perjantai 5. joulukuuta 2014

Saaristolaisleipää joulukalenterista


Viime vuonna ihastuin kovasti Pumpkin Jamin joulukalenteriin (ja jee, sellainen aukesi tänäkin vuonna) ja erityisesti siinä olleeseen saaristolaisleivän ohjeeseen. Saaristolaisleipä oli tuolloin ollut pitkään leivontalistalla ja jouluksi sitä sitten teinkin. Leivistäni ei tullut erityisen kauniita ja jouduin esimerkiksi käyttämään rumaa foliovuokaa leipävuokana, mutta maku oli todella hyvä, joten päätin jo tuolloin tehdä leipiä myös tänä vuonna. Nyt teinkin niitä jo hyvissä ajoin ennen joulua ja ostin myös paperiset leipävuoat, joissa lopputuloksista tuli ihan leivän näköisiäkin. Kommelluksitta en kuitenkaan selvinnyt, ensin jännitin, olisiko parasta ennen -päiväyksensä aikaa sitten ohittanut piimä vielä käyttökelpoista ja sittemmin, kohoaisiko leipä kunnolla kun en tajunnut laittaa sitä leipävuokiin kohoamaan vaan kohotin taikinakulhossa ennen vuokiin laittamista (juu, ohjekin kannattaa toisinaan lukea). Hyvin ne leivät kuitenkin kohosivat ja ennen kaikkea, maku oli yhtä hyvä jollei parempi kuin edellisvuonna. Suosittelen! 

Ohje on alla lähes alkuperäisessä muodossaan, ainoastaan hiivan määrää pienensin hieman, itselläni kun oli se yksi 50g paketti, ja se osoittautuikin ihan riittäväksi. Ohjeen suosittelema 2-4 päivän levähdysaika kannattaa käyttää, koska ainakin kaljamallas on mielestäni vielä hieman kovaa pian leipomisen jälkeen, mutta maltaat pehmenevät asuessaan muhevassa leivässä pari päivää. Leivän huono puoli on se, että se käynnistää melko välittömän himon kaikenlaisiin kalaherkkuihin, mätiin, smetanasilliin graavisiikaan... mutta kohtahan niitäkin jo saa! 

Saaristolaisleipä

1 l piimää
50 g hiivaa
3 dl tummaa siirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
n. 10 dl vehnäjauhoja

Siirappivesi voiteluun:

1,5 dl vettä
0,5 dl siirappia

1. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon siirappi ja hiiva. Mittaa isoon kulhoon 5 dl vehnäjauhoista ja muut kuivat aineet, jätä 5 dl vehnäjauhoja vielä odottamaan. Lisää joukkoon piimäseos, sekoita, lisää loput jauhot ja vaivaa tasaiseksi (minä käytin sähkövatkaimen taikinakoukkuja).

2. Kaada taikina voideltuihin (minä käytin paperivuokia, joita ei voidella) leipävuokiin niin, että noin kolmannes vuoasta täyttyy. Anna nousta leivinliinan alla puolitoista tuntia. Paista sen jälkeen puolitoista tuntia 175-asteisessa uunissa. Sekoita siirappivesi leipien paistuessa.

3. Voitele leivät siirappivedellä ja laita vielä uuniin puoleksi tunniksi. Jäähdytä leivät vuoissaan ja anna tekeytyä mieluiten kylmässä vähintään kaksi päivää. 

4 kommenttia:

  1. Saaristolaisleipä on niin ihanaa! Meidän perinneohjeeseen kuuluu myös puolukkaa.

    VastaaPoista
  2. Puolukalla höystetty leipä kuulostaa myös ihan huippuhyvältä! Ja juuri tuli vastaan resepti, johon oli käytetty tyrnimehua, se vaikutti tosi mielenkiintoiselta - olikohan se Kaikki äitini reseptit -Nannalla?

    VastaaPoista
  3. Mama G: se vaan on niin hyvää! :) Minäkin teen varmaan vielä toisen satsin myöhemmin jouluviemisiksi.

    VastaaPoista