lauantai 20. kesäkuuta 2015

Naudan tomahawk-kyljys grillissä


"Täällä olisi tällaisia naudan tomahawkeja, jotka näyttävät hauskoillta", kertoi isäntä minulle puhelimesssa. En ole lihanleikkuun asiantuntija, joten googlasin puhelun aikana nopeasti, miltä pala näyttää ja mitä sille mahdollisesti pitäisi tehdä. Luullinen kyljys, joka sopii grillattavaksi. "Joo, ota vaan", vastasin, koska pois se minusta, että rajoittaisin toisten ruokamielitekoja, vaikka olinkin hiukan skeptinen sen suhteen, että myytiinköhän meille nyt joku ylihintainen lihanpala, jonka ainut arvo on erikoisuus.

Hieman tarkemmalla googlauksella selvisi, että tomahawk-kyljykset ovat nyt rantautuneet Suomen marketteihin ainakin Tammisen tuottamana rotukarja-merkin alla, meidän palamme oli limousin-nautaa. Kun tomahawkin näkee, ei ole epäselvää, mistä sen nimi tulee, muoto on nimittäin samanlainen kuin tomahawk-kirveellä. Luu ja rasva tuovat lihaan makua, mikä käänsi epäluuloni enemmän pieneksi jännitykseksi siitä, onnistuisinko kypsentämään lihan pilaamatta sitä.

Ohjeet palan grillaukseen olivat kuitenkin todella yksinkertaisia, kurkkasin kypsennysvinkkejä lähinnä eri kauppojen sivuilta mutta maustamiset hoidin itse. Tein lihalle aika summamutikassa rubin, joka ei kovin kauas pudonnut tästä versiosta tai gumbon kreolimausteseoksesta, ja kaverina söimme nachoja ja yksinkertaista avokadosalaattia korianterilla ja limekastikkeella. En ollut etukäteen tajunnut miettiä nachoille mitään kastiketta, mutta pikaisesti kasaan kyhätty salsa osoittautui niin hyväksi, että sitä tulee taatusti tehtyä pian uudestaan ja lupaan laittaa reseptin silloin jakoon.

Myös liha onnistui niin hyvin (ja helposti!), että grillausohjeen kelpaa laittaa tännekin. Maustamisessa vain oma mielikuvitus on rajana, rubi toimi erittäin hyvin mutta lukemissani ohjeissa käytetty perinteinen suola-oliiviöljy-pippuri grillauksen aikana ja maustevoi valmiin lihan päällä on varmasti myös takuuvarma yhdistelmä. Meidän palamme oli reilut 1,1 kg ja siitä riitti kahdelle aikuiselle ja yhdelle alle 2 v. lapselle (joka tosin syö halutessaan aika paljon), jonka jälkeen rääpittävää jäi vielä parin leivän päälle. Isäntä kuitenkin mainitsi, että olisi voinut syödä enemmänkin, joten kunnon äijänälkään en jakaisi yhtä kyljystä kahta useammalle syöjälle. Keskikokoiseen nälkään pala riittää varmasti ainakin kolmelle. Kitupiikkinä en kehtaisi joka viikonloppu grillata tomahawkia, mutta sen verran maukas ja hauskan näyttävä pala se on, että suosittelen kokeilemaan!

Grillattu naudan tomahawk (kahdelle-kolmelle hengelle)

1 naudan tomahawk-kyljys (yleensä 1,1-1,3kg)
(pintamausteseosta lihalle)
suolaa
mustapippuria
n. 2 rkl oliiviöljyä
2 rkl voita (tai mieleistä maustevoita vähän reilummin, varsinkin jos et pintamausta lihaa)

1. Jos käytät pintamausteseosta lihalle, tee tämä osa jo grillausta edeltävänä päivänä tai samana aamuna. Pyyhkäise tomahawk talouspaperilla ja hiero siihen kevyesti suolaa ja mustapippuria sekä mausteseosta. Laita jääkaappiin maustumaan.

2. Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen grillausta (jos et ole pintamaustanut sitä, pyyhkäise se nyt talouspaperilla ja hiero pintaan suola ja pippuri). Voitele liha oliiviöljyllä.

3. Kuumenna grilli sihisevän kuumaksi. Grillaa tomahawkia noin neljä minuuttia molemmin puolin, jolloin sen pinta saa kauniin värin. Laske sitten lämpöä, tökkää paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan (varo iskemästä sitä luuhun) ja grillaa rauhallisella lämmöllä kerran prosessin aikana kääntäen, kunnes mittari näyttää 62-65 astetta (me otimme lihan pois 63-asteisena, jolloin se oli vielä keskeltä mehevän punaista, 65-asteinen olisi omaan makuuni jo liian kypsää). Sipaise kyljyksen pintaan hieman voita tai halutessasi - varsinkin jos et ole pintamaustanut lihaa - maustevoita ja anna vetäytyä folion sisällä 15-20 min ennen viipalointia.

2 kommenttia:

  1. Olen nähnyt näitä joskus netissä ja kokkiohjelmissa , ja mietinkin miksi meillä ei ole myynnissä.. Nyt pitää kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Kannattaa, lueskelin ohjeita sen verran, että pitäisi onnistua aika samaan tapaan pannulla ja uunissakin, jos ei grillaamaan pääse! Ja luulen, että on tullut valikoimiin kaikille isoille ketjuille ainakin näin kesäksi (vaikka mitä minä tiedän, kun käyn niin harvoin kaupassa ;)

    VastaaPoista