tiistai 14. elokuuta 2012

Päärynä-briejuustotornit



Minulle tuli jostain visio lämpimästä jälkkäristä, johon tulisi briejuustoa ja päärynää. Pikku suuruudenhulluuskohtauksessa päärynät siinsivät silmissäni vielä hienoina torneina niin, että ne olisi ensin viipaloitu ja sitten kasattu vuoroin päärynä-, vuoroin brieviipaleista uudestaan "kokonaisiksi" päärynöiksi. Mopo ja lapaset ja niin edelleen...

Ihan kelpo jälkkäri ajatuksesta kehkeytyi, joskin tornit vaativat vähän uudelleenkasaamista uunista tullessa ;) Sen saa kyllä seuraavan kerran korjattua pujottamalla vaikkapa tikun päärynän läpi pystysuunnassa ennen uuniin laittamista. Maku muistutti jo mieleen syksyn tummista illoista - ehkä näin elokuussa voi vielä hetkeksi laittaa reseptin kesäteloille, ja ottaa sen uudestaan esille ennen pikkujouluaikaa. Ennen kokkaamista ajatus kehittyi vielä sen verran, että lisäsin mukaan puolukoita ja kauramurua. Puolukan ajattelin tuovan vähän pirteyttä ja kontrastia, ja muutenkin puolukka on minusta ihanaa päärynän kanssa. Voin ja sokerin kanssa pannulla pyöräytetyt kaurahiutaleet toivat vähän tekstuuria jälkkäriin, jonka suutuntuma voisi muuten olla vähän niljakas. Ja kaurakin sopii minusta melkein mihin makeaan juttuun vaan.

Allaoleva resepti on hyvin summittainen, mutta kovin paljon ei kauraa, puolukkaa ja brietä tarvitse esim. neljälle hengelle varata. 

Uunipäärynät briejuustolla

1 päärynä per ruokailija
vajaan sentin paksuisia brieviipaleita
pakastepuolukoita
kaurahiutaleita
nokare voita
muutama rkl sokeria

1. Sulata voi paistinpannussa. Sekoita mukaan kaurahiutaleet ja n. ruokalusikallinen sokeria. Pyöräytä muutaman kerran mutta älä anna ruskistua.

2. Viipaloi päärynät. Ota päärynän leveämmässä päästä pieni ylimääräinen viipale pois, jotta päärynä pysyy uudelleenkoottaessa pystyssä.

3. Viipaloi brie. Kasaa  päärynät uudelleen kokoon matalaan, uunin kestävään astiaan latomalla vuoron perään päällekkäin päärynäviipale, brieviipale, puolukoita ja kauraseosta. Tue valmiit tornit pujottamalla esim. puinen varrastikku niiden läpi pystysuunnassa. Kaada ylimääräiset puolukat astian pohjalle ja  ripottele niiden sekä päärynöiden päälle sokeria. Paista 180-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia, kunnes päärynäviipaleet pehmenevät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti