattuja, mustia torvisieniä
1 iso porkkana
2 sipulia
500g jauhelihaa (suosittelen lokakuussa sesongissa olevaa hirven jauhelihaa tai riistaisaa ylämaankarjaa)
1 rkl sokeria
muutama timjamin oksa
5 katajanmarjaa murskattuna
suolaa
mustapippuria
2 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl stoutia (minulla Young's Double Chocolate Stout)
3-4 dl hyvää lihalientä

voita ja/tai öljyä paistamiseen

1 munankeltuainen voiteluun

1. Valmista taikina nyppimällä jauhot, voi ja suola sekaisin. Lisää sitten vesi ja sekoita sen verran, että taikina muuttuu tasaiseksi. Taputtele palloksi ja anna vetäytyä jääkaapissa kelmulla peitettynä vähintään tunnin ajan.

2. Liota torvisieniä reilussa vedessä noin tunnin ajan, valuta ja puristele ylimääräiset vedet pois. Kuori ja hienonna sipuli ja porkkana. Kuullota sipulia ja porkkanaa hetki paistinpannulla voi-öljyseoksessa, lisää sitten jauheliha ja ruskista. Lisää vielä sienet ja paista hetken ajan. Mausta timjamilla (riivi lehdet varsista, jollet halua "tikkuja" ruokaan), suolalla, sokerilla ja katajanmarjoilla ja kääntele sekaisin.

3. Ripottele jauhelihaseoksen päälle 2 rkl vehnäjauhoja. Sekoita niin, ettei jauhoa enää näy sellaisenaan vaan se on imeytynyt seoksen joukkoon. Kaada mukaan olut, anna kiehahtaa ja lisää sitten lihaliemi. Tuo jälleen kiehuvaksi, pienennä lämpöä ja anna hautua muutaman minuutin ajan välillä sekoitellen. Jäähdytä jääkaappikylmäksi.

4. Voitele piirakkavuoka. Ota taikinasta 1/3 syrjään piirakan kantta varten. Kaulitse lopputaikina ohueksi, pyöreäksi levyksi ja nosta levy varovasti vuokaan niin, että taikina peittää sekä vuoan pohjan että reunat. Lusikoi jääkaappikylmä täyte varovaisesti piirakkapohjan päälle. Kaulitse loppu taikina pyöreäksi kanneksi ja nosta se piirakan päälle. Kiinnitä reunat vedellä kastelluin käsin. Siisti ylimääräinen taikina pois veitsellä ja painele reunat vielä halutessasi haarukalla. Pistele piirakan kanteen reikiä haarukalla tai terävällä veitsellä. Voitele pinta munankeltuaisella ja paista 180-asteisessa uunissa 45-50 minuuttia, kunnes se saa kauniin värin. Tarjoile vihreän salaatin kanssa.


2 kommenttia:

  1. Ihana kunnon talvipiirakka! Ja hyvä, ettei resepti vaadi koko pulloa stoutia;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Piirakka oli todella ruokaisa. Ja olutta riitti lasiinkin ;)

    VastaaPoista